Lisää pentukuvia ja meidän lauman kuulumisia

Fionan siskon Usvan tomerat jälkeläiset kävivät meillä kylässä viime viikolla. Viisiviikkoiset lylleröt tutkivat paikat, ottivat tirsat ja pistivät sitten leikiksi. Harmi että kamera ei ilman salamaa päässyt mukaan vauhdikkaaseen menoon vaan kuvat jäivät epäskarpeiksi.

Fionan mielestä pennut olivat pelottavia, mutta Tara-tätikoira oli aivan innoissaan. Se pyöritti häntäänsä ympäri kuin lentone propelia ja keskusteli pentujen kanssa. Taran tuntien asia ei ollut mitään kovin syvällistä, mutta sitäkin innostuneempaa. Mummokoira olisi ehkä alkanut pitämään jöötä villiviikareille joten se pääsi vain katsomopuolelle. Eikä Noppa kovin tuntunutkaan haluavan pentujen luo.












Paria päivää myöhemmin kävin kuvaamassa pentuja kasvattaja-Sannan luona ja tervehtimässä Sannan ja Joonaksen koiria sekä tietenkin mamma-Usvaa.

 


 

 

 

 

 

 Tämä tomera urospentu etsii vielä omaa aktiivista ja harrastavaa kotia, muilla pennuilla on jo innokkaat perheet odottamassa lauman lisäystä.
 

Meidän laumassamme on ollut vilkasta, ystäviä ja tuttuja ollaan tavattu ja kaikennäköistä harrastattu. Vaihtelevaluminen alkutalvi soi vielä jäljestysmahdollisuuksia vuoden loppuun. Tein Fionalle vajaan kilometrin jäljen vielä Tapaninpäivänä ja heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Jälkimmäinen kerta (vuoden ensimmäinen, viime kauden viimeinen) oli harmikseni se kaikista epäonnistunein ja juuri kun jälki loppui niin alkoi lumisade. Nyt on lunta ja räntää maassa siihen malliin että jälkivaljaat ja -liinat ovat kaapissa kolmisen kuukautta.

Uudenvuoden aattona meillä oli mieluisia vieraita kun Jonna kävi Fionan siskopuolen Viljan kanssa kylässä. Koirat riehuivat ensin lenkillä ja sen jälkeen Vilja ja Fiona pääsivät verestämään esineruututaitojaan pitkästä aikaa. Viljalle vieraat esineet olivat hieman ujostuttavia ja aikaa edellisestä esineruututreenistä oli kulunut kauan. Fiona sen sijaan yllätti tauon jälkeen iloisesti ja teki hienon ja vauhdikkaan esineruudun.

Vilja esineruudussa

Vilja ja Tara

Vilja, Tara ja Fiona

Fionalla on taas kiire

Joulun ja vuodenvaihteen välissä kävimme pari kertaa Hyvinkään Koirakylpylässä Jonnan kanssa uittamassa koiria pitkästä aikaa, viimeksi oltiin keväällä. Toisella uintikerralla vatsavaivainen Noppa ei tullut mukaan ja Tara ui sitten senkin edestä kun ei ollut Noppaa paimennettavana altaassa. Fiona otti ilon irti kummallakin kerralla ja töpinöissään puri uuden vesilelun päreiksi uinnin aikana.

Nopalla ja Fionalla oli lyhyt, mutta tehokas vatsatauti viime kuussa. Fiona oli ensimmäisen kerran ikinä kipeänä, aivan outo tilanne. Onneksi tauti meni nopeasti ohi kummaltakin. Tara, tuo pihapiirin jätemylly, ei sairastunut. Se ei ole koskaan ollut vatsatautinen eikä sillä ole ollut mitään muitakaan tauteja. Mitä nyt kroppa on rikki ja päässä liiraa (jälkimmäinen on onneksi aika kuosissa nykyään).

Nopan ja Fionan kanssa olen käynyt dobo-jumpassa. Nopalle se alkaa olla jo hieman liian raskasta, siksi Fiona tuuraa sitä osan aikaa. Ähvä on niin töpinöissään siitä että on tunnin jälkeen vielä enemmän uuvuksissa kuin Noppa. Minulla huutaa lihakset hoosiannaa pari päivää joka dobo-tunnin jälkeen, tosi tehokasta se on minullekin.

Olin huolissani kun Noppa vaikutti laihtuneelta ja varauduin jo kalliiseen eläinlääkärireissuun tutkimuksineen ja verikokeineen, varmana siitä että mummokoiralla on nyt jotain vakavaa. Ystäväni lakoninen huomautus "Sillä ei edelleenkään tunnu kylkiluut" huojensi sen verran että odottelen nyt sinne eläinlääkäriin soittoa kuitenkin... Mummokoira käy meidän kanssa normaalit lenkit ja on ahne itsensä. Edes vatsatauti ei rajoittanut sen ruokahalua.

Uuden vuoden aatto oli tuskaa Nopalle, se kun pelkää ilotulitteita. Ampumisesta viis (tuli testattua samana päivänä aiemmin kun metsästäjät saivat saaliin jossain lähistollä), mutta yksikin viheltävä raketti saa sen paniikkiin. Tara ja Fiona eivät ymmärrä niistä mitään, olivat kovin närkästyneitä kun pääsivät vain hihnassa ulos vuoden viimeisenä päivänä ja silloinkin lyhyesti illalla. Mummokoira kuunteli raskasta rokkia sisällä koko illan nukkuen sikeästi. Ulos sain sen vasta kolmelta yöllä.

Noppa avasi joululahjan ihan itse

Noppa tuijottaa Taraa ja Viljaa

Fionan kanssa käytiin Helsingissä ystäväni luona kyläilemässä loppiaisena, Ähvällä oli taas suurta ihmetystä ystävän ison kissan takia. Se kun oli lähes Fionan kokoinen eikä noteerannut Fionaa lainkaan.

Sain vihdoin ajan osteopaatti Maarit Kaiperlalle Taran hoitoa varten. Hän löysi Tarasta kaikenlaista jota en olisi välttämättä halunnut tietää, tässä tapauksessa todellakin tieto lisää tuskaa. Hoito oli silminnähden tehokasta, sillä vaikka Tara on ollut viime aikoina pirteä ja hyväntuulinen, se suorastaan riehaantui hoidon vaikutuksesta. Lenkeillä pomppii kuin riehaantunut rusakko Fionan perässä.
 

Kesän kisakalenteria olen jo tutkinut kovasti, jos saataisiin kevään aikana Fionan kanssa se hyppytekniikka kuntoon (mallia "Iloinen orava" ei ole suotavaa soveltaa pk-hypyssä) niin yritettäisiin jälkikisoihin. Tokon treeneissä käydään säännöllisesti ja yhä enemmän keväällä (kiitos aktiivisen paikallisen kerhon ja vielä aktiivisemman kasvattajan joka järjestää ohjattuja koulutuksia ja patistaa niihin myös :) ), mutta erikoisvoittajaluokkaan mennään sitten vasta kun saadaan pakettia kasaan. Ei ole kiire, siinä luokassa meillä on aikaa ällistellä koko Fionan loppuelämä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa