Puutarhadementiaa ja Taran stalkkeri
Mikään ei taida olla niin lyhyt kuin puutarhaihmisen (lue: minun) muisti. Erinomaisen hyvin muistan kun kaivoin kuoppia viime kesänä Aapon "avustuksella", mutta ei mitään mielikuvaa mitä niihin kuoppiin tyrkkäsin. Onneksi merkitsin pensaat punaisella muovinauhalla (lähinnä kaivinkoneen kuljettajalle tiedoksi jotta osaa varoa niitä), koska muuten olisin unohtanut myös sen, mihin niitä kuoppia kaivoin.
Kirjoitin tunnollisesti koko kasvukauden ajan puutarhapäiväkirjaan kaikki ostamani kasvit (jestas mikä määrä niitä olikin, onneksi en kirjannut hintoja...), mutta autuaasti jätin kirjaamatta mihin niitä istutin. "Kyllähän minä muistan mitä omaan pihaani laitan." Hah! Joka vuosi sama juttu. Tuo talven aikana tapahtuva muistin taantuminen takaa sen, että keväällä on hitokseen ihmettemistä mitä sieltä pihalta versookaan...
Nyt ihmettelen käsi päässä että missä mahtaa olla lokakuussa ostetut ja istutetut keltajapaninangervo, sulkajaloangervot, valkoinen tarhapäivänlilja, uusi salkoruusu ja hortensia, lumipalloheisi ja isotuomipihlaja. Hortensia on ehkä ja toivottavasti jäniksiltä suojattuna muiden hortensioiden luona, mutta muista ei ole mitään mielikuvaa. Eikä lokakuusta nyt niin montaa kuukautta ole!
Ahteri pitkänä kyykin ja tutkin kukkapenkissä-toiminnon lisäksi keväällä kasvien tunnistamista auttaa edellisen kesän aikana otetut kuvat (joita en ottanut syksyllä, tampio) ja se vajavainen puutarhapäiväkirja, jonka kirjoittajaa potkaisisin epäselvistä muistiinpanoista ellen se olisi minä itse. "Ostin kurjenpolvia, kuunliljoja (siis niiden kahdenkymmenen entisen lisäksi) ja sulkajaloangervon (oli pakko olla halpa koska ostin niitä myöhemminkin) ja istutin ne pensaan luo". Mahtavaa. Tontillahan ei ole kuin kolmekymmentä pensasta äkkiseltään laskettuna. Vuoden paras muistiinpanomerkintä. Ei auta kuin odottaa että minkä pensaan luota kyseiset perennat löytyvät ensi kesänä.
Onneksi joistakin perennoista jäi kasvikortti jonka olin laittanut istutuskohtaan. Yhdistelmä kova tuuli-routa-Fiona (joista jälkimmäisin oli pahin tuhoaja) oli sellainen että vain osa korteista on enää jäljellä, nekin osittain syötynä (Fionaaa....). Sen verran niistä oli apua että huomasin istuttaneeni kaksi valkoista isojaloangervoa perennapenkkiin "valeeseen". Hyvä vale siitä olisi ilman korttia tullutkin.
Valokuvista on ollut ainakin se ilo, että muistaa myös mitä myyrät ovat tuhonneet. "Ai mulla on ollut noitakin ihania liljoja" tai "Tuon pensaan Fiona söi.". Mustavalkoinen myyräntalloja ei onneksi ole vielä pahempia tuhoja aiheuttanut pensaan, muutaman esiin kaivetun kukkasipulin ja hyvin typistettyjen kärhöjen lisäksi. Kasvimaalla se teki enemmän projekteja, joten ensi kesänä kasvimaa aidataan Fionalta suojaan.
Fiona jatkaa uraansa Taran stalkkerina ansiokkaasti. Ihme kyllä Tara ei hermostu eikä tunnu edes huomaavan että sitä kytätään. Fionan onneksi Tara on sen verran suorapiuhainen (lue: yksinkertainen) ettei noteeraa omaa stalkkeriaan.
Kirjoitin tunnollisesti koko kasvukauden ajan puutarhapäiväkirjaan kaikki ostamani kasvit (jestas mikä määrä niitä olikin, onneksi en kirjannut hintoja...), mutta autuaasti jätin kirjaamatta mihin niitä istutin. "Kyllähän minä muistan mitä omaan pihaani laitan." Hah! Joka vuosi sama juttu. Tuo talven aikana tapahtuva muistin taantuminen takaa sen, että keväällä on hitokseen ihmettemistä mitä sieltä pihalta versookaan...
Nyt ihmettelen käsi päässä että missä mahtaa olla lokakuussa ostetut ja istutetut keltajapaninangervo, sulkajaloangervot, valkoinen tarhapäivänlilja, uusi salkoruusu ja hortensia, lumipalloheisi ja isotuomipihlaja. Hortensia on ehkä ja toivottavasti jäniksiltä suojattuna muiden hortensioiden luona, mutta muista ei ole mitään mielikuvaa. Eikä lokakuusta nyt niin montaa kuukautta ole!
Ahteri pitkänä kyykin ja tutkin kukkapenkissä-toiminnon lisäksi keväällä kasvien tunnistamista auttaa edellisen kesän aikana otetut kuvat (joita en ottanut syksyllä, tampio) ja se vajavainen puutarhapäiväkirja, jonka kirjoittajaa potkaisisin epäselvistä muistiinpanoista ellen se olisi minä itse. "Ostin kurjenpolvia, kuunliljoja (siis niiden kahdenkymmenen entisen lisäksi) ja sulkajaloangervon (oli pakko olla halpa koska ostin niitä myöhemminkin) ja istutin ne pensaan luo". Mahtavaa. Tontillahan ei ole kuin kolmekymmentä pensasta äkkiseltään laskettuna. Vuoden paras muistiinpanomerkintä. Ei auta kuin odottaa että minkä pensaan luota kyseiset perennat löytyvät ensi kesänä.
Onneksi joistakin perennoista jäi kasvikortti jonka olin laittanut istutuskohtaan. Yhdistelmä kova tuuli-routa-Fiona (joista jälkimmäisin oli pahin tuhoaja) oli sellainen että vain osa korteista on enää jäljellä, nekin osittain syötynä (Fionaaa....). Sen verran niistä oli apua että huomasin istuttaneeni kaksi valkoista isojaloangervoa perennapenkkiin "valeeseen". Hyvä vale siitä olisi ilman korttia tullutkin.
Valokuvista on ollut ainakin se ilo, että muistaa myös mitä myyrät ovat tuhonneet. "Ai mulla on ollut noitakin ihania liljoja" tai "Tuon pensaan Fiona söi.". Mustavalkoinen myyräntalloja ei onneksi ole vielä pahempia tuhoja aiheuttanut pensaan, muutaman esiin kaivetun kukkasipulin ja hyvin typistettyjen kärhöjen lisäksi. Kasvimaalla se teki enemmän projekteja, joten ensi kesänä kasvimaa aidataan Fionalta suojaan.
Fiona jatkaa uraansa Taran stalkkerina ansiokkaasti. Ihme kyllä Tara ei hermostu eikä tunnu edes huomaavan että sitä kytätään. Fionan onneksi Tara on sen verran suorapiuhainen (lue: yksinkertainen) ettei noteeraa omaa stalkkeriaan.
Tara onko sinulla tunne että sinua tuijotetaan?
Aina lähelläsi
Ja taas joku siellä takana...
Tuplapää
Tosin joutuu Fionakin tuijotetuksi...."Sillä on MUN lelu!"
Kommentit
Lähetä kommentti