Fiona, Tara ja Maura itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Kristiina Kerttula

5.11.2017

Voi kuinka me sinua kaivataan

Talo on niin kovin tyhjän oloinen kun koiria on vain kolme.

Taralle Nopan poismeno on ollut rankinta. Se odottaa yhä - vielä kuukauden kuluttua Nopan poismenosta - joka aamu Noppaa syömään eikä malttaisi aloittaa ennen kuin Noppa tulee keittiöön. Lenkeillä Tara ei vieläkään kulje kuten ennen, vaan hiippailee kirsu kiinni pohkeessani. Kun pysähdyn, se kääntyy heti kuin katsoakseen missä Noppa viipyy. Nyt se sentään lähtee lenkeille mukaan, Nopan poismenon jälkeisinä iltoina minun piti viedä se hihnassa metsään koska se jäi vain odottamaan Noppaa.

Minä seison yhä joka aamu ja ilta lääkekaapin edessä muka ottamassa Nopan lääkkeitä. Ensimmäisen kerran tällä viikolla huusin koiria sisälle ilman että aloitin Nopan nimellä.

Noppa on mielessä joka päivä ja järki alkaa vihdoin käsittää ettei se ole hoidossa jossain ja tule takaisin. Mutta pimeässä metsässä lenkillä tiedän, että se kulkee mukana. Mielessäni, jollei muuten.

Evirasta tuli Nopan kuolinsyyraportti, joka oli ihan muuta kuin odotin. Lähetin raportin myös "omalääkärillemme" Kaisu Vuorelle Hämeenlinnan Evidensiaan, sillä halusin olla varma siitä mitä raportissa tieteellisillä termeillä tarkoitettiin. Nopan kuolinsyy oli harvinainen ja selittämätön idiopaattinen maksalohkon kiertymä, 180 astetta. Siitä ei ole mitään toivoa selvitä. Raportissa oli myös maininta Nopan sydämen laajentumasta ja verestä keuhkoputkissa. Vaikka miten olen yrittänyt itselleni tolkuttaa, hoen silti jos...jos... jos.. Ei siitä mitään apua ole, päinvastoin. Sitä ei voinut aavistaa, ei tietää eikä ehkäistä.

Ehkä pahinta olisi ollut Nopan hiljainen hiipuminen pois elimistön rapistuessa Addisonin taudin myötä. Milloin sen päätöksen aika olisi ollut ja kuka olisi meille sen kertonut, sillä tuskin olisimme itse kyenneet/tajunneet tehdä päätöstä ajoissa. Nyt ei ollut vaihtoehtoja.

Ennen Nopan poismenoa ehdin täydentää sen lääkevaraston (joka oli aika mittava) ja tilata sille maksasairaan koiran erikoisruokaa. Ruuan sain eteenpäin sitä tarvitsevalle koiralle, mutta kilpirauhas-, maksantuki-, sydän- ja pissalääkkeet ovat yhä kaapissa, samoin Addisonin taudin kortisonilääkkeet. Toivottavasti niillekin löytyy ottajat ja ne auttaisivat joitain toisia koiria.

Fiona ei tunnu Nopan poissaoloon reagoivan, se on tosin sisällä aina yhtä huomaamaton ja ulkona aina yhtä omissa projekteissaan.. Mauralla on sen sijaan nyt aika vaikeaa. Sillä on murrosikä mörköhavaintoineen eikä sen idoli Noppa ole enää tukena ja turvana. Sillä on kaikki klassiset murkkuiän oireet naurettavine uhomisineen ja mörköoopperoineen. Kuitenkin se on kauhean kiltti ja pehmeä eli aika ristiriitaisissa tunnelmissa ollaan sen kanssa. Maura putsasi Nopan naaman monta kertaa päivässä mummokoiran vastusteluista huolimatta eikä Maura löydä nyt tapaa millä korvata se toiminta. Tara ja Fiona eivät anna niin tehdä, joten se reppana putsaa hätäpäissään pehmolelujaan ja punkee minulle syliin kuin pienenä pentuna. Onneksi Noppa ehti olla Mauran kanssa edes ne miltei 10 kuukautta ja opettaa sille koiraa ja olla sen vartija ja turva.

Kun samaan kuukauteen osui Nopan poismeno, meidän häämme ja isäni joutuminen teho-osastolle, ovat tunteet olleet pinnassa ja nyt voimat vähissä. Vähän kerrallaan, voimia keräten jatketaan.


Maura, Tara ja Fiona



2 kommenttia:

  1. Mietin juuri tässä yksi päivä, että miten Tara voi. En tohtinut laittaa tekstaria, kun ajattelin säästää sinua kysymyksiltä kaiken surun ja huolen keskellä. Nyt sain vastauksen.
    Koiran surua ei taida voida lievittää kuin yhdessä olemisella. Mietin monesti, miltä Tessusta mahtoi tuntua, kun Filo kuoli jalkojemme juureen. Ainakin se tiesi, miten oli käynyt. Tara ja pikkutytötkin varmaan haistoivat, että Nopan on aika lähteä. Olemme joskus sinun kanssa todenneet, että eläinten tietoisuus on suurempaa, mihin ihminen kykenee. Saattoi olla, että Tara ja Noppa hyvästelivät toisensa, vaikka me emme sitä tiedä. Tai ehkä sinä tiedät. Noppis ❤️.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ninnu. Koirat reagoivat vahvasti myös meidän suruumme ja vaikka minulle jo sanottiin että pitää vain olla vahva ja olla surematta, niin eihän se onnistu. Kyllä nuo karvaiset perheenjäsenet sen murheen aistivat ja se vaikuttaa myös niihin vahvasti. Nyt vain sattui monta asiaa niin peräkkäin että vaikutus on varmaan pitkäaikaista. Täytyy vain paikkailla "henkisiä reikiä" sitten kun siihen pystytään.

    VastaaPoista