kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

25.12.2011

Mustavalkoisten joulunviettoa

Siinä missä Tara innostui jokaisesta pehmeästä paketista jouluaattoiltana, Noppa oli kuin minä pienenä: vain kovat kelpasivat. Se ei ymmärtänyt, miksi takavarikoin niiden runsaasta pakettisaaliista suurimman osan (juuri ne syötävät lahjat). Noppa kiukutteli herkkujen perään Taran riekkuessa vieressä uusien vinkulelujensa kanssa.

Koirien mielestä nämä päivät ovat olleet mukavia, mutta rasittavia. Ruoan tuoksua sisällä aamusta iltaan, mutta kumpikin alkaa olla jo uupuneita siihen, että mennää ja tullaan ja touhutaan kun kaikkea pitää vahtia. Lelujakin pitäisi testata ja pummia lisää sapuskaa!

Tänään  metsälenkillä Tara muistutti sienipaikasta. Se juoksi siihen kohtaan polkua, josta menimme syksyllä keräämään suppilovahveroita. Se istahti polulle ja tuijotti. Ei liikkunut mihinkään vaikka jatkoin matkaa. Istui vain. Pysähdyin ja käännyin, jolloin Tara juoksi sienimetsään. Menin perässä ja miltei astuin suppilovahveroiden päälle. Keräsin vajaan pussillisen kohmeisia suppilovahveroita koirien touhutessa vieressä. Joulupäivänä!

Tara ja joulukana-vinkulelu testauksessa. Hyväksi todettiin. Äänekkäästi.
Noppa tutkii pakettiaan (Tara ei jaksa avata omaansa)

...ja lähtee se suussa rauhallisempaan paikkaan sitä avaamaan


Kiitos kaikille karvakuonojamme muistaneille, lahjoja oli iso kasa!

24.12.2011

No onkos tullut kesä talven keskelle... (lisätty pari kuvaa todistusaineistoksi)

En ole koskaan ennen kitkenyt vesiheinää perennapenkistä jouluaattona. Toivottavasti jää ainoaksi kerraksi. Säiden puolesta siis.

Tarha-alpi ja palava rakkaus ovat terhakkaalla alulla, jopa salkoruusu on kasvattanut lehtiä tyvestä.

Perennat eivät ole ainoita, jotka ovat virkeinä. Osa krookuksista on nupulla ja loput versoneet muuten vaan, narsissejakin näyttää nousevan.

Myös myyrät ovat olleet virkeinä. Perennapenkin reuna upotti kun siinä käveli, päivänliljojen alla ei ole kuin käytäviä.

Mielenkiinnolla odotan kevättä. Silloin arvotaan yhä virkeät perennat, kosteuden ja myyrien jäljiltä selvinneet kukkasipulit sekä riisipelto-efektistä toipuneet köynnökset...

 Tuoksukuusama
Samoin toinen kuusama (se kirkkaan punainen tuoksuton, jonka lajiketta en muista) on jo valmiina kesään..

23.12.2011

Joulutoivotus

Sukuvikana syntymäpäivien unohtaminen

Olen vanhempieni ainoa lapsi, mutta isälläni on silti suunnattomia vaikeuksia muistaa syntymäpäiväni. Se on todistettavasti periytyvää. Lukuisista muistiinpanoista ja kalenterimerkinnöistä huolimatta päässäni ei pysy rakkaan siippani, ystävieni tai vanhempieni syntymäpäivät. Jos päivämäärä onkin kirjattuna tai ehkä muistissa, en muista juuri sinä päivänä onnitella. Niin kuin eilen.

Olin suunnittellut syksyllä tekeväni syntymäpäiväkirjoituksen kuvien kera Nopan ja Ossin pennuille. Unohdin. Kuten myös Ossin omistajan Sannan syntymäpäivän, vaikka Facebookista sen katsoin ja illalla tapasimme tokotreeneissä. Noloa.

Vuosi ja yksi päivä sitten oli paljon lunta ja pakkasta. Istuin Haarajoen eläinlääkäriaseman pihassa autossa ja sormet kohmeessa näpyttelin Sirpan numeroa vatsa jännityksestä sykkyrällä. Sirpa sanoi että Nopan synnytys on käynnistymässä. Jännitti myös siksi, että Tara oli eläinlääkärin operoitavana juuri silloin. Kun tulimme sterilisaatioleikkauksen narkoosista pöppyräisen Taran kanssa kotiin, Sirpa soitti ensimmäisen pennun syntyneen.

Sen iltapäivän ja illan vietin puhelimessa, ystäville ja vanhemmilleni väliaikatietoja antaen ja jännityksellä Sirpan viestejä ja soittoja odottaen.

Myöhään illalla saimme Mika Laineen ottaman ensimmäisen kuvan pennuista

Mika Laineen ottama kuva Nopasta ja pennusta

Mamma-Noppa 11 päivää ennen synnytystä
 

Jätti-Noppa 4 päivää ennen synnytystä, juuri ennen kuin lähti Sirpan ja Mikan luo

 Usko tai älä, sama koira 3 kuukautta myöhemmin :) Karvat ja kilot ovat kadonneet. Pantakin roikkuu!

Todistettavasti karvat ja valitettavasti liikaa kilojakin tulivat takaisin... Tara leikittää Tuhti-Noppaa kesällä.

Onnittelut yksivuotiaille Borderiinan H-pennuille:
Hattivatille, Halinallille, Hopeanuolelle, Hulivilille, Hulabaloolle, Hippitytölle, Hulda Huolettomalle ja Hepsankeikalle!

18.12.2011

Sataa sataa ropisee...

Se niistä innolla hankituista ja vaivalla istutetuista tulppaanien, krookuksien ja narsissien sipuleista. Piha muistuttaa viikkoja jatkuneiden sateiden jälkeen huonosti kynnettyä riisipeltoa.

Vain rinteessä olevassa penkissä on mahdollisuus, että siellä olisi jotain sipuleita säilynyt mädäntymättä, mutta sieltä ne ovat takuulla joutuneet myyrien päivällispöytään. Muualla, missä ei myyriä ole vielä todistettavasti ollut, lilluu vesi lammikkoina.

Kärhöjen juurella ei ole kuin hiekkaa, mutta sinne en juuri mitään istuttanutkaan. Mikä älynhävikki sekin minulla ollut.

Koirat kiukuttelevat huonoja kelejä tai lähinnä sitä että metsälenkit ovat käyneet vähiin. Illalla pimeässä ei otsalamppukaan pelasta kaatumiselta kun kalliot ovat märät ja liukkaat. Joka paikassa on nilkkoihin asti vettä, vakioreitillämme todistetusti minua pohkeeseen asti.

Tara on yleensä aina kaikkeen tyytyväinen ja se voisi viettää iltaa juur muuta tekemättä kuin kainalossani selällään rapsutuksia kerjäten. Mutta Noppa-matami ei. Sillä on joku käsittämätön virtapiikki jota se ei saa lenkillä eikä pihalla purettua. Kotona sisällä treenaamiset menevät sähläämiseksi, kentällä sen innokkuus on poikkeuksellista ja suotavaa. Kerrankin niin päin, että Noppa kiusaa Taraa leikkimään ja painisi niin, että Taraa ei enää huvita.

Noppa purkaa ylimääräistä energiaansa syömiseen tai siis ruoan hankkimisen yrittämiseen. Kun siltä kieltää pöydän vieressä kerjäämisen, se siirtyy tuolin taakse ja läiskäisee tassulla ruokailijaa selkään. Kun sen komentaa keittiöstä, se jää kuikkimaan ovensuuhun vähintäänkin pahoinpidellyn näköisenä. Myös nälkäänäkevän pienen koiran surkea kohtalo on sen bravuuriesitys ruokakaapin edessä. Päivittäin. Ja monta kertaa.

Tarakin on oppinut kerjäämään, kiitos Nopan ja Mistyn antamien esimerkkien. Tosin sen kerjääminen on liikuttavan amatöörimäistä. Se ei myöskään  jaksa odottaa kauaa  vaan menee pöydän alle vakiopaikalleen odottamaan. Onneksi.

Lauantaina Tara pääsi taas leikkimään Vilja-karvaneitosen kanssa ja Noppakin innostui juoksemaan niiden mukana. Iloinen, touhukas ja leikkisä Vilja taitaa olla ainoa koira, joka onnistuu väsyttämään Taran. Puolentoista tunnin jatkuvan riehumisen jälkeen Tara oli valmis lähtemään kotiin vaikka Vilja olisi vielä halunnut jatkaa.

Vielä erikseen kiitokset jälleen mukavista treeneistä pienelle, mutta innokkaalle tokoryhmällemme! Torstai-illat kuluvat hujauksessa, etenkin viimeksi kun vietimme pienimuotoiset piknik-henkiset pikkujoulut :) On ollut niin mukavaa että ainakin Noppa ja Tara (ja minä) jäisi kentälle pidemmäksikin aikaa.

12.12.2011

Taralla falskaa

Pidätyskyky nimittäin. Päässähän rakkaalla kotikahelillamme falskaa vähän väliä, mutta nyt se toinen pää on ongelma.

Taraa ei asia haittaa lainkaan eikä se ole kivulias eikä vaisu - se on ihan oma touhukas ja utelias itsensä.

Viime keskiviikkona pitkän lenkin jälkeen sillä valui sisällä pissa kuin kraanasta eikä koira huomannut mitään outoa. 

Torstaina se kävi paikallisella eläinlääkäriasemalla, jossa siltä otettiin virtsatietulehdusta ja -kiviä varten näytteet. Ne olivat puhtaat, ei mitään vikaa. Perjantaina vaiva uusiutui, taas illalla ja lenkin jälkeen.

Saimme ajan joulun jälkeen eläinlääkäri Niilo Tammisalolle, joka on hoitanut Taran selkää ja rikkoutunutta kyynerpäätä pitkän aikaa. Hän jos kuka löytää syyn tuohon outoon ongelmaan ja toivottavasti se ongelma ei ole vakava.

Siihen asti pyyhitään lattioita iltalenkkien jälkeen. Onneksi on laattalattiat ja onneksi vaiva ei häiritse koiraa.

6.12.2011

Vihdoin lunta!

Koirat taantuivat pikkupennun tasolle samaa tahtia lumisateen kanssa. Hihnalenkeillä minulla on huumori tiukoilla kun karvahirviömme poukkoilevat joka tassunjäljen perään joka lumisella kadulla näkyy ja metsässä mennään järkeä vaille. Misty sen sijaan kävelee hihnassa aina sivistyneesti, mutta metsässä sekin saa pikkupentuhepuleita.

Ryteikkö ryskyy metsässä ja minä toivon parasta ettei kukaan loukkaannu kun koirat juoksevat toistensa perässä ja itsekseen hepuleita saaden. Ihmeellinen tuo lumen vaikutus!

Noppa piristyi selvästi, myös oravajahdissa. Koirahuoneen ikkuna on roiskittu kuolaa täyteen kun päivisin on paheksuttu lintulaudan alla ruokailevia oravia. Takapihalla se pärskii paheksuntaansa pihapuissa majaileville oraville. Mitään se ei kuitenkaan niille tee, jos kiinni saisikin. Sen kerran kun Noppa yhytti oravan maasta se pysähtyi ja tökkäsi oravaa kuonolla. Kun orava lähti laiskasti pakoon niin Noppa paineli perässä karjuen oravanpelotushuutoaan.

Valitettavasti myös pihan myyrät saavat olla koirilta rauhassa. Karvahirviömme katselevat vain korvia heilutellen pihalla vipeltäviä hiiriä ja maan pinnalle eksyneitä myyriä.

Noppa riemastui lumesta myös lumimöököjen takia. Niitä on liikkeellä vain lumen alla ja niiden jahti se vasta mielenkiintoista onkin! Tosin lunta on vain pari senttiä, mutta ei se niiden jahtia estä. Niitä on etupäässä vain meidän pihalla ja vain silloin, kun Nopalla on pihalla seuraa. Yksin pihalla se ei niitä jahtaa. Kukaan ei ole niitä koskaan nähnyt, mutta Noppa (samoin kuin edesmennyt Wilma-corgimme) on vakuuttunut, että kyllä niitä löytyy!

Misty-kelpie ei tajua lumimörköistä mitään, ihmetteli Nopan pomppimista ja katseli kun Tara paimensi minua ja kameraa.
Välillä heitin Nopalle lumipalloja, Tara paimensi niitäkin..
Liito-Noppa
Sitten taas ällisteltiin
Noppa istui kukkapenkissä ja pohti selvästi jotain ("Etsisikö lumimöököjä, komentaisiko Taraa tai menisikö istumaan oravaa...?")
Mistä tietää että kahden metsälenkin ja pihalla riekkumisen jälkeen koirat alkavat hieman väsyä? - Ne ovat vihdoin paikallaan kaikki kolme - yhtä aikaa ja ilman käskyä...



4.12.2011

mammakoira nuorena

Viikonloppuna Messukeskuksen näyttelyssä kerroin Nopan pentujen omistajille Evalle ja Katjalle Nopasta ja vertasin sitä samanikäisenä kuin sen pennut ovat nyt.

Kuinka aika meneekään nopeasti! Kuvia katsoessa tuli sellainen tunne, että ihan äskettäinhän minä tuon kuvan otin ja tuota kuvaa ottaessa se juoksi minua päin ja tuon kuvan oton jälkeen se äkkäsi oravan puussa ja yritti perään... Ihan ahdistaa ajatus siitä, että yhtä monen vuoden kuluttua Noppa on veteraani-ikäinen.

Ainoa todella huono puoli lemmikin omistamisessa on se, että niiden elämä on liian lyhyt.

Noppa Hämeessä syksyllä 2007. Noppa hieman yli puolen vuoden ikäisenä. Korvissa liimaa ja luustoa riittää.. Aika matami jo silloin :)
 Killisilmä kevättalvella 2008, suunnilleen 10 kuukauden ikäisenä
 Ehdoton hyvänmielen kuva meille. Noppa nelikuukautisena mökillä. Väsymys tainnutti sekä apinalelun että pennun, kummallakin ruokakuppi vieressä :)
 Noppa mökillä syksyllä 2007 puolivuotiaana.
 Noppa oli hoidossa Sirpalla ja Mikalla lomamatkamme ajan ja kotiin tullessa se riensi ensimmäisenä halaamaan pehmobordercollietaan.
Operaatio mutaprojekti. Vietimme Nopan ensimmäisen kesän mökillä tiiviisti ja Noppa vietti päivät mutalammikossa tiiviisti... Se rakasti läträtä parkkipaikan reunan vesilätäköissä: kaivoi kuoppia, seurasi veden virtausta ja napsi oksia vedestä. Tuntikausia. Hartaasti. Myös silloin, kun olimme lähdössä kylään ja pentu piti saada autoon..

Onneksi se on vain kerran vuodessa...

Messukeskuksen kansainvälinen näyttely nimittäin! Kädet ovat kipeät koiranruokien ja -herkkujen raahaamisesta (tulipas taas ostettua, vaikka vähemmän kuin edellisinä vuosina), reisilihakset alkavat jumiutua jo nyt (miten kipeät mahtavat ollakaan huomenna...) kyykkimisestä kun kuvasin koiria ja niskalihakset ovat juntturassa kameran raahaamisessa.

Myönnetään, ikäkin alkaa tehdä jäynää. Kolmekymmentä vuotta sitten olin Messukeskuksen näyttelyssä aamuvarhaisesta loppukilpailuihin asti eikä tuntunut missään muualla kuin jännityksenä vatsassa ennen sitä viikonloppua. Vaikkei ollut omaa koiraakaan!

Raahasin viikonlopun ajalta kassikaupalla eri koirayhdistysten lehtiä ja vähän ruokanäytteitä kahdesti vuodessa. Silloin Messukeskuksen näyttely oli sekä keväisin että syksyisin, muistaakseni maaliskuussa ja lokakuussa hieman vaihdellen. Rahaa ei ollut ostaa mitään erityistä eikä silloin tarvikkeita eikä ruokia juuri myytykään, ainakaan verrattuna nykyiseen tavara- ja ruokavalikoimamäärään. Rotuyhdistysten kopeista (niitä oli silloin enemmän) kahmin kaikki lehdet ja esitteet minkä ilmaiseksi sain ja luin niitä yhä uudestaan ja uudestaan. Silloin tiesin monien rotujen edustajista ja saavutuksista enemmän kuin nykyään "omista" roduistani!

Tänään oli bordercollieilla eri tuomari ja eri koirat sijoittuivat kuin eilen. Arvostelu oli tiukempaa ja moni eilen sijoittunut lähti ulos kehästä sinisen nauhan kanssa. Arvostelut olivat pitkiä ja kattavia, hyvä kun lomakkeen rivit riittivät.

Nopan ja Ossin poika Hessu oli tänään junioriluokan urosten voittaja, mutta ei saanut sertifikaatin arvoista eikä siten voittaja-titteliä. Hieno sijoitus silti!

Rilla ei tänään osallistunut ja sen sisko Myy sai erittäin hyvän eikä siten päässyt jatkoon. Mutta nuo kakarat ovat vielä niin nuoria (11 kk) ettei niillä mikään kiire ole. Lupaavia lapsosia silti!

Noppa ja Tara ovat hieman ihmeissään missä olen eilen ja tänään ollut, Misty oli mukanani näyttelyssä. Karvahirviömme olivat kovin tyytyväisiä kun tulin kotiin kun mukana oli monta kassillista kaikenlaisia herkkuja ja lelujakin. Saavat niitä kuitenkin säännöstellen, pitkin talvea. Nyt olohuoneessa makaa näyttelystä uupunut kelpie (kerrankin SE on tämän jengin väsynein!) ja kaksi herkkuja, liikuntaa ja vähän aivojumppaakin kaipaavaa mustavalkoista..

Hessu tänään Sirpan esittämänä luokkavoittajana

3.12.2011

Kylläpäs aika rientää ja kakarat kasvaa

Nopan ja Ossin pennut olivat vuosi sitten vielä kasvattamassa Nopan ympärysmittaa...
Noppa joulukuun alussa 2010

 ... ja nyt ne ovat komeita uroksia ja kauniita narttuja. Mutta ennenkaikkea hyväluonteisia ja rakastettavia perheenjäseniä omistajilleen.

Tänään Messukeskuksessa kansainvälisessä Helsinki Voittaja 2011 -näyttelyssä oli lähes kuusikymmentä bordercollieta, joista kolme oli Nopan ja Ossin pentuja.

Hessu (Borderiinan Hulivili) sain erinomaisen ja oli luokassaan neljäs
Rilla (Borderiinan Hippityttö) on pentueesta varmaan eniten emäänsä tullut ulkomuodoltaan ja kuulemma tavoiltaankin, siis niin kovin tutun oloinen :)


Rilla sai maininnan erittäin hyvä. Minun silmissäni se on miltei täydellinen :)

Myy (Borderiinan Hulda Huoleton) pesi sitten yli kymmenen kilpakumppaniaan narttujen junioriluokassa, sai sertin ja tittelin Helsinki Juniorivoittaja 2011. Onnittelut Myyn omistajalle Evalle, kasvattajalle Sirpalle sekä tietenkin kauniille Myylle!

Kaikki kolme nuorta koiraa olivat ensimmäisessä näyttelyssään "oikeassa" kilpailussa, siis virallisessa luokassa. Kesällä ne kävivät erikoisnäyttelyssä hurmaamassa pentuluokassa, mutta nyt ne olivat ensimmäisessä isossa kaikkien rotujen näyttelyssä - vuoden suurimmassa! Hienosti meni kaikin tavoin, parasta oli että kaikki olivat näyttelyssä rauhallisia ja rennon oloisia eivätkä stressanneet. Ikään kuin tuhansien koirien näyttely ja kehäesiintyminen olisivat ihan arkipäivän rutiineja.

Noppa saman ikäisenä kuin sen pennut nyt ovat. Kuvassa keväällä 2008 Noppa juoksee kohti kameraa. Jösses mikä häntä sillä on ollut!

Kohta kukkii krookukset, mutta kuka söi sipulit?

Aattona meillä kukkii pihassa krookukset jouluvalojen loisteessa jos nämä lämpimät sadesäät eivät pian vaihdu pakkasiin..

Todistettavasti myyrät eivät ole vielä syöneet kaikkia krookuksien sipuleita eikä osaa tulppaaneistakaan, koska krookuksia nousee ympäri pihaa ja tulppaaneitakin jonkun verran.

Samalla lailla niitä punkee maasta myös Hämeessä Juhan vanhempien pihassa, jonne istutin muutama sata erilaista sipulia.

Jos meillä tuntuu olevan myyriä pihassa ruuhkaksi asti, siellä on varsinainen myyrien Manhattan liikenteen puolesta. Kävely nurmikolla on horjuvaa, koska jalat muljahtavat maan pettäessä alta kolojen ja tunneleiden takia. Reikiä on kukkapenkeissä ja nurmikolla kuin isossa Edam-juustossa ja tulppaaniloistosta keväisin voi vain haaveilla.. Haaveilin asiaan muutosta ja pariin kohtaan kukkapenkkejä laitoin myyrien riesaksi sinkittyä tiivistä teräsverkkoa pohjalle. Niihin kohtiin istutin liljoja ja tulppaaneita.

Mutta en tajunnut laittaa sitä verkkoa myös kukkapenkin päälle. Ne ryökäleen jyrsijät ovat tehneet inventaariota penkin päältä: kaivaneet sipulit pinnalle ja syöneet ne siinä. Tai mikä muu eläin nostaa sipulit aivan maan pinnalle ja syö niistä puolet siinä?