Mustavalkoista menoa

Joulukalenterista avataan luukkuja aattoa odotellessa. Meillä ruksataan päiviä kalenterista. Tosin aaton odotukset ovat aika erilaiset kuin muilla. Nopan laskettu synnytyshetki on silloin. Päivä päivältä Noppa leviää ja muuttuu rauhallisemmaksi käytökseltään. Muutaman viikon se on yökkäillyt aamuruualle ja ollut selvästi pahoinvoiva. Siis rehellista aamupahoinvointia! Tänä viikonloppuna taisi iskeä se syöppövaihe päälle, josta minua on jo varoiteltu. Nyt uppoaisi kaikki, mitä kirsun eteen laitetaan. Sen sijaan Tara, joka tähän asti on käynyt inventoimassa Nopan sylkemät kuivamuonat, on aloittanut ruuan kanssa oikkuilemisen. Ota noista nyt selvää. Tara ei ole edes valeraskaana. Taralle ei pieni dieetti ole yhtään haitaksi ja Nopan kanssa pitää olla tarkkana, ettei se saa ruokaa yli sallitun määrän. Nopan nisät ovat selvästi suurentuneet ja punaiset, se läähättää helposti eikä ulkona tee yhtään turhaa liikettä. Sisällä se ojentelee joko etu- tai takajalkaa ja mulkaisee vatsaansa sa...

Talvi tuli kertaheitolla - tai siis moneen kertaan lunta satamalla ja pakkasta pitämällä. Lunta on sen verran, että metsälenkillä alkaa taas tuntua reisissä. Minulla nimittäin. Viime talvena en muista montaa kertaa palelleeni, mutta sitäkin enemmän hikoilleeni kun tarvoin reisiä myöten hangessa metsässä. Painoni putosi 4 kiloa, enkä todellakaan muuttanut ruokailutapojani kuin korkeintaan huonompaan suuntaan. Yleensä hankilenkillä Tara pomppii umpihangessa edessäni tai sivulla, Noppa tulee tiivisti perässäni (emäntä hoitaa auran hommat..). Tänään päätin tehdä kunnon metsälenkin. Alkumatkasta Tara riekkui koko rahan edestä, mutta loppumatkasta sekin tuli perässäni polkua pitkin. Puolessavälissä piti kääntyä takaisin, sen verran raskasta monen kuukauden tauon jälkeen oli hangessa kävellä. Reisilihaksissa tuntui, vaikka lunta oli vain pohkeeseen asti. Noppa hiippaili perässäni vielä toistaiseksi reippaasti, se saa tulla mukana niin kauan kuin jaksaa. Kun tuleva mammakoira alkaa väsyä...

Noppa siis. Todistettavasti. Lauantaina ultrassa näkyi ainakin 7 (!) pentua. Nopan tuntien se voi pyöräyttää jälkeläisiä enemmänkin. Kun kerran tehdään, niin tehdään niitä sitten riittävästi... Nopan raskaus on puolessavälissä, mutta oireita yllin kyllin. Aamupahoinvoinnit jatkuvat (kiva hörppiä kahvia kun vierestä kuuluu ruokakupilta selvä " YÄÄÄÄK!" ), väsyttää kauheasti (minulla on kohta reikä toppahousuissa  kun Noppa kulkee metsälenkillä perässäni kirsu kiinni pohkeessani) ja huumorintaju on tiukalla. Tara ei saisi leikkiä leluilla eikä tehdä oikein muutakaan. Toisaalta sen ymmärtää. Jos oma olo on väsynyt ja etova, ei vieressä rallattava mustavalkoinen tarhapöllö riemastuta lainkaan. Toivottavasti säästyisimme Taran valeraskaudelta. Kaksi mammahormonien sekoittamaa bordercollieta niiden normaalien hörhöilyjen lisäksi ei naurata... Kävimme lauantaina Nopan kanssa hallilla (viimeisen kerran pitkään aikaan kun hallitauko kestää tammikuuhun ja Noppa pääsee sinne vasta...

Oravien ja lukuisten eri lintulajien lisäksi talviruokintapaikalla käy joku jyrsijä. Se on pienempi kuin rotta, mutta isompi kuin hiiri. Sillä on vaaleanruskea turkki ja puolipitkä häntä. Jos tunnistan sen myyräksi, se saa kalmakyytiä, vaikka eläimistä pidänkin. Pihan kukkapenkkeihin on ilmaantunut taas uusia syviä ja isoja onkaloita myyrien jäljiltä. Takuulla keväällä sieltä ei nouse kuin vesiheinää ja nokkosta. Niitä kun ei tältä pihalta saa hävitettyä näemmä mikään, valitettavasti. Olen varma, että joudun sanomaan heiheit istuttamilleni eri sipulilajikkeille ainakin muutamien penkkien osalta. Puhumattakaan sinne istutetuista perennoista ja muista kasveista. Rinteessä oleva perennapenkki on hiekkapohjaista, elän toivossa etteivät myyrät osu sinne. Kärhö on riemastunut lämpimästä ja kosteasta syksystä niin, että tekee uusia nuppuja. Jos ensi viikko on vielä lauha, se saattaa kukkiakin.

Laitoin muutama viikko sitten linnuille talviruokintapaikan ison pihasyreenin alle. Noppa sai samalla OravaTV:n sisäkanavan. Taran mielestä OravaTV on tosi tylsä. Se seuraa mieluummin CSI Miami -sarjaa olohuoneen sohvalla.

Aamupahoinvointia, laiskuutta, hellyydenkipeyttä, raskaita huokailuja ja roikkuvaa vatsanalusnahkaa (nyt jo!). Noppa potee hulppeaa valeraskautta tai sitten se on oikeasti tuleva mamma.

Kaloreiden kulumisesta en tiedä, mutta luulisi että niitä(kin) kuluu. Hermojen lisäksi. Kas näin minä jumppaan tahattomasti kahden hormoneistaan sekaisin olevan narttukoiran kanssa: Aamujumppa: ensin reipas takakeno heti portista kadulle astuttaessa. Reipasta äänijänteiden virittelyä, joka tuo samalla happea aivoihin. Tehotakakenoasento venyttää käsivarsilihaksia ja nostaa verenpainetta. Parinkymmenen metrin jälkeen Noppa toteaa, ettei oravia ole tiellä (yllätys yllätys.. säkkipimeässä aamukuudelta kaikki tervejärkiset oravat ovat vielä nukkumassa) eikä naapurin sekopäinen sakemanni tule vastaan (niin kuin ei ole tullut viimeiseen puoleen vuoteen). Kun oravamahdollisuus on hävinnyt, voikin sitten tempaista tien toisella  nuuskimaan. Tai niin Noppa kuvittelee. Lyhyen katuosuuden jälkeen kävely säkkipimeässä metsässä tehostaa kuuloani, näköaistiani ja reagointikykyäni. Etenkin kun Tara saa hepulin ja töminästä päätellen pitää miettiä mihin suuntaan sitä väistän. T...