27.12.2018

Triosta tuli taas kvartetti

Ooops. Ei käy taaskaan aika pitkäksi.

Olimme puhuneet jo alkukesästä että pieni sheltti olisi kiva lisä laumaan, minulle sellainen tissienvälikoira näin viittäkymppiä lähestyessä. Halusin että pennun isänä olisi Trick, Marjan ihana bluemerle-värinen uros joka on kaunis kuin karamelli ja muoto- ja agilityvalio. Trickin tunnen jo monen vuoden ajalta koska Marjalla on myös Karkki, Nopan ihana serkku. Samalla olen tutustunut Trickin kasvattajaan Sirkka-Liisa Metsoon (kennel Silimen). Oletimme siis että meille tulee bluemerle narttupentu syksyllä kun Trickistä tulisi isä Sirkan Tuulikki-nartulle.

Nuori emäehdokas jäi ensikertalaisena kuitenkin tyhjäksi ja tuumimme että ei hätää, keväällä 2019 sitten uudelleen.

Marja kertoi syksyllä että Silimen-kennelissä olisi pentue ja hän ehdotti siitä meille pentua. En noteerannut asiaa, vastasin että odotellaan vain kevättä. Marraskuun lopussa olin menossa Marjalle kylään ja päivää ennen hän laittoi viestin että Sirkalla vielä olisi yksi trikki narttupentu kotia etsimässä. Heitin Juhalle puoliksi vitsinä että otetaanko pentu. No, mentiin sitten katsomaan sitä pentua. Ja kas, tultiin kotiin reilu puolitoistakiloinen karvamarsu sylissä.

Koska pennusta piti tulla minulle sylikoira, se nimettiin vähän piruuttaankin Kruunuprinsessa Aliceksi. Lyhennettynä vain Prinsessa Alice. Juha kyllä sanoo sitä kotioloissa Lissuksi, mutta se on vain pienen piirin nimioikeus :) Prinsessa Alice on kyllä kaikkea muuta kuin sylikoira ja vielä vähemmän tissienvälikoira. Läheisriippuvainen Maura saa siis jatkaa sitä rooliaan heti kun asetun sohvalle.

Sirkka lykkäsi pennulle kilotolkulla ruokaa mukaan, samoin pannan, kupin ja peiton, mutta seuraavana päivänä singahdin Tuuloseen Mustiin ja Mirriin ostamaan kaikkea muuta. Prinsessa oli niin pieni että olisi hukkunut isojen koirien vesikuppiin, saanut aivotärähdyksen niiden fleksistä ja eksynyt niiden häkkiin. Uusi häkki on tietenkin pinkki ja sattuneesta syystä metallihäkki (neiti aloiti kangashäkin tuunaamisen heti kun astui sinne sisään...). Uusi, pennun kokoon sopiva petikin ostettiin, mutta silti paras makuupaikka on isoilta koirilta vallattu niiden peti. Onneksi se ei pääse (vielä) sohvalle jonne etenkin Fiona pakenee naskalihampaita.

Sirkan piti ensin jättää pentu itselleen, mutta hän huomasi että tämä tapaus ei ole ihan joka kodin ja -lauman koira, vaan se tarvitsee paljon aktiviteettia ja huomiota. Ja kieltämättä hän oli oikeassa! Sillä vaikka nuo mustavalkoiset eivät sieltä laiskemmasta päästä olekaan, niin yksikään bordercollieistamme ei ole ollut pentuna noin vilkas! Tuo shelttisähikäinen on käsittämätön spurttimarsu jolla on Napoleonin ego, marsun (nyt jo kaniinin) koko ja vauhtia kuin sähköiskun saaneella vieterilelulla.

Alice on reipas, utelias, touhukas ja hauska pentu, jonka odotan kikattavan ääneen minä päivänä tahansa. Se on myös häkellyttävän itsenäinen ja olen kauhuissani sen omatoimisuudesta etenkin ulkona. Pihallamme se totesi jo pian meille tultuaan että hehtaari ei riitä hänelle vaan metsään olisi päästävä. Siis sellaisena saaliinkokoisena rääpäleenä esimerkiksi pöllöille tai tonttimme lähellä pesiville korpeille. Joten Alice ulkoilee päivänvalossa hyvin, hyvin valvottuna ja minulle jatkuvasti sydämentykytyksiä aiheuttavana ja pimeällä vain hihnassa.

Maura on yllättänyt meidät olemalla täydellinen isosisko pennulle. Mauralla on käsittämättömän pitkä pinna naskalihampaan kanssa leikkiessä, sen kiusaamista sietäessä ja sitä paimentaessa. Maura hoitaa myös hellästi Alicea joka ei kuitenkaan niistä rauhallisimmasta päästä hoidettavia ole. Prinsessa osaa kuitenkin rauhoittua ihmeen hyvin vaikka sillä on aikamoinen temperamentti. Ihmisistä se ei välitä, vieraat eivät kiinnosta sitä juuri lainkaan. Oma perhe eli me olemme eri juttu, mutta muut ihmiset ovat sille aika tyhjän kanssa.

Fionan mielestä Alice on todella ärsyttävä, mutta jos kukaan ei näe, se tutkii pentua ja suvaitsee sen lähellään. Taralta pentu vie jo suvereenisti lelut eikä juurikaan välitä Taran irvistelyistä. Jopa pikkupentu tietää ettei se mitään tee kuitenkaan.

Nopan ihana serkku Karkki oli meillä hoidossa jonkin aikaa, se oli taas kuin kotonaan. Taran kanssa mummokoirat hengasivat yhdessä, nukkuivatkin kylki kyljessä. Alicen suhteen Karkki oli kiltti ja pitkämielinen, Mauraa vähän ujostutti kun arvovaltainen Karkki tuli sen liki makoilemaan.

Toisaalta kävi erinomainen tuuri (kiitos siitä Marjalle!) että pentu tuli taloon nyt, kun on kaikista hiljaisin vuodenaika. Ei ole juurikaan tokotreenejä, ei lainkaan maastotreenejä (metsästäjät valtasivat kaikki lähialueen metsät joka syksyn viikonloppu ja sitten tuli lumipeite) eikä oikein muutakaan. Uimassakin Hyvinkään koirakylpylässä ollaan käyty vain kerran Sarin ja Kitty- ja My-kelpieiden kanssa. Tänään mennään uudelleen, tällä kertaa Fionan siskopuolen Viljan ja omistajansa Jonnan kanssa. Tara jää ensimmäisen kerran kotiin, viimeksi se riuhtoi itseään vedessä niin ettei se ole sille hyväksi. Fiona pitää uittaa hihnassa kun se riehuu altaassa niin että Maurakin hermostuu, minusta puhumattakaan.

Fiona on nyt vihdoin kunnossa, yli puolen vuoden oireilun jälkeen. Sen olo ei parantunut loppukesästä joten vein sen eläinlääkäriin jossa se ultrattiin, tutkittiin ja otettiin kaikki mahdolliset verikokeet. Lasku oli 750 euroa mutta koirasta ei löytynyt mitään tiettyä syytä miksi se oli edelleen vaisu, turvoksissa, jäykkä ja huonokarvainen. Oma päätelmämme oli että sen huono vointi oli monen asian summa, joista yksi osatekijä oli ruoka. Fiona söi laadukasta kuivamuonaa joka ei vaan sitten sopinutkaan sille vaikka Maura söi oireetta samaa ruokaa. Vasta ruokavalion muutos (kaikki vilja pois, kuivamuonan vaihto toiseen laadukkaaseen, raakaa lihaa puolet ruuasta) auttoi, sekä useampi käynti Vikapalassa Virpin faskia-hoidossa. Nyt Fiona on hoikistunut, sille on kasvanut kaunis pitkähkö turkki ja se on hyväntuulinen, innokas ja seurallinen. Täydellinen vastakohta sille mitä se oli kesällä.

Maura irroitti reteästi turkin syksyllä, niin että nahka paistoi harvojen karvojen välistä. Sille jäi karvaa vain häntään ja muutama haiven pöksyihin. Häntäkarvatkin alkavat olla karsittuja kun Prinsessan mielihupia on roikkua raivopäisenä Mauran hännässä. Onneksi Maura alkaa vihdoin pitää jöötäkin pennulle. Prinsessa jo oksensi Mauran karvoja sellaiset tupot että minä oli sydänkohtauksen partaalla mahdollisen karvojen aiheuttaman suolitukoksen takia.

Tara on voinut paremmin kuin aikoihin, faskia-hoito on ollut sille erittäin tehokasta. Sen kuulo on yhä erinomainen, se käy meidän kanssa vielä lenkeillä ja se on touhukkaana mukana kaikessa mitä tehdään.

Loppukesästä käytiin Riihimäellä bordercollieiden ja kelpieiden erikoisnäyttelyssä jossa vetäisin kuvainnollisesti herneet nenään niin että rohina kävi. Brittituomaritäti antoi Mauralle H:n siitä hyvästä että se nosti häntää liikkeessä muutaman kerran. Mauran kaunis sisko Taika sai H:n sinisestä silmästä. Samalla tuomari palkitsi koiria, joiden rakenne ei ollut häävi, mutta jotka kantoivat/olivat opetettu kantamaan häntää alhaalla.

Kaivoin heti kehästä tultua puhelimesta Virkun esiin ja katsoin seuraavat tokokisat minne mennä, minun puolestani nuo missikisat saavat jäädä omaan arvoonsa. Ensi kesänä käydään ehkä näytillä sen verran että saadaan avoimesta luokasta muu kuin tuo H arvosanaksi, sitten taitaa siihen jäädä. Fionan voin tuoda veteraaniluokkaan, serti sillä jo on.

Erikoisnäyttelystä en kuitenkaan poistunut paikalta Mauran arvostelun jälkeen (vaikka mieli teki) koska olin luvannut esittää Juran. Fionan kaunis, komea, upea, agilitykisoissa menestynyt ja hienoluonteinen veli Jura pesi epävirallisessa kotikoiraluokassa muut kilpailijat mennen tullen, hurmasi tanskalaisen tuomarin täysin (niin että hän vuolaasti kehui Juraa näyttelypaikalla, muille tuomareille sekä vielä yhdistyksen lehdessäkin) ja voitti näyttelyn kauneimman kotikoiran palkinnon. Jura palkittiin myös näyttelyn parhaana liikkujana, eikä syyttä. Tuomari sanoi että jos Jura olisi ollut kilpailuluokassa muiden urosten kanssa, se olisi ollut hänen näyttelyn kaunein uroksensa. Onnea vielä Juran omistajille Sarille ja Mikalle ja tietenkin kasvattaja-Sannalle!

Siitä erkkarin tuloksesta ja Virkun selailusta oli jotain hyvääkin, sillä käytiin kisaamassa Mauran kanssa viimeinen alokasluokan tokokoe Ylöjärvellä elokuussa ykköstuloksella, eli Maura oli sitten TK1. Tuomarina oli Juha Kurtti. Lokakuussa oli Tuuloksen koirakerhon tokokokeet "omalla" kentällä, siellä käytiin korkkaamassa avoin luokka Harri Laisin arvostelemana ykköstuloksella. Fiona oli EVL- ja VOI-luokan paikallaolossa mukana, mutta ei kilpailuun ilmoitettuna. Se oli selvästi närkästynyt että mitkä kisat nämä ovat muka, pelkkä paikallaolo kahteen kertaan.

Mauran kanssa käydään vielä avoimessa luokassa tokossa niin että saadaan se TK2, Fionan kanssa en tiedä milloin päästään taas EVL:aan. Ehkä ei koskaan jos en saa sen intopinkeä-ääntelyä hillintään. Mutta treenataan säännöllisesti kuitenkin. Nyt vain kärvistellään talvi ja sitten alkaa päivät pidetä, lumet sulaa ja maastot kutsuvat treeneihin.. Sitä ennen vietetään mustavalkoruskeaa arkea ja opetetaan Prinsessaa lauman arkeen.

Harvinainen paikallaolohetki sylissä nukkumaan mentäessä. Yleensä tässä vaiheessa Prinsessa saa pahemman luokan hepulin eikä ole rauhoittumisesta muka kuullutkaan.

Maura, Tara ja asenneprinsessa, ikää 7 viikkoa ja rapiat.

Pian meille tulon jälkeen Prinsessa hivuttautui varovaisesti Taran muhkean kyljen viereen nukkumaan, ihan samalla lailla kuin Fiona ja Maura aikoinaan pikkupentuina.

Alice ja Maura, kaverukset.

Stalkkerilla on nyt oma stalkkeri.

Mauraa jo väsyttäisi, Prinsessaa ei.

Kyllä se nukkuukin!

Ei ole vaaleanpunaiset anturat, mutta hirmu pienet ja söpöt tassut silti.

Mauran ja Fionan pihaleikkejä marraskuussa.

"Ai mikä mun täti? Ai missä? Ai mun alla vai?"

Fiona pohtii mikä tuo liitomarsu on...

Hei vaan, taas mennään. Karvamarsun karkumatka pihalla.

Mustavalkotrio. Maura täytti marraskuun loppupuolella kaksi vuotta ja alkaa karvanpuutteesta huolimatta olla jo oikean bordercollien näköinen.

Prinsessalla on kiire. Sillä on niin kiire pihalla ettei se ehdi tehdä sinne edes tarpeitaan. 

Karkki-mummokoira ja Prinsessa iltaunilla.

Tara ja Prinsessa.

Missä pentu, siellä yleensä Maura.

Mauran ilme on hieman rasittunut, isosiskona olo on rankkaa...

Tämä kuva kertoo Prinsessan koosta silloin kun se tuli meille: Maura ei ole mikään jättiläinen ja pentu oli noin pieni.

Tappajamarsun häntähyökkäys. Katso sen korvia :)

Saanko esitellä meidän bordercolliet: kaikki kolme :) (Ei, niitä ei ole siihen aseteltu eikä komennettu vaan Maura stalkkaa Taraa ja Fiona stalkkaa Mauraa...)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja mahtavaa kuulla, miten Alice - anteeksi, Prinsessa Alice - päätyi laumaan. Tuskin maltan odottaa Prinsessan tapaamista! Harjoittelen nöyrän alamaisen elkeitä. T. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viimeisestä! Prinsessa Alice ja isosisko Maura käyttäytyivät toivottavasti hyvin ja pääsemme käymään taas ensi loppiaisena :) Sitä ennen tapaamme toki Prinsessan valtakunnassa. Ihanaa talvenjatkoa!

      Poista