Tekstit

Vuosi loppuu ja tahti kiihtyy

Viime viikot ovat olleet taistelua lumen, kellon ja asioiden edistymisen kanssa, mutta tunnelin päässä näkyy jo valoa. Eikä se näytä vastaantulevalta junalta... Vantaan kerrostaloasunnossani ei ole enää muuta kuin osa vaatteistani ja sänky, siellä kaikuu! Ensi viikonloppuna sekin tyhjenee, sen sijaan tämä Hämeen talo on täyttynyt liiankin kanssa. Kun toinen puoli talosta on remonttivaiheessa betonilla ja toinen puoli täynnä muuttolaatikoita ja muuta tavaraa, on joulun tunnelma todella tiivis. Nopan harmiksi jouduimme luopumaan isosta sohvasta toistaiseksi. Noppa ei mielellään lattialla nukkuisikaan, vaan mahdollisimman korkealla ja mahdollisimman leveästi. Vaikka lenkit puhtaassa lumessa pakkasen napsuessa puissa on ihanaa, ei viime viikkojen lumisateet ole saaneet minulta mitään riemunkiljahduksia, päinvastoin. Jouduimme jättämään yhden Hyvinkään koirauimalareissun väliin huonon ajokelin takia, tosin kävimme Vilja-bortsun luona sitten touhottamassa muuten vain. Myös ajomatkat Hä...

Hirrrrveitä petoja - eli bordercollien pentuja katsomassa

Kuva
Mitä tekee pentukuumeinen, jolla on selvästi masokistisia taipumuksia? -  Menee katsomaan reilun viiden viikon ikäisiä bordercollien pentuja! (onneksi kaikille pennuille on jo omistajat :) ) Kävin siis maanantaina lulluttelemassa, nauramassa ja ihastelemassa Surin ja Falcon kauniita, rohkeita ja tomeria pentuja Kirkkonummella. Otin "muutaman" kuvan myös... Harmitti kun kameran tehot eivät riittäneet parempiin kuviin, ilta oli pimeä ja pennut niin vauhdikkaita, ettei kuvien laadussa ole kehumista. Pentujen oma blogi on täällä . Pennut olivat nukkumassa kun tulin     "Tyyppi räpsii salamalla kesken unien."   Ei kestänyt kauaa kun koko jengi oli hereillä ja paini alkoi       Hurja irvistys! :)   Välillä joku otti tirsat   Tämän voisi laittaa eläinsuojeluyhdistyksen julkaisuun - jos ei tietäisi että sekunti kuvan oton jälkeen tuo riiviö nappasi kameran hihnasta ja sit...

Myyräkekoja, hammashuoltoa ja pissaongelmia

Kuva
Autotallista löytynyttä suksitervaa ja pahalta haisevia keisarinpikarinliljojen sipuleita, sillä yhdistelmällä sain myyrät pois perennapenkistä toistaiseksi. Sen sijaan perennapenkin reunoilla ja koko etupihan nurmikolla tapahtuu sitäkin enemmän, kuten kuvasta huomaa.. Tara tönöttää etupihalla. Se tuijottaa Noppaa, joka taasen tuijottaa puussa istuvaa oravaa. Viimeisen viikon karvakorvat ovat olleet luonani kaupungissa, päivät hoidossa vanhemmillani. Joka ilta on ollut ohjelmaa, uinnista eläinlääkärireissuun. Vilja-bortsun kanssa käytiin taas Hyvinkäällä koirauimalassa, saldona jälleen kaksi mukavan uupunutta koiraa :) Noppa kävi hammaslääkärissä Veikkolassa Anident-eläinlääkärissä. Siltä korjattiin kolme pinnasta lohjennutta hammasta ja tehtiin samalla yleisterveystarkastus. Hampaiden juuret olivat onneksi kaikki kunnossa eikä hammaskiveäkään juuri ollut, mihin lie se oli ne kolme hammasta telonut. Pakkasten myötä Taralla alkoi taas pissaongelma, eli virtsaa valuu etenkin...

Kantapään kautta oppii

Tänään oli Taran kolmas tokokisa avoimessa luokassa. Kisat pidettiin aivan naapurissa, Tuuloksessa parkkihallissa. Olin aivan varma että kaikuva halli, jossa liikkuu autoja ja taustalla soi ostoskeskuksen mainospälpätykset, olisivat liikaa Taran hermoille. Yllätyksekseni Tara oli ihmeen rento ja jopa kontaktissa. Enemmän se hermostui minun jännittämisestäni kuin äänistä. Tuomarina oli Ossi Harjula, joten mitään helppoja pisteitä en odottanutkaan. Tara teki parhaansa, virheet olivat niitä joita sillä on aina ollut (vinot perusasennot eteen tullessa, seuraamisessa irtoaminen joka on minun koulutusvikani ja hitaat maahanmenot jotka johtuvat murtuneesta kyynerpäästä). Noudossa (joka edellisenä iltana onnistui taas täydellisesti) Tara tiputti kapulan ja sitten meni minulta pasmat sekaisin. Luulin että liike meni nollille joka tapauksessa ja annoin sitten käskyjä urakalla koulutusmielessä. Tuomari piti pitkän ja hartaan puhuttelun mikä ero on kisatilanteella ja koulutuksella ja kuinka minä...

Pimeää ja ankeaa, mutta ei anneta sen häiritä

Tätä kirjoittaessani Noppa makaa varpaitteni päällä sikeässä unessa, Tara tuolin takana ja Juha tuhisee olohuoneessa. Ollaan lenkkeilty, tehty pihatöitä, treenattu tokoa hallissa (olipas jännää, tuumasi koirat) ja syöty. Pirilässä oli kukkasipulit -60 % ja oli ihan pakko käydä ostamassa keisarinpikarililjoja ja kerrottuja narsisseja kun kerran maakin on taas sula... HongKong-tavaratalosta ostamani helmililjojen sipulit olivat umpihomeessa, ne menivät puutarhakompostoriin. Kontiainen on riehunut etupihalla niin, että olisi saanut sen nostamista multakasoista kerättyä pari kottikärryllistä puhdasta multaa kukkapenkkiin. Tyydyin kuitenkin levittämään kasat takaisin nurmikolle. Vesimyyrän kiusaksi tyrkkäsin sen tekemiin koloihin keisarinpikarililjat. Haistatin sille siis sananmukaisesti. Kompostin tyhjensin ja siirsin viime viikonloppuna, nyt siellä on tilaa talven varalle. Vaikka se on lämpökompostorin nimellä niin joka vuosi se on jäätynyt.  Viime viikolla karvahirviöt oliv...

Ei vieläkään sitä joulukorttikuvaa

Kuva
Meidän anti-kuvaukselliset bordercolliemme, joita ei muka koskaan ole valokuvattu... Tänään otin 11 kuvaa, joissa yhdessäkään a) Taralla ole silmät auki b) Noppa katsoisi kameraan (silläkin oli joko silmät kiinni tai se katseli taivaalle). Sori vaan sukulaiset ja ystävät, tänä vuonna saatte aika eksoottiset joulukortit... Sisällä Nopalla oli varpaat suussa-asento. Kuvauksen ajaksi se sentään nosti päätään.

On hanget korkeat nietokset...

Kuva
Ei nyt ihan sentään. Mutta lunta lokakuussa! Kiitin kerrankin onnistunutta aikataulustani, sillä viime viikonloppuna pesin sormet kohmeessa viimeisetkin ruukut, nostin daaliat ja laitoin mukulat kuivumaan sekä istutin viimeiset kevään kukkasipulit sekä yhden orvon päivänliljatupsun. Tosin kodinhoitohuoneessa odottaa yksi iso kasa leimuja istuttamista ja vielä olisi kiva laittaa muutamat narsissit tai tulppaanit maahan... Aamulla oli -10C ja daalian mukuloiden suojaksi tarkoitettu turve oli säkissä ulkovajassa umpijäässä. Toivottavasti se sulaa huomiseen mennessä. Ulkoeteinen on niin kylmä että mukulat oli otettava sieltä pois, nyt ne ovat liian lämpimässä remontin keskellä toisella puolella taloa. Koirat nauttivat lumesta ja niiden peuhaamista katsellessa päätin ottaa samalla joulukorttikuvia. Idea hyvä, käytäntö ei toiminut. Ota noista pölhöistä mitään älykästä kuvaa kun toinen pitää silmiään kiinni koko kuvauksen ajan (joka kuvassa!) ja toinen haukottelee tai katselee taivaalle. ...