Fiona, Tara ja Maura itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Kristiina Kerttula

23.6.2014

Keskikesän juhlaa syyskeleissä

Vaikka päätin ettemme tarvitse kasvihuonetta (ts.minä en tarvitse), taidan perua päätökseni. Jopa myyrien tekemät tuhot alkavat tuntua vähäpätöiseltä kesäkuun hallaöiden aiheuttamien vahinkojen rinnalla. Muutama hallayö ennen juhannusta teki jo pahaa jälkeä daalioille ja perunoille, mutta ei tullut mieleenkään levittää hallaharsoa puolen tontin alueelle (eikä sitä niin paljoa meillä ollutkaan) jotta olisin voinut suojata koko kasvimaan ja perunat juhannuksena tulleella hallalla. Sen aikaa mitä kesäkuussa ei ole satanut, on ollut järkyttävän kylmä. Tai sitten on satanut ja ollut järkyttävän kylmä.

Perunoista on paleltunut osa kokonaan, osasta vain latvat. Isot tomaatit olivat muka talon seinän suojassa ja hallaharson sisällä, silti ovat saaneet kylmää. Hopeasipuleiden alut ovat mennyttä, ne harvat itäneet pavut kuolivat kaikki, amppelikurkku paleltui kokonaan vaikka piti olla suojassa, paprika kärsii, pensasmustikka paleltui, kuusaman ja kärhöjen latvat ovat paleltuneet, osa samettikukista on saanut kylmää, daalioiden latvat ovat keltaisia tai mustia, eivätkä juuri istutetut pionitkaan ole tykänneet. Sen sijaan vesiheinä on riehaantunut järjettömään kasvuun eikä ole kylmästä moksiskaan.

Ihme kyllä daalioita ja yksinäisiä pioneja lukuunottamatta muut perennat voivat hyvin. Ne kasvavat niin tiheässä että suojaavat toisiaan, kai. Vanhat pionit eivät hätkähdä juuri mistään, mutta juuri istutetut hennot alut eivät tykänneet.

Järjettömään rikkaruohomäärään suivaantuneena olen harkinnut kasvimaalle vain kasvilavoja. Tuskin kaikkea niihin siirrän, mutta lisää niitä taitaa tulla. Tänään teimme kaksi uutta, kummassakin on korkeutta kahden lavakauluksen verran. Nekin piti tehdä jo kuukauden alussa, onneksi emme tehneet. Ehkä nyt miltei heinäkuussa olisi hallayöt jo ohi tältä kesältä....? Jossain vaiheessa kylmän kesän saldoa tutkiessani tuli mieleen onko tässä mitään järkeä. Ahertaa sananmukaisesti yötä myöten joka ilta viikkoja ja kuukausia, ja silti se on miltei turhaa.

Perennapenkeissä ei ole tapahtunut juuri mitään, kasvu on miltei pysähtynyt kylmien säiden takia. Pionit eivät avaa nuppujaan, liljat (kyllä, niitä on vielä parisataa :) ovat samannäköisiä kuin ennen juhannusta. Tosin mitään ei ole kuollutkaan. Viime kesänä istutetusta lähes paristakymmenestä sormustinkukan taimesta kolme (!) lähti kasvamaan, näyttää siltä ettei yksikään ruskeista sormustinkukan siemenistä itänyt. Ne eivät vaan viihdy täällä. Kuten eivät muualla riesaksi asti leviävät lyhtykoisotkaan. Niitäkin olen hankkinut lisää, mutta vain muutama taimi tönöttää kovin kärsivän oloisena muiden perennojen joukossa.

Juhannuksen vietin koirien kanssa Savonlinnassa. Alunperin suunnitelma oli uittaa koiria ja etenkin Fionaa urakalla. Mutta kylmä sää ja vielä kylmempi järvivesi sotkivat suunnitelmat. Fiona ui sitten ihan itse ilman lupaa ja vahingossa. Se teki Tarat eli unohti jarrut ja jatkoi matkaa rantapenkereeltä järveen. Harrasti sitten muutaman askeleen verran vetten päällä kävelyä kunnes upposi. Tätikoirat seurasivat tilannetta rannalta paheksuvasti. Päästin nekin uimaan, tosin vain kerran kun Nopalla ei ole kunnon turkkia ja se on altis virtsatientulehduksille muutenkin.

Tätikoirille Savonlinnan mökki oli tuttu edelliskesistä, Fiona oli siellä ensimmäistä kertaa. Sille oli paljon uusia mielenkiintoisia asioita, kuten kalansavustus isäni apuna (lue: riesana), sekä tutustuminen kaloihin. Eläviin siis. Fiona päätti tutkia asiaa lähemmin ja nappasi yhden elävän ison ahvenen isäni kalasaaliista ja lähti sätkiva kala suussaan pinkomaan pitkin pihaa. Mikä harmi että kameran putki jumitti juuri silloin, kuvasta olisi tullut mahtava :) Irti-käsky toimii hyvin, Fiona tiputti kalan suustaan ja kala päätyi savustettavaksi muiden ahvenien kanssa.

Fionan harmiksi vedestä ei saa vainua, eli isäni veneen reitistä ei saanut jälkeä. Samoin aallot olivat mielenkiintoisia. Hieman jo huolestuin että meinaako se syödä koko juhannuksen veneliikenteen aallot, mutta onneksi älysi lopettaa ajoissa.

Noppa mökötti laiturilla kun ei saanut uintilupaa ja Tara kohelsi normaaliin tapaan seuranamme. Ajomatka mennen tullen oli rauhallinen, ei ollut ruuhkia ja autossa oli normimeininki: Tara avusti ajamisessa koiraosastossa selkäni takana ja Noppa & Fiona nukkuivat sylikkäin umpiunessa.

Sateinen ja kolea sää ei houkuta mihinkään aktiiviseen toimintaan. Minua. Fionaa ja Taraa se ei juuri haittaa. Fionan mielestä on mukavan viileää ja Tara ei välitä sääolosuhteista ikinä mitään. Noppaa harmittaa selvästi märkä keli. Sen olematon turkki selässä ei pidä vettä eikä lämpöä ja sade tuntuu iholla asti. Sen mieluisin paikka on sohva, jossa se nukkuu enimmäkseen selällään.

Pihalla pitäisi kuvata kaikenlaista, sadesää ei siihen houkuta. Eipähän tarvitse kastella kasvimaalla eikä uusia istutuksia ja etenkin kuunliljat tykkäävät. Onneksi meillä ei ole kotiloita eikä juuri etanoita. Niillä olisi juhlakatettu seisova pöytä näillä keleillä...

Fiona ja Tara Savonlinnassa

Fiona ui, tätikoirat katsovat kateellisina laiturilta

Noppaa lievästi sanoen harmitti uintikielto (sen huomaa etenkin korvien asennosta)

Kas näin lähtee isältä ahven Fionan matkaan...

Kuin uitettu koira: märkä Fiona

Kurkkaus mökin terassilta

Sulkaneilikka (johon on tarttunut koirankarva)

Saksankurjenmiekkoja toissaviikolta  (siperian-versiot ovat vielä nupulla)


Keijunkukan lehtiä

Juhannusyö Savonlinnassa

1 kommentti:

  1. Eipä ole tullut äidikseen Fiona... Alli olisi vedellyt kalat nassuun samantien yhdellä nielaisulla :)

    VastaaPoista