Isoja kavereita ja yksi pienempikin
Koiramäärämme on ollut vajaan viikon kolme, Manta-bortsuvanhus on meillä hoidossa. Mummokoira humputtaa joukon jatkona lenkillä korvanlehdet heiluen, hyräilisi jos osaisi.
Tara on riekkunut taas järkeä vailla varsinkin hankikannon takia, joten se ontuu taas. Lääkäriaika on jo varattu. Mutta pieni ontuminen ei sen menoa haittaa ja Taran mielestä hankikanto on eri kiva juttu. Lenkeillä sillä on vakiovessapaikat ja nyt niihin pääsee nopeasti. Ei tarvitse kahlata hangessa. Tosin sillä on myös omat polut moniin sen vessapaikkoihin metsässä.
Nopan järjetön karvanlähtö jatkuu yhä, nyt lähtee viimeiset häntäkarvatkin. Epäilen, että Nopan järki karkaa samaa tahtia karvojen kanssa. Se ei ole rauhoittunut yhtään.
Eilen aamulla oli lenkillä vauhtia ja vaarallinen tilanne, kun eteemme pöllähti selvästi itsemurha-aikeinen orava. Juoksi keskellä kylätietä ja kolmen koiran edestä. Arvaahan siinä miten kävi.
Oravalle ei käynyt mitään, tietenkään. Mutta minä sain tehokkaan "näin irtoaa käsivarret olkalumpiosta" kokemuksen, kun ensin lähti Noppa oravan perään, sitten lähti Tara Nopan perään ja viimeisenä Manta muiden perään, kun ei halunnut jäädä joukosta.
Minä yritin jarruttaa trion menoa jäisellä kadulla. Mietin hetken, että onneksi ei kukaan naapureista lähtenyt töihin samaan aikaan. Pelkästään päästämäni komennussarjan sisällön ja volyymin takia. Saati sitten, että mustavalkoinen valjakko ja minä olisimme menneet sananmukaisesti laukaten ohi naapurin isännän vanhasta Mersusta..
Sunnuntaina tapasimme kaksi todella isoa tanskandoggiurosta. Meni kaikkien kolmen paimenkoiran haukku kerralla falsettiin kun doggipojat tulivat kohti. Noppa ja Manta tointuivat ensireaktion jälkeen vain komentamaan, jos isot pojat tulivat liian lähelle, mutta Taralta meni (yllätys yllätys) pasmat ihan sekaisin. Se vuoroin karjui ja vuoroin kiljui, eikä tiennyt pitikö niitä paheksua, paeta vai leikityttää. Se teki sitten vuoroin kaikkea.
Tara on riekkunut taas järkeä vailla varsinkin hankikannon takia, joten se ontuu taas. Lääkäriaika on jo varattu. Mutta pieni ontuminen ei sen menoa haittaa ja Taran mielestä hankikanto on eri kiva juttu. Lenkeillä sillä on vakiovessapaikat ja nyt niihin pääsee nopeasti. Ei tarvitse kahlata hangessa. Tosin sillä on myös omat polut moniin sen vessapaikkoihin metsässä.
Nopan järjetön karvanlähtö jatkuu yhä, nyt lähtee viimeiset häntäkarvatkin. Epäilen, että Nopan järki karkaa samaa tahtia karvojen kanssa. Se ei ole rauhoittunut yhtään.
Eilen aamulla oli lenkillä vauhtia ja vaarallinen tilanne, kun eteemme pöllähti selvästi itsemurha-aikeinen orava. Juoksi keskellä kylätietä ja kolmen koiran edestä. Arvaahan siinä miten kävi.
Oravalle ei käynyt mitään, tietenkään. Mutta minä sain tehokkaan "näin irtoaa käsivarret olkalumpiosta" kokemuksen, kun ensin lähti Noppa oravan perään, sitten lähti Tara Nopan perään ja viimeisenä Manta muiden perään, kun ei halunnut jäädä joukosta.
Minä yritin jarruttaa trion menoa jäisellä kadulla. Mietin hetken, että onneksi ei kukaan naapureista lähtenyt töihin samaan aikaan. Pelkästään päästämäni komennussarjan sisällön ja volyymin takia. Saati sitten, että mustavalkoinen valjakko ja minä olisimme menneet sananmukaisesti laukaten ohi naapurin isännän vanhasta Mersusta..
Sunnuntaina tapasimme kaksi todella isoa tanskandoggiurosta. Meni kaikkien kolmen paimenkoiran haukku kerralla falsettiin kun doggipojat tulivat kohti. Noppa ja Manta tointuivat ensireaktion jälkeen vain komentamaan, jos isot pojat tulivat liian lähelle, mutta Taralta meni (yllätys yllätys) pasmat ihan sekaisin. Se vuoroin karjui ja vuoroin kiljui, eikä tiennyt pitikö niitä paheksua, paeta vai leikityttää. Se teki sitten vuoroin kaikkea.
Doggipojat ja Tara, joka pohtii pitäisikö paeta paikalta vai komentaa.
Kommentit
Lähetä kommentti