Mustavalkoista menoa

Ulkona mättää lunta vaakasuoraan, mutta kuukauden kuluttua ollaan jo voiton puolella, eli ulkotreeneissä niin toko-, tottis, agility- kuin maastopuolellakin. Toivottavasti. Kulunut talvi on mennyt yhä eläinlääkärikäyntejä tehden ja niiden laskuja maksaessa vaikka ei enää olekaan rakkaan Nopan kontrollikäyntejä. Joulun aikaan kuvautin Mauran virallisissa kuvissa Mevetissä, helpotuksekseni sen pentuna vammautunut takajalka ei ollut aiheuttanut mitään lisävaurioita tai ongelmia selkärankaan joka oli terve, samoin sillä on kauniit ja "puhtaat" olat, kyynärät ja kaularanka. Lonkissa oli toinen lonkka (juuri sen vaurioituneen jalan puoleinen) löysä, Kennelliitosta ne tulivat arviolla B/C. Kävimme parin kuukauden kuluttua kuvauksista Helsingin yliopiston eläinsairaalassa fysioterapeutti Heli Hyytiäisen luona, joka tutki Mauran kaikin tavoin tarkkaan ja totesi ettei jalassa ollut enää minkäänlaista viaksi tai ongelmaksi luokiltavaa. Maura on siis saanut sen puolesta terveen pap...

Kuinka paljon ehti tapahtuakaan puolessa vuodessa.. Paljon ilonaiheita, hätäännys Tarasta ja sitten ihan valtava suru Nopan poismenosta. Jotenkin koko vuosi meidän osalta päättyi siihen lokakuun toisen päivän yöhön. Heinäkuussa Tara vietti puolitoista vuorokautta tiputuksessa Hattulassa eläinsairaalassa ja sen selviäminen oli hilkulla. Käsittämätön, rankka suolistotulehdus alkoi "tyhjästä": mitään erityistä syytä ei ollut eikä kukaan muu koirista sairastunut, ei edes ripulille herkkä Noppa. Taralla oli heinäkuun alussa ripulia ensimmäisen kerran elämässään ja mietin että katsotaan pari päivää jos se helpottaisi kotikonstein. Tara oli aika vaisu ja seuraavana aamuna söi, mutta ripuloi taas. Kun se tuli sisälle, huomasin puolivahingossa sen pöksykarvoissa tummaa verta. Vielä päivystykseen vietäessä se oli pirteä ja lirkutteli siellä olleelle pikkukoiralle, mutta sen olo huononi nopeasti ja rankasti. Vein sen siis viime hetkellä. Eläinlääkäri kertoi että Taran tila oli vielä...

Talo on niin kovin tyhjän oloinen kun koiria on vain kolme. Taralle Nopan poismeno on ollut rankinta. Se odottaa yhä - vielä kuukauden kuluttua Nopan poismenosta - joka aamu Noppaa syömään eikä malttaisi aloittaa ennen kuin Noppa tulee keittiöön. Lenkeillä Tara ei vieläkään kulje kuten ennen, vaan hiippailee kirsu kiinni pohkeessani. Kun pysähdyn, se kääntyy heti kuin katsoakseen missä Noppa viipyy. Nyt se sentään lähtee lenkeille mukaan, Nopan poismenon jälkeisinä iltoina minun piti viedä se hihnassa metsään koska se jäi vain odottamaan Noppaa. Minä seison yhä joka aamu ja ilta lääkekaapin edessä muka ottamassa Nopan lääkkeitä. Ensimmäisen kerran tällä viikolla huusin koiria sisälle ilman että aloitin Nopan nimellä. Noppa on mielessä joka päivä ja järki alkaa vihdoin käsittää ettei se ole hoidossa jossain ja tule takaisin. Mutta pimeässä metsässä lenkillä tiedän, että se kulkee mukana. Mielessäni, jollei muuten. Evirasta tuli Nopan kuolinsyyraportti, joka oli ihan muuta kuin o...

Kyllähän siihen piti osata varautua, tiesimme että jatkoajalla mennään. Että Nopan alkuperäinen elinaikaennuste silloin neljä vuotta sitten oli kaksi vuotta. Ja että viime talvena sen maksa-arvot olivat sellaisissa luvuissa että kesä olisi ehdottomasti viimeinen, jos sinne asti se jaksaisi edes. Mutta kun tuli hetki jolloin oli luovuttava, ei sitä olisi suonut, ei olisi hyväksynyt. Noppa elokuussa 2017 Syyskuun viimeisenä päivän iltana mökillä Noppa sai sydänkohtauksen, kolmannen. Ensimmäisen se sai talvella, kesällä toisen ja nyt tämän joka oli sitten se viimeinen. Noppa toipui siitä päällisin puolin, mutta yöllä huomasin ettei se ollut kunnossa. Kotiin lähtiessä se oli jo niin vaisu että tiesin päivän jäävän viimeiseksi yhteiseksi. Olin varannut jo aiemmin eläinlääkäriajan Nopalle maanantaiksi, takaraivossa jyskytti tietoisuus että sinne ei ehkä päästä koskaan. Kotiin tultua Noppa kävi vielä pissalla omin jaloin pari kertaa ja meni sitten lepäämään. Illalla sen olo huo...