Kuluneen vuoden kertausta ja alkaneen vuoden suunnitelmia (koirat)
Kun ei ole suuria suunnitelmia (lue: omistaja-ohjaajan kunnianhimon puute), niin ei korkealta tipahda jos kaikki ei mene kuten suunnitteli tai toivoi.
Vuosi sitten jouluna Tara toipui strerilisaatioleikkauksesta ja Noppa oli juuri synnyttänyt, joten mitään tulospuolen juttuja en pahemmin miettinyt vuodelle 2011. Tärkeintä oli, että Tara toipuisi hyvin (siitä huolimatta, että se söi haavasiteen ja repi tikit auki...) ja että Nopan pennuista kasvaisi terveitä reippaita koiria ja että Noppa toipuisi kahdeksan tomeran pennun synnytyksestä ja hoidosta. Ne toiveet toteutuivat hyvin. Taralla ei ole edes arpea (ihme kyllä) eikä leikkaus vaikuttanut siihen muuten kuin juoksujen poisjäämisellä. Yhtä seinähullu se on kuin ennen leikkaustakin.
Nopan pennuista kasvoi reippaita ja kauniita Borderiinan kasvatteja, joista ensimmäiset ovat jo näyttelyissä käyneet ja toivottavasti näemme niitä myös erilaisissa muissa treeneissä ja kenties kisoissakin.
Nopan kanssa ei edes harkittu näyttelyitä ennen kesää, se pudotti kaikki karvansa kevättalvella ja muistutti nälkiintynyttä katukoiraa. Siinä missä sen mittojen mukaan teetetty lämmin talvitakki oli ennen synnytystä aivan liian pieni, se pyöri Nopan ympärillä kevättalvella.
Kävimme tokotreeneissä entiseen malliin heti Nopan tultua takaisin kotiin. Taralla oli ollut Noppaa selvästi ikävä ja Nopan paluu kotiin helpotti Taran elämää, kaikki normalisoitui. Mitään draamaa (toisin kuin meille monesti ennustettiin) ei ollut, Noppa nuuhkaisi Taraa ja toisinpäin, sitten ne jatkoivat kuin Noppa ei olisi kahta kuukautta poissa ollutkaan.
Olin ilmoittanut Nopan toukokuussa tokokisoihin, jotka jäivät meiltä kuitenkin väliin naapurissa vierailleen vihaisen sekarotuisen hyökättyä Nopan kimppuun. Nopan sai useita puremahaavoja jotka vaativat antibioottikuurin. Noppa ei ollut välikohtauksesta moksiskaan, eikä myöskään haavoista. Onneksi sillä oli toukokuussa jo turkkia ja sillä on löysä kaulanahka: puremat eivät osuneet lihaksiin eivätkä kurkkuun.
Ilmoitin Nopan syyskuussa kahteen kisaan ja yllättäen myös kolmanteen järjestäjien nimisekaannuksen vuoksi. Tällä paikkakunnalla asuu toinen samanniminen nainen, jonka kisakirje tuli jostain syystä minun sähköpostiini ja asiaa selvitellessä ilmoitin Nopan sinne kun selvisi, että kisoissa oli tilaa :)
Onneksi Taina Määttänen oli harjoitellut Nopan kanssa ja lupasi ohjata Noppaa kisoissa, koska olisin hermostuksissani pilannut Nopan suoritukset. Tainan ja Nopan kisaura lähti upeasti liikkeelle avoimessa luokassa hienoilla pisteillä 189 ja luokkavoitolla. Toisissa kisoissa seuraavana päivänä tuli myös ykköstulos. Viimeiseen kisaan seuraavana viikonloppuna tutulla kentällä vein Nopan itse. Yhdestä nollasuorituksesta (täysin varmassa liikkeessä!) huolimatta tuli se viimeinen ykköstulos ja luokkavoitto koulutustunnuksen TK2 kera. Kome kisaa yhdessä viikossa ja kolme ykköstulosta ja kaksi luokkavoittoa. Ei hullummin!
Vielä viime talvena Tara keskittyi kirkumaan ja rähisemään tokotreeneissä kentällä, mutta pikkuhiljaa se malttoi jopa tehdä jotain. Keväällä totesin sen ehkä pysyvän kehänauhojen sisäpuolella tokokisoissa, joten uskaltauduin korkkaamaan sen kanssa kisauran toukokuussa. Tuomareilta tuli huomautuksia jännittävästä ohjaajasta, joka ei luota koiraansa. Mutta Taran kanssa todella jännitin milloin se singahtaa kesken kisasuorituksen ulos kehästä kun pää ei kestä! Yhdessä kisassa se pysähtyi ennen kehänauhaa ylimääräiseen karjaisuuni. Hilkulla oli.
Silti kaikkien hämmästykseksi (eikä vähiten omani) se sai kolme ykköstulosta neljästä kisasta ja samalla koulutustunnuksen TK1.
Kesäkuussa jouduttiin puolivahingossa varakoirakkona bortsukerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin paahtavaan helteeseen, josta ajattelin meidän lentävän hylätyllä ulos. Juuri ennen kisapaikalle lähtöä naapurin kuriton jämtlanninpystykorvanarttu oli hyökännyt pihastaan Nopan päälle kun kävelimme kadulla. Onneksi jämtlantilainen ei ollut niin raivopäinen kuin se taistelukoirasekoitus. Tara hermostui kuitenkin tilanteesta, mutta onneksi ei näyttänyt paineistuneen siitä pahasti.
Pätsimäisessä kisatilanteessa Tara yllätti toimimalla ihmeen hyvin, liikkeet olivat eri järjestyksessä kuin normaalisti mikä sekoitti Taran putkiaivoja selvästi. Viimeinen liike meni nollille (enkä ihmettele, se kuumuus ja stressi), kakkostulos kuitenkin ja hienosti lähes sadan alokasluokan tokokoiran joukossa puolessavälissä.
Espoon kisoissa elokuussa tuli se viimeinen ykköstulos ja nyt harjoitellaan avoimen luokan liikkeitä...
Näyttelyissä käytiin kummankin kanssa kolme kertaa loppukesästä. Taran saaliina kolme EH:ta, se kantaa häntäänsä kehässä komealla kaarella selän päällä. Taran näyttelytuloksilla ei ole mitään väliä kun sitä ei käytetä ikinä jalostukseen (onneksi, tuolla luonteella) eikä sitä ole otettu meille näyttelyitä varten. Vaikka se on joillekuille (tutuille) koirille häijy, se rakastaa näyttelyitä, siis kehän ulkopuolella. Siellä on sen mielestä kivaa ja kehässäkin se sietää jo tuomarin kopeloimista. Eihän siihen vaadittu kuin toistakymmentä näyttelyä ja kymmeniä harjoituskertoja..
Noppa sai ne normaalit ERI:t ja viimeisessä näyttelyssä se oli myös paras narttu. Joka arvostelussa oli kehujen lisäksi maininta sen koosta :)
Tämän vuoden tavoitteita on saada noutoliike onnistumaan Taralla ja sitten kisaamaan avoimeen luokkaan, ehkä loppukesästä. Tai sitten ei. Mennään sitten kun homma sujuu ja koira saa siten itseluottamusta.
Nopan kanssa harjoitellaan voittajaluokan liikkeitä vielä pitkään, eli koko tämä vuosi. Ei mennä kisaamaan ennen kuin tunnistenouto, ruutu ja tietenkin ne kaikki muut liikkeet myös ovat kunnossa. Niihin auttaisi omistajan parempi keskittyminen ja lisätreenit, mutta mutta.. Eli minusta se on kiinni, ei koirasta.
Nopan kanssa harjoitellaan toivottavasti lisää hakua, se näytti nauttivan siitä ja oli Nopaksi harvinaisen töpinöissään harjoituksissa. Säännöllisesti kokoontuva treeniryhmä pitäisi löytää ja sellainen, joka ei hermostu kahden aloittavan tumpelon (minä ja Noppa) mukanaolosta. Tarasta ei ikinä hakukoiraa tule, se ei ymmärrä miksi pitäisi lähteä pois minun luotani ja etsiä vieras ihminen. Aivan käsittämätöntä sen luonteelle.
Siinä missä Noppa innostui hakuharjoituksista, Taralle paimennus oli "se" juttu. Kertakokeilu oli positiivinen yllätys, se ei luulostani huolimatta käynyt kiinni lampaisiin ja oli jopa kuulolla. Ja sillä oli selvä tietoisuus siitä, mikä on homman nimi. Toisin kuin Nopalla, jota ei likainen lammasaitaus innostanut lainkaan...
Taas minusta johtuvista syistä tuskin aloitetaan säännöllinen paimennusharjoittelu Taran kanssa, mutta käydään vielä kokeilemassa jos jonnekin päästään. Koirilla on potentiaalia, omistajalla harvemmin!
Näyttelyissä käydään ehkä. Erikoisnäyttelyyn ainakin, jos ei muuta niin turistina. Noppa ei ole vieläkään aloittanut juoksujaan joita se on valmistellut jo kolmatta kuukautta. Kun ne juoksut ja niihin liittyvä valeraskaus ovat ohi, leikkautan sen. Helpottaisi sitten ne hormonitoiminnasta aiheutuvat mielenmuutokset ja valeraskaudet. Jos ja kun se leikataan myöhään keväällä, jää meiltä alkukesän touhotukset kunnes se on täysin toipunut.
Jos Tarakin yllättäisi tulevana vuonna niin, ettei haavasiteita, desifiointiaineita, viittä vaille omistajan sydänkohtauksia ja pikakäyntejä eläinlääkärissä poikkeuksellisesti tarvittaisi. Ne normaalit akupunktio-laserhoitoeläinlääkärikäynnit ja hierojakerrat riittäisivät minun puolestani.
Vuosi sitten jouluna Tara toipui strerilisaatioleikkauksesta ja Noppa oli juuri synnyttänyt, joten mitään tulospuolen juttuja en pahemmin miettinyt vuodelle 2011. Tärkeintä oli, että Tara toipuisi hyvin (siitä huolimatta, että se söi haavasiteen ja repi tikit auki...) ja että Nopan pennuista kasvaisi terveitä reippaita koiria ja että Noppa toipuisi kahdeksan tomeran pennun synnytyksestä ja hoidosta. Ne toiveet toteutuivat hyvin. Taralla ei ole edes arpea (ihme kyllä) eikä leikkaus vaikuttanut siihen muuten kuin juoksujen poisjäämisellä. Yhtä seinähullu se on kuin ennen leikkaustakin.
Nopan pennuista kasvoi reippaita ja kauniita Borderiinan kasvatteja, joista ensimmäiset ovat jo näyttelyissä käyneet ja toivottavasti näemme niitä myös erilaisissa muissa treeneissä ja kenties kisoissakin.
Nopan kanssa ei edes harkittu näyttelyitä ennen kesää, se pudotti kaikki karvansa kevättalvella ja muistutti nälkiintynyttä katukoiraa. Siinä missä sen mittojen mukaan teetetty lämmin talvitakki oli ennen synnytystä aivan liian pieni, se pyöri Nopan ympärillä kevättalvella.
Kävimme tokotreeneissä entiseen malliin heti Nopan tultua takaisin kotiin. Taralla oli ollut Noppaa selvästi ikävä ja Nopan paluu kotiin helpotti Taran elämää, kaikki normalisoitui. Mitään draamaa (toisin kuin meille monesti ennustettiin) ei ollut, Noppa nuuhkaisi Taraa ja toisinpäin, sitten ne jatkoivat kuin Noppa ei olisi kahta kuukautta poissa ollutkaan.
Olin ilmoittanut Nopan toukokuussa tokokisoihin, jotka jäivät meiltä kuitenkin väliin naapurissa vierailleen vihaisen sekarotuisen hyökättyä Nopan kimppuun. Nopan sai useita puremahaavoja jotka vaativat antibioottikuurin. Noppa ei ollut välikohtauksesta moksiskaan, eikä myöskään haavoista. Onneksi sillä oli toukokuussa jo turkkia ja sillä on löysä kaulanahka: puremat eivät osuneet lihaksiin eivätkä kurkkuun.
Ilmoitin Nopan syyskuussa kahteen kisaan ja yllättäen myös kolmanteen järjestäjien nimisekaannuksen vuoksi. Tällä paikkakunnalla asuu toinen samanniminen nainen, jonka kisakirje tuli jostain syystä minun sähköpostiini ja asiaa selvitellessä ilmoitin Nopan sinne kun selvisi, että kisoissa oli tilaa :)
Onneksi Taina Määttänen oli harjoitellut Nopan kanssa ja lupasi ohjata Noppaa kisoissa, koska olisin hermostuksissani pilannut Nopan suoritukset. Tainan ja Nopan kisaura lähti upeasti liikkeelle avoimessa luokassa hienoilla pisteillä 189 ja luokkavoitolla. Toisissa kisoissa seuraavana päivänä tuli myös ykköstulos. Viimeiseen kisaan seuraavana viikonloppuna tutulla kentällä vein Nopan itse. Yhdestä nollasuorituksesta (täysin varmassa liikkeessä!) huolimatta tuli se viimeinen ykköstulos ja luokkavoitto koulutustunnuksen TK2 kera. Kome kisaa yhdessä viikossa ja kolme ykköstulosta ja kaksi luokkavoittoa. Ei hullummin!
Vielä viime talvena Tara keskittyi kirkumaan ja rähisemään tokotreeneissä kentällä, mutta pikkuhiljaa se malttoi jopa tehdä jotain. Keväällä totesin sen ehkä pysyvän kehänauhojen sisäpuolella tokokisoissa, joten uskaltauduin korkkaamaan sen kanssa kisauran toukokuussa. Tuomareilta tuli huomautuksia jännittävästä ohjaajasta, joka ei luota koiraansa. Mutta Taran kanssa todella jännitin milloin se singahtaa kesken kisasuorituksen ulos kehästä kun pää ei kestä! Yhdessä kisassa se pysähtyi ennen kehänauhaa ylimääräiseen karjaisuuni. Hilkulla oli.
Silti kaikkien hämmästykseksi (eikä vähiten omani) se sai kolme ykköstulosta neljästä kisasta ja samalla koulutustunnuksen TK1.
Kesäkuussa jouduttiin puolivahingossa varakoirakkona bortsukerhon joukkueeseen tokon SM-kisoihin paahtavaan helteeseen, josta ajattelin meidän lentävän hylätyllä ulos. Juuri ennen kisapaikalle lähtöä naapurin kuriton jämtlanninpystykorvanarttu oli hyökännyt pihastaan Nopan päälle kun kävelimme kadulla. Onneksi jämtlantilainen ei ollut niin raivopäinen kuin se taistelukoirasekoitus. Tara hermostui kuitenkin tilanteesta, mutta onneksi ei näyttänyt paineistuneen siitä pahasti.
Pätsimäisessä kisatilanteessa Tara yllätti toimimalla ihmeen hyvin, liikkeet olivat eri järjestyksessä kuin normaalisti mikä sekoitti Taran putkiaivoja selvästi. Viimeinen liike meni nollille (enkä ihmettele, se kuumuus ja stressi), kakkostulos kuitenkin ja hienosti lähes sadan alokasluokan tokokoiran joukossa puolessavälissä.
Espoon kisoissa elokuussa tuli se viimeinen ykköstulos ja nyt harjoitellaan avoimen luokan liikkeitä...
Näyttelyissä käytiin kummankin kanssa kolme kertaa loppukesästä. Taran saaliina kolme EH:ta, se kantaa häntäänsä kehässä komealla kaarella selän päällä. Taran näyttelytuloksilla ei ole mitään väliä kun sitä ei käytetä ikinä jalostukseen (onneksi, tuolla luonteella) eikä sitä ole otettu meille näyttelyitä varten. Vaikka se on joillekuille (tutuille) koirille häijy, se rakastaa näyttelyitä, siis kehän ulkopuolella. Siellä on sen mielestä kivaa ja kehässäkin se sietää jo tuomarin kopeloimista. Eihän siihen vaadittu kuin toistakymmentä näyttelyä ja kymmeniä harjoituskertoja..
Noppa sai ne normaalit ERI:t ja viimeisessä näyttelyssä se oli myös paras narttu. Joka arvostelussa oli kehujen lisäksi maininta sen koosta :)
Tämän vuoden tavoitteita on saada noutoliike onnistumaan Taralla ja sitten kisaamaan avoimeen luokkaan, ehkä loppukesästä. Tai sitten ei. Mennään sitten kun homma sujuu ja koira saa siten itseluottamusta.
Nopan kanssa harjoitellaan voittajaluokan liikkeitä vielä pitkään, eli koko tämä vuosi. Ei mennä kisaamaan ennen kuin tunnistenouto, ruutu ja tietenkin ne kaikki muut liikkeet myös ovat kunnossa. Niihin auttaisi omistajan parempi keskittyminen ja lisätreenit, mutta mutta.. Eli minusta se on kiinni, ei koirasta.
Nopan kanssa harjoitellaan toivottavasti lisää hakua, se näytti nauttivan siitä ja oli Nopaksi harvinaisen töpinöissään harjoituksissa. Säännöllisesti kokoontuva treeniryhmä pitäisi löytää ja sellainen, joka ei hermostu kahden aloittavan tumpelon (minä ja Noppa) mukanaolosta. Tarasta ei ikinä hakukoiraa tule, se ei ymmärrä miksi pitäisi lähteä pois minun luotani ja etsiä vieras ihminen. Aivan käsittämätöntä sen luonteelle.
Siinä missä Noppa innostui hakuharjoituksista, Taralle paimennus oli "se" juttu. Kertakokeilu oli positiivinen yllätys, se ei luulostani huolimatta käynyt kiinni lampaisiin ja oli jopa kuulolla. Ja sillä oli selvä tietoisuus siitä, mikä on homman nimi. Toisin kuin Nopalla, jota ei likainen lammasaitaus innostanut lainkaan...
Taas minusta johtuvista syistä tuskin aloitetaan säännöllinen paimennusharjoittelu Taran kanssa, mutta käydään vielä kokeilemassa jos jonnekin päästään. Koirilla on potentiaalia, omistajalla harvemmin!
Näyttelyissä käydään ehkä. Erikoisnäyttelyyn ainakin, jos ei muuta niin turistina. Noppa ei ole vieläkään aloittanut juoksujaan joita se on valmistellut jo kolmatta kuukautta. Kun ne juoksut ja niihin liittyvä valeraskaus ovat ohi, leikkautan sen. Helpottaisi sitten ne hormonitoiminnasta aiheutuvat mielenmuutokset ja valeraskaudet. Jos ja kun se leikataan myöhään keväällä, jää meiltä alkukesän touhotukset kunnes se on täysin toipunut.
Jos Tarakin yllättäisi tulevana vuonna niin, ettei haavasiteita, desifiointiaineita, viittä vaille omistajan sydänkohtauksia ja pikakäyntejä eläinlääkärissä poikkeuksellisesti tarvittaisi. Ne normaalit akupunktio-laserhoitoeläinlääkärikäynnit ja hierojakerrat riittäisivät minun puolestani.
Kommentit
Lähetä kommentti