Johan hyytyy!

Viikolla jäi koirien treenit vain yhteen kertaan ja iltaohjelmat muutenkin vähäiseksi. Loppuviikosta sen huomasi sillä Taralla alkoivat kierrokset nousta rasittaviksi.

Noppa on niin (vale)raskaushuumassa, ettei sitä juur mikään piristä. Nyt se petailee raivoisasti "pentujen" synnytykseen valmistautuessa.

Ensi viikolla on koirille tiedossa neljät treenit. Sitä enempää Taralla ei pää kestäisikään, mutta tuo määrä hyydyttää sitä mukavasti. Lisäksi olemme menossa taas Hyvinkään koirakylpylään, sen reissun jälkeen on yleensä hiljainen ilta tiedossa.

Tänään koirat olivat kahdella lenkillä ja sen jälkeen olimme vanhojen (ei iän, vaan ajan puolesta) treenikavereiden kanssa "omalla" eli Tuusulan kennelkerhon kentällä pienellä porukalla tokoilemassa. Olipas kivaa treenata  pitkästä aikaa tutulla kentällä! Ei ollut seurassakaan valittamista, etenkin kun Tara sai samalla ihan uusia leikkikavereita.

Meidän suorituksissa ei ollut kehumista, osa liikkeistä meni huonommin kuin aikoihin. Mutta fiilis oli hyvä ja pari liikettä onnistui ihan mukavasti. Tara joutui käyttämään aivoja niin, että väsähti yllättävästi. Paljon uusia juttuja ja kavereita lenkkien lisäksi sai sen uuvuksiin.

Kotiin tultuamme kummatkin koirat rojahtivat lattialle eivätkä ole sieltä nousseet kuin syömään. Tosin emäntä hyytyy miltei samaa tahtia... Kotitöitäkin pitäisi tehdä...

Edit: se lepo kesti 2 tuntia 20 minuuttia. Sitten alkoi tuttu tepsutus "Täällä ei IKINÄ tapahdu mitään" ja "Me ei KOSKAAN päästä lenkille!"...

Kommentit

  1. Eikö teilläkään IKINÄ tehdä yhtään mitään? Eikä meillä.
    Mutta meillä on ollut lomaviikko täys tokoa jalenkkeilyä ja pallorallia. Saavat huomenna jäädä lepäämään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa