kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

23.2.2016

Lumi on nyt vaan niin ihanaa, lääkärikäyntejä ja suloisia sukulaisia

Lumi, mikä mahtava elementti. Suorastaan hullaannuttava. Etenkin Fionalle. Se viettäisi tuntikausia lumimörköjä jahdaten tai muuten vain hangessa hepuloiden. Mummokoirat eivät moista oikein ymmärrä.






Mummokoirien kanssa on ollut tänä talvena koko ajan jotain vaivaa, Fiona on onneksi perusterve.

Nopan Addisonin taudin Predisolon-lääkityksen muutos ei sujunutkaan toivotusti, sillä lääkityksen pienentäminen neljäsosaan aiheutti ripulin, joka on aina Nopalle sananmukaisesti hengenvaarallinen. Tällä kertaa selvittiin kolmessa vuorokaudessa ja mummo toipui hyvin. Nopan takia meillä on täysi lääkearsenaali valmiina vastaaviin tilanteisiin ja kun mummokoira ei ollut kipeän tuntuinen vaan lähinnä äärettömän närkästynyt surkeasta muonituksesta ripulin aikana, en vienyt sitä päivystykseen. Sekin on riski kun Noppa stressaa sitä tilannetta niin että se saattaa pahentaa asiaa.

Lääkitystä nostettiin takaisin hieman ja samalla kerrottiin terveiset eläinlääkärille kun käytin Nopan verikokeissa. Maksa- ja munuaisarvot olivat kunnossa, mutta samalla todettiin Nopalla kilpirauhasen vajaatoiminta, johon kokeillaan lääkitystä. Vajaatoiminta on Addisonin taudin seurausta, joten tuskin Nopan olemus kovin radikaalisti muuttuu lääkityksen myötä. Ainahan se on ollut rauhallinen, joten lääkitys tuskin  tekee siitä mitään sähköjänistä. Toivottavasti.

Kuukauden kuluttua on kontrolli jossa katsotaan miten lääkitys on vaikuttanut kilpirauhaseen, Nopan turkkiin ja olemukseen. Juominen on ainakin vähentynyt selvästi, enää ei Noppa juo isoa vesikupillista urakkaluonteisesti tyhjäksi päivittäin.

Taralta vaurioitui metsässä jäätiköllä sama kynsi jota hoidettiin jo reilu vuosi sitten. Silloin eläinlääkärissä siltä poistettiin kynnen kuori kokonaan ja Tara oli ihan sekopäinen kivusta pitkän aikaa kun eläinlääkärissä kynteen jätettiin avoin hermo eikä kipulääkitystä ollut tarpeeksi. Siitä oppineena olen hoitanut vaurioitunutta kynttä itse ja ollaan selvitty pienemmillä kustannuksilla sekä vähemmillä kivuilla. Kun jätin oman peukaloni Fionan poskihampaiden väliin treeneissä, ollaan Taran kanssa oltu kynsivammasamiksia. Betadinea ja särkylääkettä molemmille kynsivaivaan...

Taralle ja Fionalle varasin hieronta-ajan ensi viikolle. Syystäkin. En yhtään ihmettele jos jumittaa.
 

Fiona puree lumipaakkua, Tara paimentaa Fionaa ja Nopan ilme on paljonpuhuva...

Välillä mummokoirakin innostuu kaivamaan.


Fionan kanssa ollaan käyty Oilin koulutuksissa lähes viikoittain, muissa koulutuksissa harvemmin. Riitta ja Pekka Korri olivat tokoringin kouluttajina kuun alkupuolella ja nyt ymmärrän ne kaikki kehut joita olen heidän koulutuksistaan kuullut. Innostavaa, pohdittavaa ja koiran ehdoilla toimivaa koulutusta josta jäi erinomainen fiilis.

Oilin koulutuksessa harjoiteltiin Fionan kanssa ohjattua noutoa.
Kuva: Tuija Leisti

Kuva: Tuija Leisti

Fionan kasvattajan Sannan järjestämässä Oilin koulutuksessa oli mukana myös Fionan isovelipuoli Nooa ja hurmaavan ihanat pikkuvelipuolet Sirius ja Kurpitsa sekä kaunis siskopuoli Viima. Käsittämättömiä pentuja, kaikki kolme keskittyivät paremmin kuin Fiona ja lisäksi olivat hiirenhiljaa. Ja vain 16-viikkoisina!

Tuija, Sirius ja Oili. Mikä keskittyminen Siriuksella! Fiona paineli pitkin hallia järkeä vailla vielä viime vuonna.

Kurpitsa keskittyy.

Kaunis ja suloinen Viima. Missiainesta.


Viima keskittyi ja käyttäytyi hallissa kuin vanha tekijä, oli kuitenkin ensikertalainen moisessa paikassa.

Noppa ei pahemmin enää treenaa tokoa, mutta nenäänsä se käyttää vieläkin hyvin. Mummokoira on  enemmän ilma- kuin maavainuinen ja kun Juha osti Syrjälän luomutilalta karitsanlihaa, Noppa kulki hartaana hajuvanan (tuoksuvanan Nopan mielestä) perässä.

1 kommentti:

  1. Hyvä, että Noppis on hyvässä hoidossa. Onneksi on ollut luminen helmikuu, vaikka alkuun sitä vähän jännitti, että miten käy. Lumi tuo valoa ja piristää sekä pitää koirat puhtaina. Hurmaava tuo Viima! Niin ihana, että sen kuvaa voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan :).

    VastaaPoista