Ulkonäkö pettää

Kuvien perusteella Fiona on suloinen lelukoiran kopio, jota tekisi mieli vain halailla ja pussailla. Oikeasti se on terävähampainen karvapiraija, joka kiroilee väsyneenä ja imuroi kaiken eteen tulevan (olipa se syötävää tai ei).

Humala on jo tehokkaasti typistetty, valitettavasti ensimmäinen kärhö myös. Ostin tänään suojan sille tyngälle joka Fionan tutkimisen jälkeen kärhöstä jäi. Jos se tynkä ehtisi kasvaa ja voimistua talvea varten... Perennapenkeissä on niiin paljon kaikkea mielenkiintoista että pikkukoiran häntä aivan tärisee kun se syöksyy sinne. Ja minä perässä. Reaktiokykyni ainakin kasvaa, samoin hämäränäköni kun pentu pyyhkäisee myös iltapissalla pitkin pihaa.

Ruukuissa olevat kirsikkatomaatit tyhjensin kypsistä tai miltei kypsistä tomaateista eilen ja rungot vein kompostiin. Kun pentu matkii kaikkea, se olisi seuraavaksi siirtynyt Nopan perässä tomaattien kimppuun. Noppa keksi tomaatit välipalaksi sen jälkeen kun vadelmat, karviaiset ja herukat olivat loppu. Mansikat se söi roikkuvista rönsyistä ja söisi loputkin jos ylettäisi. Onneksi ne ovat terassin kaiteella, Nopan ulottumattomissa. Rastaiden jälkeen ei minulle muutenkaan ole ollut niistä paljoa iloa, saati jos Noppa pääsisi niihin tassuiksi.

Taran maistelemisen Fiona jätti heti kun Tara karjaisi sille vastalauseen muutaman varoituksen jälkeen. Mutta Tara-tätiä voi käyttää pennun mielestä ponnahduslautana sohvalle kiivetessä! Eikä tulisi mieleenkään että Fiona edes harkitsi hampaiden kokeilemista Noppaan, enimmäkseen se keskittyy Nopan mielistelyyn. Mutta Noppa on mielestään pennut jo synnyttänyt ja vieroittanut ja se riittää. Fionan ruoka ja puruluut sille ahmatille kelpaavat heti kun saa tilaisuuden.

Kääpiökokoinen karvaterminaattori on vilkas, reipas ja utelias, hyvin tyypillinen bordercollien pentu siis. Jotain se on jo oppinutkin ja päivä päivältä enemmän. Tylsää sen kanssa ei ainakaan ole. Epäilen ettei ikinä...


Fiona seuraa keskittyneesti Nopan heinänsyöntiä

Tara-tädin ilme on muikea kun Fiona tutkii sitä...

Fiona pinkoo

Kun pennun takia loputkin matot on poistettu, Tara ja Noppa joutuvat syömään puruluunsa patjan päällä. Ahdasta on, mutta hyvin siihen mahtuvat.

Kommentit

  1. Fiona on todellakin sen näköinen, että kaappaisin sen syliin ja pussailisin puhki! Piraija ei tuosta nyt heti tulisi mieleen :-D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa