Kyllä lähtee!

- Käsistä (Fiona eilen kun pääsi autosta).
- Työskentely (Fiona eilen)
- Pakkaset (Ilmatieteen laitoksen mukaan tiedossa öitä ilman pakkasta tai edes hallaa).
- Kasvu pihalla (viitaten edelliseen, viikon kuluttua pitäisi olla +19C lämpötiloja, jippii!).
- Talvitakit, -housut, -kengät ja -huivit varastoon (viitaten edelliseen).

Tänään piti olla lepopäivä aktiivisen viikon ja eilisen Dreamoor-koulutuspäivän jäljiltä. Joku voisi kertoa sen koirillekin. Oletin että eilisen 12-tuntisen aktiivipäivän jälkeen tätikoirat olisivat olleet puolikuolleita ja Fionakin hieman hyytynyt, mutta ei. Hillitön liikunta- ja ruokavaje kuulemma kaikilla. Eikä mitään tekemistä.

Illalla on näyttelykoulutus jonka jälkeen teen pikatreenit Nopalle ja Fionalle, mutta muuten saavat tyytyä rauhalliseen sunnuntaihin. Eilen saivat kuitenkin niin paljon aktiviteettia että pärjäävät sillä tämän päivän.

Perjantaina kävimme hallilla muka pikaisesti, tosin aikaa kuluikin normaalit pari tuntia. Fiona teki erinomaista seuraamista ja kerrankin niin että muut näkivät :) Yleensä se skarppaa aina kun ei ole ketää todistamassa. Noppa lirkutteli Riitta Räsäselle ja Tara ei pystynyt tulemaan autosta ulos. Normitouhua tätikoirilta siis.

Lauantaiaamuna pakkasin karvalauman autoon ja suunnistin kohti Hausjärveä Dreamoor-koulutuspäivää viettämään. Paikalla olivat kaikki Fionan sisarukset ja edellisestä Dreamoor-pentueesta miltei kaikki koirat. Sirke Viitanen kertoi meille ensin yleisesti tokon ja pk-tottiksen eroista ja mitä niissä tulee huomioida koulutuksessa. Sen jälkeen jokaisella koirakolla oli kaksi kertaa vartin ajan Sirken koulutusta.

Fiona kiskoi ja vouhotti koko rahan edestä ja tuntui jo siltä ettei tästä mitään tule. Alun yhteispaikkaolokin meni ihan pipariksi, etenkin kun Fiona huomasi kasvattaja-Sannan ja keskittyi vain Sannan luo pääsemiseen. Mutta kun meidän vuoro koitti, käsissäni olikin koira jolla oli korvat. Saimme erinomaisia vinkkejä haluamiini koulutuskysymyksiin ja työ jatkuu kotitehtävien merkeissä. Oli helpotus saada kokemuksen ja tietämyksen tuomia ohjeita mitä tulisi tehdä etten tyri niitä.

Päivä oli pitkä, mutta kului hujauksessa. Tai ainakin siltä minusta tuntui. Tätikoirat olivat paikallaolossa mukana ja muuten kävivät hengailemassa kentän reunalla. Päivän päätteeksi muiden jo lähdettyä Tara pääsi leikkimään Fionan isän Manun ja velipuoli Nooan kanssa. Tara käyttäytyi kuin juoksuinen nuori narttu (kyseessä on kuitenkin leikattu lähes 6-vuotias koira...) ja oli aivan riemuissaan kun Nooa juoksutti sitä. Oli ilo nähdä Tara niin hyväntuulisena ja riehakkaana vieraiden koirien kanssa.

Kun koulutusosuus oli ohi, päästimme Metalliset eli Fionan sisaruksineen leikkimään kentälle. Pennut (no, 9-kuukautiset jo) löysivät tietenkin myös viereisen rakenteilla olevan kentän mutalätäköt ja lopputulos oli sangen likainen. Mutta kivaa oli!

Pennut ovat aikuistuneet ja kasvaneet, mutta aika kakaroita ne vielä olivat. Urokset Vimma, Nuutti ja Jura olivat komeita nuoria uroksia, paljon rauhallisempia ja kiltimpiä kuin topakat siskonsa. Jokainen pentu oli erinäköinen, mutta ne olivat hyvin samanoloisia.

Fiona sikaili alussa siskolleen Usvalle, mutta kun mamma-Alli tuli paikalle, muuttui kiusaaja mielisteleväksi pikkupennuksi. Pelkkä Allin läsnäolo riitti.

Loppuvaiheessa Fionakin alkoi hyytyä ja kotimatkalla oli sangen hiljaista.Se ei silti tarkoittanut että illalla kotona olisi ollut rauhallista. Sillä aikaa kun purin päivän kuvia tietokoneelle se oli mussuttanut hanskani, syönyt ja repinyt silikonia (ei, ei mitään tietoa mistä se oli sitä saanut ja kuinka paljon) ja pureskellut betoninpaloja. Iltayö menikin etsiessa kohteita mistä se oli kyseiset materiaalit saanut ja pohtiessa että tulevatko ne sen läpi vai eivät.

Koulutuspäivän osallistujat
Kuva: Sanna Hyytiäinen

Paikallaoloharjoittelua. Fiona teki selväksi ettei ollut kuulemma kuullutkaan moisesta.
Kuva: Sanna Hyytiäinen

Koulutuspäivän nuorimmat mukanaolijat (eivät sentään osallistuneet harjoituksiin :)


Nuorien koirien mielestä paras osuus: teinikoirariehumista koulutuksen jälkeen


  
Veljekset tutkimassa jotain

Näbben tanssii

Paritanssia

Takajalat ilmassa


Usva lentää

Nuutti ja Fiona


Usva

Lisää paritanssia

Usva ja Fiona, mutapainin ystävät

Kommentit

  1. Fiona on niin suloisen topakka pakkaus! Terkkuja ihanille täti-koirille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa