kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

31.7.2013

Pientä piharemonttia taas

Tontin toisen reunan perunapelto muuttuu hiljalleen nurmikoksi, aika urakka siinäkin. Reilussa vuodessa entinen perunamaa muuttui ryvettyneeksi pujopelloksi, jonne ei ollut asiaa ilman (terävää) viikatetta. Lisäksi se oli myyrien huvipuisto: maahan jääneistä perunoista riitti syötävää ja valtava rikkaruohokasvusto takasi suojan. Nyt kun siitä tulee nurmikko, se häätää toivottavasti myyrätkin kauemmaksi.

Keskelle perunapeltoa aikoinani "valeeseen" istuttamani tyrnit jäivät sinne edelleen. Sen alueen ympäriltä ensin kynnettiin ja sitten tasoitettiin maa. Yksi tasoituskerta ei riittänyt, toinen on vielä tulossa. Sen jälkeen alkaa sama risusavotta kuin takapihallakin: kaikki kivet, juurakot ja oksat on haravoitava pois.

Valvova Työnjohtaja Rouva Rullahuuli oli taas vahtimassa kyntämistä. Tosin traktorin ajaessa tontille Pullero nukkui selällään nurmikolla ja havahtui valvontahommaansa vasta traktorin ajaessa aivan lähelle.


Tontin kulmasta kasvimaalle päin. Tulee lisää nurmikkoa koirien juosta ja Juhan leikata...

 Tontin rajalle oikeaan reunaan istutettiin eilen kaksi terijoen salavaa muiden lisäksi.

Leimuja ja tontin kulmaa.

Noppa on paljon pirteämpi kuin aikoihin, touhuaa minun ja Taran mukana pihalla (lue: syö puskista marjoja sillä aikaa kun minä haravoin ja Hullu Puutarhuri osallistuu) ja hiippailee itsekseen pihalla. Tänään se väijyi naapurin puolella olevia oravia.

Ensin se kuunteli missä oravat liikkuivat...

...sitten se istui tuijottamaan niitä. Olisi kai ollut siinä hamaan tappiin asti ellen olisi komentanut pois.

Takapihalle ähersin ison männyn ympärille perennapenkin jonne tuli kärhöjä, hanhikkeja, angervoja ja seppelvarpuja. Siitä olisi kuulemma pitänyt tehdä isompi, mutta voimat meinasivat loppua jo muutenkin kesken. Kova maa ja ison puun juuret eivät ole helppo yhdistelmä kärhöjen puolimetrisiä istutuskuoppia kaivaessa. Osa kärhöistä on yhä isoissa ruukuissa odottamassa sopivaa istutuspaikkaa, osa pitäisi siirtää uuteen paikkaan (portti puretaan jne.).

Hagley Hybrid kukkii ruukussa

The President pitää siirtää kohtapuoliin uuteen paikkaan portin juuresta.

Ville de Lyon on saanut kaverin. Jackmannii, luulisin.

Leimut kukkivat hehkuen, tuo hauska kaksivärinen on uusin tulokas perennapenkissä.


Kultapallot ovat kestäneet kovat tuulet ihmeen hyvin, syyspäivänhattu keinuu niiden mukana samoissa korkeuksissa.

Syyspäivänhattu

Päivänlilja

 Hullu Puutarhuri terassin kulmassa päiväunilla
 

Jotain tummaa tulossa... Miekkaliljat aloittavat kukinnan.

Valkoinen miekkalilja oli ensimmäinen

 Nämä voimakkaasti tuoksuvat liljat aloittivat kukinnan vasta nyt, kun muut jo lopettavat.


30.7.2013

Terapiat kohdallaan

Puutarhanhoito on kuulemma erinomaista terapiaa ja mielenterveydelle hyväksi. Koiranpennuthan ovat suloisinta maailmassa ja pentujen touhujen seuraamista parempaa mielenpiristettä ei olekaan.

Nämä kaksi kun yhdistää, ovat terapiat todella hyvässä kuosissa!

Puoli vuotta sitten kävin ihastelemassa Surin pentuja, tänään oli ihasteluvuorossa Surin veljen Manun pennut. Kolmeviikkoiset mustavalkotättähäärät olivat juuri niin suloisia kuin bordercollien pennut voivat vaan olla. Vaaleanpunaisia tassunpohjia ja masuja, hellyyttäviä hampaiden alkuja (joista tulee pian karmeat naskalit) ja kovaa yritystä viipottaa töppöjaloilla jonnekin. Ainakin hetken, ennen kuin uni tuli. Sitten ne simahtivat niille sijoilleen, juuri kuten pikkupennut tekevät.

Onko bordercollien pentuja suloisempaa? (Jokaisella on tästä oma vakaa mielipide, tämä on minun :)







Vielä niin vaaleanpunaiset anturat :)

28.7.2013

Pientä piharemonttia jatkuu

Torstaiaamuna oli vuorossa huvimajan muutto. Etupihalla perennapenkin edessä ollut huvimaja on kaunis, mutta väärässä paikassa. Se muutti takapihalle kaivon lähelle metsän reunaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan se olisi siirretty entisen perunapellon kohdalle talon päätyyn, mutta maaston muodoista johtuen se ei olisi siitä siirrosta ehjänä selvinnyt. Nyt ammattikuskin ja Juhan yhteistyöllä se matkasi turvallisesti muuten tyhjälle takapihalle. Aika yksinäistähän sillä siellä vielä on... Ostamani pienet pensaat näyttäisivät naurettavilta tuossa mittakaavassa, joten "joudun" shoppailemaan "muutaman" pensaan lisää :)

Näin näppärästi huvimaja nousi etupihalta

Ja matkasi takapihalle
 

Huvimajan siirtoa ennen takapihaa tasoitettiin vielä, etupihalle tehtiin maanmuokkausta ja samaan syssyyn tuli soraa ja peltomultaa pari isoa kekoa.

Kun takapiha on iso multahiekkakenttä ja etupihalle on levitetty hiekkasoraa, sitä riittää myös sisällä ja koirien turkeissa.. Taralla on tomera iltapesurutiini: joka ilta ennen kuin se käy yöunille, se nuolee tomerasti tassut puhtaiksi hiekasta. Sitten se huokaa syvään - ja nukahtaa.

Hullu Puutarhuri Tara etupihalla ison perennapenkin edessä. Huvimaja sijaitsi kuvassa vasemmassa reunassa olevien nauhusten kohdalla. Mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu kun pioneilta lähtee huvimajan tuoma varjo pois.

Sama perennapenkki kuvattuna edellisenä iltana. Kuvassa näkyy portti, joka siirtyy ehkä jo tämän kesän aikana porttien taivaaseen.

Harjaneilikka

Kärhöt Ville de Lyon ja Miss Bateman

Punahattuja


Salkoruusut kukkivat kauniisti taudista huolimatta. Kukat voivat hyvin ja kukkivat pitkään, mutta lehdet ovat kamalan näköiset ja osa nupuista nuutuu pois.


Sain napattua päivänliljoistakin kuvan. Siis kaikesta kahdesta, jotka nyt kukkivat. Ne kymmenkunta muuta, joiden pitäisi kukkia myös tähän aikaan vuodesta, ovat jääneet muiden perennojen ahdistamiksi ja kieltäytyvät kukkimasta. Pitäisi siirtää ne parempaan paikkaan jossa olisi tilaa ja aurinkoa enemmän.


Perennapenkin reunasta löytyi tällä kertaa kirkkaanpunainen ripsireunainen unikko. Sen lila kaveri lopetti jo kukinnan, mutta muita vastaavia ei ole näkynyt.


21.7.2013

Pientä piharemonttia

Kaivinkone pääsi tositoimiin viikonloppuna, mutta valitettavasti eri teknisten ongelmien takia projekti jäi kesken. Erittäin ammattitaitoinen kuljettaja Andy teki Juhan avustuksella hienoa työtä tiukassa aikataulussa, harmi että kone hyytyi nopeammin kuin kuljettaja.

Loppuun tuo projekti viedään, mutta eri koneilla, eri henkilöiden toimesta ja eri aikataululla kuin alunperin kaavailimme. Toisaalta takapiha on niin aakee laakee, että sen siivoaminen juurista, oksista ja kivistä kestää loppukesän. Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä vielä pitäisi tehdä.

Kun puut olivat poissa ja maa tasoitettu sekä pintavesien kaadot tehty, oli takapiha yllättävän iso..
 

Mitäs tähän sitten keksisi... Treenikenttä, kukkapenkkejä, pensaita.. Kaivo pitää ainakin piilottaa ja Nopalle istuttaa pensaita joiden varjossa se voi makoilla aurinkoisina päivinä.
 

Isoja kiviä löytyi runsaasti. Itse asiassa niin monta, että kasoja alkoi kertyä sinne tänne. Pari jättikokoista kasaa jäi, loput siirrettiin koneella metsän reunaan ja maakellarin kupeeseen.
 



Tähän tulee kasvihuone - sitten joskus. Sitä ennen eli vielä tämän kesän aikana pitäisi tehdä puutarhatarvikkeille varasto.

 Pullea Karvainen Työnjohtaja valvoi työn edistymistä

Välillä se väsähti, hommaa kun tehtiin aamusta iltaan.


Noppa on piristynyt, nyt se jopa hieman pelleileekin.

 Etupihan liljat ovat vastustamattoman kauniita, etenkin tämä kaksivärinen joka vielä tuoksuukin vienosti.


 

Etupihan toinen perennapenkki: punahattuja edessä, suopayrttiä ja liljoja takana ja kultapallot korkeana taaimmaisena.

Vaaleanpunainen salkoruusu ja liljoja. Kultapiiskut matkaavat takapihalle uuteen perennapenkkiin heti kun saan sen tehtyä.


Kärhö Ville de Lyon

Ripsireunainen unikko