kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

3.3.2013

Ei päästykään Viikistä eroon

Kävimme Nopan kanssa tarkastuskäynnillä Yliopiston eläinsairaalassa Helsingin Viikissä torstaina. Käynnin piti olla rutiininomainen tarkistus että Nopan lääkitys Addisonin tautiin on kunnossa. Kuten olen näissä blogikirjoituksissani kertonut, Nopalla on ollut pissaongelmia lääkityksen alusta asti, eli sillä falskaa etenkin nukkuessa. Kerroin siitä ja samalla Nopasta otettiin virtsanäyte ja se ultrattiin. Siltä otettiin verikoe myös ja samalla saimme sen taudin lopullisen diagnoosin:
Atyyppinen Addisonin tauti (eli epätyypillinen).

Valitettavasti verikokeista selvisi että Nopan urea-arvot eivät ole kohdallaan ja eläinlääkäri epäili ongelmia munuaisissa tai kuivumista. Noppa juo ja syö normaalisti ja on hyvinvoivan oloinen sekä pirteä, joten syy taitaa valitettavasti olla se toinen, eli munuaisisissa on jotain vikaa. En ole hirveän huolissani, sillä Noppa on pirteämpi ja hyväntuulisempi kuukausiin.

Ensin meidät toivotettiin Viikissä tervetulleiksi rutiinitarkastukseen seuraavan kerran ensi heinäkuussa, mutta verikokeiden tulosten jälkeen patistettiin lisätutkimuksiin kahden viikon sisällä. Joten seuraava käyntimme Viikkiin on reilun viikon kuluttua.

Tok-tok-tokoilua, traumoja ja kolmannesta laumanjäsenestä 


Paikkakuntamme koirakerho on ihailtavan aktiivinen ja järjestää erilaisia tapahtumia, kokeita ja koulutuksia ahkerasti. Tokotuomari Riitta Räsänen on käynyt kouluttamassa koirakerhon toimestä täällä Hämeessä ja antanut intoa & motivaatiota omaan kouluttamiseen. Riitan koulutuksien jälkeen olen ollut intoa puhkuen taas jatkamassa harrastusta, joka etenkin talvisaikaan alkaa tuntua puulta. Etenkin kun entiset tutut treenikaverit ovat pidemmän automatkan päässä.

Viime kerralla Taralle opetettiin voittajaluokan tokoliikkeitä, mutta Taralla on pää yhä jumissa. Ei pysty, ei kykene. Se teki jonkin aikaa, mutta sitten lamaantui täysin. Ikäänkuin sitä olisi väkisin pakotettu tekemään, vaikka kyse oli aivan päinvastaisesta koulutuksesta. Noppa sen sijaan... Huoh.

Oman arvonsa ja hyvin päättäväisen mielen (joka ei ole nöyrästä kuullutkaan) omaavan narttukoiran kouluttaminen on aika taiteenlaji. Noppa tekee nykyään tokoa vauhdilla, innolla ja ilolla - jos armon rouvaa huvittaa. Jos ei, niin tuloksena on show jossa katsojilla on hauskaa, mutta minulla ei. Se siitä siis.
Sen verran Nopan tokotemppuesitykset harmitti, että seuraavalla kerralla ilmoitan Riitan koulutukseen vain Taran.

Tänään omatoimitreeneissä Noppa toimi erinomaisesti (kun ei ollut yleisöä). Se osaa, mutta hyvin herkästi pistää pellevaihteen päälle jos saa sillä lisähuomiota. Täyden kympin ruutu, hyvä luoksetulo (liukas lattia haittasi pysäytyksiä) ja erinomaiset seuraamiset, hyvä tunnari jne... Hyvä fiilis. Otin vain osan voittajaluokan liikkeistä ja nekin kerran tai pari, silti Noppa väsähti kotiin tultuamme. Sairaus tai lääkitys vaikuttaa niin, ettei se jaksa kuten ennen.

Taralle on kova paikka opetella uusia asioita. Se rakastaa rutiineja ja jo opitut asiat se tekee niin hyvin kuin voi. Mutta nyt kun pitäisi tehdä ihan uusia juttuja, Tara on aivan kuutamolla. Toisaalta se tarvitsee "pääjumppaa" ja uusien asioiden opettelu on juuri sitä.

Tara alkaa olla käyttäytymiseltään jo lähes normaalin koiran oloinen 3,5 vuoden sopeuttamisen ja meiltä vaaditun pitkän pinnan jälkeen. Mutta yhä sillä on pelkoja ja pakkomielteitä, joita emme ymmärrä ja joita emme ole saaneet siltä pois. Yksi niistä on kangaspelko.

Nykyään Tara pystyy olemaan jo makuuhuoneen ulkopuolella kun petaan sänkyä ja puen, mutta pyykkipäivät ovat sille kauhistus. Erehdyin tänään päästämään koirat ulos pihalle kun mankeli oli käynnissä ja sitten hainkin otsalampun kanssa Taraa pihalta sisälle... Se ei uskaltanut tulla edes talon lähelle, koska mankelissa pyörii lakanoita. Remonttipuolelta kannoin sen asutulle puolelle pian sen jälkeen, edelleen mankeli oli päällä ja Tara pyrki talon kauimmaiseen nurkkaan sitä pakoon. Kun pyykkäys lopetettiin, se rauhoittui.

Kiltti, rento ja ystävällinen Puuma-kelpie haettiin omaan kotiinsa eilen. Sitä tulee kyllä ikävä! Se sopeutui porukkaan hyvin ja oli kuin kotonaan täällä tai mukanamme. Lisäksi se oli aivan erinomainen Taran juoksuttaja, vihdoin joku joka juoksi nopeammin eikä ollut Taran hörhöilystä moksiskaan.

Huomenna on Taralla hieroja, henkivartija-Noppa tulee taas mukaan vahtimaan että kaikki sujuu hyvin. Ja ottaa mitä varmimmin taas kunnon tirsat siinä samalla. Se ei turhia hötkyile.

Viikolla on tiedossa myös mukavia vierailuja, koirat antavat karvaterapiaa ja saavat vastineeksi paljon rapsutuksia (ihanaa, tuumaa Tara).

Noppa omi Puumikselle tarkoitetun kangashäkin peittoineen

Puuma ja puruluuonnea: isot koirat olivat pihalla ja pienelle kelpielle jäi iso puruluu!

Lepohetki tulevassa koirahuoneessa: Noppa ja Puumis (toinen vilttien päällä ja toinen tyynyjen päällä, tottakai..)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti