Otsa hiessä sinun on lenkkisi rämpimän...
Nyt sitä sitten taas on. Lunta. Paljon. Etenkin metsässä, jossa ei näemmä muut juuri käy koiriaan ulkoiluttamassa tai muuten liikkumassa ennen kuin on valmiit polut.
Varauduin päivän metsälenkkiin tänään ohuella vaatetuksella ja monella nenäliinalla. Onneksi, sillä puolessavälissä hiki valui pitkin otsaa ja selkää ja reisilihakset vinkuivat miltei ääneen. Lunta ei ole vasta kuin polviin asti, selvästi huono kunto ja harjoittelun puute minua vaivasi eikä liika lumi. Toissatalvena sitä oli sentään reisiin asti. Silloin putosi painokin neljä kiloa yhden talven aikana, joten tavoitteeseen on vielä matkaa monen hikisen nenäliinan ja tarvottavan kilometrin matka.
Koirat puuskuttivat umpihangessa hämmästyttävän vaivattomasti, Noppa jyräsi polkua auki auraustyylillä, Tara loikki sen perässä. Minä sitten viimeisenä ja huonokuntoisimpana, säälittävää.
Toissatalven jättilumissa koirat odottivat ensin että minä teen polun :)
Kotipihalla kahlasin tontin läpi tuijat ja pensaat lumesta ravistellen, osa pienimmistä tuijista oli jo hautautunut lumen alle.
Koirilla oli isot lumipaakut kainaloissa, teflonturkki-Nopalla paljon vähemmän kuin Taralla. Tosin Taraa ei nyrkinkokoiset paakut vatsan alla ja kainaloissa haittaa lainkaan, hienohelma-Noppa pysähtyi heti kun lunta alkoi kertyä sen mielestä liikaa karvoihin.
Varauduin päivän metsälenkkiin tänään ohuella vaatetuksella ja monella nenäliinalla. Onneksi, sillä puolessavälissä hiki valui pitkin otsaa ja selkää ja reisilihakset vinkuivat miltei ääneen. Lunta ei ole vasta kuin polviin asti, selvästi huono kunto ja harjoittelun puute minua vaivasi eikä liika lumi. Toissatalvena sitä oli sentään reisiin asti. Silloin putosi painokin neljä kiloa yhden talven aikana, joten tavoitteeseen on vielä matkaa monen hikisen nenäliinan ja tarvottavan kilometrin matka.
Koirat puuskuttivat umpihangessa hämmästyttävän vaivattomasti, Noppa jyräsi polkua auki auraustyylillä, Tara loikki sen perässä. Minä sitten viimeisenä ja huonokuntoisimpana, säälittävää.
Toissatalven jättilumissa koirat odottivat ensin että minä teen polun :)
Kotipihalla kahlasin tontin läpi tuijat ja pensaat lumesta ravistellen, osa pienimmistä tuijista oli jo hautautunut lumen alle.
Koirilla oli isot lumipaakut kainaloissa, teflonturkki-Nopalla paljon vähemmän kuin Taralla. Tosin Taraa ei nyrkinkokoiset paakut vatsan alla ja kainaloissa haittaa lainkaan, hienohelma-Noppa pysähtyi heti kun lunta alkoi kertyä sen mielestä liikaa karvoihin.
Tara odottaa polulla missä, Noppa rämpii luokseni
"Mikä sulla oikein kestää siellä?"
Jyrä-Noppa tulee!
Kommentit
Lähetä kommentti