Kuinkas sitten kävikään..

Puolentoista tunnin lenkki peltoteillä ja metsässä. Koirat juoksivat tuulessa silmät sirrillään autioita peltoteitä ja rämpivät kanssani metsässä auringon pehmittämässä hangessa. Kotimatkalla mutisin, että luulisi Nopankin jo hieman rauhoittuvan. Se oli sentään päivän toinen metsälenkki.

Eilisillan treenitkin menivät siltä hössötykseksi. Noppa on niin täynnä virtaa, ettei keskity kunnolla. Kuin minulla olisi kaksi Taraa. Aika pelottavaa.

Tultiin kotipihalle ja Noppa muisti lumimöröt. Nuo hangen alla väijyvät kiusanhenget, jotka kuiskuttelevat sille kaikenlaista. Ne saa hengiltä kaapimalla.

Kuvissa alla on Noppa. Se rauhallinen, järkevä ja harkitseva bordercolliemme...

Jättiloikka!
Vähemmän tyylikäs alastulo...
 ...ja etsintä jatkuu...

 Pystykorva-Noppa
 "Se on täällä, ihan varmasti on..."

 Tara juoksee päin minua, Nopalla on taas mörkö näkyvissä...
 "Jos mä kaivan tarpeeksi syvälle, niin löydän sen lumimörön. Tai ainakin mamman istuttamat tulppaaninsipulit..."


Kommentit

  1. Tervehdys Sanna,

    Kerrassaan mahtavaa seurata teidän blogianne upeine kuvineen ja teksteineen =)
    T. Tessi, kaksi karvatonta ja kohta kolmaskin karvaton+ pienet hiirulaiset

    VastaaPoista
  2. Vou mitä kuvia. Voi veljet nopal on hieman patoutunutta energiaa pentujen jäliltä. Parempi noin päin donnalle tuli joka pentueen jälkeen parin kuukauden jälkeen masennus...

    VastaaPoista
  3. Sari: voi Donna-reppanaa!

    Ironista on, että Nopalla oli ennen juoksujen jälkeen valeraskaus ja sitetn paha masennus. Nyt sillä kävi toisin päin kun sai oikeasti pennut.. Se on ihan mahdoton, oikea teini-Noppa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

Ei-toivottuja perennoja

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa