Kvartetista kvintetiksi

Miltei vuosi on kulunut edellisestä päivityksestä, aika on kulunut taas hujahtamalla. Uusia tapahtumia ja asioita on tullut paljon. Kuten lauman viides jäsen, Mauran pentu Norma.

Norma Juhan sylissä, lähdössä kotiin kasvattaja-Sannan luota 7-viikkoisena.

Mummokoira Tarakin on yhä jengissä mukana, kiitos sen ylityöllistettyjen suojelusenkelien. Viime talvena liukastumisen seurauksena sille tuli nivelrikko molempiin etujalkoihin ja ennuste oli aika huono. Lisäksi Taran selkä oireili kylmiä kelejä ja liukastuminen vaikutti koko koiraan. Viimeinen oljenkorsi oli vielä voimakkaammat särkylääkkeet, jotka onneksi tehosivat hyvin. Itse asiassa Taralla on ollut todella kivaa vaikkei enää käykään lenkeillä. Pihalla ja metsänreunassa se hiippailee mukana, mutta ei se edes halua lähteä pidemmälle. Kahdesti viikossa se pääsee koulutuksiin mukaan ja on ihan täpinöissään kun tehdään sen kanssa mukatokoa sen kunnon ja jaksamisen ehdoilla. . Joulupäivänä se aiheutti meille pienen slaagin ulostamalla ison kasan verta pihalle. Luultavasti syynä on aattona lahjaksi saatu puruluu, joka aiheutti vatsa- ja suolisto-ongelman tai sitten revennyt peräpukama. Onneksi selvittiin ilman eläinlääkärinpäivystyskeikkaa, sillä edellisen suolistotulehduksen ja Norman supikoirankakkasyömisripulin jälkeen meillä oli yhä reseptilääkkeitä jotka tehosivat hyvin. Sattuneesta syystä myös erikoisruokaa ja lisäravinteita vatsaongelmiin löytyy meiltä aina.

Prinsessa Alice ja Tara päiväunilla jouluaattona

 Tara ja Norma vuodenvaihteessa, ei paljoa raketit haitanneet.

Tara ei itse ollut asiasta juuri moksiskaan, mutta minulla meni pyhät sitä seuratessa. Kun Norma täräytti päin emoaan Mauraa pihalla aattona ja kaatui pahasti jäisellä takapihalla uudenvuodenpäivänä, jäi se joulu mieleen sangen kaoottisena ja ikävänä.

Prinsessa Alice aiheutti vuoden aikana nitrojen kaipuuta useamman kerran ja ihan varmasti tekee sitä jatkossakin. Sen horjumattoman iso ego on työllistänyt enemmän kuin yksikään mustavalkoisista tai jopa niistä kaikista yhdessä. Tuo raivostuttava ja ihana persoona ei sisäistänyt millään sisäsiisteyttä ja on "tuunannut" enemmän leluja, seiniä ja petejä kuin kukaan muu. Onneksi noilla nykeröhampailla ei isoja tuhoja tehdä, sillä Prinsessalla on myös intohimo tappaa pehmoleluja. Sukkia ja hanskoja se rakastaa suuresti, mutta onneksi vain tapporavistelee niitä. Yllättävän korkealle muuten sheltti kykenee kiipeämään jos tarjolla on sukka- tai työkäsinelaatikko...

Prinsessa Alice ja Fiona toukokuussa

Toukokuussa jonomuodostelmassa Tara, Maura ja Fiona ja ulkona jonosta Prinsessa

Maura ja Prinsessa toukokuussa. Sekunti kuvan oton jälkeen Prinsessa karkasi kylätiellä ajaneen traktorin perään...

Prinsessan puuttuva sisäsiisteys ja jatkuvat karkailut sekä ruokahaluttomuus kiristivät tunnelmaa koko alkuvuoden ja kun se sikaili alkukesästä raskaana olevalle Mauralle, mietimme vakavissamme että Prinsessalle pitää löytää uusi koti. Se teki tarpeet sängyille ja sohville kun me olimme kotona, ei silloin kun olimme poissa. Pihalla sitä ei pystynyt pitämään irti lainkaan vaan se otti hatkat heti vaikka me ja koko lauma oli sen kanssa. Onneksi sillä on kasvattaja joka ymmärsi tilanteen ja on auttanut meitä ymmärtämään sen hyvin erikoista ajatuksenjuoksua. Sirkka-Liisa otti Prinsessan hoitoon Mauran viimeisiksi raskausviikoiksi jolloin saimme kaikki rentoutua ja rauhoittua. Kun Prinsessa palasi kotiin, sillä alkoi juoksut ja luultavasti niiden mukana sille tuli osa aivoista. Nykyään se on aika lailla eri koira, vaikkakin yhä Iso Persoona omine vivahteineen. Sisäsiisteyskin on lähes täydellistä, mitä nyt protestipissoja tai myötätuntokakkoja saattaa yhä tulla. Uusien juoksujen lähestyessä hormonit sekoittivat Prinsessan päätä sen verran että kaikki koiriemme pedit ja osa sohvansuojista menivät taas pesuun. Ja minä kävin pyytämässä anteeksi karvapallon huonoa käytöstä ohikulkijoilta joita Prinsessa kävi kommentoimassa. Myöskään traktorin tai metsäkoneen tappoyrityksiltä emme ole vieläkään välttyneet. Jäniksenraadotkin ovat kivoja ja niiden osia voi tuoda myös pihalle Norman riemuksi. Se on toisten juoksujen jälkeen rauhoittunut suuresti, on jo lähes normaali koira. Mutta yhä se jaksaa niitä ylläreitä järjestää, joten tylsää sen kanssa ei ole koskaan eikä tule olemaankaan, arvelen.

Maura ja Prinsessa Alice toukokuussa

Koko syksyn ja etenkin joulukuun useiden eläinlääkärireissujen jatkoksi myös Prinsessa päätyi pikavauhtia lääkäriin erittäin rankan vatsataudin seurauksena. Olin ilmoittanut Prinsessan tammikuun Lahden ryhmänäyttelyyn, mutta koska Prinsessa pukkasi juoksut juuri siihen ajankohtaan, se jäi hormonihöyryissään kotiin. Kävin näyttelyssä yksin kannustamassa ihanaa Karkki-bordercolliemummoa ja Prinsessan kasvattajan koiria. Sen jälkeen pesin kädet ja vaihdoin kengät ja kävimme Maikun, shelttipoika Zombien ja Fionan & Mauran kanssa Jokimaalla raveja katsomassa. Jotenkin olin onnistunut silti tuomaan näyttelyssä riehuneen vatsataudin pöpön kotiin ja Prinsessa aloitti maanantai-iltana ripuloimisen joka paheni tiistaina. Soitin heti aamulla lääkäriin ja puoliltapäivin se päätyi sinne tiputukseen. Kuudesta sen painokilosta oli lähtenyt vuorokaudessa 400 grammaa, niin rankka tauti se oli. Onneksi Prinsessa toipui nopeasti ja hyvin, muutaman päivän kuluttua se jo kiikutti varastamaansa villasukkaa ympäri taloa ja kiusasi Normaa.


Fiona on nyt vasta puolentoista vuoden jälkeen "toipunut" sterilisaatioleikkauksesta, ts. nyt vasta sen turkki kasvaa, aineenvaihdunta on parantunut, lihakset eivät ole niin jumissa  ja Fiona on jotenkin tasapainoisempi luonteeltaan (viimeiseen vaikuttaa varmaan ikäkin, rauhallista siitä ei saa edes 15-vuotiaana). Yhä se on turvoksissa (ja liian paksu muutenkin), eli kauan se leikkauksen aiheuttama hormonitason muutos on kestänyt. Kellään muulla sterilisoidullamme koirallamme ei ole vastaavanlaista ollut eikä leikkaus ole muuttanut niitä mitenkään, ei psyyken eikä fysiikan puolesta.

Tara, Maura ja Fiona syyskuussa

Kevään tottis- ja maastotreenit jäivät Mauran astutusreissun, mökkireissujen ja puutarhakiireiden varjoon Fionan kanssa, mutta kun saatiin peruutuspaikka voittajaluokkaan jälkikisoihin Ylöjärvelle kesäkuun alussa, niin tottahan mentiin. Minä sähläsin janan (taas!) joten siitä ropisi pisteitä pois urakalla, mutta Fiona hoiti homman maastossa. Olin totaalisen eksynyt ja ihan varma että pyörimme siellä vain ympyrää, mutta Fiona puksutti kuin pieni paksu juna ja nosteli keppejä. Esineitä löytyi vain kolme, siihen olin pettynyt. Oltiin kuitenkin käyty Hämeenlinnan kennelkerhon Anne Juslinin vetämässä erinomaisessa esineruutukoulutuksessa toukokuu, joten odotin esineruudusta parempaa, etenkin kun se on ollut Fionalle todella helppoa tähän asti. Tottiksessa oli harjoitusarvostelija joka huomautti Fionan katseestakin (!), eikä se mennyt ihan putkeen muutenkaan (Fiona nousi paikallaolosta istumaan!) ja se metrinen jäi taas hyppäämättä, mutta pisteet riittivät kakkostulokseen.

Seuraavat kisat olivat elokuussa, ihan lähellä eli Tuuloksen koirakerhon kisat. Jälleen sähläsin janan niin pahasti että oli ihme miten Fiona ylipäätään löysi jäljen. Vaikka sitä oltiin harjoiteltu, niin jotenkin heitän aivot narikkaan siinä alussa, pahasti. Jäljellä sitten neuvoteltiin Fionan kanssa joka meni hieman liian reteästi tyyliin "mä tiedän.". Minä menin maastossa luultavasti enemmän kontallani kuin seisaallani, maasto oli haastavaa ja kompastelin jatkuvasti. Mukana oli myös kymmeniä hiuksiin, silmiin ja vaatteiden alle tunkevia hirvikärpäsiä joiden aiheuttamat patit vuotivat mätää marraskuuhun asti. Jäljen viides keppi oli lähellä autoa ja Fiona oli sitä mieltä että koska auto näkyy, ollaan jäljen lopussa. Minä olin eri mieltä ja neuvottelimme kotvan tovin jatketaanko jäljestämistä vai ei. Jatkettiin ja kuudes keppi olikin ihan auton liki. Esineruudussa taas vain kolme esinettä, Fionan kunto loppui kesken. Kuuma kesä, kuuma kisakeli ja ylipaino vaikuttivat. Tottis oli parempi kuin alkukesän kisoissa, metrinen taas jäi. Pisteitä taas kakkostuloksen verran.
Ei siis vaadi kuin Fionalle laihdutuskuuri ja minulle lobotomia niin saadaan maastosta paremmat pisteet...

Kesän kolmas ja viimeinen kisa oli Hämeenlinnassa, vain pari viikkoa edellisen jälkeen. Nyt sain pääni hieman hallintaan janalla ja se sujuikin paremmin vaikka Fiona ottikin takajäljen. Minä olin taas rähmälläni heti janan jälkeen, ehkä onneksi kun ensimmäinen keppi oli jo siinä ja Fiona olisi ehkä pyyhältänyt siitä vauhdilla yli ilman räpiköimistäni. Kaikki kuusi keppiä tuotiin taas ja sitten esineruutuun. Ja taas kolme esinettä, Fiona lopetti haun sen kolmannen jälkeen. Tiedänpähän mitä treenata... Meidän tottis oli viimeisenä ja juuri sen alkaessa tuli kaatosade. Fiona nousi paikallaolosta istumaan kun rankkasade hakkasi sitä, märkä noutokapula luisui suusta palautuksessa ja eteenmenokin oli huonompi rajun sateen takia. Sadetreenejä siis lisää. Muuten Fiona teki hyvää työtä vaikka taas jäi metrinen hyppäämättä. Olen jo asennoitunut siihen että sen avoimen luokan onnettomuuden jälkeen se ei sitä koskaan hyppääkään. Pisteitä tuli hyvän kakkostuloksen verran.

Tokossa ollaan yhä jatkettu EVL-liikkeiden hinkkaamista, mutta tuskin ikinä mennään Fionan kanssa enää tokokisoihin ääniongelman takia. Tottiksessa sitä ongelmaa ei ole.

 Fiona marraskuussa, ikää kuusi ja puoli vuotta.

Mauran astutusta suunniteltiin kaiman kanssa loppusyksylle, mutta kun kävimme Mauran silmätarkastuksessa huhtikuun lopussa, tuli mieleen että kas, miksei jo seuraavista juoksuista. Ne juoksut alkoivat sitten puoliyllättäen toukokuussa, joten jo ilmoitettu näyttely ja tokokoe jäivät väliin ja sen sijaan kävimme progetesteissä. Yllätys oli suuri kun progelukemat olivatkin toisella kerralla jo sellaiset että tuli äkkilähtö Itävaltaan. Itse matkan varaaminen ja koko reissu oli suoraan Kummeleista, mutta siitäkin selvittiin :) Tätimatkat Oy kohelsi ihan urakalla, mutta rautahermoinen Maura oli kuin normi mökkiretkellä lentoasemalle, lentokoneessa, pitkillä automatkoilla Tsekeistä Itävaltaan ja sieltä takaisin, vieraassa majapaikassa... uskomattoman hyvähermoinen koira ja kaiken lisäksi urokseen suhtautuminen ja astutus sujuivat todella hyvin, vaikka muuta luulinkin. Uros Hemp oli aivan ihana, olisin niin halunnut kaapata sen mukaani saman tien. Se oli hieman pienempi kuin oletimme, mutta niin ihanaluonteinen etten voinut kuin onnitella kaimaa joka oli sen löytänyt Mauralle. Ja mikä parasta, pennut ovat saaneet vanhemmiltaan nuo erinomaiset luonteet.

Näissä maisemissa pentujen isä asustaa

Kun sangen tapahtumarikkaasta ja vauhdikkaasta astutusmatkasta oli selvitty, alkoi jännääminen tuottiko reissu tulosta. Aika pian Mauran olemus alkoi muuttua ja ultrassa näkyi vähintään 4 pentua. 8.7. (kuusi vuotta ja kaksi päivää siitä kun Fiona syntyi) Maura synnytti 6 potraa kaunista pentua.

Pennut maitobaarissa viikon ikäisinä
 

Oli vaikea uskoa että näistä marsuista tulisi joskus ihan oikeita bordercollieita :)
 

Maura-mamman tassu on kolmasosa viikon vanhan pennun koosta
 

 Tämä saattaisi olla Kaapo-poika, kuvassa neljä viikkoa.
 

 Pennut kävivät meillä kylässä viisiviikkoisina

Robin

 


Elokuussa haimme suurimman narttupennun, hyvin leppoisen oloisen Norman kotiin. Tara tuumasi että kas, taas pentu. Fiona pöyristyi taas, muttei yhtä pahasti kuin Mauran tullessa pentuna ja Prinsessan mielestä oli kivaa että hänellä oli kokoisensa kaveri - vähän aikaa.

Norma 9 viikkoa

Norma 8 viikkoa

Norma ja Prinsessa syyskuun alussa.

Mamma-Maura ja Norma 7 viikkoa

Maura hoitaa Normaa 1.9., Normalla ikää 7 viikkoa.

Kun Norma oli vielä niin pieni että mahtui lipaston alle päiväunille...

Tämä asento toimii yhä. Norma kuvassa 8 viikkoa.

Prinsessa, hepuloiva Norma ja Tara 11 vuotta syyskuun alussa.

Norma on nyt miltei 7 kuukautta. Se on kookkaampi kuin emänsä ja isotätinsä, mutta pienempi kuin Tara. Äärettömän ihmisrakas (ja yhtä läheisriippuvainen kuin emänsä, ikinä en sohvalla voi olla ilman mustavalkoista sylissä), hyvin vilkas, oppivainen, nöyrä ja hiljainen. Mutta myös vahvatahtoinen ja voimakkaasti silmää käyttävä, mikä ahdistaa usein lauman muita koiria. Norma ja Prinsessa Alice olivat lyömätön kaksikko koko syksyn, ne leikittivät toisiaan lähes tauotta ja pitivät seuraa toisilleen. Nyt Norma alkaa olla niin iso ja raju että leikit ovat loppuneet tai ainakin estän ne Prinsessan turvallisuuden takia.

Pentu-Norma pari päivää kotiutumisen jälkeen, mamman pöksykarvojen turvissa päiväunilla.

Norma 8 viikkoa

Pentu ja emä, Norma 6 kk

Norma hieman vajaa 7 kuukautta 2.2.2020 (vieressä lumikasaa maanisesti kaivava isotäti Fiona)

Norman kaunis sisko Ronja 5 kk

Norma on ensimmäinen koiramme jolle hampaiden vaihto tuotti ongelmia. Yläkulmurit olivat tiukasti kiinni, mutta alakulmurit irtosivat hyvin. Sitten sille tuli paise uuden alakulmurin tyveen ja hammas lähti kasvamaan kohti kitalakea, aivan vinossa. Sain hammaslääkäriajan sille eläinlääkäriasema Oivaan Pirkkalaan. Aivan ihana paikka, suosittelen lämpimästi. Siellä myös poistettiin Norman yläkulmurit, maitohampaat eivät olisi leikkaamatta lähteneet. Paise onneksi puhkesi ennen kuin päästiin lääkäriin ja kulmuri kasvoi lopulta aivan oikeaan asentoon ja paikkaan. Minun tuurillani toisen yläkulmurin poistohaavan tikit kuitenkin aukesivat ja sitten pestiin monta kertaa päivässä pennun suuta... ei ihan helppoa eikä vaivatonta.

Normaalin pennun tapaan Norma on todella ahne ja kun maa on ollut sula miltei koko ajan, on pentu syönyt kaiken mitä metsästä voi suuhunsa tunkea. Sillä seurauksella että erinäisten manaajaoksennuskohtausten jälkeen meillä on säännöllisesti pestyt koirien pedit, päiväpeitot ja eteismatot. Myös "söin myyrän"-ripulit ja supikoirankakansyöntiripakit on koettu. Kaupan päälle Prinsessa on tehnyt myötuntokakkoja ja -pissoja. Nyt tilanne on jo rauhoittunut niin että makuuhuoneesta unentokkurassa suoraan oksennukseen astumisen sijasta ehdin jo päästää Norman ulos pihalle koska se ilmoittaa asiasta hakkaamalla makuuhuoneen koiraporttia. Sisäsiisti se on muuten, oppi todella nopeasti. Prinsessallakaan ei ole syytä tehdä sisälle kun kaveri ehtii ulos ripakille. 

Jouluaattona Norma oli törkymöykky ja juoksi tahallaan suoraan emoaan päin. Maurallekin isku aiheutti lihaskipua jota hoidettiin Vikapalassa faskia-hoidossa, mutta Norma sai täräyksestä sellaisen tällin että ontui muutaman päivän. Nämä muka-talven väliin lauhat ja sitten taas pakastuvat kelit tekivät taas takapihamme vajaan hehtaarin kokoiseksi jäätiköksi. Norma kaatui pahasti vuoden ensimmäisenä päivänä eikä toipunut siitä. Ontumisen jatkuessa vein sen parin viikon kuluttua Mevettiin ortopedille jossa todettiin massiivinen lihasvaurio. Lisää lepoa ja tulehduskipulääkekuuri. Voin kertoa että noin kookkaan, vilkkaan mutta henkisesti vielä ihan pennun pitäminen levossa monta viikkoa on ihan syvältä. Vaikka kuinka tehdään pään aktivointia niin silti se energia tuppaa purkautumaan fyysisesti ja minun henkistä mielenrauhaani lopullisesti romuttavaksi. Jos ei muuta, niin Norma juoksee sisällä päin kirjahyllyä tai ovea kun virtaa on, muttei keinoja purkaa sitä.

Karkki-mummokoira oli hoidossa meillä pari kertaa kesällä ja vuodenvaihteen. Karkki on aina tervetullut, sen pelkkä olemus pistää nuoriso-osastoa järjestykseen ja Tara selvästi tykkää hengailla toisen mummon mukana. Kuvassa Karkki ja Maura toukokuussa.

"Kyllä mä tähän mahdun". Karkki Prinsessan pedissä uutenavuotena. Sikeässä unessa kun paukut eivät kuuluneet eivätkä häirinneet.

Viime vuoteen kuului myös kaksi Dreamoor-leiriä: kevät/kesäleiri Virroilla edellisvuosien tapaan sekä syksyllä Jämijärvellä maastoleiri. Ihan huippujuttuja molemmat. Joulukuussa oli Mauran pentujen koulutuspäivä Riihimäellä Mari Leiviskän opeissa. Olipas kiva nähdä pennut kaikki yhdessä sekä muita Dreamoor-kasvatteja.

Fionan kanssa jäljellä Jämijärvellä

 Maura esineruudussa Jämijärvellä

 Pennut olivat mukana maastoleirillä. Tässä Norma keskustelee veljensä Robinin kanssa.

Prinsessa kävi parissa pentunäyttelyssä ihan hyvällä menestyksellä sekä kahdesti sitten junioriluokassa. Ensimmäisessä näyttelyssä Hyvinkäällä heinäkuussa tuomari haukkui minun esittämiseni joten Heinolassa elokuussa sen esitti kasvattaja Sirkka-Liisa :)

Viime syksyn ja etenkin loppuvuoden eläinlääkärireissut, jatkuva siivousrumba ja Norman loukkaantumisen aiheuttama huoli saivat minut lupaamaan että seuraavan pennun tuloon menee viisi vuotta. Kun laumassa on yksi vanhus, yksi pentu ja yksi ihan omalla planeetallaan sukkuloiva (Prinsessa), niin yhtälö on työläs. Lisäksi kolmen koiran (Fiona, Maura, Norma) tavoitteellinen kouluttaminen vie aikaa ja on on yllättävän kallista kun laskee ulkopuoliset kouluttajat, -kurssit ja ajokilometrit.

Keväästä on tulossa taas kiireinen. Koulutukset alkavat pyöriä toden teolla, kentät sulavat ja kuivuvat eli päästään halleista ulos treenaamaan ja metsiin myös. Pihatyöt ja mökkireissut siihen päälle vielä, joten hiljaista, tylsää tai rauhallista meillä ei ole jatkossakaan :)

Koko lauma 1.2.2020

Norma ja Alice


Kommentit

  1. Ihania mummu-, leiri- ja pentukuvia. Suojelusenkeleitä kaikille mustavalkoisille ❤️ vanhoille ja nuorille.

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta 2021 mustavalkoisille!🍀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tara 13 vuotta

Ei-toivottuja perennoja