Puolen vuoden kertaus

Kuinka paljon ehti tapahtuakaan puolessa vuodessa.. Paljon ilonaiheita, hätäännys Tarasta ja sitten ihan valtava suru Nopan poismenosta. Jotenkin koko vuosi meidän osalta päättyi siihen lokakuun toisen päivän yöhön.

Heinäkuussa Tara vietti puolitoista vuorokautta tiputuksessa Hattulassa eläinsairaalassa ja sen selviäminen oli hilkulla. Käsittämätön, rankka suolistotulehdus alkoi "tyhjästä": mitään erityistä syytä ei ollut eikä kukaan muu koirista sairastunut, ei edes ripulille herkkä Noppa.

Taralla oli heinäkuun alussa ripulia ensimmäisen kerran elämässään ja mietin että katsotaan pari päivää jos se helpottaisi kotikonstein. Tara oli aika vaisu ja seuraavana aamuna söi, mutta ripuloi taas. Kun se tuli sisälle, huomasin puolivahingossa sen pöksykarvoissa tummaa verta. Vielä päivystykseen vietäessä se oli pirteä ja lirkutteli siellä olleelle pikkukoiralle, mutta sen olo huononi nopeasti ja rankasti. Vein sen siis viime hetkellä. Eläinlääkäri kertoi että Taran tila oli vielä saman vuorokauden iltana niin huono, etteivät he uskaltaneet soittaa minulle kun eivät tienneet selviäisikö se. Kun vihdoin sain luvan hakea sen kotiin parin vuorokauden kuluttua, se haisi kammottavalle pesusta huolimatta ja oli pari viikkoa vielä vaisu. Tara toipui lääkkeiden, ruokavalion ja levon avulla eikä ole sen jälkeen oirehtinut mitenkään. Mutta oli sellainen lomanaloitus jota en halua enää ikinä.

Säikähdys oli suuri kun syksyllä ensin oli Mauralla vatsa löysä ja sitten Fionalla, ensimmäisen kerran ikinä. Fiona ei ole lääkärissä koskaan käynytkään muissa kuin kuvauksissa ja rokotuksissa. Sen ripuli oli niin ärhäkkä että vaati lääkekuurin, ei onneksi ollut mitään suolistotulehdusta kuitenkaan. Junioriosaston vatsaoireiden syyksi epäilen uutta ruokaa ja syksyn kosteita, lämpimiä kelejä jotka ovat ihan parasta pöpöjen muhimiseen.

Onneksi koirat ovat olleet tässä välillä ihan terveinäkin, käsittämättömän huonoa tuuria on vain osunut tälle viimeiselle vuoden puoliskolle.

Kesällä ollaan leireilty Fionan ja Mauran sukulaisten kanssa Dreamoor-leireillä, treenattu ja kisattukin, tosin vain Fionan kanssa. Näyttelyissä ei kesällä käyty kuin pentuluokassa pyörähtämässä Mauran kanssa elokuussa. Fiona pudotti karvansa ja näytti rankasti työlinjaiselta koko kesän ajan.

Kesäkuussa jatkoimme Fionan kanssa jälkikisoissa ja saimme sen JK1-koulutustunnukseen oikeuttavan tuloksen kakkostuloksella Lahdessa. Se kisa oli päättyä alkuunsa kun kisajärjestäjillä ei ollut varastokopin avainta eivätkä saaneet pressuestettä sieltä joten käytössä oli kentän vanerieste. Fiona oli epävarma hypyssä ja lopulta ponnisti todella epäonnistuneesti niin että se löi etuosansa vaneriesteeseen ja tuli miltei pää edellä alas. Näin siitä kuvia ja kaikkia en pystynyt edes katsomaan, niin pahalta se näytti. Tuomarikin kertoi että oli ihan varma että kisa päättyi siihen meidän osalta. No ei päättynyt, Fiona jatkoi urheasti suorituksen loppuun asti. Eteenmenossa kapulateline houkutti sitä taas liikaa, mutta siitä ja hypyn nollautumisesta huolimatta pisteitä tuli yli 70 ja päästiin jatkamaan maastoon.Viisi keppiä kuudesta nousi ja esineruudustakin tuli hyvät pisteet, joten saatiin se tulos.

Elokuussa jatkettiin avoimessa luokassa oman kerhon kisoissa, mutta meillä oli taas karmea jana ja Fiona oli ihan hukassa jo siinä vaiheessa. Fiona, joka ei ollut koskaan ole kadottanut jälkeä, hävitti sen toisen kepin jälkeen. Se oli kovasti jäljestävinään, mutta en tiedä mitä tai kenen jälkeä. Kun maasto meni sellaiseksi että konttasin perässä, oli aika keskeyttää ja palata takaisin. Mentiin kuitenkin vielä esineruutuun (hyvä) ja tottikseen (tosi hyvä metristä estettä lukuunottamatta joka jäi välistä). Paria päivää myöhemmin treeneissä oli jäljestäminen todella hankalaa ja samalla tajusin että Fiona oli niiskuttanut ja rohissut rankasti kisoja ennen. Nenäpunkki. Ja minä tumpelo en ollut sitä tajunnut.

Lääkitys tehosi ja seuraavalla viikolla Kouvolassa löytyi kaikki kepit ja esineruutu oli pistettä vaille täydet. Janassa oli taas parannettavaa, siitä meni muutama piste. Tottiksessa Fiona oli jo ihan väsynyt ja taas parina olleen kapulanheittosuoritus kiinnosti niin että paikkamakuu meinasi mennä nollille. Saatiin sentään juuri tarvittavat määrät pisteitä ja JK2-koulutustunnus kakkostuloksella.

Ensi kesänä yritetään mahtua voittajaluokkaan, sitä ennen pitää saada metrinen hyppy kuntoon (on Fionan päässä oleva este, ei fyysinen), ja jana (on ohjaajan päässä oleva ongelma, ei koiran). Ja ne kapulahäiriöt...

Syksyn ajan ollaan tehty vain tokoa, ensi kesänä pitäisi korkata myös evl-luokka. Siinä onkin haastetta, sillä rakas kiljuva kumipallo kiihtyy etenkin noutoliikkeistä niin ettei siellä vastaa kukaan käskyyn... ja niitä kapulaliikkeitähän riittää. Kiertonouto on se pahin. Takaan, ettei Fionan kanssa tule olemaan tylsää yhdessäkään kisassa.

Mauran kanssa ollaan tehty vain vauvajälkiä, enemmänkin ja vaativampiakin jälkiä olisi pitänyt tehdä. Tokoa treenataan viikottain, Mauralle se sopii paremmin kuin herkemmin kiihtyvälle tädilleen. Maura on vilkas, mutta se osaa keskittyä ja hyvin ahne oppimaan kaikkea uutta. Mia Skogsterin kursseilla ollaan käyty Mauran kanssa kesällä ja syksyllä ja seuraava alkaa ensi kuussa.

Mari Leiviskän ihanassa ja innostavassa opissa ollaan käyty kuukausittain ja oman kerhon Kristiina Kerttulan koulutuksissa joka viikko.

Tara on ollut viime aikoina mukana treeneissä. Ja voi kuinka kivaa sillä on ollut hilppaillessaan siellä omia juttujaan! Hihittelimme Kristiinan kanssa että se olisi oikein pätevä tokon dementia-luokassa jos sellainen järjestettäisiin.

Kesä oli niin kylmä ettei vesipelastustreeneihin ollut innostusta vaikka Fiona olisi sitä rakastanutkin. Dreamoor-leirillä toukokuun lopussa päästiin sitä onneksi taas kokeilemaan. Maura tutustui kumiveneeseen ja oli sisarustensa tavoin sitä mieltä että nastaa oli, ei pelottanut eikä ihmetyttänyt lainkaan.

Mökillä koirat uivat aina kun saivat luvan, Maura ui kyllä ilman lupaakin. Nopan iho reagoi järviveteen  ja se alkoi kutista nopeasti ja tietenkin sen pöyheän ja pitkän turkin kuivuminen kesti aikansa. Jostain syystä koirauimalan vesi ei tehnyt sille kutinaa koskaan, vain järvivesi. Fionan ja Mauran turkit kuivuvat nopeasti, tosin Fionalla oli niin hurja karvanlähtö kesällä että siinä ei ollut paljon kuivumistakaan.

Syyskuun alussa oli taas Dreamoor-maastoleiri Jämijärvellä. Tulipahan liikuttua, lähes 30.000 askelta viikonlopun aikana maastossa. Mauralle tehtiin aloittelijan jälkiä ja Fiona ajoi useamman voittajaluokan jäljen. Oli taas upea sää, hyviä maastoja ja hyvä porukka.

Loppuvuosi on hieman näyttelypitoinen, Maura kävi juuri ennen yksivuotissynttäreitään siskojensa kanssa Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä ilman turkkia. Siskoilla sitä oli, Maura aloitti omansa irroittamisen heti kun olin laittanut Messarin ja Tampereen ilmoittautumisen eteenpäin. Mauran kaljusta olemuksesta huolimatta ihana irlantilainen herrasmies Paul Lawless antoi sille erinomaisen ja sijoitti kolmanneksi kilpailuluokassa.

Messarissakin käytiin, tosin vain Mauran kanssa vaikka Fionakin oli sinne ilmoitettu. Pari päivää ennen näyttelyä Fiona alkoi ontua äkillisesti ja yllättävästi. Mitään kipukohtaa ei löytynyt koko koirasta, eli luultavasti se onnistui venäyttämään jalkansa pihalla. Mauran karvanlähtöhän liittyi sen ensimmäisiin juoksuihin jotka se aloitti juuri ennen Messaria. Mauralle näyttely oli siis kaikella tapaa raskas, matkoineen päivineen miltei 13 tuntia ja paljon tungosta, hälinää ja kaikkea uutta. Brittituomari Robert Tunnicliff antoi Mauralle erittäin hyvän ja arvostelun, jossa oli kaikki kuten pitikin. Puuttuvasta turkista hän ei kyllä maininnut. Seuraavat näyttelyt ovatkin ehkä ensi kesänä, kunhan Maura saa turkkia ja kasvaa vielä (henkisesti ja fyysisesti). Onhan se vielä niin vauva vielä.

Jottei totuus unohtuisi, on eläinlääkärilaskuja tulossa rutkasti jatkossakin. Nimittäin Mauran kuvaukset (pentuna vaurioituneen jalan kontrollikuvaus sekä viralliset muut kuvat), Fionan sterkkaus ja Taran hammashoito. Toisaalta, sitten onkin ne asiat hoidettu eivätkä vaivaisi enää. Mauraa ei ole se vaurioitunut jalka vaivannut muutenkaan, millään lailla. Onneksi.

On yhä niin valtava ikävä Noppaa etten pystynyt laittamaan sen kuvia tähän kuin muutaman. Noppa oli vahvasti mukana elämässämme loppuunsa asti. Se nautti kesästä ja oli ihmeen hyvinvoiva, ilman lääkitysrumbaa ja jatkuvaa pissaongelmaa olisin miltei unohtanut sen sairauden. Viileä kesä oli sille erinomainen, se taisikin olla ainoa meidän perheestä joka siitä tykkäsi.

Niin kipeää sen poismeno minulle on, että kun katson sen kuvia, tuntuu kuin joku kääntäisi puukkoa sielussa.

Noppa nautti kesästä

Puolivuotiaat Maura ja sen Juju-veli Dreamoor-leirillä Jämijärvellä toukokuun lopussa
 

Maura ja veljet Juju ja Romulus Dreamoor-leirillä toukokuun lopussa



Fiona hyppää veneestä vepe-treeneissä Dreamoor-leirillä

Maura veneessä Dreamoor-leirillä. Hän nautti täysin rinnoin veneilystä :)

Fiona singahtaa mökin laiturilta juhannuksena, Noppa ja Maura seuraavat tilannetta.

Maura ja Pate-westie juhannuksena

Mauraa naurattaa kun tätikoira Fiona on tantereessa.

Maura kiusaa Taraa ja Noppa syö puruluuta pihalla syyskuussa

Tara, Maura ja Fiona elokuussa

Fiona kesäkuussa Lahdessa jälkikisoissa, tottiksen nouto. Kuva: Kristiina Kerttula

Fiona Tuuloksen jälkikisoissa elokuussa. Kuvat: Kristiina Kerttula


Mummoserkukset Noppa ja Karkki elokuussa

Mummokoirat yhdessä: Karkki ja Noppa elokuussa rennosti iltaa viettämässä.

Maura saa jälkikepin löytymisestä palkkion Dreamoor-maastoleirillä syyskuun alussa.

Fionan vauhdikas esineen palautus maastoleirillä esineruututreeneissä.

Kaivuu-urakoitsijat Maura ja Fiona, lokakuun ensilumen pauloissa.

Maura-stalkkeri Tara-mummokoiraa kiusaamassa

Maura Tampereen näyttelyssä marraskuussa. Kuva: Tuija Tainio

Kaunis Tara joulukuussa

Kommentit

  1. Oli teillä todella monen ilon ja Noppa-surun kesä.

    Paljon ehditte tehdä!
    Nautinnollista joulunaikaa sinne etelään.
    Meillä tupruaa lunta ja piha on taas kolattuna.

    Noppa elää aina keskuudessanne. <3 Meillä elävät Minos, Nepu ja Kiiku sekä pieni Möykkynen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt monesti miksi Nopan poismeno ottaa näin koville, vaikka saimme sen kanssa jo monta vuotta jatkoaikaakin. Ainahan niiden lähdöt satuttavat, mutta tästä en meinaa toipua millään. Iso persoona vei ison palan elämää ja sydäntäni mennessään. Isot menetykset ovat olleet sinullakin, se maksu siitä kaikesta rakkaudesta jonka me niiltä saamme.

      Poista
  2. Noppa ja Karkki-sisko, en kestä <3 <3 <3 Ihanat tädit!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummokoirat olivat ihan yliveto pari. Niin samanoloisia ettei sellaista voi ollakaan. Fionalle oli traumaattista kun Karkki tuli käymään, oli tuplajohtaja ja tuplakuri :)

      Poista
  3. Voi miten paljon mahtuu puoleen vuoteen, huolta ja surua. Osanotto Nopan poismenon johdosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila <3 Puoleen vuoteen ehti tapahtua todellakin paljon, ihan liikaakin myös lähimmäisilleni. Meidän häät olivat viime syksyn positiivinen asia, auringonpilkahdus siinä ajassa. Toivottavasti tämä vuosi on vaiheikas, mutta vain positiivisella tavalla.

      Nopan poismenosta en ole toipunut vieläkään, itku tulee yhä herkästi enkä suostu ymmärtämään että olen menettänyt sen lopullisesti. Koirat ovat jo jatkaneet elämäänsä ihan normaalisti ilman Noppaa, Tarakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

Ei-toivottuja perennoja

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa