Miltei myöhässä - kukkijoita

Dahliat kukkivat vielä innolla kukkavarret katkeillen sateissa ja tuulissa. Välillä kaksi mustavalkoista hepulin saanutta karvahirviötä harventaa tielle osuneita dahlioita tahattomasti. Sananmukaisesti kukat lentävät kaaressa kun Noppa jyrää dahliasta läpi tai likeltä ohi.

Alkukesästä ostamani valkoinen ritarinkannus katosi lähes kokonaan istutuksen jälkeen. Maan päällä siitä ei näkynyt kuin pari rääpälettä lehteä. Olin varma että se oli sitten siinä ja mietin reklamaatiota Plantagenille.

Viikonloppuna huomasin että se on pungertanut puolimetrisen varren kukkine päivineen. Syyskuussa?!
Clematis Dr Ruppel pohti pari vuotta viihtyäkö Jackmanniin vieressä vai ei. Olin lannoittanut ja hoivannut sitä huolella, kastelin kesällä ja kitkin yksitellen kaikki vesiheinät sen juurelta pois. Mutta nupun nuppua se ei suvainnut tehdä. Suivaannuin ja lopetin hoivaamisen. Peruslannoitusta ja kastelua, siinä kaikki.

Nyt se sitten kukkii... Nihkeästi vain parin kukan voimin, mutta silti!
Leimut jatkavat yhä kukintaa, vaikkakin aika vaisusti.
Sormustinkukka jatkaa myös sitkeästi, tosin vain parikymmentäsenttisellä varrella. Heinäkuussa oli yli metrisiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa