Koko lauma joulupäivänä 2018

27.12.2018

Triosta tuli taas kvartetti

Ooops. Ei käy taaskaan aika pitkäksi.

Olimme puhuneet jo alkukesästä että pieni sheltti olisi kiva lisä laumaan, minulle sellainen tissienvälikoira näin viittäkymppiä lähestyessä. Halusin että pennun isänä olisi Trick, Marjan ihana bluemerle-värinen uros joka on kaunis kuin karamelli ja muoto- ja agilityvalio. Trickin tunnen jo monen vuoden ajalta koska Marjalla on myös Karkki, Nopan ihana serkku. Samalla olen tutustunut Trickin kasvattajaan Sirkka-Liisa Metsoon (kennel Silimen). Oletimme siis että meille tulee bluemerle narttupentu syksyllä kun Trickistä tulisi isä Sirkan Tuulikki-nartulle.

Nuori emäehdokas jäi ensikertalaisena kuitenkin tyhjäksi ja tuumimme että ei hätää, keväällä 2019 sitten uudelleen.

Marja kertoi syksyllä että Silimen-kennelissä olisi pentue ja hän ehdotti siitä meille pentua. En noteerannut asiaa, vastasin että odotellaan vain kevättä. Marraskuun lopussa olin menossa Marjalle kylään ja päivää ennen hän laittoi viestin että Sirkalla vielä olisi yksi trikki narttupentu kotia etsimässä. Heitin Juhalle puoliksi vitsinä että otetaanko pentu. No, mentiin sitten katsomaan sitä pentua. Ja kas, tultiin kotiin reilu puolitoistakiloinen karvamarsu sylissä.

Koska pennusta piti tulla minulle sylikoira, se nimettiin vähän piruuttaankin Kruunuprinsessa Aliceksi. Lyhennettynä vain Prinsessa Alice. Juha kyllä sanoo sitä kotioloissa Lissuksi, mutta se on vain pienen piirin nimioikeus :) Prinsessa Alice on kyllä kaikkea muuta kuin sylikoira ja vielä vähemmän tissienvälikoira. Läheisriippuvainen Maura saa siis jatkaa sitä rooliaan heti kun asetun sohvalle.

Sirkka lykkäsi pennulle kilotolkulla ruokaa mukaan, samoin pannan, kupin ja peiton, mutta seuraavana päivänä singahdin Tuuloseen Mustiin ja Mirriin ostamaan kaikkea muuta. Prinsessa oli niin pieni että olisi hukkunut isojen koirien vesikuppiin, saanut aivotärähdyksen niiden fleksistä ja eksynyt niiden häkkiin. Uusi häkki on tietenkin pinkki ja sattuneesta syystä metallihäkki (neiti aloiti kangashäkin tuunaamisen heti kun astui sinne sisään...). Uusi, pennun kokoon sopiva petikin ostettiin, mutta silti paras makuupaikka on isoilta koirilta vallattu niiden peti. Onneksi se ei pääse (vielä) sohvalle jonne etenkin Fiona pakenee naskalihampaita.

Sirkan piti ensin jättää pentu itselleen, mutta hän huomasi että tämä tapaus ei ole ihan joka kodin ja -lauman koira, vaan se tarvitsee paljon aktiviteettia ja huomiota. Ja kieltämättä hän oli oikeassa! Sillä vaikka nuo mustavalkoiset eivät sieltä laiskemmasta päästä olekaan, niin yksikään bordercollieistamme ei ole ollut pentuna noin vilkas! Tuo shelttisähikäinen on käsittämätön spurttimarsu jolla on Napoleonin ego, marsun (nyt jo kaniinin) koko ja vauhtia kuin sähköiskun saaneella vieterilelulla.

Alice on reipas, utelias, touhukas ja hauska pentu, jonka odotan kikattavan ääneen minä päivänä tahansa. Se on myös häkellyttävän itsenäinen ja olen kauhuissani sen omatoimisuudesta etenkin ulkona. Pihallamme se totesi jo pian meille tultuaan että hehtaari ei riitä hänelle vaan metsään olisi päästävä. Siis sellaisena saaliinkokoisena rääpäleenä esimerkiksi pöllöille tai tonttimme lähellä pesiville korpeille. Joten Alice ulkoilee päivänvalossa hyvin, hyvin valvottuna ja minulle jatkuvasti sydämentykytyksiä aiheuttavana ja pimeällä vain hihnassa.

Maura on yllättänyt meidät olemalla täydellinen isosisko pennulle. Mauralla on käsittämättömän pitkä pinna naskalihampaan kanssa leikkiessä, sen kiusaamista sietäessä ja sitä paimentaessa. Maura hoitaa myös hellästi Alicea joka ei kuitenkaan niistä rauhallisimmasta päästä hoidettavia ole. Prinsessa osaa kuitenkin rauhoittua ihmeen hyvin vaikka sillä on aikamoinen temperamentti. Ihmisistä se ei välitä, vieraat eivät kiinnosta sitä juuri lainkaan. Oma perhe eli me olemme eri juttu, mutta muut ihmiset ovat sille aika tyhjän kanssa.

Fionan mielestä Alice on todella ärsyttävä, mutta jos kukaan ei näe, se tutkii pentua ja suvaitsee sen lähellään. Taralta pentu vie jo suvereenisti lelut eikä juurikaan välitä Taran irvistelyistä. Jopa pikkupentu tietää ettei se mitään tee kuitenkaan.

Nopan ihana serkku Karkki oli meillä hoidossa jonkin aikaa, se oli taas kuin kotonaan. Taran kanssa mummokoirat hengasivat yhdessä, nukkuivatkin kylki kyljessä. Alicen suhteen Karkki oli kiltti ja pitkämielinen, Mauraa vähän ujostutti kun arvovaltainen Karkki tuli sen liki makoilemaan.

Toisaalta kävi erinomainen tuuri (kiitos siitä Marjalle!) että pentu tuli taloon nyt, kun on kaikista hiljaisin vuodenaika. Ei ole juurikaan tokotreenejä, ei lainkaan maastotreenejä (metsästäjät valtasivat kaikki lähialueen metsät joka syksyn viikonloppu ja sitten tuli lumipeite) eikä oikein muutakaan. Uimassakin Hyvinkään koirakylpylässä ollaan käyty vain kerran Sarin ja Kitty- ja My-kelpieiden kanssa. Tänään mennään uudelleen, tällä kertaa Fionan siskopuolen Viljan ja omistajansa Jonnan kanssa. Tara jää ensimmäisen kerran kotiin, viimeksi se riuhtoi itseään vedessä niin ettei se ole sille hyväksi. Fiona pitää uittaa hihnassa kun se riehuu altaassa niin että Maurakin hermostuu, minusta puhumattakaan.

Fiona on nyt vihdoin kunnossa, yli puolen vuoden oireilun jälkeen. Sen olo ei parantunut loppukesästä joten vein sen eläinlääkäriin jossa se ultrattiin, tutkittiin ja otettiin kaikki mahdolliset verikokeet. Lasku oli 750 euroa mutta koirasta ei löytynyt mitään tiettyä syytä miksi se oli edelleen vaisu, turvoksissa, jäykkä ja huonokarvainen. Oma päätelmämme oli että sen huono vointi oli monen asian summa, joista yksi osatekijä oli ruoka. Fiona söi laadukasta kuivamuonaa joka ei vaan sitten sopinutkaan sille vaikka Maura söi oireetta samaa ruokaa. Vasta ruokavalion muutos (kaikki vilja pois, kuivamuonan vaihto toiseen laadukkaaseen, raakaa lihaa puolet ruuasta) auttoi, sekä useampi käynti Vikapalassa Virpin faskia-hoidossa. Nyt Fiona on hoikistunut, sille on kasvanut kaunis pitkähkö turkki ja se on hyväntuulinen, innokas ja seurallinen. Täydellinen vastakohta sille mitä se oli kesällä.

Maura irroitti reteästi turkin syksyllä, niin että nahka paistoi harvojen karvojen välistä. Sille jäi karvaa vain häntään ja muutama haiven pöksyihin. Häntäkarvatkin alkavat olla karsittuja kun Prinsessan mielihupia on roikkua raivopäisenä Mauran hännässä. Onneksi Maura alkaa vihdoin pitää jöötäkin pennulle. Prinsessa jo oksensi Mauran karvoja sellaiset tupot että minä oli sydänkohtauksen partaalla mahdollisen karvojen aiheuttaman suolitukoksen takia.

Tara on voinut paremmin kuin aikoihin, faskia-hoito on ollut sille erittäin tehokasta. Sen kuulo on yhä erinomainen, se käy meidän kanssa vielä lenkeillä ja se on touhukkaana mukana kaikessa mitä tehdään.

Loppukesästä käytiin Riihimäellä bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttelyssä jossa vetäisin kuvainnollisesti herneet nenään niin että rohina kävi. Brittituomaritäti antoi Mauralle H:n siitä hyvästä että se nosti häntää liikkeessä muutaman kerran. Mauran kaunis sisko Taika sai H:n sinisestä silmästä. Samalla tuomari palkitsi koiria, joiden rakenne ei ollut häävi, mutta jotka kantoivat/olivat opetettu kantamaan häntää alhaalla.

Kaivoin heti kehästä tultua puhelimesta Virkun esiin ja katsoin seuraavat tokokisat minne mennä, minun puolestani nuo missikisat saavat jäädä omaan arvoonsa. Ensi kesänä käydään ehkä näytillä sen verran että saadaan avoimesta luokasta muu kuin tuo H arvosanaksi, sitten taitaa siihen jäädä. Fionan voin tuoda veteraaniluokkaan, serti sillä jo on.

Erikoisnäyttelystä en kuitenkaan poistunut paikalta Mauran arvostelun jälkeen (vaikka mieli teki) koska olin luvannut esittää Juran. Fionan kaunis, komea, upea, agilitykisoissa menestynyt ja hienoluonteinen veli Jura pesi epävirallisessa kotikoiraluokassa muut kilpailijat mennen tullen, hurmasi tanskalaisen tuomarin täysin (niin että hän vuolaasti kehui Juraa näyttelypaikalla, muille tuomareille sekä vielä yhdistyksen lehdessäkin) ja voitti näyttelyn kauneimman kotikoiran palkinnon. Jura palkittiin myös näyttelyn parhaana liikkujana, eikä syyttä. Tuomari sanoi että jos Jura olisi ollut kilpailuluokassa muiden urosten kanssa, se olisi ollut hänen näyttelyn kaunein uroksensa. Onnea vielä Juran omistajille Sarille ja Mikalle ja tietenkin kasvattaja-Sannalle!

Siitä erkkarin tuloksesta ja Virkun selailusta oli jotain hyvääkin, sillä käytiin kisaamassa Mauran kanssa viimeinen alokasluokan tokokoe Ylöjärvellä elokuussa ykköstuloksella, eli Maura oli sitten TK1. Tuomarina oli Juha Kurtti. Lokakuussa oli Tuuloksen koirakerhon tokokokeet "omalla" kentällä, siellä käytiin korkkaamassa avoin luokka Harri Laisin arvostelemana ykköstuloksella. Fiona oli EVL- ja VOI-luokan paikallaolossa mukana, mutta ei kilpailuun ilmoitettuna. Se oli selvästi närkästynyt että mitkä kisat nämä ovat muka, pelkkä paikallaolo kahteen kertaan.

Mauran kanssa käydään vielä avoimessa luokassa tokossa niin että saadaan se TK2, Fionan kanssa en tiedä milloin päästään taas EVL:aan. Ehkä ei koskaan jos en saa sen intopinkeä-ääntelyä hillintään. Mutta treenataan säännöllisesti kuitenkin. Nyt vain kärvistellään talvi ja sitten alkaa päivät pidetä, lumet sulaa ja maastot kutsuvat treeneihin.. Sitä ennen vietetään mustavalkoruskeaa arkea ja opetetaan Prinsessaa lauman arkeen.

Harvinainen paikallaolohetki sylissä nukkumaan mentäessä. Yleensä tässä vaiheessa Prinsessa saa pahemman luokan hepulin eikä ole rauhoittumisesta muka kuullutkaan.

Maura, Tara ja asenneprinsessa, ikää 7 viikkoa ja rapiat.

Pian meille tulon jälkeen Prinsessa hivuttautui varovaisesti Taran muhkean kyljen viereen nukkumaan, ihan samalla lailla kuin Fiona ja Maura aikoinaan pikkupentuina.

Alice ja Maura, kaverukset.

Stalkkerilla on nyt oma stalkkeri.

Mauraa jo väsyttäisi, Prinsessaa ei.

Kyllä se nukkuukin!

Ei ole vaaleanpunaiset anturat, mutta hirmu pienet ja söpöt tassut silti.

Mauran ja Fionan pihaleikkejä marraskuussa.

"Ai mikä mun täti? Ai missä? Ai mun alla vai?"

Fiona pohtii mikä tuo liitomarsu on...

Hei vaan, taas mennään. Karvamarsun karkumatka pihalla.

Mustavalkotrio. Maura täytti marraskuun loppupuolella kaksi vuotta ja alkaa karvanpuutteesta huolimatta olla jo oikean bordercollien näköinen.

Prinsessalla on kiire. Sillä on niin kiire pihalla ettei se ehdi tehdä sinne edes tarpeitaan. 

Karkki-mummokoira ja Prinsessa iltaunilla.

Tara ja Prinsessa.

Missä pentu, siellä yleensä Maura.

Mauran ilme on hieman rasittunut, isosiskona olo on rankkaa...

Tämä kuva kertoo Prinsessan koosta silloin kun se tuli meille: Maura ei ole mikään jättiläinen ja pentu oli noin pieni.

Tappajamarsun häntähyökkäys. Katso sen korvia :)

Saanko esitellä meidän bordercolliet: kaikki kolme :) (Ei, niitä ei ole siihen aseteltu eikä komennettu vaan Maura stalkkaa Taraa ja Fiona stalkkaa Mauraa...)

21.8.2018

Suuret oli suunnitelmat...

kesän suhteen. Ja osittain suunnitelmiksi ne sitten jäivätkin. Uusia suunnitelmia on paljon, niin paljon etten ihan usko itsekään niiden kaikkien toteutuvan.

Kesä alkoi ihan odotetusti ja suunnitellusti.

Toukokuun lopussa oli perinteinen viikonlopun kestävä Dreamoor-leiri Virroilla. Lauantaina saimme erinomaista jälkikoulutusta Jenni Laaksoselta koko helteisen päivän ajan ja vietimme muutenkin todella rennon, opettavaisen ja hauskan viikonlopun koirien ja omistajien kanssa. Kerrankin järvivesi oli mukavan lämmintä ja sunnuntain vesipelastustreeneissä Fiona teki taas hienoa työtä - ja täysillä. Mauran kanssa ei paljoa tehty vepeä, se ei ole niin rämäpäinen kuin tätinsä joka ensin tekee ja sitten miettii (jos miettii).

Kesäkuun alussa kävimme Mauran kanssa "oman" kerhomme eli Tuuloksen koirakerhon tottelevaisuuskokeissa. Olimme toukokuussa käyneet möllitokossa Mari Väänäsen arvosteltavana Hämeenlinnassa, mutta se meni enemmän hupailuksi kuin tokoiluksi. Mauralla oli siellä niin kivaa ja mielenkiintoista ettei muistanut lainkaan tehdä yhteistyötä kanssani. Siitä oppineena treenasimme häiriöitä sen verran että virallisissa kisoissa Vesa Kalliolta saatiin pisteitä ykköstuloksen verran. Aikamoista rentoa menoa sekin suoritus oli, etenkin kun olin unohtanut opettaa Mauralle edestä sivulletulon ja siitä hävisi aina kaksi pistettä tuplakäskystä.

Piti mennä vielä heinäkuussa Mauran kanssa Janakkalaan tottelevaisuuskokeisiin uudestaan alokasluokkaan jotta saataisiin sille kisakokemuksia ja varmuutta, mutta Maura aloitti toiset juoksunsa edellisenä iltana. Elokuun alkuun suunnittelemani avoimen luokan korkkaus vaihtuikin sitten toiseksi alokasluokan tokokisaksi Hämeenlinnassa, tällä kertaa tuomarina oli taas mukava Mari Väänänen. Aikamoista haihattelua taas liikkeiden välissä, mutta liikkeet se suoritti ihan hyvin vaikka hypyn se kiersi. Se oli minulle aika yllätys, mutta toisaalta erittäin ymmärrettävää, edellisen kerran se oli hypännyt kesäkuun alun kisassa... Pisteitä tuli taas ykköstulokseen riittävä määrä. Vielä pohdin kolmatta alokasluokan kisaa tai sitten jo avointa luokkaa. Ei olla kesän helteiden takia treenattu juuri lainkaan eli vain muutaman kerran Mari Leiviskän opissa, joten aika huteralla pohjalla se avoin luokka vielä on.

Jälkitreenejä olisi pitänyt tehdä Mauran kanssa paljon enemmän. Hävettää ihan miten vähän olen sen kanssa maastoon ehtinyt, mutta syytän erittäin kuumaa kesää joka vei minulta voimat aika lailla. Toisin kuin tätinsä Fiona, Maura ilmaisee kepit todella hyvin (Fiona inhosi keppejä ja niiden ilmaisemista, jälki oli niin paljon parempi juttu) ja on treenimäärään nähden hyvä jäljestäjä vaikkei olekaan siinä yhtä intohimoinen (lue: fanaattinen) kuin tätinsä.

Ensi vuodeksi jää näemmä Mauran BH-koe, aikataulut ja kisapaikat eivät täsmää kalenterissa. Mutta toisaalta: kiire ei ole, Maura on vasta puolitoistavuotias.

Fionan kanssa meni kaikki toisin kuin suunnittelin. Oli kisasuunnitelmat, oli treenisuunnitelmat, oli vaikka mitä. Toukokuu alkoi ja jatkui vauhdikkaasti Fionan kanssa. Agilitytreenejä kahdesti viikossa, kerran vähintään kerran viikossa pk-tottistreenit ja kerta viikkoon tokotreenit.

Fiona, joka antaa aina kaiken itsestään, eteni ja oppi agilityssä erinomaisesti, mutta pk-tottiksessa ei metrinen hyppy meinannut onnistua millään. Siinä vaiheessa kun kesäkuun puolella se ei kyennyt hyppäämään enää 60 cm korkeaa estettä, soi jo hälytyskellot. Osteopaatti totesi Fionan olevan aivan jumissa ja hoito näyttikin auttavan jumituksiin.

Fionalle tuli maaliskuun lopun sterkkauksesta huolimatta valeraskaus kesäkuussa, ainakin se käyttäytyi aivan kuten valeraskaan aiemmin ollessaan. 

Kesäkuun lopussa oli Tampereella jälkikisat, Fionan ja minun ensimmäiset voittajaluokassa. Fiona ei ollut ihan parhaimmillaan, oli kuuma päivä ja hieman oli epävarma olo kannattaako lähteä kisaamaan. Maastot oli erinomaisia, helppo liikkua ja selkeitä alueita. Alku oli hyvä, janakin sujui kohtuullisesti, kerrankin takajälkeä EI ollut (Fionan bravuuri kisoissa on paukata takajäljelle) ja ensimmäinen keppikin löytyi hyvin. Mietin että jos kerrankin menisi homma putkeen. No ei mennyt.

Aika pian ensimmäisen kepin jälkeen Fiona nosti kirsun jäljeltä, haisteli ilmajälkeä ja lähti jäykin jaloin, kaikki karvat ja häntä pystyssä kulkemaan hitaasti kohti pientä notkelmaa. Minä seurasin aivan äimänä perässä. Kun notkelma oli lähellä, Fiona ampaisi liina suorana takaisin lähtöpaikalle. Sen jälkeen se pyöri jonkin aikaa ja lähti jäljestämään - mutta ei ilmaissut ainoatakaan keppiä. Luulin että olimme riistajäljellä koko matkan, mutta myöhemmin jäljen tekijä näytti jäljen kuvion joka oli prikulleen sama jonka olimme kulkeneet. Eli Fiona oli sittenkin palannut jäljelle, mutta seonnut siitä oudosta hajusta niin ettei ilmaissut enää keppejä. Koska Fiona ei noteeraa ns. saalisriistaa (peuroja, hirviä, jäniksiä, eikä supiakaan), oli metsässä luultavasti karhun haju. Niiden jälkiä ja ulosteita oli ollut samassa metsässä. Lievästi ilmaistuna harmitti.

Tottisosuus meni hyvin, pistemenetykset olivat täysin minun tunarointiani ja se metrinen jäi hyppäämättä. Fiona juoksi esteelle, mietti, ponnisti niin että näin sen reisilihasten jännittyvän - ja kiersi sittenkin. Esineruutu oli kaamea, Fiona ei suostunut uppoamaan ruutuun kunnolla koska "pennut" painoivat mahassa ja sen työskentely oli normaaliin tasoon nähden ala-arvoista. Ryökäle kävi pissallakin siellä! Todella noloa. Silti kolme esinettä löytyi ja neljäs jäi aivan kirsun viereen kun aika loppui.

Ennen kisahaaveiden heittämistä romukoppaan käytiin vielä ensimmäiset tokon EVL-kisat ja nekin olivat sitten viimeiset tältä vuodelta. Fiona tekee hyvin töitä kanssani pk-tottiksessa, mutta kolmen vuoden EVL-kisaliikkeiden koulutus hävisi sen päästä sillä hetkellä kun astuttiin kehänauhan sisään. Se oli kuin ensi kertaa kehässä oleva, vaati tuplakäskyjä, jätti liikkeitä tekemättä jne. Aivan käsittämätöntä sekoilua. Kisa loppui sitten punaiseen korttiin kun Fiona ampaisi tyhjään lähetyksessä ulos kehästä samaa tahtia. Koko kotimatka menikin sitten miettiessä treenisuunnitelmia ja toimenpiteitä millä vastaava "Ei tää kiinnosta!"-mentaliteetti estetään jatkossa. Niitäkään treenisuunnitelmia ei olla voitu toteuttaa, sillä Fiona on ollut totaalilevossa siitä asti.

Osteopaattihoidosta huolimatta Fionan jumitus palasi kesän aikana entistä vahvempana. Koiran koko fysiikka tuntui muuttuneen, samoin se on ollut paljon vaisumpi kuin normaalisti. Sillä on aineenvaihdunnassa selvästi ongelmaa myös. Se oli turvoksissa ja selvästi jumissa kokonaisvaltaisesti. Käytin sen ns. faskia-hoidossa Riihimäellä jossa selvisi että sillä ei käänny edes pää kunnolla. Hoito auttoi selvästi, mutta ei tietenkään ensimmäisellä kerralla ihmeitä tehnyt. Lepo ja treenikielto jatkuu yhä. Syyskuun lopussa hoitojen jälkeen jos tilanne ei ole radikaalisti parantunut, vien sen verikokeisiin ja ultraan. Kaikki ongelmat alkoivat sterilisoinnin jälkeen ja herää kysymys oliko sittenkin jotain mennyt vikaan operaatiossa. Toivottavasti ei.

Tara on ollut harvinaisen hyvällä tuulella harvinaisen kauan, mikä on ollut erittäin ilahduttavaa. Sen OCD-olkapää kipuilee lääkityksestä huolimatta, mutta se ei näytä Taraa haittaavan. Lenkeille se pääsee mukaan jos haluaa, muutaman kerran se on ilmoittanut että sohva kutsuu enemmän kuin metsälenkki.

Tara on ollut "apunani" pihatöissä lähes päivittäin, välillä se on ollut pakko viedä sisälle ilmalämpöpumpun alle jäähdyttelemään. Fiona on kaivanut jäähdytyskuoppia pihalle (monta...) ja Mauralla on ihan omat soolot sillä aikaa.

Tara täytti viime viikolla 10 vuotta. Kun se tuli meille 8-kuukautisena ja sen erilaiset vammat selvisivät, ei sen elinikäennuste ollut häävi. Rakas Tarzan porskuttaa yhä, tosin monen eläinlääkärireissun kokeneena ja särkylääkkeiden avulla, mutta silti. 

Nopan ihana serkku Karkki oli meillä hoidossa muutaman päivän, oli niin rauhoittava olo kun talossa liikkui Mummokoira isolla M-kirjaimella pitämässä tyylikkäästi kuria nuorimmille. Ihan samalla lailla Maura nuoli Karkin suupieliä kuin se teki Nopalle ja ihan samalla lailla Karkki murisi sille (tuloksetta) kuin mitä Noppa pörisi Mauralle.

Mökillä ollessamme Karkilla oli omasta mielestään Mummokoirien oikeuksia joten se karkasi luvatta uimaan useamman kerran josta seurasi ikävää ihotulehdus. Noppahan reagoi voimakkaasti järviveteen (ei ikinä Koirauimalan jälkeen, vain järvivesi). Taralla, Fionalla ja Mauralla ei iho reagoi uimiseen, mutta helteet aiheuttivat selvästi meidän koirille vatsaongelmia sillä mitään muuta syytä ei löydetty.

Ensi viikonloppuna on bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttely Riihimäellä. Ilmoitin heinäkuussa molemmat junioriosaston koirat, mutta vain Maura osallistuu. Fionaa en vie kehään kun se ei ole kunnossa.

Suuria suunnitelmia on ensi ensi vuodeksi: tietenkin kisojen puolesta suunitelmia ensi kesäksi ja sitten vuoden kuluttua syksyllä olisi Mauran pennutus jos kaikki menee hyvin. Pentukyselyjä on tullut jo nyt, meille jäisi tietenkin Maura Junior :) Pennut tulevat Dreamoor-kennelnimelle, meistä ei ikinä olisi kasvattajiksi. Hillitön työ, vaiva ja vastuu ja oikeiden kotien löytäminen pennuille ja kaikki se neuvonta, ohjeistus, koulutus ja tuki sitten pentujen uusille kodeille... Ehei, me pidettäisiin kuitenkin kaikki pennut itse :)

Täällä lisää Mauran pennutuksesta

 Maura hiippailee Taraa leikittämään toukokuussa

Dreamoor-leirillä 26.5. Jenni Laaksosen opissa Mauran kanssa, keppien ilmaisusta keskusteltiin ennen maastoon menoa.

Vesipelastustreeneissä Dreamoor-leirillä, Fiona lähtee hakemaan venettä. Kuva: Heidi Hujanen

Fiona tuo veneen. Kuva: Marja Peltonen
 

 Maura veneestä hyppäämisliikkeessä. Kuvat: Marja Peltonen


Fionan hyppy veneestä, kuva: Marja Peltonen

Mauran ihana sisko Taika ja Fiona & Maura perässä

Pesukarhuhännät

Leirin jälkeen poseerauskuva: shelttipojat Trick ja Skip joiden välissä Karkki, sitten Tara, Maura ja Fiona

Tara, stalkkeri-Maura ja Fiona

Fiona, lelu ja Maura

Karkki

Mauran muuvit pihalla


Trio, ja taas Maura Taran takana.

Ainainen parivaljakko kun otan kameran esiin: Tara asettuu oitis poseeraamaan ja Maura siirtyy Taran taakse. Heti.

3.4.2018

Heihei talvi

Ulkona mättää lunta vaakasuoraan, mutta kuukauden kuluttua ollaan jo voiton puolella, eli ulkotreeneissä niin toko-, tottis, agility- kuin maastopuolellakin. Toivottavasti.

Kulunut talvi on mennyt yhä eläinlääkärikäyntejä tehden ja niiden laskuja maksaessa vaikka ei enää olekaan rakkaan Nopan kontrollikäyntejä.

Joulun aikaan kuvautin Mauran virallisissa kuvissa Mevetissä, helpotuksekseni sen pentuna vammautunut takajalka ei ollut aiheuttanut mitään lisävaurioita tai ongelmia selkärankaan joka oli terve, samoin sillä on kauniit ja "puhtaat" olat, kyynärät ja kaularanka. Lonkissa oli toinen lonkka (juuri sen vaurioituneen jalan puoleinen) löysä, Kennelliitosta ne tulivat arviolla B/C.

Kävimme parin kuukauden kuluttua kuvauksista Helsingin yliopiston eläinsairaalassa fysioterapeutti Heli Hyytiäisen luona, joka tutki Mauran kaikin tavoin tarkkaan ja totesi ettei jalassa ollut enää minkäänlaista viaksi tai ongelmaksi luokiltavaa. Maura on siis saanut sen puolesta terveen paperit, mikä iso helpotus! Toisinkin olisi voinut käydä ja vamma olisi voinut jäädä vaivaamaan sitä loppuiäksi.

Tara oli ontunut jo jonkin aikaa etujalkaansa ja kun se meni pahemmaksi, käytin sen tammikuussa Hämeenlinnan Evidensiassa kuvauksissa. Jalassa ei ole OCD muuttunut miksikään eikä nivelrikkoa tai luupiikkejä ollut, mutta kaularangasta löytyi välilevyn pullistuma, luupiikkejä ja spondyloosi. Välilevyn pullistuma saattoi olla vanha trauma, ainakin kerran pian meille tulonsa jälkeen Tara juoksi suoraan päin pysäköityä autoa. Siis jarruttamatta. Sille sattui silloin vastaavia asioita paljon, sillä se oli niin sekaisin ettei pää vain toiminut. Eläinlääkäriasemalla Tara tunnettiin nimellä "Tapaturma-Tara".

Tara sai Evidensiassa välilevyn pullistumaan hoidoksi lisää hermosärkylääkitystä ja kaksi särkylääkekuuria. Tara ei kuitenkaan tuntunut toipuvan rauhoituksesta ja oli huonovointinen sen illan ja yön. Seuraavana päivänä sillä alkoi voimakas ripuli ja sitten lähdettiin Hattulan eläinsairaalaan. Tara oli ollut siellä tiputuksessa pari vuorokautta heinäkuussa voimakkaan suolistotulehduksen takia joka meinasi viedä siltä hengen.

Tara pistettiin tippaan päiväksi ja se sai pahoinvoinninestolääkityksen ja muut vatsalääkkeet sekä taas erikoisruokavalion kunnes oli toipunut. Lisäksi muistutettiin että liikunta on hyvin rajoitettua kunnes selkä paranee. Mistään leikkauksesta ei edes puhuttu enkä siihen olisi suostunutkaan. Tara on 9,5-vuotias ja selkäleikkaus on aina riski, etenkin Taran kohdalla kun sillä ei hermorakenne anna myöten mihinkään kuuden viikon häkitykseen operaation jälkeen.

Valitettavasti en saanut Taralle osteopaattiaikaa kuin vasta ensi viikolle, luulen sen olevan parasta hoitoa sille. Hyvin luminen ja liukas sää on aiheuttanut ongelmia ulkoiluttamisessa jota se ei saisi edes paljon tehdä ja onhan se surku jättää yksi koira kotiin kun muut menevät lenkille.
Tara on kuitenkin ollut ihmeen hyvällä tuulella, suukotellut ja touhottanut lelujensa kanssa ja ollut kovin huomionkipeä. Vain liikkumisesta näkyy että se ei ole kunnossa.

Kun olin saanut nuo Taran lääkärireissut maksettua (n. 900 euroa josta vakuutus korvasi puolet), oli Fionan sterkkauksen vuoro viime viikolla. Sitähän ei vakuutus korvaa, eikä sitä että kuvautin Fionan etupään varmuuden vuoksi uudelleen. Fiona on kuvattu (olat, kyynärät) reilun vuoden ikäisenä, lähes kolme ja puoli vuotta sitten. Koska Fiona tekee kaiken täysillä (etenkin jarrutukset ja käännökset) ja olemme aloittaneet agilityn ihan oikeasti (!!) ja pk-hyppytraumaa poistetaan myös, niin halusin tietää missä kunnossa sen etupää on. Vastaus oli että hienossa kunnossa. Olat olivat kauniit ja puhtaat, ranteet ja kyynerpäät samoin. Voimme siis jatkaa harrastamista hyvillä mielin heti kun Fiona toipuu sterilisaatio-operaatiosta.

Sterilisaatio tehtiin tähystämällä ja Fiona-reppana meni särkylääkkeistä aivan sekaisin. Sillä kesti niistä toipuminen kauan, mutta sen jälkeen se on ollut sitä mieltä että hän olisi jo ihan kunnossa. Sillä on ns. verkkaripuku haavojen takia, eikä tötteröä päässä. Fiona hilppaisee verkkarit heiluen ihan tyytyväisenä, mutta on kauhea työ pitää sitä aloillaan. Fiksusti vein sen leikkauksen jälkeisenä aamuna pihalle hihnassa - ja kas, pihalla oli kaksi jänistä joiden perään Fiona ampaisi hihna soiden, minä perässä... Sisällä se on rauhassa, mutta ulkoilut aika tuskaa kun lunta on yli puoli metriä ja tarpeillahan ei voi käydä auratulla alueella, vaan hankeen on haavojen kanssa päästävä. Lasken hartaana päiviä milloin sitä voisi päästää jo helpottuneemmin mielin ulos...

MaukkaMau voi hyvin ja kapoisasti. Se aloitti uuden karvanlähdön juuri kun oli saanut hivenen uutta turkkia, joten Maura muistuttaa yhä tavarajunaa hoikkine vyötäröineen ja pitkine harvoine pöksyhapsuineen. Talvi on harrastettu lähinnä tokoa Kristiina Kerttulan koulutuksessa sekä Mia Skogsterin tottis-painotteisella nuorten koirien jatkokurssilla. Se oli taas erinomainen ja harmitti ettei ole videota tai tallennetta joka kerrasta jotta muistaisin kaikki Mian opit.

Maura kävi talvella tätipuolensa Viljan kanssa uimassa Hyvinkään koirauimalassa. Kiihkeä täti-Fiona jätettiin kotiin jotta Maura sai keskittyä rauhassa allasuintiin. Uittaja totesi nopeasti ettei asiassa ole mitään ongelmaa kun Maura pääsi ideasta jyvälle. Sitten se ui Viljan kanssa kuin vanha tekijä. Fiksu lapsi, ottaa asiat coolimmin kuin kuumaverinen tätinsä.

Tara, Maura ja Fiona tuntuvat toipuneen Nopan poismenosta paljon paremmin kuin me. Taralle Nopan poissaolon vaikutus on ollut yllättävän positiivinen ensi viikkojen järkytyksen jälkeen, se on tuonut itseään esiin ja ollut hyvin reipas vaivoistaan huolimatta. Ehkä sittenkin se oli aika lailla Nopan auktoriteetin alla ja nyt vasta vapautunut. Fiona on aikuistunut hurjasti muutamassa kuukaudessa. Onhan se edelleen aika ränttätänttä, mutta jotenkin hyvin erilainen ja vakavoitunut. Ottanut selvästi vahvempaa asemaa laumassa. Maura oli pitkään "hukassa" ilman Noppaa ja vasta viime viikkoina se uskaltanut käydä iltapissalla yksin, siis minun kanssani. Ennen minun piti seistä sen vieressä koko ajan kun Noppa ei ollutkaan enää sen turvana pimeässä (lue: talon pihavaloissa).

Vasta viime aikoina olen pystynyt ajattelemaan hieman Noppaa ilman itkua. Mutta vain hieman. Pääsiäisenä siivosin koirien tarvikekaapin ja löysin vielä Nopan tavaroita. Osan laitoin myyntiin, osan pakkasin silmät itkusta märkinä takaisin hyllylle. Kuulen yhä iltaisin kun se romahtaa nukkumaan seinän viereen omalle paikalleen. Ja yhä on iltapimeässä lenkillä olo että se seuraa siellä perässä niin kuin ennenkin.

Talven pimeisiin iltoihin piti keksiä tekemistä, joten söin sanani siitä etten ikinä (enää) aksaa, sillä Maura aloitti agilitykurssin samaan aikaan Fionan kanssa talvella. Totesin pian että se ei ole Maukan juttu. Maura on vielä niin uuvelo ja minussa kiinni ettei näe mitään syytä miksi pitäisi irrota esteille. Sen sijaan Fionan mielestä se on ihan parasta. Se korvaa tekniikan vauhdilla, joten meillä on ollut aikamoinen opetteleminen perusasioissa ja minulla kehon hallinnassa. Fionan mielestä on ihan parasta kun saa juosta, pujotella, hypätä ja sukeltaa putkeen. Kuinka yllättävää.

Toukokuussa kun Fiona on toipunut kokonaan sterilisaatio-operaatiosta, menemme ihan agilityn alkeiskurssille, hyvä siinä vaiheessa sitten tietää miten asiat olisi pitänyt opettaa :) Samaan syssyyn on sitten Mauran ja Fionan tottis- ja tokokurssit ja jossain vaiheessa niitä kisojakin, joten aika ei käy pitkäksi. Ja kunhan lumet sulavat, alkavat myös pihatyöt ja Taralle tulee töitä virallisena rikkaruohonvartijana ja minun omana Hulluna Puutarhurinani. Sitä ennen kärvistellään tämä huhtikuu pois..

Maura 15 kk

Fiona istuu vartiossa kaivamassaan lumipoterossa vuodenvaihteessa.

Maura kiusaa Taraa


Karkki ja Skip kävivät helmikuussa kylässä

Fiona rrrakastaa lunta ja jahtaa lumimörköjä aina yhtä suurella touhotuksella.









Fiona tykästyi velipuoleensa Kurpitsaan kovasti (kukapa ei Kurpitsasta tykkäisi?) Sukulaisuudesta ei voi erehtyä :)






Mauraa naurattaa

Mauralla on kiire


Maura, Fiona ja Tara

Yksi suosikkikuvistani: Maura kaivamassa häntä tötteröllä lumimörköjä.

Tara silmät kiinni kevätauringon häikäisyssä maaliskuussa.

Vuosi sitten helmikuussa mummokoira vartioi vauva-Mauraa.