Mustavalkoista menoa

Tulin kotiin, Noppa ei tullut vastaan lainkaan. Tara pyöri jaloissa kuten aina, mutta Noppa istui koirahuoneen sohvalla hyvin huolestuneen näköisenä. Saman tien aloin katselemaan ympärilleni, mitä luvatonta Tara oli tällä kertaa tehnyt.  Kun Tara tekee tuhoja, Noppa huolestuu. Hieman vanhempana ja viisaampana se ymmärtää, mitä on soveliasta sisällä tehdä ja mitä ei. Ja projektityöntekijän päivätouhut eivät ole olleet soveliaita. Tällä kertaa projektityöntekijä oli inventoinut kirpputoritavaroita. Meidän onneksemme ja Taran harmiksi se oli tarttunut ensimmäisenä jättimäiseen marsutarraan, jonka löysin kaappien uumenista. Se oli onnistunut irroittamaan tarran ja karvamäärästä päätellen tarra oli tarttunut Taraan kiinni. Koiramatto oli kasassa ja tarranpaloja oli pitkin olohuonetta. Loppuisi jo tuo sen into tutustua lähemmin tavaroihin. Tai ainakin kunhan se ei enää tutkisi valokuvia ja tutustuisi kirjoihin...

Juha paistaa uunissa Yrjölän puuroa koirille. Lisänä siinä on jauhettua broileria ja marja-aroniaa. Herkullinen tuoksu leviää uunista koko taloon. Nopan mielestä tuoksu on niin ihana, että ihan itkettää. Se makaa keittiössä ja vinkaisee surkeasti tasaisin väliajoin. Oma ruoka on syöty ja sulatettu, mutta ainahan sitä voi  pummia lisää. Tai edes kommentoida surkeasti, ettei saa lisää. Tara makaa puoliunessa jaloissani eikä ole keittiöstä kuuluvasta valituksesta moksiskaan. Se ei taaskaan syönyt iltaruokaansa. Mitä sitä turhaan joka päivä syömään kahta kertaa päivässä.

Noppa kävi tänään hieroja-Kirsin luona. Noppa aristi perjantaina toista takajalkaansa, mutta todennäköisesti se oli vain kolauttanut sen johonkin Taran kanssa möyhiessä pihalla. Kirsi ei löytänyt siitä mitään vaivaa eikä kipujakaan, onneksi. Tara oli mukana ja oli päättänyt, että Kirsin pitää hieroa häntä eikä Noppaa. Ensimmäiset kerrat hieronnassa Tara oli mukana vain turistina kun Noppaa hierottiin ja ne kerrat se makasi huoneen toisessa nurkassa epäluuloisesti Kirsiä mulkoillen. Taran ensimmäinen oma hierontakerta oli ihan niin kuin arvasin: sen huonot kokemukset eläinlääkäreistä edellisten omistajien aikaan tulivat yhä pintaan ja se makasi aivan jäykkänä, tassuhien tursuen, silmänvalkuaiset välkkyen ja kauhusta puhisten. Kerta kerralta Kirsin hyvässä hieronnassa se rentoutui yhä enemmän ja nyt se suorastaan syöksyi hierontamatolle ja heittäytyi siihen valmiiksi - kun ei ollut edes sen vuoro... Tara piti hinata pois matolta ja minä pitelin sitä sillä aikaa kun Kirsi hieroi T

Kesän vihoviimeiset kukkijat taitavat olla syysvuokon lisäksi loput dahliat, jotka kasvattivat vain lehtiä ja vartta. Ne eivät ehdi millään avata edes osaa nupuista ennen ensimmäisiä hallaöitä. Hyvänä kakkosena myöhästelijöissä ovat jokavuotiseen tapaan syysasterit, jotka kukkisivat kai joskus joulukuun puolessavälissä jos säät sen sallisivat. Sitten mattimyöhästen listalla tulevat loput gladiolukset, joista onneksi suurin osa (siis niistä muutamista jotka vaivautuivat kukkimaan) on kukintansa tehnyt. Tämä ihana sininen sinnittelee yhä, on kukkinut jo pari viikkoa ja jatkaa vielä toisen mokoman ellei hallayö yllätä. Yhteen ruukkuun gladiolusten kanssa olin tyrkännyt muitakin sipulikasveja, joiden ajattelin olevan sellaisia, joista tuskin tulee mitään. Tuli sieltä jotain. Tämä esimerkiksi, josta ei ole aavistustakaan mikä se voisi olla... Alkusyksyn yllättäjä oli yksinäinen kruunuvuokko. Se pukkasi kauniin punaisen kukan syyskuun alkupuolella, yli 2 kuukautta muiden jälkeen. Hiv

Suunnittelin viettäväni työviikon jälkeisen nollauksen puutarhatöissä viime perjantaina. Sen sijaan, että olisin rentoutunut ja laskenut verenpainetta kädet mullassa möyhien, nostinkin adrealiinin ja verenpaineen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, mihin on hävinnyt osa perennoista ja miksi kahdessa kukkapenkissä on tyhjää (jopa rikkaruohotonta) tilaa. Kauppialan tilauksen toimitusta odottaessani olin hamstrannut Terrasta ja Tarjoustalosta erilaisia (edullisia) kukkasipuleita, joita ajattelin istuttaa kukkapenkkien tyhjiin kohtiin. Läppäsin lapion kukkapenkkiin - ja se upposi sinne puoliväliin vartta asti! Puolikas kukkapenkistä oli hävinnyt kuin sisustusintoilija Ikeaan. Myyrä(t) oli(vat) syöneet kaiken dahliaa, varjoliljaa, akilleijaa ja jotain yksivuotista tunnistamatonta kukkaa lukuunottamatta. Sinne jonnekin katosivat kerrotut unikot, hehkuvat rakkaudet, salvia... ja paljon, paljon muuta. Ne perennat olivat hävinneet kuin David Copperfieldin taikomat

Todistettavasti Tara liikkuu kolmella jalalla yhtä nopeasti ja holtittomasti kuin neljällä. Tai kolmella ehjällä ja yhdellä muovipussiin paketoidulla jalalla. Toivotonta että sen kohelon jalassa pysyisi mikään side tai koirakenkä tai edes muovipussukka ilman, että se olisi teipattu ilmastointiteipillä puoliksi Taran ympäri. Siinä taas olisi omat ongelmansa. Olen siis tyytynyt katsomaan alistuneena, kuinka huolellisesti tekemäni siteet kosteussuojineen ovat lentäneet kaaressa pikku pissatuslenkillä pusikkoon. En ole pitänyt sillä kauluria, koska se ei revi juurikaan tassusidettä. Muuten vain veivaa sen irti koivestaan. Onneksi Taran tassu näyttää (ihme kyllä) paranevan hissukseen, vaikka sen hoito on ollut yrityksistäni huolimatta ei ihan niin eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaista... Tara on kiltti potilas, tulee paketoitavaksi ja malttaa maata paikoillaan niin kauan, kunnes saan ährättyä sille hienon paketin tassuun. Ihana ja rakastettavahan se on, kaikesta raivostuttavasta

Tara kävi hoidettavana eläinlääkäriasema Kauriissa, jossa sen miltei irti revennyt kynsi poistettiin kokonaan, haava hoidettiin ja jalka paketoitiin. Samassa rauhoituksessa tutkittiin Taran hännässä oleva patti ja haavauma ja se sai siihenkin lääkkeen. Tara oli tietenkin rauhoitettuna ja varvas vielä puudutettiin erikseen. Samassa rytäkässä kynnen kanssa hieman kovia oli kokenut myös varvas, mutta onneksi ei pahemmin. Kotimatkalla kävin ostamassa Taralle ulkoilua varten (lue: hihnalenkkiköpöttelyjä) kumitossun jalkaan ja lohdutukseksi herkkuja. Kuivattua vatsalaukkua, lammasta ja lampaanlihasäilykettä. Noppa haisteli kotiin tullessamme rauhoitusaineesta pöpperöisen Taran tarkkaan. Sitten se marssi keittiöön hihkumaan illallista. Asiat tärkeysjärjestykseen. Viis siitä, että kaveri on ihan pöhnässä, haisee verelle, eläinlääkärille ja tyhjentyneille anaaleille kun iltaruoka on myöhässä tunnin! Nyt Tara nukkuu ilman kauluria lattialla. Saas nähdä miten tulevat päivät kaulurin kans

Jos joskus tuntuu, että saattaisi olla ylimääräistä rahaa pakollisten menojen jälkeen, niin ei huolta. Viimeistään silloin jompi kumpi koirista (yleensä aina Tara) teloo itseään, saa hotspotin tms. Vaikka niillä on vakuutukset, niin aina jää eläinlääkärikäynnistä kunnon lovi tiliotteeseen. Tara - tuo jarruton tohelo - teloi jalkansa pihanurmikolla (!!!) niin, että kynsi on ainakin irti ja luultavasti vielä haava varpaassa. Käsittämätöntä, miten se ei osaa varoa itseään yhtään. Eikä haitannut, vaikka verta pulppusi jalasta, Tara touhotti sisällä ihan normaalisti. Ei se tahallaan itseään riko. Mutta täytyy myöntää, että nieleskelin kiukkuani hartaasti otsasuoni takoen Taran jalkaa paketoidessa ja eläinlääkäriin soittaessa. Se niistä illan treeneistä, joita ollaan odotettu hartaasti. Se myös sunnuntain treeneistä ja normilenkeistä vähäksi aikaa.

Kuvissa on kahta erilaista päivänhattua, "virallisia" nimiä en tiedä. Tässä kuvassa vielä osittain nupussa se jättikokoinen dahlia, jonka koirat pistivät hepuliriehassaan tyveä myöten matalaksi myöhemmin. Gladiolukset kukkivat sitkeästi vaikka varret ovat jo lähes kellastuneet. Vielä on kaksi kukkavanaa aukeamassa. Odotan mielenkiinnolla etenkin sen toisen kukintaa, sillä nupun väri näyttää olevan sininen!

Perjantai-iltana menimme mökille todetaksemme, että kesä meni jo. Ulkona lämmintä +6 astetta, vettä satoi tuulen kera vaakasuoraan. Mökissä lämminta +16 astetta, vaikka sitä oli edellispäivänä lämmitetty. Yleensä mökille tullessa koirat rientävät suoraan autosta järveen uimaan. Eivät rientäneet tällä kertaa. Noppa ei mennyt heti edes rannalle. Tara-typerys olisi varmaan uinutkin, jos sitä olisi edes hieman usuttanut. Lauantai kului sisä- ja ulkotöissä, koirat touhottivat mukana. Siis sen ajan, minkä eivät mäheltäneet keskenään. Kummallekaan ei tule koskaan kasvamaan kaulaan pitkää karvaa kun ne keskenään painiessa jyrsivät sen toisiltaan pois. Noppa otti jopa pienet tirsat Taran korva suussa. Tara nyhti vastavuoroisesti Nopalta kaulakarvaa tukkoina. Ja kivaa oli, olisivat kai kikattaneet jos olisivat osanneet. Sunnuntaina oli Taran hieroja Korsossa. Hieroja-Kirsi teki taas ihmeitä Taran jumittuneille selälle, lavoille ja reisille. Illalla Tara jäi sisälle lepäämään sillä aikaa,

Koirilla siis. Joka ilta on ollut jotain menoa ja "uutta", mutta ei se menoa vähennä. Päinvastoin. Vauhti tuntuu vain kasvavan. Nopan pitäisi potea jo juoksuja edeltävää pientä masennusta, mutta hui hai. Se käyttää Taraa elävänä pehmoleluna (Tara protestoi asiaa välillä kuuluvasti), tuijottaa vuoroin orava- ja vuoroin sammakkoTV:tä, hökeltää sisällä ja vaatii huomiota. Tara on oma touho itsensä, onneksi ei enempää. Sitten loppuisi minulta virta. Taran virtapiikki näkyy siinä, että se syö. Sen mielestä ruoka ei ole aina niin tärkeää. Viime kuussa se oli miltei viikon syömättä yhtään kokonaista ruoka-annosta. Keskiviikkona oltiin tokoilemassa. Kummatkin tekivät hyvin töitä, Tarakin. Jos se jaksaisi keskittyä seuraamiseen sitä viittä metriä enemmän, sen voisi viedä joskus möllikisoihin. Masokistisena hetkenäni voisin sen joskus tehdäkin.