Touhotusta karvahirviöiden kanssa

Torstai-iltana kävimme tokoilemassa Hyvinkäällä tutun treeniporukan kanssa. Mukana oli tällä kertaa meitä neuvomassa Tiina ja ilta venähtikin pitkäksi kentällä.

Vaikka Nopan ja Taran kanssa treenaamiseet eivät menneet niin kuin olin toivonut, oli taas mielenkiintoinen ja kiva ilta seurata muiden harjoittelua ja vaihtaa mielipiteitä koirista ja niiden kanssa harrastamisesta.

Tara on hävittänyt luoksetuloliikkeissä (kaikissa) sivulletulon, ei osaa sitä lainkaan. Erikseen kyllä, mutta ei yhdistettynä luoksetuloon. En ymmärrä missä kohtaa sillä nyt liiraa ja miksi. Noutokapulan toi sentään jo reilun puolentoista metrin päähän. Huoh.

Nopan kanssa totesin, että voittajaluokan liikkeiden osaaminen on sekä ohjaajalta että koiralta vielä kaukana edessäpäin. Eniten kouluttamista on ohjaajassa eli minussa.

Taralla on lukuisia pakkomielteitä yhä, vaikka suurin osa niistä on saatu lähes kolmen vuoden aikana siltä pois. Yksi sen pakkomielteistä on auto. Se rakastaa autossa oloa ja antaa äänekkäitä ja monisävyisiä kommentteja  niin kauan, kunnes auto liikkuu kunnolla. Eli siitä hetkestä kun auto käynnistyy aina siihen asti, kun auton nopeus on yli 40 km/h. Jos Taralla olisi peukalot, se luultavasti yrittäisi käynnistää auton itse.

Autossa se ei ole hetkeäkään paikallaan, vaan seuraa kuskia, ohitettavia, vastaantulijoita ja jalankulkijoita herkeämättä, matkan kestosta riippumatta. Vastaantulevia rekkoja se väistää näppärästi, ikäänkuin ne ajaisivat päälle. Sillä aikaa Noppa vetää unta palloon koko matkan. Välillä se tosin kommentoi närkästyneesti jos Tara talloo sitä pahasti.

Vaikka auton takaluukku olisi auki, Tara ei tule juuri koskaan sieltä pois. Näinä miltei kolmena vuonna se on hypännyt ilman lupaa autosta pois (siis pysäköidystä) pari kertaa. Yleensä se ei tule sieltä ensimmäisestä käskystäkään.

Paitsi torstaina tokokentällä. Hämmästykseni oli suuri, kun Tara hyppäsi autosta ulos takaluukun avatessani. Ja kun Tara pääsi kentälle, se ei tullutkaan käskystä autoon.

Tara oli sitä mieltä, että tokotreenit ovat niin kiva juttu, ettei hän jää autoon odottamaan omaa vuoroaan. Kun se lopulta pysähtyi käskystä, se heittäytyi maahan kyljelleen aivan rentona niin etten meinannut saada sitä ylös. Minua nauratti sille hyvin harvinainen uhmakohtaus ja se veltoksi heittäytyminen. Noppakin tuijotti sitä hämmästyneen oloisena, sillä yleensä Noppa on se, joka punkeaa autosta ensimmäisenä.

Eilen kävimme taas Hyvinkään koirakylpylässä samalla kokoonpanolla kuin pari viikkoa sitten. Kivaa oli taas, tosin haaveilin siitä että kummatkin koirat olisivat samalla väsyttäneet itsensä kunnolla. Hah. Tara oli sitä mieltä, että puolen tunnin lähes tauottoman uinnin jälkeen olisi pitänyt päästä myös iltalenkille. Sen turkki oli kuitenkin niin kostea, että pihapissat saivat riittää. Etenkin kun oli myöhäinen ilta ennen kuin olimme kotona.

Nopan megaturkin kuivasin kotona tehokkaalla föönillä. Lyllerö istui korvat föönin ilmavirrassa lepattaen kun kuivasin sitä. Taraa ei saa kuivaajan lähellekään, joten sitä ei täysin kuivaksi saanut.

Tänään oli taas loistava ulkoilusää ja lumimöököjäkin haettiin pihasta. Siis Noppa haki. Minä kuvasin ja Tara tuijotti vieressä.

 "Siis ihan varmasti niitä on täällä!"

 Metsälenkillä polut olivat kulkukelpoisia, toisin kuin eilen illalla vesisateessa.

Hillevi Hajavarvas eli Tara varmistaa leveällä varvasasennolla hankikantoa. Ei luottanut että pysyisi siinä muuten :) Näemmä on aika leikata kynnet...