Karvasaukot altaassa

Meillä oli leppoisa ja hyvin rauhallinen perjantai-ilta sen jälkeen kun olimme käyneet  Hyvinkään koirakylpylässä. Mukana oli myös kaima ja Nooa-bortsupoika, joka oli altaassa vasta toista kertaa ja silti kuin ikänsä vedessä viihtynyt!

Koirauimaloissa nähdään sekin harvinainen ilmiö, että Noppa kiihtyy. Edellisellä kerralla se ei ollut juoksujen takia mukana, silti se muisti paikan vaikka oli käynyt tuolla Hyvinkäällä viime keväänä.

Noppa kiskoi kuin hinaaja sisälle ja sitten alkoi se laulaminen: suu apposen auki, minua vaativasti katsoen ja kirkuen (juu, yllättävän kimeä ääni niin isosta rintakehästä lähtee...): "Mä haluan altaaseen NYYYYYYYYT!". Vähältä piti etten itsekin käynyt altaassa kun Tara kiskoi sinne myös. Kun pannat napsahtivat auki, lähtivät kummatkin kuin tykin suusta.

Puolen tunnin läträämisen jälkeen altaasta nousi kaksi aika rauhallista vettynyttä koiraa... Pesimme ja kuivasimme ne pyyhkeillä, mutta kotona kaivoin föönin esiin ja kuivatin vielä Noppaa.

Onneksi Taralla ei ole samanlaista megaturkkia kuin Nopalla, sitä ei  nimittäin saa föönin lähellekään. Noppa näytti miltei nauttivat puhalluksesta. Onneksi, sillä on niin paksu turkki ettei se meinaa kuivua millään.

Ostin uimalasta koirille isot raa´at naudan sääriluut joiden parissa niillä kului loppuilta. Välillä kävivät pissalla pihalla (kummatkin hörppivät altaan vettä) ja sitten taas luiden pariin. Tuntuivat kovin tyytyväisiltä.

Ystäväni Ansu oli mukana kuvaamassa uintireissua. Hihittelin kuvat nähdessäni jälleen kerran sitä Maailman älykkäimmän koiran titteliä. Taraan se ei sovi sitten millään, kuten kuvistakin huomaa :)

Tara nousee altaasta. Ei tarvitse muita selityksiä ilmeelle...

Noppa ja vesilelu ja sitä paimentava kylkiäinen

Noppa pohtii rampilla mennäkö vai ei, minä ja Tara olemme sitä mieltä että mene jo. Nooa ui altaassa kauempana, kepot ovat allasalueen aidan toisella puolella seuraamassa tilannetta.

Voiko bordercollie näyttää rumemmalta? Loch Hyvinkään hirviö Tara

Sarjassamme "Älykkäät ilmeet": Taralla meni vettä silmiin...

Tällä kertaa Noppa ilman vesilelua. Tara ui vieressä, tottakai.

Näppärä Nooa ja noutokapula

Noppa ja vesilelu. Kerrankin ilman Taraa.

Noppa odottaa rampilla vesilelun heittoa.
Ravistus altaasta noustessa. Silmätkin nurinpäin!

Nooalla pallo, Nopalla vesilelu

Kommentit

  1. Koirat näyttävät todella nauttivan! Jännää, en tiennyt tai osannut kuvitella, että bordercolliet tykkäisivät uimisesta, mutta ehkä sekin kuuluu lampaiden paimennukseen Walesin rajamailla... Jos lammas on vaikka lähtenyt uimaan johonkin jokeen :-D
    Totta puhuen, tunsin yhden lampaan joka halusi kotiin saarelta, jonne se oli viety veneellä kesäksi kavereidensa kanssa laiduntamaan. Lammas lähti uimaan ja päätyi pienelle karille, jolloin saaren kesäasukkaat huomasivat sen soittivat lampuriystävälleni. Piti hakea Tyyne kotiin, ei siinä muu auttanut! Se ei kai vain halunnut viettää kesää poissa kotoa. Siinä olisi ollut uimataitoinen lammaskoira paikallaan :-D

    VastaaPoista
  2. Tyyne-uimari :) Minä olen luullut, etteivät lampaat kykene uimaan paksun turkkinsa takia! Luulisi, että se imisi niin paljon vettä ettei uiminen onnistuisi. Mutta näemmä se on mahdollista :) Uimakelpoinen paimen olisi todella ollut tarpeen!

    Itse asiassa en tiedä yhtään bordercollieta, joka EI ui jos siihen on mahdollisuus. Päinvastoin, kaikki tuntemani ja veden (järvi, lampi, joki, uima-allas) läheisyydessä olevat bortsut ovat enemmän tai vähemmän uimafanaatikkoja. Hyvinkäällä kuulemma osa bordercollieista uitetaan hihnassa sen takia, ettei niitä saada muuten altaasta pois...!

    VastaaPoista
  3. Teillä on äärimmäisen tyylikäs uimala, meillä on tuohon verrattuna lastenallas. Mutta koiralapsi siellä kyllä ui, lauantaina mennään taas. 1. kerralla ei Rilla edes nakki maistunut, niin oli jännää uimalassa kun oli kelluntaliivitkin päällä. Tosin eka kierroksella piti haukata kelluva lumme suuhun, ei NIIN paljon jännittänyt ettei lelu lähtisi mukaan.

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvä että Rillalla oli pienempi allas kun on vielä aloittelija tuossa halliuinnissa. Iso allas on pelottavampi, tekee ehkä isomman kynnyksen mennä altaaseen. Hyvä kun käytte säännöllisesti siellä! Väsyikö Rilla?

    Kesällä sitten on helpompaa uittaa Rillaa luonnonvesissä kun on jo tottunut uimari. Noppa-mamma ei ole NIIN hurmioitunut allasuimisesta kuin järvessä pulikoimisesta. Järvessä se uisi liiankin kauas ja liiankin kauan jos saisi.

    Sanna

    VastaaPoista
  5. Me odotamme kesää ja Kemijoen uintia. Nyt uidaan metrisessä hangessa.
    Kovasti nuo nauttivat menosta!:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

Ei-toivottuja perennoja

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa