kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

5.11.2017

Voi kuinka me sinua kaivataan

Talo on niin kovin tyhjän oloinen kun koiria on vain kolme.

Taralle Nopan poismeno on ollut rankinta. Se odottaa yhä - vielä kuukauden kuluttua Nopan poismenosta - joka aamu Noppaa syömään eikä malttaisi aloittaa ennen kuin Noppa tulee keittiöön. Lenkeillä Tara ei vieläkään kulje kuten ennen, vaan hiippailee kirsu kiinni pohkeessani. Kun pysähdyn, se kääntyy heti kuin katsoakseen missä Noppa viipyy. Nyt se sentään lähtee lenkeille mukaan, Nopan poismenon jälkeisinä iltoina minun piti viedä se hihnassa metsään koska se jäi vain odottamaan Noppaa.

Minä seison yhä joka aamu ja ilta lääkekaapin edessä muka ottamassa Nopan lääkkeitä. Ensimmäisen kerran tällä viikolla huusin koiria sisälle ilman että aloitin Nopan nimellä.

Noppa on mielessä joka päivä ja järki alkaa vihdoin käsittää ettei se ole hoidossa jossain ja tule takaisin. Mutta pimeässä metsässä lenkillä tiedän, että se kulkee mukana. Mielessäni, jollei muuten.

Evirasta tuli Nopan kuolinsyyraportti, joka oli ihan muuta kuin odotin. Lähetin raportin myös "omalääkärillemme" Kaisu Vuorelle Hämeenlinnan Evidensiaan, sillä halusin olla varma siitä mitä raportissa tieteellisillä termeillä tarkoitettiin. Nopan kuolinsyy oli harvinainen ja selittämätön idiopaattinen maksalohkon kiertymä, 180 astetta. Siitä ei ole mitään toivoa selvitä. Raportissa oli myös maininta Nopan sydämen laajentumasta ja verestä keuhkoputkissa. Vaikka miten olen yrittänyt itselleni tolkuttaa, hoen silti jos...jos... jos.. Ei siitä mitään apua ole, päinvastoin. Sitä ei voinut aavistaa, ei tietää eikä ehkäistä.

Ehkä pahinta olisi ollut Nopan hiljainen hiipuminen pois elimistön rapistuessa Addisonin taudin myötä. Milloin sen päätöksen aika olisi ollut ja kuka olisi meille sen kertonut, sillä tuskin olisimme itse kyenneet/tajunneet tehdä päätöstä ajoissa. Nyt ei ollut vaihtoehtoja.

Ennen Nopan poismenoa ehdin täydentää sen lääkevaraston (joka oli aika mittava) ja tilata sille maksasairaan koiran erikoisruokaa. Ruuan sain eteenpäin sitä tarvitsevalle koiralle, mutta kilpirauhas-, maksantuki-, sydän- ja pissalääkkeet ovat yhä kaapissa, samoin Addisonin taudin kortisonilääkkeet. Toivottavasti niillekin löytyy ottajat ja ne auttaisivat joitain toisia koiria.

Fiona ei tunnu Nopan poissaoloon reagoivan, se on tosin sisällä aina yhtä huomaamaton ja ulkona aina yhtä omissa projekteissaan.. Mauralla on sen sijaan nyt aika vaikeaa. Sillä on murrosikä mörköhavaintoineen eikä sen idoli Noppa ole enää tukena ja turvana. Sillä on kaikki klassiset murkkuiän oireet naurettavine uhomisineen ja mörköoopperoineen. Kuitenkin se on kauhean kiltti ja pehmeä eli aika ristiriitaisissa tunnelmissa ollaan sen kanssa. Maura putsasi Nopan naaman monta kertaa päivässä mummokoiran vastusteluista huolimatta eikä Maura löydä nyt tapaa millä korvata se toiminta. Tara ja Fiona eivät anna niin tehdä, joten se reppana putsaa hätäpäissään pehmolelujaan ja punkee minulle syliin kuin pienenä pentuna. Onneksi Noppa ehti olla Mauran kanssa edes ne miltei 10 kuukautta ja opettaa sille koiraa ja olla sen vartija ja turva.

Kun samaan kuukauteen osui Nopan poismeno, meidän häämme ja isäni joutuminen teho-osastolle, ovat tunteet olleet pinnassa ja nyt voimat vähissä. Vähän kerrallaan, voimia keräten jatketaan.


Maura, Tara ja Fiona



7.10.2017

Hyvää matkaa Sinne Jonnekin rakas mummokoira

Kyllähän siihen piti osata varautua, tiesimme että jatkoajalla mennään. Että Nopan alkuperäinen elinaikaennuste silloin neljä vuotta sitten oli kaksi vuotta. Ja että viime talvena sen maksa-arvot olivat sellaisissa luvuissa että kesä olisi ehdottomasti viimeinen, jos sinne asti se jaksaisi edes.

Mutta kun tuli hetki jolloin oli luovuttava, ei sitä olisi suonut, ei olisi hyväksynyt.

Noppa elokuussa 2017

Syyskuun viimeisenä päivän iltana mökillä Noppa sai sydänkohtauksen, kolmannen. Ensimmäisen se sai talvella, kesällä toisen ja nyt tämän joka oli sitten se viimeinen. Noppa toipui siitä päällisin puolin, mutta yöllä huomasin ettei se ollut kunnossa. Kotiin lähtiessä se oli jo niin vaisu että tiesin päivän jäävän viimeiseksi yhteiseksi. Olin varannut jo aiemmin eläinlääkäriajan Nopalle maanantaiksi, takaraivossa jyskytti tietoisuus että sinne ei ehkä päästä koskaan.

Kotiin tultua Noppa kävi vielä pissalla omin jaloin pari kertaa ja meni sitten lepäämään. Illalla sen olo huononi ja kun se oksensi vedetkin, soitin Hattulaan Evidensiaan päivystykseen että olemme tulossa. Se oli mennyt jo veltoksi ja kannoimme sen Juhan kanssa autoon uudella pedillään johon se sitten sai nukahtaa ikiuneen. Hattulaan päästyäni Noppa oli jo tajuton eikä se enää kuullut kun kerroin sille kuinka rakas ja tärkeä se on ja kuinka meillä tulee sitä ikävä.

Pyysin Nopalle ruumiinavausta ja tuhkausta. Luulen että joko maksa tai munuaiset eivät enää jaksaneet. Addisonin tauti on autoimmuunisairaus joka vaikuttaa koko elimistöön ja Nopan lääkitys oli aika massiivista mikä rasitti myös maksaa ja munuaisia. Noppa haisi viime viikot todella oudolle, se oli yksi syy miksi varasin sille eläinlääkäriajan "omalle"eläinlääkärillemme. Sellainen voimakas makea haju joka tuli ajoittain. Merkkejä viimeisistä päivistä oli näin jälkikäteen ajatellen monia, mutta niitä ei silloin tajunnut.

Noppa oli niin iso persoona (sananmukaisesti) että sen lähtö jätti korvaamattoman tyhjän tilan. Kuka meitä nyt vartioi, pitää nuoriso-osaston (Fiona&Maura) kurissa pelkällä katseella ja valtaa huomion pelkällä olemuksellaan...

Nopan hoito oli aikaavievää, tarkkaa ja kallistakin. Mutta kaiken sen tekisin ja maksaisin tuplasti jos voisin saada sen takaisin.

Meillä on päiväohjelmat ihan sekaisin kun Nopan lääkitykset, erikoisruokinnat, pissatukset ja hoitorutiinit puuttuvat. Tara ei lähtisi lenkille kun se odottaa Noppaa ja kun vihdoin saan sen mukaan, se kulkee perässäni pysähdellen ja katselee hätääntyneenä ympärilleen että missä Noppa on, ei jätetä sitä. Ruokailussa Tara ei malttaisi syödä, vaan odottaa milloin Noppa tulee keittiöön ja saa ensimmäisenä kupin. Tara ei ole koskaan ollut ilman Noppaa, ne olivat aina yhdessä.

Mauralle tuli äänekäs hätä kun Noppa ei ollutkaan vahtimassa ja turvaamassa pihalla ja minä seison joka aamu ja ilta lääkekaapin edessä ottamassa Nopalle lääkkeitä. Ja otan naulakosta neljä hihnaa lenkille ja otan neljä puruluuta ja neljä ruokakuppia kaapista. Iltaisin katson sohvalle että onko mummokoira heittelemässä sohvatyynyjä lattialle ja sitten piehtaroimassa siellä.

Ikävämme on valtava. Suru sattuu, sananmukaisesti. Aamuisin kun herään ja tajuan ettei Noppaa enää ole, tuntuu kuin alasin tippuisi rintakehän päälle. Henkeä en saa ja päätä särkee. Olo on kuin elävällä kuolleella, kaikki toimii ja mikään ei sittenkään.

Aika auttaa. Myös rakas mieheni ja ystävät. Ja tietenkin muu lauma, nuo rakkaat mustavalkoiset.

10-vuotiaat serkukset Noppa ja Karkki-serkku elokuussa mökillä. Niin samanlaiset, niin rakkaat. 

Maailman paras mummokoira Fionalle ja etenkin Mauralle. Niin järkevä, niin suojeleva, niin pitkämielinen.





Meillä on sinua niin ikävä rakas mummokoira...

24.5.2017

Niin paljon helpompaa olisi vaikka postimerkkien kerääminen

Harrastuksena siis. Tai omistaa akvaariokaloja. Halvempaakin.

Talven loppuosa oli kauniisti sanottuna kamala. Surua, murhetta ja ahdistusta riitti niin etten haluaisi sitä enää kirjoittamalla käydä läpi.

Mauran virtsis ei lähtenyt ensimmäisellä antibioottikuurilla pois vaan tarvittiin vielä toinen kuuri joka onneksi auttoi. Sisäsiisteyden opettamisesta ei tullut mitään ja pentu purki energiaansa sisällä kun ulkoilut jäivät pikapissatuksiksi.

Helmikuussa Maura hyppäsi ilohypyn, jättiloikan joka epäonnistui ponnistusvaiheessa sillä seurauksella että se putosi selkä edellä laattalattiaan. Pentu huusi ja minä huusin ja sitten lähdettiin lujaa eläinlääkäriin Hämeenlinnaan. Siellä todettiin että Mauran toisen takajalan kinteeressä on vamma, mutta he eivät osanneet sitä enempää tulkita vaan Mauran pitäisi päästä pikaisesti ortopedille. Onneksi saimme ajan heti seuraavaksi aamuksi Helsinkiin Mevettiin Anu Saikku-Backströmille. Koko prosessi on hyvin tuskallinen enää mietittäväksi, joten lyhyesti: käytiin Mevetissä monta kertaa, Mauran jalka oli paketissa ja lastassa ja siitä seurasi toisenlaisia vammoja ja leikkauksen uhkaa kun pentu kasvoi hurjaa kyytiä samalla. Lopulta, monen, monen henkisesti tuskaisen viikon jälkeen Maura todettiin terveeksi ja pääsimme vihdoin jatkamaan sen kanssa normaalia pennun elämää ja se sai liikkua vapaasti.
Kaikki diagnoosit, potilaskertomukset ja muut paperit ovat vapaasti saatavilla minulta jos joku niistä on kiinnostunut.

Samaan aikaan kun jännitimme paraneeko Mauran jalka ja kuskasimme sylissä pentua ulos tarpeille ja pikaisesti sisään, aiheutti Nopan jatkuva laihtuminen lisää huolta. Sillä oli aika varattu maaliskuussa kontrollikäyntiin Hämeenlinnan Evidensiaan koska helmikuussa sen maksa-arvojen todettiin kohonneen huomattavasti. Uusista verikokeista selvisi että ne jatkoivat hurjaa nousua ja olivat jo silloin sellaisissa lukemissa ettei ole enää muuta tehtävissä kuin vain seurata sen vointia. Ruokavalion muutos (maksaongelmaisen koiran erikoiskuivamuona jne.) sai sen painonlaskun pysähtymään ja on ollut muutenkin Nopalle hyväksi, sillä jatkuvat vatsaongelmat ovat loppuneet. Kun olisin senkin tiennyt aiemmin niin monelta ripuliyöltä ja pöksykarvojen pesulta olisimme välttyneet! Mutta en uskaltanut muuttaa sen ruokavaliota koska Noppa reagoi kaikkeen muutokseen yleensä negatiivisesti. Nyt oli pakko ja ratkaisu oli oikea.
Mummokoira täytti kymmenen vuotta vappuna. Hieman harmaantuneena, hieman ylipainoisena, hieman väsyneenä, mutta kovin tyytyväisen oloisena se juhli syntymäpäiväänsä perhepiirissä. Nopan serkku Karkki tuli sitten seuraavana viikonloppuna käymään. Mummokoirat olivat taas kuin ikänsä yhdessä olleet, samanlaisia jopa ulkonäöltään. Karkki ehti täyttää oman tasavuotensa paria kuukautta aiemmin.

Nopan pissaongalma on jatkunut ja ehkä jopa pahentunut lääkityksestä huolimatta. Muutama viikko sitten sille tuli taas virtsis johon se sai uutta antibioottia. Muuten mummokoira on ollut ihmeen pirteä ottaen huomioon missä lukemissa sen maksa-arvot huitelevat. Se on saanut siihenkin lääkitystä joka toivottavasti on auttanut. Noppa käy mukanamme lenkeillä, vahtii tonttia ja kerjää lähes entiseen malliin. Tiedostan kuitenkin että tämä kesä on meidän viimeinen yhteinen.

Koko kevättalvi meni Nopan ja Mauran tilaa surressa ja niitä hoitaessa, joten Fiona jäi hieman syrjään huomiosta. Tara vaatii aina oman osansa, se pitää siitä huolen. Fionalle tuli helmikuussa juoksut (joita se teki jo viime kesänä) ja sen jälkeen lievä valeraskaus. Kävin sen kanssa jatkuvasti tokokoulutuksissa ja muutaman kerran päästiin doboilemaankin. Hormonit vaikuttivat sen käytökseen vahvasti ja vasta kevään loppupuolella päästiin kunnolla treenaamaan tottispuolta sekä jälkeä. Mauran tulo meille oli Fionalle aika järkytys ja kun se siitä alkoi toipua ja tutustua Mauraan, tulivat hormonit kuvioihin. Vasta nyt Fiona harkitsee Mauran kanssa leikkimistä, puolivahingossa ja mahdollisesti niin etteivät mummokoirat näe. Se sietää Mauraa hyvin, mutta leikkiminen on ihan eri juttu.

Pääsimme Fionan kanssa ihan ensimmäisiin palveluskoirakokeisiimme Sastamalaan vappuaattona, paitsi että niitä kisoja ei järjestettykään kun maa oli paksun lumikerroksen peitossa. Vappuaaton koirat viettivät pihalla lumessa riehuen ja minä kihisin harmista. Uusintayritys onneksi onnistui ja viime lauantaina pääsimme sinne Juha Kurtin arvioitavaksi. Kisakokemuksen puute näkyy erittäin selvästi meissä molemmissa, joten tulosta ei saatu. Maastosta Fiona lopetti keppien nostamisen vain neljän kepin jälkeen, mutta esineruudussa tuli päivän nopein suoritus: 13 sekuntia. Erinomaisesti alkanut tottis karahti esteisiin (Fiona kieltäytyi kummastakin yllätyksekseni) ja paikallaoloon, josta Fiona lähti ekan kerran ikinä. Pienellä kentällä vieressä heitetty kapula oli sille liikaa. Montaa pistettä tuloksesta ei jääty, mutta tarpeeksi. Illalla sitten neuvoteltiin siitä paikallaolosta ja seuraavana päivänä Tampereella Kari Santikon tuomaroimana olikin paikallaolo erinomainen. Mutta sillä kertaa ei onnistunut eteenmeno vaan ne kapulat sananmukaisesti vetivät puoleensa. Esteet jäivät väliin silläkin kertaa ja itse mokasin jäävän osuuden nielaisemalla käskyn. Pisteet eivät riittäneet lähellekään hyväksyttyä. Jäljellä nousi viisi viimeisintä keppiä, mutta esineruudussa Fiona lähti hakemaan ja hakikin kaikki kolme esinettä kun piti etsiä ja tuoda vain se yksi... Jäätiin taas ilman tulosta, mutta kokemus oli erinomainen (kisatilanne, kisafiilis, muut kilpailijat) eikä tuloksettomuus häirinnyt. Ne omat mokat sitäkin enemmän.

Tara on ollut Mauran pehmoleluna kun pentu on purkanut riehumisvimmaansa ulkona ja välillä sisälläkin. Keväällä Tara alkoi niiskuttamaan voimakkaasti ja yskimään ja olin varma että se on saanut nenäpunkin. Hankin lääkityksen koko laumalle, mutta Taran yskintä jatkui ja paheni. Ja sitten Tarankin kanssa lähdettiin tutkimuksiin eläinlääkäriin. Nielutulehdus, luultavasti syynä kepistä irronnut tikunpala joka on ärsyttänyt nielua tulehdukseen asti. Tara kantaa keppejä heti jos silmä välttää vaikka tietää että ne ovat kiellettyjä. Antibioottikuuri siis Tarallekin.

Tara on käynyt osteopaatilla, mutta se on ollut viime aikoina niin kireä ja äreä muille koirille että aloitan taas särkylääkekuurin. Hermosärkylääkettähän se syö loppuelämänsä, mutta sekään ei nyt näytä riittävän kun kesää kohden mentäessä olen ulkona pihatöissä paljon ja Tarahan auttaa minua siellä herkeämättä, eli se väsyy ja sitten kipeytyy.

Maura on pitänyt tarkkaan huolen että hän saa huomiota ja aikaa. MINÄ!-asenne on ihan kuin Fionalla aikoinaan. Se on hyvin samanlainen kuin tätinsä, mutta kuitenkin ihan erilainen. Temperamentti on aivan eri planeetalta ja (onneksi) myös äänenkäyttö. Mauran kanssa koulutus on sitten taas ihan erilaista kuin mitä on ollut Fionan kanssa. Koulutuksessa ollaan jo käyty muutaman kerran eri kouluttajilla, mutta jälkeä en ole sille vielä opettanut vaikka niin vannoin ennen kuin pentu tuli meille. Fiksu pentu se on, oppii asiat hyvin nopeasti - myös ne ohjaajan tekemät mokat.

Kesä tulee olemaan kiireinen, sillä ollaan pihalla, mökillä ja koulutuksissa kaikki mahdollinen aika. Ja vietetään mummokoiran kanssa mahdollisimman paljon hyvää aikaa yhdessä.

 Fiona ja Maura helmikuussa

Fiona-täti hammaspainissa Mauran kanssa helmikuussa, ennen Fionan juoksuja ja ennen Mauran loukkaantumista.

Maura-peto hyökkää tätiään kohti helmikuussa.

Mauralla on kiire helmikuussa

Noppa ja Maura helmikuussa

 Maura helmikuussa
 
Mauran oma henkivartija, Noppa-mummokoira.
 

Noppa seuraa Fionan lumentappoyritystä maaliskuussa

 Maura jalka paketissa helmikuun lopussa
 

 Välillä oli neitimäisempi siteen väri
  

Voi sitä riemua kun Maura sai eläinlääkäriltä luvan vihdion liikkua vapaasti jalan tervehtymisen edetessä.

Fiona, Tara ja Maura 18.3.2017
 

Fionasta tuli Tuuloksen koirakerhon Vuoden tokokoira 2016 
 

Täti ja sen siskontyttö huhtikuussa

Suuri Tappaja ja käpy (ja hurja irvistys osittain uusilla hampailla)

 

Maura tokoili huhtikuun lopussa.  Kuva: Kristiina Kerttula

Fiona tokosuorituksen jälkeen palkattuna. Kuva: Kristiina Kerttula

Suukko ihanalle Mauralle. Kuva: Kristiina Kerttula

Noppa ja Karkki, ihanat kymmenvuotiaat. Kuva: Marja Peltonen

Karkki, Noppa, Skip-sheltti, Fiona ja Tara. Maura ei malttanut jäädä kuvaan.

Noppa 10 vuotta 1.5.2017

Mummokoira metsässä huhtikuussa

 Maura kiusaa Taraa huhtikuussa
  
Tara (ja Maura taustalla) 20.5.2017
 

Tara ja sen uusi stalkkeri 23.5.2017
 

13.2.2017

Unenpuutetta, kroonista lattianpesua ja eläinlääkärikäyntejä, mutta ei anneta niiden haitata

Luulin että meille tulee Fionan kopio kun haimme Mauran. Ja pah, perinnöllisyys ei ole niin yksinkertaista.
Molemmissa on hyvin paljon samankaltaisuutta, alkaen viileyden rakastamisesta, ts. molemmat viihtyisivät paremmin ulkona kuin sisällä ja kummatkin nukkuvat ulko-ovea vasten, jopa viime päivien pakkasillakin. Ja molemmat vihaavat peittoja, kumpikin petaa raivoisasti ne pois. Molemmat rakastavat vettä (Maura käy kanssani suihkussa joka ilta ja ui isojen koirien vesikupeissa), kumpaakaan ei kovat äänet hätkäytä ja kummallakin on takuulla moottoria vaikka mihin, Maurastakin sen jo huomaa.

Kummatkin ovat huonoja nukkujia pentuna, etenkin öisin. Kun ei malta! Mauran mielestä muutaman tunnin yöuni on tarpeeksi ja sitten se hiippailee herättämään isot koirat. Meitä se ei herätä, mutta isojen koirien väsyneen kommentoinnin myötä mekin heräämme takuulla aikaisin.
Fionan ja Mauran isoin ja tässä vaiheessa selvin ero on äänen käyttö.
Siinä missä Fiona kommentoi asioita kovinkin äänekkäästi ja varsinkin jos se on jostain epävarma, on Maura hyvin hiljainen. Paitsi ruokaa odottaessaan se komentaa äänellä, jonka luulisi tulevan vesikauhuisesta mastiffista. Söpö ahne pentummehan vain protestoi palvelijan hitautta.

Kävin Mauran ja Taran kanssa paikallisessa Mustissa ja Mirrissä ostamassa pikkuneidille uuden pannan ja ennenkaikkea ulkoiluvaatteen kun pakkanen heilui parissakymmenessä asteessa yötä päivää. Tara suuntasi myymälässä oitis leluhyllyille, Maura tutki kaupan, imuroi lattialta pudonneita herkkuja ja tervehti jokaista asiakasta. Ikäänkuin olisi kotonaan ollut. Fiona kiipesi aikoinaan samanikäisenä suoraan hyllyille tervehdittyään muut asiakkaat... Se ei malttanut jäädä lattiatasolle.

Maura leikittää Fionaa päivittäin ja vaikka Fionaa välillä väsyttää ja hieman ärsyttääkin pentu, se suostuu joka kerta olemaan Mauran naskalihampaiden neulatyynynä. Noppa on Fionalle hieman mustasukkainen leikkimisestä ja leikittää pentua myös useasti. Tara tyytyy paheksumaan ja keräämään lelunsa pois pennulta aina kun silmämme välttää. Ihmeen pitkäpinnainen sekin on ollut kun välillä Maura oikaisee Taran yli potkaisten sitä ohimennen päähän samalla.

Maura kävi jo tutustumassa eläinlääkäriinkin kun sille tuli ripuli joka ei lähtenyt heti kotihoidolla. Eläinlääkärissä Maura oli pirteä ja reipas, suukotteli eläinlääkärin ja venytteli tutkimuspöydällä rennosti. Ei ollut nesteytyksen tarvetta eikä vierasta esinettä suolistossa. Maura sai kotihoitoon lääkitystä ja ruokaa ja iltapäivän se oli seuranani töissä. Se nukkui työhuoneeni lattialla tyytyväisenä eikä osa työkavereistani edes huomannut että siellä oli pentu. Kotiin palattuamme huomasimme että sillä oli alkanut virtsatien tulehdus kaikesta varomisesta ja pennun pukemisesta huolimatta. Sekä ripuli että virtsis eivät neidin vauhtia hiljentäneet lainkaan, meillä riitti puuhaa lattianpesussa etenkin kun molemmat mummokoirat falskaavat myös helposti.

Mummokoira Noppa säikäytti pahasti lähdettyyään aamupissalla Fionan kanssa pupun tai kissan perään. Karjaisin molemmille (onneksi ei ole ihan liki naapureita) ja Noppa tulikin juosten takaisin - ja kaatui tiedottomana jalkojeni juureen. Minulla oli pentu sylissä, pakkasta pihalla ja tajuton mummokoira jaloissa. Nakkasin pennun sisälle ja menin ravistelemaan Noppaa, joka tokenikin pian. Eläinlääkärissä selvisi että Nopan sydän on periaatteessa ihan kunnossa, mutta liekö iän vai Addisonin taudin syytä että se ei enää pumppaa verta niin kuin nuoremmilla, eli mummokoira ei saanut pupujahdissa sydänkohtausta vaan se pyörtyi. Noppa sai lääkityksen ja kiellon äkkilähtöihin ja kovaan rasitukseen. Valitettavasti se tarkoittaa sitä, että mummon doboilut jäävät nyt tekemättä. Harmittaa, sillä se on ollut Nopalle hyvin mieluista.

Huolestuttavampaa oli tieto siitä että Nopan maksa-arvot ovat jatkaneet nousemista, ovat viisinkertaiset ns. normiarvojen ylärajaan verrattuna. Nopan paino putoaa yhä, ilman syytä. Onneksi sillä on massaa mistä pudottaa... Noppa sai lääkkeenomaista tuotetta maksaa varten ja ensi kuussa on varattu kontrollikäynti. Tiedänhän minä, että Noppa tuskin on pitkäikäinen Addisonin taudin takia ja että sen alkuperäinen elinikäennuste taudin diagnoosin aikoihin on mennyt jo kaksi vuotta sitten, mutta en silti suostu uskomaan että sen tilanne olisi huonontumassa.

Noppa on noista diagnooseista huolimatta pirteä. Se leikittää ja leikkii pennun kanssa, kulkee pitkät lenkit vielä sujuvasti mukana ja vahtii tomerasti pihalla (jos mahdollista entistä täpäkämmin kun talossa on pentu).

Fiona murjotti ensimmäiset päivät Mauran tulon aikoihin, sitten se pikkuhiljaa siirtyi pennun läheisyyteen ja nyt se on Mauran oma leikkitäti. Fionan rooli on muuttunut aika radikaalisti, perheen pellestä yhdeksi aikuisista koirista (on jo aikakin, se täyttää neljä vuotta kesällä). Ulkona se on yhtä kaheli ja villi kuin ennenkin, mutta koulutuksessa on aika ajoin huomattavista pientä rauhoittumista (tai sitten se on vain niin väsynyt leikkitädin roolistaan). Tokotreenejä ollaan jatkettu ohjatusti ja omin voimin joka viikko, enemmänkin tehtäisiin jos päästäisiin isoihin halleihin tai ulos.

Tara-tätiä väsyttää pentu myös, mutta lähinnä sen takia että sen pitää vahtia niitä leluja joilla Maura leikkii. Ja evakuoida ne heti kun tilaisuus tulee. Taralle on varattu selän kroonisen jumituksen takia uusi aika osteopaatti Maarit Kaiperlalle, toivottavasti hoito auttaa yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla.

Mauralla on käynyt paljon vieraita, ihmiskavereita siis. Rokotusten puuttuessa ei olla vielä tehty paljoa tuttavuutta muiden koirien kanssa, mutta onneksi Maura pääsi tapaamaan sisaruksiaan viikko sitten. Oli vauhtia ja hymyileviä omistajia kun neljä pientä tomeraa mustavalkoista kirmasi kasvattaja-Sannan lammaslaitumella. Ainoastaan Kuopiossa asuva veli ei päässyt paikalle, muut olivat tosiaan leikittämässä.

Nopan serkku Karkki kuuluu niihin jotka ovat Mauraan jo tutustuneet kun ihana Karkki kävi Marjan kanssa meillä. Karkki ja Noppa ovat toistensa kanssa hyvin samanoloiset ulkonäöltään, tavoiltaan ja habitukseltaan. Fiona murjotti eteisessä Karkin vierailun ajan, se ei riemastunut mummojengin määrän lisääntymisestä edes hetkellisesti. Noppa ja Tara eivät yleensä koskaan nuku liki toisiaan, joskus puolivahingossa sohvalla ehkä. Mutta Karkki ja Noppa makoilivat rennosti aivan toisissaan kiinni, selät vastakkain. Niillä on ulkonäön ja tapojen lisäksi joku yhteys, niin läheiset ne ovat vaikka tapaavat (aivan liian) harvoin. Maura oli Karkin kanssa fiksusti, pentu ymmärtää ketä voi haastaa leikkiin ja vähän kiusata ja ketä ei.

Neiti Söpönen pitää tiukasti pintansa laumassa ja on niin ahne, että sen kouluttaminen tulee olemaan helppoa. Tosin se saattaa olla ensimmäinen koiramme joka yrittää varastaakin. Sen verran näppärästi se yrittää tomerasti punnertaa ruuan perässä vaikka minne...

Noppa hoitaa Mauraa. Huomaa Mauran "kieli keskellä suuta"-ilme :)

 Maura ja Fiona-täti

Maura ottaa mallia lumimöököjen esille kaivamiseen Fiona-tädiltä.

Minkä taakseen jättää, sen sivustaan löytää..


Pomppusukulaiset

Tädillä on välillä vähän rankkaa pennun kanssa.

Mitkään lenkit tai treenit eivät ole koskaan saaneet Fionaa näin väsyneeksi. Tätiä vähän väsyttää.

Täti vähän ylireagoi taas...

Voi tuota draaman määrää!

Fiona levitoi. Ei, sille ei ole heitetty mitään. Kunhan pomppii pihalla. Ihan omaa kivaa taas...

Maura suukottelee Noppaa

Maura ja Karkki

Rakkaat mummokoirat Karkki ja Noppa.

Maura poseeraa Nopan ja Karkin välissä jo ihan ammattimaisesti, Fiona murjottaa taustalla, 

Tara, Noppa, Fiona ja Karkki

Maura vaanii jotain.

Sisarustapaamisessa oli hurjasti vauhtia ja mustavalkoisia karvapalloja kun sisarukset takaa-ajoleikin jälkeen jämähtivät yhteen kasaan.
Maura johtaa joukkoa.





Minä ja Prinsessa Maura. Kuva: Auvo Staarast