Takkuturkkeja ja ihana keskikesä

heinäkuuta 16, 2014

Vuoden ehdottomasti paras aika, keskikesä. Ei ole vaihtoehtoja. Kaikki kukkii, tuoksuu, on lämmintä ja kaunista. Ja värikästä! Perennapenkissä hehkuvat helokit ja palavat rakkaudet, ritarinkannukset ja malvat (jep, meillä ei ole värisuunnittelusta tietoakaan perennapenkeissä, vaan kasvit ovat istutettu "Tää mahtuu tähän"-periaatteella).

Koirat nauttivat, ne uivat mökillä ja köllivät selällään kotona nurmikolla. Uiminen on Fionan mielestä niin kivaa ettei sitä oikein tajuakaan. Itse asiassa niin kivaa että se miltei sekoaa järveen. Se tulee sieltä kuitenkin käskystä eikä pahemmin karkaa sinne ilman lupaa.

Hellepäivinä uiminen ja karvanlähtö ovat yhdistelmä, joka takaa paljon takkuja. Siihen päälle vielä kieriskelyä märällä turkilla soralla niin saadaan Fionankin teflon-turkkiin rastoja. Taralla on turkki pehmennyt sterilisoinnin myötä ja sillä on pöksyt takussa alvariina, Nopalla kortisonilääkitys on tehnyt sen vähästä karvasta höttöä, joka kihartuu helposti ja joka ei suojaa ja menee klimppitakkuun helposti.

Kotona pihalla kukkii ja tuoksuu, kasvimaalla oli vihdoin tapahtunutkin jotain (ainakin vesiheinien osalta, niitä riittää...) ja perennapenkissä on ruuhkaa siihen malliin että pakko karsia osa. Pionit tarvitsevat taas huoltoa, myyrät ovat riehuneet niiden alla ja osa on vinossa ja osa vajonnut syvään myyränkoloon. Isot pionit eivät välitä, pienemmät kituvat helpommin.

Perennapenkin ruuhkaa katsellessani harkitsin "Taas lähti mopo käsistä"-puutarharyhmän perustamista. Takuulla saisin siihen paljon jäseniä, luulen etten ole ainoa joka keväällä paljasta perennapenkkiä katsellessaan luulee, että siellähän on tilaa vaikka kuinka. Ja joka kilahtaa ihan täysin puutarhamyymälöissä, etenkin loppukesästä kun suurin osa kasveista on alennetuilla hinnoilla myynnissä. Ja joka tilaa liikaa kukkasipuleita joka syksy myyrien iloksi.

Loppukesän pahin ruuhka taitaa tosin olla kasvimaalla yhdessä kasvilavassa, jonne tipahti vahingossa kokonainen pussillinen tillinsiemeniä. Piti laittaa vain muutama paikkaamaan jo syötyjä tillejä, käsi heilahti liian reteästi. Naurispenkissä on myös tungosta, vaikka olen karsinut sitä jo neljään kertaan. Ensimmäiset siemenet eivät itäneet lainkaan, toisella kerralla hutkaisin koko pussillisen ja ne itivät kaikki.

Avomaankurkun taimet eivät kuolleetkaan juhannushallaan, vaan sinnittelevät yhä elossa. Näyttävät kamalilta, mutta punkevat sitkeästi pieniä kurkunalkuja. Juhannuksen jälkeisellä viikolla laitoin niiden väliin kurkunsiemeniä, ajattelin että jos niistä edes pari lähtisi ja ehtisi kasvattaa kurkkujakin. Ne(kin) itivät kaikki. Kysyin Juhalta että onhan meillä tarpeeksi isoja lasipurkkeja. Nimittäin on tiedossa rutkasti purkitettavaa jos ne kaikki taimet ehtivät tehdä satoa.

Liljat aloittavat kukintaansa, minun suosikkini. Viimeksi marmatin puuliljasta, joka keskittyi vain nuppujen tekemiseen, muttei avannut niitä. Kun pakkasin autoa mökkireissua varten, olin varma että kuulin takaa vienon "Plop!"-äänen. Puulilja Altari (tai Garden Pleasure, en ole varma kumpi se on) avasi nuppunsa. Ihan kuin olisi sanonut "Ähäkutti!". Onneksi se kukkii pitkään (ja tuoksuu voimakkaasti), pääsin nauttimaan sen kukinnasta vielä mökiltä tultuamme.

Myyrät tekivät paljon tuhoja liljapenkeissä, märkä syksy ja lumiköyhä talvi viimeistelivät liljojen tuhoa. Onneksi niitä on niin paljon, että kukinnan iloa riittää. Mutta lisää pitänee hankkia, perennapenkeissä on niille vielä tilaa (kunhan keksin myyrävarman häkin niille suojaksi).

Noppa tykkää kun mansikat kypsyvät, se käy tarkistamassa pihan marjatilanteen monta kertaa päivässä. Herukoita se on haistellut Taran kanssa parin viikon ajan, sitten kun ne ovat kypsiä se käy syömässä. Mutta ei koskaan raakoina. Sama mansikoissa, vain kypsät kelpaavat.