Kyllä minä omat koirani tunnen... Hah!
Koirien omistaminen opettaa myös nöyryyttä. Jos joskus tuntuu, että osaisitkin jotain (ainakin opettaa koiraasi), niin seuraavissa kisoissa menee homma ihan pipariksi tai jos luulet tuntevasi koirasi niin se käyttäytyy muuten vain sopimuksen vastaisesti. Yleensä tilanteessa jossa on mahdollisimman paljon yleisöä.
Viime aikoina olen joutunut syömään sanani "Meidän koirat ei IKINÄ" -lauseesta monta kertaa.
"Meidän koirat ei varasta!" - Kotitonttuko se avasi eilen illalla metallisen kuivamuona-astian kannen Nopalle sillä aikaa kun olin suihkussa? Kiharakarvainen jyrä on muutenkin liian tukevassa kunnossa, joten omatoiminen iltapala ei todellakaan ole suotavaa.
"Meidän koirat eivät ulvo!" Hyvinhän Nopasta paloautoefekti irtosi omaa vuoroa odottaessa hakutreeneissä leirillä...
"Taralla ei ole oma-aloitteisuutta." Kuka se sitten tutki treenikassin ja imuroi kaikki namit leirillä huoneessa sillä aikaa kun Noppa ja Suri olivat häkissä?
"Meidän koirat eivät tule makuuhuoneeseen, koska eivät ole tottuneet siellä olemaan." Aamuisin herään tukevaan tassuhien hajuun koska väliaikaisessa asunnossa ei ole porttia makuuhuoneen ovella. Noppa nukkuu matolla sängyn vieressä ja Tara lattialla sängyn päädyssä.
"Älä tuo toista narttua Nopan lähelle, se ei välttämättä tykkää." Noppa on rento tapaus, jolla on itsetunto kohdallaan. Se ei vähästä hätkähdä (jos reagointia oravia, rusakoita ja fasaaneja kohtaan ei lasketa), mutta tietää arvonsa eikä tykkää jos vieras koira tunkee iholle.
Tästäkin on poikkeuksia. Tietenkin Tara saa tulla liki, mutta yleensä niillä on "hajurako", esimerkiksi samalla sohvalla maatessa. Tosin toissailtana Tara söi puruluuta puoliksi Nopan päällä maaten. Noppa katseli Taraa sellaisella "Et sitten muuta paikkaa löytänyt"-ilmeellä - ja jatkoi torkkumista.
Samoin Vilja-bortsuneito saa tulla ihan liki Noppaa, eikä pullero sano mitään. Ei edes autossa, vaikka se komentaa Taraa siellä. Kylki kyljessä ne istuivat eilen matkalla treeneihin ja takaisin.
"Varmaan tulee ongelmia kerrostaloasumisessa." Jännitin aika lailla koirien sopeutumista kerrostaloelämään. Ihmeekseni ne näyttävät viihtyvän siellä erinomaisesti, paremmin kuin viimeisinä viikkoina entisessä kodissamme. Ovat rentoja ja hyväntuulisia ja jäävät aamuisin tyytyväisen oloisina kun lähden töihin. Myös pelkäämäni haukkuminen tai muu reagoiminen oli turhaa, kumpikaan ei sano mitään ulkoa tai rappukäytävästä kuuluviin ääniin.
Viikonloppuisin palaamme hiljaisuuteen, eli tulevaan kotiimme tai mökille. Siellä koirat saavat juosta vapaasti ja Noppa pääsee imuroimaan pihapiirin vadelmapuskat. Myös herukat, mustikat ja puolukat kelpaavat. Sen erityisherkkua ovat karviaiset, joita se hapuilee varovasti huulillaan pensaista piikkejä varoen. Tara ei ymmärrä marjojen päälle (mikä yllätys...), se syö mieluummin heinää ja oksentaa ne kotiin tultuamme olohuoneen matolle.
Viime aikoina olen joutunut syömään sanani "Meidän koirat ei IKINÄ" -lauseesta monta kertaa.
"Meidän koirat ei varasta!" - Kotitonttuko se avasi eilen illalla metallisen kuivamuona-astian kannen Nopalle sillä aikaa kun olin suihkussa? Kiharakarvainen jyrä on muutenkin liian tukevassa kunnossa, joten omatoiminen iltapala ei todellakaan ole suotavaa.
"Meidän koirat eivät ulvo!" Hyvinhän Nopasta paloautoefekti irtosi omaa vuoroa odottaessa hakutreeneissä leirillä...
"Taralla ei ole oma-aloitteisuutta." Kuka se sitten tutki treenikassin ja imuroi kaikki namit leirillä huoneessa sillä aikaa kun Noppa ja Suri olivat häkissä?
"Meidän koirat eivät tule makuuhuoneeseen, koska eivät ole tottuneet siellä olemaan." Aamuisin herään tukevaan tassuhien hajuun koska väliaikaisessa asunnossa ei ole porttia makuuhuoneen ovella. Noppa nukkuu matolla sängyn vieressä ja Tara lattialla sängyn päädyssä.
"Älä tuo toista narttua Nopan lähelle, se ei välttämättä tykkää." Noppa on rento tapaus, jolla on itsetunto kohdallaan. Se ei vähästä hätkähdä (jos reagointia oravia, rusakoita ja fasaaneja kohtaan ei lasketa), mutta tietää arvonsa eikä tykkää jos vieras koira tunkee iholle.
Tästäkin on poikkeuksia. Tietenkin Tara saa tulla liki, mutta yleensä niillä on "hajurako", esimerkiksi samalla sohvalla maatessa. Tosin toissailtana Tara söi puruluuta puoliksi Nopan päällä maaten. Noppa katseli Taraa sellaisella "Et sitten muuta paikkaa löytänyt"-ilmeellä - ja jatkoi torkkumista.
Samoin Vilja-bortsuneito saa tulla ihan liki Noppaa, eikä pullero sano mitään. Ei edes autossa, vaikka se komentaa Taraa siellä. Kylki kyljessä ne istuivat eilen matkalla treeneihin ja takaisin.
"Varmaan tulee ongelmia kerrostaloasumisessa." Jännitin aika lailla koirien sopeutumista kerrostaloelämään. Ihmeekseni ne näyttävät viihtyvän siellä erinomaisesti, paremmin kuin viimeisinä viikkoina entisessä kodissamme. Ovat rentoja ja hyväntuulisia ja jäävät aamuisin tyytyväisen oloisina kun lähden töihin. Myös pelkäämäni haukkuminen tai muu reagoiminen oli turhaa, kumpikaan ei sano mitään ulkoa tai rappukäytävästä kuuluviin ääniin.
Viikonloppuisin palaamme hiljaisuuteen, eli tulevaan kotiimme tai mökille. Siellä koirat saavat juosta vapaasti ja Noppa pääsee imuroimaan pihapiirin vadelmapuskat. Myös herukat, mustikat ja puolukat kelpaavat. Sen erityisherkkua ovat karviaiset, joita se hapuilee varovasti huulillaan pensaista piikkejä varoen. Tara ei ymmärrä marjojen päälle (mikä yllätys...), se syö mieluummin heinää ja oksentaa ne kotiin tultuamme olohuoneen matolle.
Rilla on tullut Noppaan, marjat maistuvat hurrrrrjan hyvin. Hilloja ja mesimarjoja on pikkukoira imuroinut kiitettävästi ja hamuillut jo kypsyviä mustikoita. JA uinut, sekä Simojoessa että Livojärvessä Posiolla.
VastaaPoistaJännä että siellä mustikat vasta kypsyvät! Meillä alkaa olla kohta jo ohi, tai ainakin lähimetsistä kerätty pois.
VastaaPoistaNopalle maistuvat myös herukat, eli meitä ei kannata pyytää kylään jos puutarhassa/pihassa on marjoja jotka haluaa kerätä itse kaikki...