Fiona, Tara ja Maura itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Kristiina Kerttula

31.8.2011

Ei-toivottuja perennoja

Meillä ei ole sellaisia perennoja, jotka ovat erityisen hoitoa vaativia tai jotka olisivat suojattavia talvisin tms. Jos niitä joskus on tullut niin ovat kuolleet pois.

Koska aikaa on rajoitetusti, pihan ja perennapenkkien hoito pitää olla niin helppoa kuin mahdollista. Sen takia eri tavoin työläät perennat ovat niitä, jotka ovat listalla: "Jos joskus voisi aloittaa alusta, tätä en pihalleni haluaisi".

Ehdoton ykkönen työläydessä on tarha-alpi. Puutarhakirjojen mukaan helppo ja vaatimattomissa olosuhteissa hyvin pärjäävä, pitkään kukkiva perenna. Jep. Pärjää niin vaatimattomissa oloissa, ettei sen taimia saa hengiltä kuin kitkemällä. Leviää riesaksi asti helposti, vaatii jatkuvaa "kuria". Muuten perennapenkki on täynnä sen punaisia juuria ja alkuja. Sitä ei kannata heittää juuripaakkuineen kompostiin, katkeraa kokemusta siitäkin.

Kun sain tarha-alpin kuriin, riehaantui perennapenkissä suopayrtti. Vastaava kaunis ja pitkään kukkiva vanhan ajan perenna, joka leviää myös liian tehokkaasti ja vie kasvuvoimaa ja -aluetta muilta. Sen taimia putkahtelee mitä ihmeellisimmissä kohdissa, jopa penkeissä joissa sitä ei ole aiemmin ollut.

Myös kultapiisku viihtyy perennapenkissä liian hyvin. Se ei sentään leviä riesaksi asti vaan pysyy aisoissa kitkemällä, mutta kasvaa niin korkeaksi ja tuuheaksi, että kaatuu helposti kukkiessaan lähimpien perennojen päälle. Tuettava ja leviämistä vahdittava.

Vuohenkello on kuulemma tuhonnut kokonaisia kukkapenkkejä leviämisellään, mutta meillä se ei onneksi viihdy niin hyvin. Konnantatar on niin tiivis kasvaessaan, ettei sen alta pääse edes vesiheinä. Meillä konnantatar ei leviä millään, päinvastoin olen huolestunut että nuupahtaako se kokonaan.

Viiruhelpi on kaunis heinä, mutta minä en ole "heinäihmisiä". Se leviää, mutta on helposti kitkettävissä. Sitä kitkiessä tulee ikävä meidän edesmenneitä marsujamme. Ne olisivat vinkuneet riemusta saadessaan viiruhelpipöheikön lounaaksi.

Saijan kommentista tuli mieleen myös tuoksuvadelma, joka on myös hanakka leviämään. Meillä se pysyy aisoissa koska on istutettu paikkaan, jossa mikään muu kasvi havuja lukuunottamatta viihdy. Ei takuulla leviä kun on niin kuivassa paikassa etteivät uudet alut jaksa kasvaa.

Mitä perennoja et itse huolisi tai haluaisit pois puutarhastasi?

6 kommenttia:

  1. Tämä oli hauska kirjoitus! Se on just niin, että jos haluaa helppoa ja selviytyvää kukkaa, sitten se on juuri noita leviäjiä (tai ainakin usein). Mun tontti on niin täynnä ohdaketta, vattupöheikköä ja nokkosta, että hankin mielelläni noita selviytyjä/leviäjiä. Tänä vuonna istutin ekat viiruhelpit, mutta saa nähdä kuinka pian ne kiroan. Toisaalta järkeilin, että jos en istuta näitä niin sitten raivaan loppuikäni sitä ohdake-nokkosikkoa, ei kai tämä voi sen vaikeampi poistettava olla (onko mikään?). Vaikeampi olisi japanin- tai jättitatar, niitä en pihalleni ottaisi vaikka kirveellä uhattaisiin. Näin juuri eräällä taimistolla valkokirjavalehtistä vuohenputkea, ja vaikka se on kaunis ja varmaan hieno maanpeittoperenna, en uskaltaisi hankkia sitä, ettei siitä vaan kehity tavallisiakin vuohenputkia, niitä kun oli vanhempieni pihalla eikä niitä saa pois millään. Olen niin onnellinen, kun tämänhetkisellä pihallani sitä ei ole!
    Vuorikonnantattarenkin istutin ja toivon, että se muodostaa juuri sen tiiviin maton, minkä läpi ei pääse rikkaruoho.
    Muuten kasvien hankintakysymys on aika paljon makukysymys. Jostain syystä en huolisi pihalleni jaloangervoja, en pidä niistä yhtään. Enkä suurikukkaisista liljoista, enkä petunioista enkä ahkeraliisoista! Varmaan omituista, mutta tää on kai niin makuasia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Saila vinkistä, seuraava blogitekstiaihe onkin nuo perennapenkin antisuositut riesat!

    VastaaPoista
  3. Vielä lisäyksenä: näitä harrastelijapuutarhurin haasteita on mm. tuo Helppo=Leviää, Vaatimaton=Ei saa hengiltä millään jos on tarve, Nopeakasvuinen=Kasvaa muilta elintilan vieden, Vaativa=Ei saa pysymään hengissä jne.. Kantapään kautta, kokeilemalla, pettymällä ja joskus onnistumallakin selviää, mitkä kasvit viihtyvät missäkin kohtaa pihaa ja mitä ei kannata hankkia/mitä voi hankkia lisää.

    VastaaPoista
  4. :-D Juuri näin! Pitää oppia lukemaan rivien välistä. Ihan niin kuin asunnoissakin. Hyvät liikenneyhteydet = Ruuhkaisessa risteyksessä, Sisusta mielesi mukaan = Järkyttävässä kunnossa!

    VastaaPoista
  5. Loistava kirjoitus ja keskustelu! Amatöörin puutarhasanakirjalle olisi selvästi tarvetta. :D

    VastaaPoista