Tekstit

Aktiivisyksy

Kuva
Kisatuloksia tai mitään hehkutettavan upeaa ei ole esiteltäväksi, mutta paljon ollaan tehty. Kaikenlaista. Enemmänkin olisi pitänyt, kärsin kroonista syyllisyydentuntoa siitä että pihatyöt ovat vieneet syksyn arki-iltojen valoisat ajat pois jälki- ja tottistreeneistä Fionan kanssa. Viikonloput ovat menneet sitten ihan muissa merkeissä. Mutta koirilla ei ole ollut tylsää, sen voin vannoa. Fiona ei sitten tehnyt niitä heinäkuusta asti hehkuttamiaan juoksujaan lainkaan. Toisaalta harmittaa kun jäi parit kisat sen takia väliin, toisaalta onpahan aikaa talvi treenata kevättä ja uutta kisakautta varten. Tokossa otettiin viime keväänä paljon takapankkia henkisellä puolella omistajalle sekä koiralle ja nyt niitä korjataan jotta päästään erikoisvoittajaluokan liikkeissä parempiin suorituksiin. Kykyä, intoa ja motivaatiota Fionalta kyllä löytyy. Omistajalta lähinnä intoa. Kyvystä en niin tiedä. Näyttelyssäkin käytiin Fionan kanssa. Kotimatkalla mietin että ovatko näyttelykehät meidän al...

Hei hei VOI

Kuva
Tokon voittajaluokka on sitten taputeltu. Paljon muutakin ollaan ehditty tehdä viimeisen kuukauden aikana. Ikäänkuin vastapainona sille, ettei kahteen kuukauteen tehty juur mitään, niin nyt sitten urakoidaan. Hyvällä mielellä ja kivoja juttuja kuitenkin. Elokuun lopussa loman jälkeen käytiin Fionan kanssa Ylöjärvellä tokokisoissa. Matkaan en lähtenyt voittomielellä kun edellisenä iltana olin hinkannut Fionan kanssa ruutua enkä saanut ainuttakaan onnistunutta suoritusta toistoista huolimatta. Kisoissa taas näkyi meidän kisakokemuksen puute ja pääsin tuomari Ilkka Stenin puhutteluunkin kun tein L-kirjaimesta pujotteluradan... Mutta ruutu, se oli täysi kymppi! Pisteet riittivät hyvin ykköstulokseen pienestä säätämisestä ja pujottelustani huolimatta, sijoitus 2/5. Pari päivää myöhemmin oli Forssassa iltakisat, sama tuomari (ei ollut tarkoituksena kun hain kisapaikkoja). Minä olin saanut ärhäkän flunssan ja Fiona oli päivän riekkumisesta väsynyt, erittäin huono yhdistelmä. Ihme kyllä k...

Villinä ja vapaana

Kuva
Kesä kului käsittämättömän nopeasti. Juurihan oli kesäkuun alku ja jännitin tokokisoja ja nyt varaillaan syksyn koulutuspaikkoja.. Koirat ovat saaneet olla (liian) vapaasti kesän, ovat mokomat sitä mieltä ettei säännöt ja käskyt heitä koske. Mustavalkoiset ovat olleet vuoroin kotona, mökillä ja vanhempieni mökillä. Ne ovat uineet, juosseet, leikkineet, syöneet marjoja (Noppa varasti myös tomaatit ulkoruukuista), tavanneet kavereita ja nauttineet elämästä. Fionan kanssa ollaan hiljakseen palauteltu mieleen tokon sääntöjä ja liikkeitä, tosin ihan liian hiljakseen. Fionan kasvattajan Sannan järjestämissä Mari Leiviskän koulutuksissa ollaan käyty pari kertaa, mutta muuten on tokotreenaamisemme on ollut onnettoman vähäistä. Kahden viikon kuluttua pitäisi olla kisaamassa ja koira sekä ohjaaja ovat yhtä pihalla siitä missä mennään. Kolmen viikon kuluttua on Jämijärvellä Dreamoor-maastoleiri, jota odotan innolla. Mukana on myös viime leiriltä tuttuja kavereita Fionan sukulaisten lisäksi,...