Niin paljon asiaa, ettei sanotuksia saa..

Eikä taaskaan ole aikaa kirjoittaa kaikkea mitä pitäisi. Paljon on tapahtunut viime viikkoina ja vielä enemmän tulee seuraavien viikkojen, kuukausien ja vuoden aikana tapahtumaan.

Näillä näkymin tämä on viimeinen kesä täällä, elokuusta alkaen on toinen pihapiiri hoidettavana. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja ehdin treenaamaan ja kenties kisaamaankin koirien kanssa kaiken kaaoksen keskellä. Muutomme on ns. dominopalikka-ilmiö, eli kaikki riippuu kaikesta ja sitten kaikki tapahtuu yhtä aikaa! Mutta olisi kerrottavaa viime viikoistakin ja päivistä.

Bordercollieiden erikoisnäyttely oli eilen lähellä Lappeenrantaa. Reissuun meni 15 tuntia ja monta märkää vaatetta, puhumattakaan märistä koirista ja ihmisistä. Onneksi se on vain kerran vuodessa!

Itse näyttelystä ja sen tunnelmista ja tuomarista myöhemmin. Tässä pikaisesti kuvina Nopan kauniit narttupennut Myy, Nelli ja Rilla. Kaikki eilen erinomaisen arvostelun saaneita. Myy kävi lisäksi nappaamassa sertin ja toiseksi parhaan nartun sijoituksen Kotkan kansainvälisessä näyttelyssä edellisenä päivänä. Onnea!

Rilla (Borderiinan Hippityttö) 

Nelli (Borderiinan Hepsankeikka)

 Nelli
 Kun purin tämän kuvan kamerasta, piti piti hieraista silmiä. Rilla on aivan kuin Noppa, äkkiseltään en erottaisi kumpi kuvassa on.
  
Myy (Borderiinan Hulda Huoleton)

Myy

 Nelli (Borderiinan Hepsankeikka)

Kommentit

  1. Voi noita söpöläisiä! Ja voi ei, mullistusta luvassa! Voimia sen keskelle!

    VastaaPoista
  2. Tarttet kyllä paljon tuota voimaa kaikkeen siirtelyyn! Huh. Pelkkä ajatus kauhistuttaa.

    Mutta sitten, kun se on tehty, niin saa olla pöllötellä ja reenailla koiria.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa