Heihei talvi

Ulkona mättää lunta vaakasuoraan, mutta kuukauden kuluttua ollaan jo voiton puolella, eli ulkotreeneissä niin toko-, tottis, agility- kuin maastopuolellakin. Toivottavasti.

Kulunut talvi on mennyt yhä eläinlääkärikäyntejä tehden ja niiden laskuja maksaessa vaikka ei enää olekaan rakkaan Nopan kontrollikäyntejä.

Joulun aikaan kuvautin Mauran virallisissa kuvissa Mevetissä, helpotuksekseni sen pentuna vammautunut takajalka ei ollut aiheuttanut mitään lisävaurioita tai ongelmia selkärankaan joka oli terve, samoin sillä on kauniit ja "puhtaat" olat, kyynärät ja kaularanka. Lonkissa oli toinen lonkka (juuri sen vaurioituneen jalan puoleinen) löysä, Kennelliitosta ne tulivat arviolla B/C.

Kävimme parin kuukauden kuluttua kuvauksista Helsingin yliopiston eläinsairaalassa fysioterapeutti Heli Hyytiäisen luona, joka tutki Mauran kaikin tavoin tarkkaan ja totesi ettei jalassa ollut enää minkäänlaista viaksi tai ongelmaksi luokiltavaa. Maura on siis saanut sen puolesta terveen paperit, mikä iso helpotus! Toisinkin olisi voinut käydä ja vamma olisi voinut jäädä vaivaamaan sitä loppuiäksi.

Tara oli ontunut jo jonkin aikaa etujalkaansa ja kun se meni pahemmaksi, käytin sen tammikuussa Hämeenlinnan Evidensiassa kuvauksissa. Jalassa ei ole OCD muuttunut miksikään eikä nivelrikkoa tai luupiikkejä ollut, mutta kaularangasta löytyi välilevyn pullistuma, luupiikkejä ja spondyloosi. Välilevyn pullistuma saattoi olla vanha trauma, ainakin kerran pian meille tulonsa jälkeen Tara juoksi suoraan päin pysäköityä autoa. Siis jarruttamatta. Sille sattui silloin vastaavia asioita paljon, sillä se oli niin sekaisin ettei pää vain toiminut. Eläinlääkäriasemalla Tara tunnettiin nimellä "Tapaturma-Tara".

Tara sai Evidensiassa välilevyn pullistumaan hoidoksi lisää hermosärkylääkitystä ja kaksi särkylääkekuuria. Tara ei kuitenkaan tuntunut toipuvan rauhoituksesta ja oli huonovointinen sen illan ja yön. Seuraavana päivänä sillä alkoi voimakas ripuli ja sitten lähdettiin Hattulan eläinsairaalaan. Tara oli ollut siellä tiputuksessa pari vuorokautta heinäkuussa voimakkaan suolistotulehduksen takia joka meinasi viedä siltä hengen.

Tara pistettiin tippaan päiväksi ja se sai pahoinvoinninestolääkityksen ja muut vatsalääkkeet sekä taas erikoisruokavalion kunnes oli toipunut. Lisäksi muistutettiin että liikunta on hyvin rajoitettua kunnes selkä paranee. Mistään leikkauksesta ei edes puhuttu enkä siihen olisi suostunutkaan. Tara on 9,5-vuotias ja selkäleikkaus on aina riski, etenkin Taran kohdalla kun sillä ei hermorakenne anna myöten mihinkään kuuden viikon häkitykseen operaation jälkeen.

Valitettavasti en saanut Taralle osteopaattiaikaa kuin vasta ensi viikolle, luulen sen olevan parasta hoitoa sille. Hyvin luminen ja liukas sää on aiheuttanut ongelmia ulkoiluttamisessa jota se ei saisi edes paljon tehdä ja onhan se surku jättää yksi koira kotiin kun muut menevät lenkille.
Tara on kuitenkin ollut ihmeen hyvällä tuulella, suukotellut ja touhottanut lelujensa kanssa ja ollut kovin huomionkipeä. Vain liikkumisesta näkyy että se ei ole kunnossa.

Kun olin saanut nuo Taran lääkärireissut maksettua (n. 900 euroa josta vakuutus korvasi puolet), oli Fionan sterkkauksen vuoro viime viikolla. Sitähän ei vakuutus korvaa, eikä sitä että kuvautin Fionan etupään varmuuden vuoksi uudelleen. Fiona on kuvattu (olat, kyynärät) reilun vuoden ikäisenä, lähes kolme ja puoli vuotta sitten. Koska Fiona tekee kaiken täysillä (etenkin jarrutukset ja käännökset) ja olemme aloittaneet agilityn ihan oikeasti (!!) ja pk-hyppytraumaa poistetaan myös, niin halusin tietää missä kunnossa sen etupää on. Vastaus oli että hienossa kunnossa. Olat olivat kauniit ja puhtaat, ranteet ja kyynerpäät samoin. Voimme siis jatkaa harrastamista hyvillä mielin heti kun Fiona toipuu sterilisaatio-operaatiosta.

Sterilisaatio tehtiin tähystämällä ja Fiona-reppana meni särkylääkkeistä aivan sekaisin. Sillä kesti niistä toipuminen kauan, mutta sen jälkeen se on ollut sitä mieltä että hän olisi jo ihan kunnossa. Sillä on ns. verkkaripuku haavojen takia, eikä tötteröä päässä. Fiona hilppaisee verkkarit heiluen ihan tyytyväisenä, mutta on kauhea työ pitää sitä aloillaan. Fiksusti vein sen leikkauksen jälkeisenä aamuna pihalle hihnassa - ja kas, pihalla oli kaksi jänistä joiden perään Fiona ampaisi hihna soiden, minä perässä... Sisällä se on rauhassa, mutta ulkoilut aika tuskaa kun lunta on yli puoli metriä ja tarpeillahan ei voi käydä auratulla alueella, vaan hankeen on haavojen kanssa päästävä. Lasken hartaana päiviä milloin sitä voisi päästää jo helpottuneemmin mielin ulos...

MaukkaMau voi hyvin ja kapoisasti. Se aloitti uuden karvanlähdön juuri kun oli saanut hivenen uutta turkkia, joten Maura muistuttaa yhä tavarajunaa hoikkine vyötäröineen ja pitkine harvoine pöksyhapsuineen. Talvi on harrastettu lähinnä tokoa Kristiina Kerttulan koulutuksessa sekä Mia Skogsterin tottis-painotteisella nuorten koirien jatkokurssilla. Se oli taas erinomainen ja harmitti ettei ole videota tai tallennetta joka kerrasta jotta muistaisin kaikki Mian opit.

Maura kävi talvella tätipuolensa Viljan kanssa uimassa Hyvinkään koirauimalassa. Kiihkeä täti-Fiona jätettiin kotiin jotta Maura sai keskittyä rauhassa allasuintiin. Uittaja totesi nopeasti ettei asiassa ole mitään ongelmaa kun Maura pääsi ideasta jyvälle. Sitten se ui Viljan kanssa kuin vanha tekijä. Fiksu lapsi, ottaa asiat coolimmin kuin kuumaverinen tätinsä.

Tara, Maura ja Fiona tuntuvat toipuneen Nopan poismenosta paljon paremmin kuin me. Taralle Nopan poissaolon vaikutus on ollut yllättävän positiivinen ensi viikkojen järkytyksen jälkeen, se on tuonut itseään esiin ja ollut hyvin reipas vaivoistaan huolimatta. Ehkä sittenkin se oli aika lailla Nopan auktoriteetin alla ja nyt vasta vapautunut. Fiona on aikuistunut hurjasti muutamassa kuukaudessa. Onhan se edelleen aika ränttätänttä, mutta jotenkin hyvin erilainen ja vakavoitunut. Ottanut selvästi vahvempaa asemaa laumassa. Maura oli pitkään "hukassa" ilman Noppaa ja vasta viime viikkoina se uskaltanut käydä iltapissalla yksin, siis minun kanssani. Ennen minun piti seistä sen vieressä koko ajan kun Noppa ei ollutkaan enää sen turvana pimeässä (lue: talon pihavaloissa).

Vasta viime aikoina olen pystynyt ajattelemaan hieman Noppaa ilman itkua. Mutta vain hieman. Pääsiäisenä siivosin koirien tarvikekaapin ja löysin vielä Nopan tavaroita. Osan laitoin myyntiin, osan pakkasin silmät itkusta märkinä takaisin hyllylle. Kuulen yhä iltaisin kun se romahtaa nukkumaan seinän viereen omalle paikalleen. Ja yhä on iltapimeässä lenkillä olo että se seuraa siellä perässä niin kuin ennenkin.

Talven pimeisiin iltoihin piti keksiä tekemistä, joten söin sanani siitä etten ikinä (enää) aksaa, sillä Maura aloitti agilitykurssin samaan aikaan Fionan kanssa talvella. Totesin pian että se ei ole Maukan juttu. Maura on vielä niin uuvelo ja minussa kiinni ettei näe mitään syytä miksi pitäisi irrota esteille. Sen sijaan Fionan mielestä se on ihan parasta. Se korvaa tekniikan vauhdilla, joten meillä on ollut aikamoinen opetteleminen perusasioissa ja minulla kehon hallinnassa. Fionan mielestä on ihan parasta kun saa juosta, pujotella, hypätä ja sukeltaa putkeen. Kuinka yllättävää.

Toukokuussa kun Fiona on toipunut kokonaan sterilisaatio-operaatiosta, menemme ihan agilityn alkeiskurssille, hyvä siinä vaiheessa sitten tietää miten asiat olisi pitänyt opettaa :) Samaan syssyyn on sitten Mauran ja Fionan tottis- ja tokokurssit ja jossain vaiheessa niitä kisojakin, joten aika ei käy pitkäksi. Ja kunhan lumet sulavat, alkavat myös pihatyöt ja Taralle tulee töitä virallisena rikkaruohonvartijana ja minun omana Hulluna Puutarhurinani. Sitä ennen kärvistellään tämä huhtikuu pois..

Maura 15 kk

Fiona istuu vartiossa kaivamassaan lumipoterossa vuodenvaihteessa.

Maura kiusaa Taraa


Karkki ja Skip kävivät helmikuussa kylässä

Fiona rrrakastaa lunta ja jahtaa lumimörköjä aina yhtä suurella touhotuksella.









Fiona tykästyi velipuoleensa Kurpitsaan kovasti (kukapa ei Kurpitsasta tykkäisi?) Sukulaisuudesta ei voi erehtyä :)






Mauraa naurattaa

Mauralla on kiire


Maura, Fiona ja Tara

Yksi suosikkikuvistani: Maura kaivamassa häntä tötteröllä lumimörköjä.

Tara silmät kiinni kevätauringon häikäisyssä maaliskuussa.

Vuosi sitten helmikuussa mummokoira vartioi vauva-Mauraa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa