Mustavalkoista menoa

Ensiyrittämällä tuntui ettei mitään erityistä kerrottavaa ole, mutta käytyäni läpi pikaisesti kalenteria huomasin että kas, joka viikko on ollut jotain. Enemmän tekisi mieli tehdä, mutta päivät ja vuorokauden tunnit eivät kaikkeen riitä. Kuinka turhauttavaa. Mummojengi eli Noppa ja Tara ovat voineet hyvin, Nopalla on yhä lääkitys kohdallaan. Se peuhaa iltaisin sohvalla, heittelee sohvan suojapeiton rullalle ja hihkuu itsekseen sillä aikaa kun Tara ja Fiona ovat jo sikeästi unten mailla. Noppa on mukana lenkeillä ihan normaalisti, jaksaa väsymättä pitkätkin metsälenkit. Pihalla se pitää vahtia sillä aikaa kun minä teen pihatöitä, Tara avustaa ja Fiona tunkee koripallon jäänteitä heitettäväksi. Sisällä mummokoira keskittyy joko sohvalla mylläämiseen tai enimmäkseen keittiössä kerjäämiseen. Sen ruokahalu on yhä pohjaton ja nyt kun ulkona ei ole enää marjoja syötäväksi, se on vielä hysteerisempi ruuan suhteen. Terassilta se riipi loput mansikat raakoina kun ne eivät enää kypsyneet. ...

"Tanssi mun kanssa, tanssi tiukemmin  Niin kuin Pulp Fictionissa, mutta hurjemmin  Mä oon Uma sä oot John, tää liike on levoton, mutta olkoon  Tanssin sun kanssa, vielä seuraavan  Niin kuin Greasessa mut sitten katoan  Mä oon Olivia sä oot John, tää elämä on levoton, mutta olkoon"   https://www.youtube.com/watch?v=ImyU654znR8  Jostain syystä kappale soi tauotta päässäni näidän kahden levottoman siskon kuvia katsellessa.  Usva ja Fiona. Vauhtia, ei jarruja.         Ja sitten vielä loppukirit.  

Viime viikkoina on taas tullut todistetuksi että rotumääritelmästä puuttuu täysin bordercollien liikunnan määreestä ylöspäin suuntaamisesta. Fionalla on ollut jouset alla kun treenejä on ollut hieman vähemmän, mutta virtaa sitäkin enemmän. Tosin se levitaatio-osuus taitaa olla geeneissä. Usva esittelee Fionalle omaa versiotaan (ylöspäin) liikkumisesta.  Sen voi tehdä myös kierteellä Tai loikalla Siskotreeneissä Fiona ja Usva saivat purkaa ensin pahimmat energiat keskenään  ja sitten vasta treenattiin. Tosin Fiona on niiiiin herkässä mielentilassa kun on tekemässä juoksuja - noin kahden kuukauden kuluttua. Sen hormonidraamailut ovat ihan omaa luokkaansa jotka hämmästyttävät yhtä lailla tätikoiria kuin meitäkin. Onneksi suurimman osan ajasta Fiona on ihan oma pirteä ja hyväntuulinen oma itsensä eikä hormonihöyryissä tuskasteleva draamaneito, jolta on viety henkisesti pois suklaalevyt ja punaviinilasi. Draamaa ei kuitenkaan ole siskojen tapaamisessa,...