Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Prinsessan pyörityksessä

Kuva
Tätä kirjoittaessani kevät alkaa vihdoin voittaa talvea, mutta pihamme näyttää yhä aika lailla samanlaiselta kuin näissä kuvissa. Koirilla pysyvät tassut yhä puhtaina kun juoksevat lumisesta pihasta sisälle. Paitsi Prinsessalla joka juoksee karkuun pitkin peltoja. Talvi tuntui kestävän ikuisuuden, mutta näin jälkikäteen katsottuna kaikenlaista ehdittiin tehdä vaikka mm. treenimäärät olivat pienimmät vuosiin. Helmikuussa meillä oli hoidossa miltei 13-vuotias Tiki-pappabordercollie, miltei kuuro hurmaava pappa. Kuurous ei kyllä ollut hurmaavaa kun pappakoira sai virtapiikin ja paineli pitkin hankikantoa pellolla vastakkaiseen suuntaan eikä tietenkään kuullut mitään kun sitä kutsuin.    Tiki ja Prinsessa tutkivat kuoppaa hangessa. Helmikuun lopussa meillä kävi kylässä Mauran veli Romulus.   Nopan ihana serkku Karkki oli hoidossa viime viikolla. Mummokoira piti seuraa erityisesti Taralle ja minne tahansa sisällä liikuinkin, mukana oli kaksi vanhuskoiraa jotka y

Kuinka kaikki saadaan pienen tassun alle - Prinsessa Alice ja hoviväki

Kuva
Tunnustan: kun vastassa on kyseinen kuninkaallisella asenteella, diivan egolla, piraijan hampailla ja kanin koolla varustettu tehopakkaus, me olemme ihan tassun alla. Prinsessa Alice on osoittautunut kerrassaan verrattomaksi tapaukseksi, joka on kyllä kaikkea muuta mitä odotettiin. Egonsa, asenteensa ja energiansa puolesta sillä ei ole mitään tekemistä lässyn seurakoiran kanssa. Lisäksi se on pelottavan älykäs, ts. pistää mustavalkoisia jo nelikuukautisena aivan 6-0 ja samaa yrittää meillekin. Koska Prinsessan mielestä maailma_on_hänen, ei hän koe tarpeelliseksi nöyrtyä hoviväen kutsuihin ulkona, vaan on oikeutettu tutkimaan asioita laajemmiltikin. Kuten loppiaisena kylätielle, josta oli auto tulossa samaan aikaan kun pentu pötki pitkin pihatietä minun huutaessa ja juostessa perässä... Pihalla oli siis neljä mustavalkoista ja kaksi aikuista (Jonna oli Fionan siskopuolen Viljan kanssa kylässä), mutta ei se kiinnostanut Prinsessaa. Onneksi Jonna vislasi niin että Prinsessa pysä