Fiona, Tara ja Maura itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Kristiina Kerttula

23.12.2016

Siskonpentuja (paljon pentukuvia)

Niin kuin eräs Instagram-kommentoija totesi: "Mikään ei ole niin suloista kuin koiranpentu. Etenkin bordercollien pentu."

Pari päivää sitten kävimme pitkään odotetulla vierailulla eli katsomassa kolmiviikkoisia pentuja Fionan kasvattajan Sannan luona. Pentujen isä on komea Agilityvalio Riimi ja emä Fionan sisko Usva. Pennut olivat tomeria mustavalkoisia marsuja joista tulee perimän perusteella vauhdikkaita, iloisia ja innokkaita työmyyriä ja mitä rakastettavampia perheenjäseniä tuleviin koteihinsa.



















Usva ja pennut

Meillä hiljennytään hetkeksi joulun viettoon ja sitten valmistaudutaan uuteen vuoteen, josta ei tule puuttumaan toimintaa ja vauhtia, lupaan sen!

4.12.2016

Fionasta tuli täti

Syksyn ehdottomasti paras uutinen on ollut Fionan siskon Usvan pennut. Usva sai viisi topakkaa, kaunista ja hyvänkokoista pentua viime maanantaina, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Pentujen isä on hurmaava, fiksu ja nopea Riimi, joka sai juuri Agilityvalion tittelin. Synnytys sujui hyvin ja Usva on kuulemma mitä parhain emä. Tiedossa on vauhdikkaita, hyvärakenteisia, hyväluonteisia ja erinomaisella työinnolla varustettuja koiria joiden omistajilla ei käy aika pitkäksi :) Me odotamme hartaasti päivien kulumista jotta päästään näkemään ja kuvaamaan pentuja, eli mustavalkoista pentukuvaa on tiedossa runsaasti seuraavissa blogipäivityksissä. Koska mikään ei ole niin kaunista ja suloista kuin koiranpennut. Saati bordercollien pentu. Saati monikossa.

Pentukuvat: Sanna Hyytiäinen


Muuten loppusyksy on kulunut aikaista talvea sadatellessa. Pihatyöt sain kuin sainkin tehtyä (viimeiset otsalampun valossa päivää ennen kuin maa jäätyi), mutta jälkikausi jäi viimesyksyistä lyhyemmäksi. Lunta on niin paljon ettei esineruutu tai jäljen teko enää onnistu ja muutama hyvä jäljentekotilaisuus meni pilalle hirvenmetsästäjien vallattua metsät. Viimeiset janatreenit sain tehtyä lähimetsässä juuri ennen viimeisintä lumisadetta, mutta täysimittaiseen jälkeen ei ollut mahdollisuutta metsästysporukoiden takia. Metsästysporukat käyttivät viimeisen kaatoluvan aivan tonttimme läheisyydessä. Kukaan koiristamme ei reagoinut yllättävään hirvikiväärin laukaukseen, mutta minä meinasin saada sätkyn.

Talvinen keli esti myös Ari Koskelan jälkikoulutuksemme, suureksi harmikseni jouduimme perumaan sen. Nyt täytyy odottaa kevääseen jotta päästään Arin oppiin taas.

Kun metsätreenit ovat Fionan kanssa jääneet, olemme ehtineet vihdoin treenaamaan metristä hyppyä sisätiloissa. Siinä riittää vielä harjoiteltavaa, onneksi on pitkä talvi aikaa... Fiona ei nimittäin hyppää sitä pitkältä matkalta, mutta ilman vauhtia esteen edestä kyllä. Ja takaisin samalla lailla, ilman vauhtia.

Tokoa ollaan Fionan kanssa ihmetelty viikoittain, monessa asiassa ollaan päästy yli niistä henkisistä esteistä  mitä viime kevät meille toi. Osassa on vielä työstämistä, mutta ainakin meillä on Kristiina Kerttulan opeissa saatuja hyviä kokemuksia ja neuvoja, joilla päästään eteenpäin.

Tara venäytti reitensä viime kuussa ja oli muutaman päivän kolmijalkainen, mutta Tassutuksia Tiimin-hierontasession jälkeen Taran olo parani sananmukaisesti silminnähden. Se liikkuu nyt pomppimalla, touhuaa ja riehuu kuin ei olisi ikinä kipeä ollutkaan. Ikä (8 vuotta) alkaa kyllä näkyä Tarassakin, se ei jaksa enää vastaavia juoksuhepulisessioita mitä vielä keväällä juoksi Fionan kanssa.

Noppa on ollut pirteä (möykkää kaiket illat keittiössä ylimääräisiä herkkuja vaatien), mutta viikko sitten se sai yllättävän ripulin joka ei meinannut hellittää. Viimeksi vastaava tilanne vei meidät yöpäivystykseen ja Nopan hilkulla pelastumiseen. Onneksi tällä kertaa mummokoira joi koko ajan, ei oksentanut ja närkästyi suunnattomasti kovin nestepitoisesta murkinasta. Parissa vuorokaudessa sen olo parani ja ruoka alkoi pysyä sisällä meidän kaikkien helpotukseksi.

Nopan ja Fionan kanssa käytiin marraskuussa säännöllisesti doboilemassa. Siinä missä mummokoira otti vaativatkin liikkeet rennon notkeasti, ylisuorittaja-Fiona antoi kaikkensa ja uuvahti tunnin jälkeen täysin. Vähäksi aikaa.
Viimeviikkoinen extrakerta dobossa jäi Nopalla väliin, Fiona uurasti sitten senkin edestä.

Fionan ja minun kaksivuotinen osuutemme Etelä-Hämeen Kennelpiirin nuoren koirien tokoringissä päättyy vuodenvaihteeseen, viimeinen yhteinen koulutustilaisuus oli marraskuussa Riitta ja Pekka Korrin koulutuksessa. Korrien koulutus oli ihan huippua, taas.

Syksyllä on jääneet Hyvinkään koirauimalareissutkin väliin, joulun aikaan korjataan sekin puute ja käydään ainakin pari kertaa Fionan siskopuolen Viljan kanssa uimassa. Tiedossa on suurta innostusta, hillitöntä räpiköimistä, märkiä omistajia ja lopulta väsyneitä koiria.

Fiona lällätteli Taralle sen selän takana.

Samalla se vähän levitoikin.

Mummokoiralla oli kuvan taustalla ihan omat keppiprojektit sillä aikaa kun Nuija ja Tosinuija touhottivat keskenään.

Fiona ottaa ilon irti lumesta. Monta kertaa päivässä.

Bordercollie - tuo niuho vakavamielinen rotu...

Tara liikkuu pihalla lähinnä pomppimalla. Kun on vaan niin kivaa.

Käytiin Nopan serkun Karkin luona kylässä. Noppa ja Karkki olivat taas aivan klooneja ja pummivat samalla lailla molemmat, vierekkäin istuen. Tara lirkutteli Marjan shelttipojille ja Fiona murjotti kirsu kiinni ulko-ovessa. Se ei arvostanut "vanhemman väen" seuraa.

Noppa sulloutui shelttien petiin, hieman sillä oli ahdasta...


Fiona roikkuu vieläkin teinikoiran tapaan sohvan selkämyksellä.

Noppa ottaa rennosti

Tara poseeraa eilen päivälenkillä, pakkasta oli kymmenkunta astetta ja lunta ihan riittävästi.