Tara ja stalkkeri-Maura

21.8.2018

Suuret oli suunnitelmat...

kesän suhteen. Ja osittain suunnitelmiksi ne sitten jäivätkin. Uusia suunnitelmia on paljon, niin paljon etten ihan usko itsekään niiden kaikkien toteutuvan.

Kesä alkoi ihan odotetusti ja suunnitellusti.

Toukokuun lopussa oli perinteinen viikonlopun kestävä Dreamoor-leiri Virroilla. Lauantaina saimme erinomaista jälkikoulutusta Jenni Laaksoselta koko helteisen päivän ajan ja vietimme muutenkin todella rennon, opettavaisen ja hauskan viikonlopun koirien ja omistajien kanssa. Kerrankin järvivesi oli mukavan lämmintä ja sunnuntain vesipelastustreeneissä Fiona teki taas hienoa työtä - ja täysillä. Mauran kanssa ei paljoa tehty vepeä, se ei ole niin rämäpäinen kuin tätinsä joka ensin tekee ja sitten miettii (jos miettii).

Kesäkuun alussa kävimme Mauran kanssa "oman" kerhomme eli Tuuloksen koirakerhon tottelevaisuuskokeissa. Olimme toukokuussa käyneet möllitokossa Mari Väänäsen arvosteltavana Hämeenlinnassa, mutta se meni enemmän hupailuksi kuin tokoiluksi. Mauralla oli siellä niin kivaa ja mielenkiintoista ettei muistanut lainkaan tehdä yhteistyötä kanssani. Siitä oppineena treenasimme häiriöitä sen verran että virallisissa kisoissa Vesa Kalliolta saatiin pisteitä ykköstuloksen verran. Aikamoista rentoa menoa sekin suoritus oli, etenkin kun olin unohtanut opettaa Mauralle edestä sivulletulon ja siitä hävisi aina kaksi pistettä tuplakäskystä.

Piti mennä vielä heinäkuussa Mauran kanssa Janakkalaan tottelevaisuuskokeisiin uudestaan alokasluokkaan jotta saataisiin sille kisakokemuksia ja varmuutta, mutta Maura aloitti toiset juoksunsa edellisenä iltana. Elokuun alkuun suunnittelemani avoimen luokan korkkaus vaihtuikin sitten toiseksi alokasluokan tokokisaksi Hämeenlinnassa, tällä kertaa tuomarina oli taas mukava Mari Väänänen. Aikamoista haihattelua taas liikkeiden välissä, mutta liikkeet se suoritti ihan hyvin vaikka hypyn se kiersi. Se oli minulle aika yllätys, mutta toisaalta erittäin ymmärrettävää, edellisen kerran se oli hypännyt kesäkuun alun kisassa... Pisteitä tuli taas ykköstulokseen riittävä määrä. Vielä pohdin kolmatta alokasluokan kisaa tai sitten jo avointa luokkaa. Ei olla kesän helteiden takia treenattu juuri lainkaan eli vain muutaman kerran Mari Leiviskän opissa, joten aika huteralla pohjalla se avoin luokka vielä on.

Jälkitreenejä olisi pitänyt tehdä Mauran kanssa paljon enemmän. Hävettää ihan miten vähän olen sen kanssa maastoon ehtinyt, mutta syytän erittäin kuumaa kesää joka vei minulta voimat aika lailla. Toisin kuin tätinsä Fiona, Maura ilmaisee kepit todella hyvin (Fiona inhosi keppejä ja niiden ilmaisemista, jälki oli niin paljon parempi juttu) ja on treenimäärään nähden hyvä jäljestäjä vaikkei olekaan siinä yhtä intohimoinen (lue: fanaattinen) kuin tätinsä.

Ensi vuodeksi jää näemmä Mauran BH-koe, aikataulut ja kisapaikat eivät täsmää kalenterissa. Mutta toisaalta: kiire ei ole, Maura on vasta puolitoistavuotias.

Fionan kanssa meni kaikki toisin kuin suunnittelin. Oli kisasuunnitelmat, oli treenisuunnitelmat, oli vaikka mitä. Toukokuu alkoi ja jatkui vauhdikkaasti Fionan kanssa. Agilitytreenejä kahdesti viikossa, kerran vähintään kerran viikossa pk-tottistreenit ja kerta viikkoon tokotreenit.

Fiona, joka antaa aina kaiken itsestään, eteni ja oppi agilityssä erinomaisesti, mutta pk-tottiksessa ei metrinen hyppy meinannut onnistua millään. Siinä vaiheessa kun kesäkuun puolella se ei kyennyt hyppäämään enää 60 cm korkeaa estettä, soi jo hälytyskellot. Osteopaatti totesi Fionan olevan aivan jumissa ja hoito näyttikin auttavan jumituksiin.

Fionalle tuli maaliskuun lopun sterkkauksesta huolimatta valeraskaus kesäkuussa, ainakin se käyttäytyi aivan kuten valeraskaan aiemmin ollessaan. 

Kesäkuun lopussa oli Tampereella jälkikisat, Fionan ja minun ensimmäiset voittajaluokassa. Fiona ei ollut ihan parhaimmillaan, oli kuuma päivä ja hieman oli epävarma olo kannattaako lähteä kisaamaan. Maastot oli erinomaisia, helppo liikkua ja selkeitä alueita. Alku oli hyvä, janakin sujui kohtuullisesti, kerrankin takajälkeä EI ollut (Fionan bravuuri kisoissa on paukata takajäljelle) ja ensimmäinen keppikin löytyi hyvin. Mietin että jos kerrankin menisi homma putkeen. No ei mennyt.

Aika pian ensimmäisen kepin jälkeen Fiona nosti kirsun jäljeltä, haisteli ilmajälkeä ja lähti jäykin jaloin, kaikki karvat ja häntä pystyssä kulkemaan hitaasti kohti pientä notkelmaa. Minä seurasin aivan äimänä perässä. Kun notkelma oli lähellä, Fiona ampaisi liina suorana takaisin lähtöpaikalle. Sen jälkeen se pyöri jonkin aikaa ja lähti jäljestämään - mutta ei ilmaissut ainoatakaan keppiä. Luulin että olimme riistajäljellä koko matkan, mutta myöhemmin jäljen tekijä näytti jäljen kuvion joka oli prikulleen sama jonka olimme kulkeneet. Eli Fiona oli sittenkin palannut jäljelle, mutta seonnut siitä oudosta hajusta niin ettei ilmaissut enää keppejä. Koska Fiona ei noteeraa ns. saalisriistaa (peuroja, hirviä, jäniksiä, eikä supiakaan), oli metsässä luultavasti karhun haju. Niiden jälkiä ja ulosteita oli ollut samassa metsässä. Lievästi ilmaistuna harmitti.

Tottisosuus meni hyvin, pistemenetykset olivat täysin minun tunarointiani ja se metrinen jäi hyppäämättä. Fiona juoksi esteelle, mietti, ponnisti niin että näin sen reisilihasten jännittyvän - ja kiersi sittenkin. Esineruutu oli kaamea, Fiona ei suostunut uppoamaan ruutuun kunnolla koska "pennut" painoivat mahassa ja sen työskentely oli normaaliin tasoon nähden ala-arvoista. Ryökäle kävi pissallakin siellä! Todella noloa. Silti kolme esinettä löytyi ja neljäs jäi aivan kirsun viereen kun aika loppui.

Ennen kisahaaveiden heittämistä romukoppaan käytiin vielä ensimmäiset tokon EVL-kisat ja nekin olivat sitten viimeiset tältä vuodelta. Fiona tekee hyvin töitä kanssani pk-tottiksessa, mutta kolmen vuoden EVL-kisaliikkeiden koulutus hävisi sen päästä sillä hetkellä kun astuttiin kehänauhan sisään. Se oli kuin ensi kertaa kehässä oleva, vaati tuplakäskyjä, jätti liikkeitä tekemättä jne. Aivan käsittämätöntä sekoilua. Kisa loppui sitten punaiseen korttiin kun Fiona ampaisi tyhjään lähetyksessä ulos kehästä samaa tahtia. Koko kotimatka menikin sitten miettiessä treenisuunnitelmia ja toimenpiteitä millä vastaava "Ei tää kiinnosta!"-mentaliteetti estetään jatkossa. Niitäkään treenisuunnitelmia ei olla voitu toteuttaa, sillä Fiona on ollut totaalilevossa siitä asti.

Osteopaattihoidosta huolimatta Fionan jumitus palasi kesän aikana entistä vahvempana. Koiran koko fysiikka tuntui muuttuneen, samoin se on ollut paljon vaisumpi kuin normaalisti. Sillä on aineenvaihdunnassa selvästi ongelmaa myös. Se oli turvoksissa ja selvästi jumissa kokonaisvaltaisesti. Käytin sen ns. faskia-hoidossa Riihimäellä jossa selvisi että sillä ei käänny edes pää kunnolla. Hoito auttoi selvästi, mutta ei tietenkään ensimmäisellä kerralla ihmeitä tehnyt. Lepo ja treenikielto jatkuu yhä. Syyskuun lopussa hoitojen jälkeen jos tilanne ei ole radikaalisti parantunut, vien sen verikokeisiin ja ultraan. Kaikki ongelmat alkoivat sterilisoinnin jälkeen ja herää kysymys oliko sittenkin jotain mennyt vikaan operaatiossa. Toivottavasti ei.

Tara on ollut harvinaisen hyvällä tuulella harvinaisen kauan, mikä on ollut erittäin ilahduttavaa. Sen OCD-olkapää kipuilee lääkityksestä huolimatta, mutta se ei näytä Taraa haittaavan. Lenkeille se pääsee mukaan jos haluaa, muutaman kerran se on ilmoittanut että sohva kutsuu enemmän kuin metsälenkki.

Tara on ollut "apunani" pihatöissä lähes päivittäin, välillä se on ollut pakko viedä sisälle ilmalämpöpumpun alle jäähdyttelemään. Fiona on kaivanut jäähdytyskuoppia pihalle (monta...) ja Mauralla on ihan omat soolot sillä aikaa.

Tara täytti viime viikolla 10 vuotta. Kun se tuli meille 8-kuukautisena ja sen erilaiset vammat selvisivät, ei sen elinikäennuste ollut häävi. Rakas Tarzan porskuttaa yhä, tosin monen eläinlääkärireissun kokeneena ja särkylääkkeiden avulla, mutta silti. 

Nopan ihana serkku Karkki oli meillä hoidossa muutaman päivän, oli niin rauhoittava olo kun talossa liikkui Mummokoira isolla M-kirjaimella pitämässä tyylikkäästi kuria nuorimmille. Ihan samalla lailla Maura nuoli Karkin suupieliä kuin se teki Nopalle ja ihan samalla lailla Karkki murisi sille (tuloksetta) kuin mitä Noppa pörisi Mauralle.

Mökillä ollessamme Karkilla oli omasta mielestään Mummokoirien oikeuksia joten se karkasi luvatta uimaan useamman kerran josta seurasi ikävää ihotulehdus. Noppahan reagoi voimakkaasti järviveteen (ei ikinä Koirauimalan jälkeen, vain järvivesi). Taralla, Fionalla ja Mauralla ei iho reagoi uimiseen, mutta helteet aiheuttivat selvästi meidän koirille vatsaongelmia sillä mitään muuta syytä ei löydetty.

Ensi viikonloppuna on bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttely Riihimäellä. Ilmoitin heinäkuussa molemmat junioriosaston koirat, mutta vain Maura osallistuu. Fionaa en vie kehään kun se ei ole kunnossa.

Suuria suunnitelmia on ensi ensi vuodeksi: tietenkin kisojen puolesta suunitelmia ensi kesäksi ja sitten vuoden kuluttua syksyllä olisi Mauran pennutus jos kaikki menee hyvin. Pentukyselyjä on tullut jo nyt, meille jäisi tietenkin Maura Junior :) Pennut tulevat Dreamoor-kennelnimelle, meistä ei ikinä olisi kasvattajiksi. Hillitön työ, vaiva ja vastuu ja oikeiden kotien löytäminen pennuille ja kaikki se neuvonta, ohjeistus, koulutus ja tuki sitten pentujen uusille kodeille... Ehei, me pidettäisiin kuitenkin kaikki pennut itse :)

Täällä lisää Mauran pennutuksesta

 Maura hiippailee Taraa leikittämään toukokuussa

Dreamoor-leirillä 26.5. Jenni Laaksosen opissa Mauran kanssa, keppien ilmaisusta keskusteltiin ennen maastoon menoa.

Vesipelastustreeneissä Dreamoor-leirillä, Fiona lähtee hakemaan venettä. Kuva: Heidi Hujanen

Fiona tuo veneen. Kuva: Marja Peltonen
 

 Maura veneestä hyppäämisliikkeessä. Kuvat: Marja Peltonen


Fionan hyppy veneestä, kuva: Marja Peltonen

Mauran ihana sisko Taika ja Fiona & Maura perässä

Pesukarhuhännät

Leirin jälkeen poseerauskuva: shelttipojat Trick ja Skip joiden välissä Karkki, sitten Tara, Maura ja Fiona

Tara, stalkkeri-Maura ja Fiona

Fiona, lelu ja Maura

Karkki

Mauran muuvit pihalla


Trio, ja taas Maura Taran takana.

Ainainen parivaljakko kun otan kameran esiin: Tara asettuu oitis poseeraamaan ja Maura siirtyy Taran taakse. Heti.

3.4.2018

Heihei talvi

Ulkona mättää lunta vaakasuoraan, mutta kuukauden kuluttua ollaan jo voiton puolella, eli ulkotreeneissä niin toko-, tottis, agility- kuin maastopuolellakin. Toivottavasti.

Kulunut talvi on mennyt yhä eläinlääkärikäyntejä tehden ja niiden laskuja maksaessa vaikka ei enää olekaan rakkaan Nopan kontrollikäyntejä.

Joulun aikaan kuvautin Mauran virallisissa kuvissa Mevetissä, helpotuksekseni sen pentuna vammautunut takajalka ei ollut aiheuttanut mitään lisävaurioita tai ongelmia selkärankaan joka oli terve, samoin sillä on kauniit ja "puhtaat" olat, kyynärät ja kaularanka. Lonkissa oli toinen lonkka (juuri sen vaurioituneen jalan puoleinen) löysä, Kennelliitosta ne tulivat arviolla B/C.

Kävimme parin kuukauden kuluttua kuvauksista Helsingin yliopiston eläinsairaalassa fysioterapeutti Heli Hyytiäisen luona, joka tutki Mauran kaikin tavoin tarkkaan ja totesi ettei jalassa ollut enää minkäänlaista viaksi tai ongelmaksi luokiltavaa. Maura on siis saanut sen puolesta terveen paperit, mikä iso helpotus! Toisinkin olisi voinut käydä ja vamma olisi voinut jäädä vaivaamaan sitä loppuiäksi.

Tara oli ontunut jo jonkin aikaa etujalkaansa ja kun se meni pahemmaksi, käytin sen tammikuussa Hämeenlinnan Evidensiassa kuvauksissa. Jalassa ei ole OCD muuttunut miksikään eikä nivelrikkoa tai luupiikkejä ollut, mutta kaularangasta löytyi välilevyn pullistuma, luupiikkejä ja spondyloosi. Välilevyn pullistuma saattoi olla vanha trauma, ainakin kerran pian meille tulonsa jälkeen Tara juoksi suoraan päin pysäköityä autoa. Siis jarruttamatta. Sille sattui silloin vastaavia asioita paljon, sillä se oli niin sekaisin ettei pää vain toiminut. Eläinlääkäriasemalla Tara tunnettiin nimellä "Tapaturma-Tara".

Tara sai Evidensiassa välilevyn pullistumaan hoidoksi lisää hermosärkylääkitystä ja kaksi särkylääkekuuria. Tara ei kuitenkaan tuntunut toipuvan rauhoituksesta ja oli huonovointinen sen illan ja yön. Seuraavana päivänä sillä alkoi voimakas ripuli ja sitten lähdettiin Hattulan eläinsairaalaan. Tara oli ollut siellä tiputuksessa pari vuorokautta heinäkuussa voimakkaan suolistotulehduksen takia joka meinasi viedä siltä hengen.

Tara pistettiin tippaan päiväksi ja se sai pahoinvoinninestolääkityksen ja muut vatsalääkkeet sekä taas erikoisruokavalion kunnes oli toipunut. Lisäksi muistutettiin että liikunta on hyvin rajoitettua kunnes selkä paranee. Mistään leikkauksesta ei edes puhuttu enkä siihen olisi suostunutkaan. Tara on 9,5-vuotias ja selkäleikkaus on aina riski, etenkin Taran kohdalla kun sillä ei hermorakenne anna myöten mihinkään kuuden viikon häkitykseen operaation jälkeen.

Valitettavasti en saanut Taralle osteopaattiaikaa kuin vasta ensi viikolle, luulen sen olevan parasta hoitoa sille. Hyvin luminen ja liukas sää on aiheuttanut ongelmia ulkoiluttamisessa jota se ei saisi edes paljon tehdä ja onhan se surku jättää yksi koira kotiin kun muut menevät lenkille.
Tara on kuitenkin ollut ihmeen hyvällä tuulella, suukotellut ja touhottanut lelujensa kanssa ja ollut kovin huomionkipeä. Vain liikkumisesta näkyy että se ei ole kunnossa.

Kun olin saanut nuo Taran lääkärireissut maksettua (n. 900 euroa josta vakuutus korvasi puolet), oli Fionan sterkkauksen vuoro viime viikolla. Sitähän ei vakuutus korvaa, eikä sitä että kuvautin Fionan etupään varmuuden vuoksi uudelleen. Fiona on kuvattu (olat, kyynärät) reilun vuoden ikäisenä, lähes kolme ja puoli vuotta sitten. Koska Fiona tekee kaiken täysillä (etenkin jarrutukset ja käännökset) ja olemme aloittaneet agilityn ihan oikeasti (!!) ja pk-hyppytraumaa poistetaan myös, niin halusin tietää missä kunnossa sen etupää on. Vastaus oli että hienossa kunnossa. Olat olivat kauniit ja puhtaat, ranteet ja kyynerpäät samoin. Voimme siis jatkaa harrastamista hyvillä mielin heti kun Fiona toipuu sterilisaatio-operaatiosta.

Sterilisaatio tehtiin tähystämällä ja Fiona-reppana meni särkylääkkeistä aivan sekaisin. Sillä kesti niistä toipuminen kauan, mutta sen jälkeen se on ollut sitä mieltä että hän olisi jo ihan kunnossa. Sillä on ns. verkkaripuku haavojen takia, eikä tötteröä päässä. Fiona hilppaisee verkkarit heiluen ihan tyytyväisenä, mutta on kauhea työ pitää sitä aloillaan. Fiksusti vein sen leikkauksen jälkeisenä aamuna pihalle hihnassa - ja kas, pihalla oli kaksi jänistä joiden perään Fiona ampaisi hihna soiden, minä perässä... Sisällä se on rauhassa, mutta ulkoilut aika tuskaa kun lunta on yli puoli metriä ja tarpeillahan ei voi käydä auratulla alueella, vaan hankeen on haavojen kanssa päästävä. Lasken hartaana päiviä milloin sitä voisi päästää jo helpottuneemmin mielin ulos...

MaukkaMau voi hyvin ja kapoisasti. Se aloitti uuden karvanlähdön juuri kun oli saanut hivenen uutta turkkia, joten Maura muistuttaa yhä tavarajunaa hoikkine vyötäröineen ja pitkine harvoine pöksyhapsuineen. Talvi on harrastettu lähinnä tokoa Kristiina Kerttulan koulutuksessa sekä Mia Skogsterin tottis-painotteisella nuorten koirien jatkokurssilla. Se oli taas erinomainen ja harmitti ettei ole videota tai tallennetta joka kerrasta jotta muistaisin kaikki Mian opit.

Maura kävi talvella tätipuolensa Viljan kanssa uimassa Hyvinkään koirauimalassa. Kiihkeä täti-Fiona jätettiin kotiin jotta Maura sai keskittyä rauhassa allasuintiin. Uittaja totesi nopeasti ettei asiassa ole mitään ongelmaa kun Maura pääsi ideasta jyvälle. Sitten se ui Viljan kanssa kuin vanha tekijä. Fiksu lapsi, ottaa asiat coolimmin kuin kuumaverinen tätinsä.

Tara, Maura ja Fiona tuntuvat toipuneen Nopan poismenosta paljon paremmin kuin me. Taralle Nopan poissaolon vaikutus on ollut yllättävän positiivinen ensi viikkojen järkytyksen jälkeen, se on tuonut itseään esiin ja ollut hyvin reipas vaivoistaan huolimatta. Ehkä sittenkin se oli aika lailla Nopan auktoriteetin alla ja nyt vasta vapautunut. Fiona on aikuistunut hurjasti muutamassa kuukaudessa. Onhan se edelleen aika ränttätänttä, mutta jotenkin hyvin erilainen ja vakavoitunut. Ottanut selvästi vahvempaa asemaa laumassa. Maura oli pitkään "hukassa" ilman Noppaa ja vasta viime viikkoina se uskaltanut käydä iltapissalla yksin, siis minun kanssani. Ennen minun piti seistä sen vieressä koko ajan kun Noppa ei ollutkaan enää sen turvana pimeässä (lue: talon pihavaloissa).

Vasta viime aikoina olen pystynyt ajattelemaan hieman Noppaa ilman itkua. Mutta vain hieman. Pääsiäisenä siivosin koirien tarvikekaapin ja löysin vielä Nopan tavaroita. Osan laitoin myyntiin, osan pakkasin silmät itkusta märkinä takaisin hyllylle. Kuulen yhä iltaisin kun se romahtaa nukkumaan seinän viereen omalle paikalleen. Ja yhä on iltapimeässä lenkillä olo että se seuraa siellä perässä niin kuin ennenkin.

Talven pimeisiin iltoihin piti keksiä tekemistä, joten söin sanani siitä etten ikinä (enää) aksaa, sillä Maura aloitti agilitykurssin samaan aikaan Fionan kanssa talvella. Totesin pian että se ei ole Maukan juttu. Maura on vielä niin uuvelo ja minussa kiinni ettei näe mitään syytä miksi pitäisi irrota esteille. Sen sijaan Fionan mielestä se on ihan parasta. Se korvaa tekniikan vauhdilla, joten meillä on ollut aikamoinen opetteleminen perusasioissa ja minulla kehon hallinnassa. Fionan mielestä on ihan parasta kun saa juosta, pujotella, hypätä ja sukeltaa putkeen. Kuinka yllättävää.

Toukokuussa kun Fiona on toipunut kokonaan sterilisaatio-operaatiosta, menemme ihan agilityn alkeiskurssille, hyvä siinä vaiheessa sitten tietää miten asiat olisi pitänyt opettaa :) Samaan syssyyn on sitten Mauran ja Fionan tottis- ja tokokurssit ja jossain vaiheessa niitä kisojakin, joten aika ei käy pitkäksi. Ja kunhan lumet sulavat, alkavat myös pihatyöt ja Taralle tulee töitä virallisena rikkaruohonvartijana ja minun omana Hulluna Puutarhurinani. Sitä ennen kärvistellään tämä huhtikuu pois..

Maura 15 kk

Fiona istuu vartiossa kaivamassaan lumipoterossa vuodenvaihteessa.

Maura kiusaa Taraa


Karkki ja Skip kävivät helmikuussa kylässä

Fiona rrrakastaa lunta ja jahtaa lumimörköjä aina yhtä suurella touhotuksella.









Fiona tykästyi velipuoleensa Kurpitsaan kovasti (kukapa ei Kurpitsasta tykkäisi?) Sukulaisuudesta ei voi erehtyä :)






Mauraa naurattaa

Mauralla on kiire


Maura, Fiona ja Tara

Yksi suosikkikuvistani: Maura kaivamassa häntä tötteröllä lumimörköjä.

Tara silmät kiinni kevätauringon häikäisyssä maaliskuussa.

Vuosi sitten helmikuussa mummokoira vartioi vauva-Mauraa.


11.12.2017

Puolen vuoden kertaus

Kuinka paljon ehti tapahtuakaan puolessa vuodessa.. Paljon ilonaiheita, hätäännys Tarasta ja sitten ihan valtava suru Nopan poismenosta. Jotenkin koko vuosi meidän osalta päättyi siihen lokakuun toisen päivän yöhön.

Heinäkuussa Tara vietti puolitoista vuorokautta tiputuksessa Hattulassa eläinsairaalassa ja sen selviäminen oli hilkulla. Käsittämätön, rankka suolistotulehdus alkoi "tyhjästä": mitään erityistä syytä ei ollut eikä kukaan muu koirista sairastunut, ei edes ripulille herkkä Noppa.

Taralla oli heinäkuun alussa ripulia ensimmäisen kerran elämässään ja mietin että katsotaan pari päivää jos se helpottaisi kotikonstein. Tara oli aika vaisu ja seuraavana aamuna söi, mutta ripuloi taas. Kun se tuli sisälle, huomasin puolivahingossa sen pöksykarvoissa tummaa verta. Vielä päivystykseen vietäessä se oli pirteä ja lirkutteli siellä olleelle pikkukoiralle, mutta sen olo huononi nopeasti ja rankasti. Vein sen siis viime hetkellä. Eläinlääkäri kertoi että Taran tila oli vielä saman vuorokauden iltana niin huono, etteivät he uskaltaneet soittaa minulle kun eivät tienneet selviäisikö se. Kun vihdoin sain luvan hakea sen kotiin parin vuorokauden kuluttua, se haisi kammottavalle pesusta huolimatta ja oli pari viikkoa vielä vaisu. Tara toipui lääkkeiden, ruokavalion ja levon avulla eikä ole sen jälkeen oirehtinut mitenkään. Mutta oli sellainen lomanaloitus jota en halua enää ikinä.

Säikähdys oli suuri kun syksyllä ensin oli Mauralla vatsa löysä ja sitten Fionalla, ensimmäisen kerran ikinä. Fiona ei ole lääkärissä koskaan käynytkään muissa kuin kuvauksissa ja rokotuksissa. Sen ripuli oli niin ärhäkkä että vaati lääkekuurin, ei onneksi ollut mitään suolistotulehdusta kuitenkaan. Junioriosaston vatsaoireiden syyksi epäilen uutta ruokaa ja syksyn kosteita, lämpimiä kelejä jotka ovat ihan parasta pöpöjen muhimiseen.

Onneksi koirat ovat olleet tässä välillä ihan terveinäkin, käsittämättömän huonoa tuuria on vain osunut tälle viimeiselle vuoden puoliskolle.

Kesällä ollaan leireilty Fionan ja Mauran sukulaisten kanssa Dreamoor-leireillä, treenattu ja kisattukin, tosin vain Fionan kanssa. Näyttelyissä ei kesällä käyty kuin pentuluokassa pyörähtämässä Mauran kanssa elokuussa. Fiona pudotti karvansa ja näytti rankasti työlinjaiselta koko kesän ajan.

Kesäkuussa jatkoimme Fionan kanssa jälkikisoissa ja saimme sen JK1-koulutustunnukseen oikeuttavan tuloksen kakkostuloksella Lahdessa. Se kisa oli päättyä alkuunsa kun kisajärjestäjillä ei ollut varastokopin avainta eivätkä saaneet pressuestettä sieltä joten käytössä oli kentän vanerieste. Fiona oli epävarma hypyssä ja lopulta ponnisti todella epäonnistuneesti niin että se löi etuosansa vaneriesteeseen ja tuli miltei pää edellä alas. Näin siitä kuvia ja kaikkia en pystynyt edes katsomaan, niin pahalta se näytti. Tuomarikin kertoi että oli ihan varma että kisa päättyi siihen meidän osalta. No ei päättynyt, Fiona jatkoi urheasti suorituksen loppuun asti. Eteenmenossa kapulateline houkutti sitä taas liikaa, mutta siitä ja hypyn nollautumisesta huolimatta pisteitä tuli yli 70 ja päästiin jatkamaan maastoon.Viisi keppiä kuudesta nousi ja esineruudustakin tuli hyvät pisteet, joten saatiin se tulos.

Elokuussa jatkettiin avoimessa luokassa oman kerhon kisoissa, mutta meillä oli taas karmea jana ja Fiona oli ihan hukassa jo siinä vaiheessa. Fiona, joka ei ollut koskaan ole kadottanut jälkeä, hävitti sen toisen kepin jälkeen. Se oli kovasti jäljestävinään, mutta en tiedä mitä tai kenen jälkeä. Kun maasto meni sellaiseksi että konttasin perässä, oli aika keskeyttää ja palata takaisin. Mentiin kuitenkin vielä esineruutuun (hyvä) ja tottikseen (tosi hyvä metristä estettä lukuunottamatta joka jäi välistä). Paria päivää myöhemmin treeneissä oli jäljestäminen todella hankalaa ja samalla tajusin että Fiona oli niiskuttanut ja rohissut rankasti kisoja ennen. Nenäpunkki. Ja minä tumpelo en ollut sitä tajunnut.

Lääkitys tehosi ja seuraavalla viikolla Kouvolassa löytyi kaikki kepit ja esineruutu oli pistettä vaille täydet. Janassa oli taas parannettavaa, siitä meni muutama piste. Tottiksessa Fiona oli jo ihan väsynyt ja taas parina olleen kapulanheittosuoritus kiinnosti niin että paikkamakuu meinasi mennä nollille. Saatiin sentään juuri tarvittavat määrät pisteitä ja JK2-koulutustunnus kakkostuloksella.

Ensi kesänä yritetään mahtua voittajaluokkaan, sitä ennen pitää saada metrinen hyppy kuntoon (on Fionan päässä oleva este, ei fyysinen), ja jana (on ohjaajan päässä oleva ongelma, ei koiran). Ja ne kapulahäiriöt...

Syksyn ajan ollaan tehty vain tokoa, ensi kesänä pitäisi korkata myös evl-luokka. Siinä onkin haastetta, sillä rakas kiljuva kumipallo kiihtyy etenkin noutoliikkeistä niin ettei siellä vastaa kukaan käskyyn... ja niitä kapulaliikkeitähän riittää. Kiertonouto on se pahin. Takaan, ettei Fionan kanssa tule olemaan tylsää yhdessäkään kisassa.

Mauran kanssa ollaan tehty vain vauvajälkiä, enemmänkin ja vaativampiakin jälkiä olisi pitänyt tehdä. Tokoa treenataan viikottain, Mauralle se sopii paremmin kuin herkemmin kiihtyvälle tädilleen. Maura on vilkas, mutta se osaa keskittyä ja hyvin ahne oppimaan kaikkea uutta. Mia Skogsterin kursseilla ollaan käyty Mauran kanssa kesällä ja syksyllä ja seuraava alkaa ensi kuussa.

Mari Leiviskän ihanassa ja innostavassa opissa ollaan käyty kuukausittain ja oman kerhon Kristiina Kerttulan koulutuksissa joka viikko.

Tara on ollut viime aikoina mukana treeneissä. Ja voi kuinka kivaa sillä on ollut hilppaillessaan siellä omia juttujaan! Hihittelimme Kristiinan kanssa että se olisi oikein pätevä tokon dementia-luokassa jos sellainen järjestettäisiin.

Kesä oli niin kylmä ettei vesipelastustreeneihin ollut innostusta vaikka Fiona olisi sitä rakastanutkin. Dreamoor-leirillä toukokuun lopussa päästiin sitä onneksi taas kokeilemaan. Maura tutustui kumiveneeseen ja oli sisarustensa tavoin sitä mieltä että nastaa oli, ei pelottanut eikä ihmetyttänyt lainkaan.

Mökillä koirat uivat aina kun saivat luvan, Maura ui kyllä ilman lupaakin. Nopan iho reagoi järviveteen  ja se alkoi kutista nopeasti ja tietenkin sen pöyheän ja pitkän turkin kuivuminen kesti aikansa. Jostain syystä koirauimalan vesi ei tehnyt sille kutinaa koskaan, vain järvivesi. Fionan ja Mauran turkit kuivuvat nopeasti, tosin Fionalla oli niin hurja karvanlähtö kesällä että siinä ei ollut paljon kuivumistakaan.

Syyskuun alussa oli taas Dreamoor-maastoleiri Jämijärvellä. Tulipahan liikuttua, lähes 30.000 askelta viikonlopun aikana maastossa. Mauralle tehtiin aloittelijan jälkiä ja Fiona ajoi useamman voittajaluokan jäljen. Oli taas upea sää, hyviä maastoja ja hyvä porukka.

Loppuvuosi on hieman näyttelypitoinen, Maura kävi juuri ennen yksivuotissynttäreitään siskojensa kanssa Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä ilman turkkia. Siskoilla sitä oli, Maura aloitti omansa irroittamisen heti kun olin laittanut Messarin ja Tampereen ilmoittautumisen eteenpäin. Mauran kaljusta olemuksesta huolimatta ihana irlantilainen herrasmies Paul Lawless antoi sille erinomaisen ja sijoitti kolmanneksi kilpailuluokassa.

Messarissakin käytiin, tosin vain Mauran kanssa vaikka Fionakin oli sinne ilmoitettu. Pari päivää ennen näyttelyä Fiona alkoi ontua äkillisesti ja yllättävästi. Mitään kipukohtaa ei löytynyt koko koirasta, eli luultavasti se onnistui venäyttämään jalkansa pihalla. Mauran karvanlähtöhän liittyi sen ensimmäisiin juoksuihin jotka se aloitti juuri ennen Messaria. Mauralle näyttely oli siis kaikella tapaa raskas, matkoineen päivineen miltei 13 tuntia ja paljon tungosta, hälinää ja kaikkea uutta. Brittituomari Robert Tunnicliff antoi Mauralle erittäin hyvän ja arvostelun, jossa oli kaikki kuten pitikin. Puuttuvasta turkista hän ei kyllä maininnut. Seuraavat näyttelyt ovatkin ehkä ensi kesänä, kunhan Maura saa turkkia ja kasvaa vielä (henkisesti ja fyysisesti). Onhan se vielä niin vauva vielä.

Jottei totuus unohtuisi, on eläinlääkärilaskuja tulossa rutkasti jatkossakin. Nimittäin Mauran kuvaukset (pentuna vaurioituneen jalan kontrollikuvaus sekä viralliset muut kuvat), Fionan sterkkaus ja Taran hammashoito. Toisaalta, sitten onkin ne asiat hoidettu eivätkä vaivaisi enää. Mauraa ei ole se vaurioitunut jalka vaivannut muutenkaan, millään lailla. Onneksi.

On yhä niin valtava ikävä Noppaa etten pystynyt laittamaan sen kuvia tähän kuin muutaman. Noppa oli vahvasti mukana elämässämme loppuunsa asti. Se nautti kesästä ja oli ihmeen hyvinvoiva, ilman lääkitysrumbaa ja jatkuvaa pissaongelmaa olisin miltei unohtanut sen sairauden. Viileä kesä oli sille erinomainen, se taisikin olla ainoa meidän perheestä joka siitä tykkäsi.

Niin kipeää sen poismeno minulle on, että kun katson sen kuvia, tuntuu kuin joku kääntäisi puukkoa sielussa.

Noppa nautti kesästä

Puolivuotiaat Maura ja sen Juju-veli Dreamoor-leirillä Jämijärvellä toukokuun lopussa
 

Maura ja veljet Juju ja Romulus Dreamoor-leirillä toukokuun lopussa



Fiona hyppää veneestä vepe-treeneissä Dreamoor-leirillä

Maura veneessä Dreamoor-leirillä. Hän nautti täysin rinnoin veneilystä :)

Fiona singahtaa mökin laiturilta juhannuksena, Noppa ja Maura seuraavat tilannetta.

Maura ja Pate-westie juhannuksena

Mauraa naurattaa kun tätikoira Fiona on tantereessa.

Maura kiusaa Taraa ja Noppa syö puruluuta pihalla syyskuussa

Tara, Maura ja Fiona elokuussa

Fiona kesäkuussa Lahdessa jälkikisoissa, tottiksen nouto. Kuva: Kristiina Kerttula

Fiona Tuuloksen jälkikisoissa elokuussa. Kuvat: Kristiina Kerttula


Mummoserkukset Noppa ja Karkki elokuussa

Mummokoirat yhdessä: Karkki ja Noppa elokuussa rennosti iltaa viettämässä.

Maura saa jälkikepin löytymisestä palkkion Dreamoor-maastoleirillä syyskuun alussa.

Fionan vauhdikas esineen palautus maastoleirillä esineruututreeneissä.

Kaivuu-urakoitsijat Maura ja Fiona, lokakuun ensilumen pauloissa.

Maura-stalkkeri Tara-mummokoiraa kiusaamassa

Maura Tampereen näyttelyssä marraskuussa. Kuva: Tuija Tainio

Kaunis Tara joulukuussa