kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

19.9.2015

Siskotreenit, maastoleiri ja uintifanaatikko

Viime viikkoina on taas tullut todistetuksi että rotumääritelmästä puuttuu täysin bordercollien liikunnan määreestä ylöspäin suuntaamisesta. Fionalla on ollut jouset alla kun treenejä on ollut hieman vähemmän, mutta virtaa sitäkin enemmän.


Tosin se levitaatio-osuus taitaa olla geeneissä.

Usva esittelee Fionalle omaa versiotaan (ylöspäin) liikkumisesta. 

Sen voi tehdä myös kierteellä

Tai loikalla

Siskotreeneissä Fiona ja Usva saivat purkaa ensin pahimmat energiat keskenään

 ja sitten vasta treenattiin.

Tosin Fiona on niiiiin herkässä mielentilassa kun on tekemässä juoksuja - noin kahden kuukauden kuluttua. Sen hormonidraamailut ovat ihan omaa luokkaansa jotka hämmästyttävät yhtä lailla tätikoiria kuin meitäkin. Onneksi suurimman osan ajasta Fiona on ihan oma pirteä ja hyväntuulinen oma itsensä eikä hormonihöyryissä tuskasteleva draamaneito, jolta on viety henkisesti pois suklaalevyt ja punaviinilasi.

Draamaa ei kuitenkaan ole siskojen tapaamisessa, samalla henkisellä tasolla molemmat :)
Usva suukottelee Fionaa

Siskotreenien jälkeisenä päivänä pakkasin pakettiautoon rutkasti sadevarusteita ja suuntasin Fionan kanssa Jämijärvelle Dreamoor-maastoleirille. Vastassa oli (liiankin) hieno mökki ja aivan epätodelliset maastot: pehmeää jäkälää ja isoja mäntyjä loputtomiin. Sadevarustuksen runsas mukaanotto kannatti: sää oli todella hieno koko viikonlopun, vaikka lähistöllä ja puolessa Suomea satoi kuulemma kaatamalla. Minä tuskailin pehmeässä maastossa lauantaipäivän hengittämättömissä kurahousuissa, sunnuntaiksi vaihdoin jo kevyempään vaatetukseen edellispäivästä oppineena. Hiki nimittäin tulee Fionan kanssa maastossa. Paha hiki. Ja kunto loppuu kesken.

Huonosti nukutun yön jälkeen (mökissä lämmitys hieman vinksallaan, +28 C) lähdimme lähialueelle jälkiryhmässä, johon kuului Fionan sisko Näbben, Fionan siskopuoli Keita ja toinen siskopuoli Vilja. Junioriryhmää edusti Fionan velipuoli Nooan jälkikasvu Kaira, ikää muistaakseni 4,5 kuukautta. Mustana lampaana ryhmässämme oli kiharakarvainen noutaja Jokke. Lisäksi mukana olivat kouluttajamme Hannan bordercolliet Hui ja Hikka.

Jälkikouluttajanamme oli pätevä, motivoiva, tarkka ja asiallinen Hanna Toivanen, jolta saimme kaikki erinomaisia neuvoja ja koulutusohjeita.

Hannalta sain todella hyviä neuvoja ja mietittävää jatkossa keppitreeneihin ja siihen liikaan vauhtiin. Fionan moottori kun pärähtää janan jälkeen käyntiin niin se reilu 70 kiloa siellä liinan päässä ei ehdi kunnolla mukaan. Missään vaiheessa.

Erittäin positiivinen yllätys oli että lähes kaikki kepit nousivat (viime aikoina on ollut jokotai: hyvä jälki, ei keppejä tai huono jälki, hyvät kepit) ja jäljelläkin pysyttiin. Janaa täytyy opetella vielä paljon, sitä emme osaa käytännössä lainkaan. Liian vähän harjoittelua, mutta Hannan opeilla saatiin siihenkin varmuutta miten treenataan jatkossa.

Hanna kehotti tekemään sekä Fionalle että Näbbenille jatkossa pidempiä ja vaativampia jälkiä kun siskokset porhalsivat kummatkin omat puoli kilometriänsä vauhdikkaasti. Näbbenille tein vahingossa ensimmäisestä jäljestä hyvin haastavan kun Lumian Sport Tracker pätkäisi kesken kaiken. Näbben suoriutui siitä hienosti ja se malttaa työskennellä intensiivisemmin kuin Sata-lasissa-koko-jälki -siskonsa. Vauhtia ei puutu Näbbeniltäkään, mutta se ei sentään kaahota.

Vilja teki hienosti töitä ja yllätti osaamisellaan kun Jonnan kanssa vasta tänä kesänä aloittivat jälkiharrastuksen. Oli hienoa ja mielenkiintoista katsella muiden jälkityöskentelyä, etenkin Hannan ja hänen koiriensa suorituksia. Aika kadehdittavaa.

Sunnuntaina mentiin taas Fionan kanssa juosten jälki (jos joskus päästään voittajaluokkaan asti kisaamaan, pakko ottaa nitrot mukaan jotta selviän loppuun asti. Tai palkata joku ammattijuoksija sinne hihnan päähän. Tai yrittää saada Fionalta vauhtia pois...) ja sitten esineruutua ja lopuksi tarkkuusetsintää. Esineruudussa kaikki koirat toivat hienosti esineet, etenkin vauvakoira Kaira oli liikuttavan vauhdikas ja innokas. Fiona oli ensin sitä mieltä että yksi esine riittää, mutta kun ymmärsi että niitä oli vielä toinenkin, niin toi sen yhtä vauhdikkasti kuin ensimmäisenkin. Kuten myös Vilja ja Näbben. Tarkkuusetsinnässä etsittävä oli kolikko, joka oli hyvin haastava kaikille koirille. Hauska sitä oli harjoitella.

Kotiin lähti hyvin tyytyväinen joukko leiriläisiä, niin tyytyväisiä että vaadimme kasvattaja-Sannaa järjestämään leirin myös ensi vuonna!

Fiona jäljellä: liina pinkeänä ja häntä pystyssä...  Kuvan otti Jonna Peltonen.

Esineruudussa vauhdikas palautus. Leijuvaan tyyliin, tietenkin. Kuva: Jonna Peltonen
 

Näbben jäljen päätteeksi pallopalkalla
 

 Vilja tuo esineen ruudusta

 Leirin junioriosastoa, eli Kaira 4,5 kk ja vauhdikas esineruutuun meno ja paluu esineen kanssa.


Hanna lähettää Huin esineruutuun

Leirin jälkeen vietimme mökillä muutaman päivän, koirat pääsivät vielä uimaan kun sää oli yhä kesäisen lämmin ja aurinkoinen. Fiona otti taas ilon irti uimahypyistä ja uimisesta, Noppa lillui rauhakseen järvessä tappaen satunnaisia järvimörköjä (ovat sukua lumimöököille joita syödään haukkomalla hangesta) ja Tara vahti kumpaakin uijaa laiturilta tai rantavedestä käsin.

Fionan uimahyppy-tyylinäytteitä

Ei jalkoja!


Noppa seuraa Fionan loikkia


Taran selkä kipeytyi taas (silläkään ei ole jarruja, mutta valitettavasti sillä on rikkinäinen selkä), sai siihen akupunktiohoitoa joka tuntui auttavan heti. Kuukauden kuluessa käytän sen vielä uudelleen eläinlääkäriasemalla hoitoa saamassa, toivottavasti ei tarvitse antaa sille särkylääkettä pitkään aikaan.

Mummokoira Nopalla on ihan omaa kivaa harva se ilta. Lääkitys kohdallaan. Kun Tara ja Fiona ovat jo unten mailla, Noppa komentaa minua antamaan ruokaa, rapsutuksia tai muuten vain huomiota. Mökillä se innostui iltaisin leikkimään leluilla, Fiona paheksui kovasti moista mummon riekkumista kun pitäisi olla jo nukkumassa. Lauman juniori tuli paikalle suupielet rutussa ja korvat harottaen ja saattoi jopa viedä lelun Nopalta tyyliin "Nyt loppui tuo vouhotus!".

Fiona itse vouhottaa ulkona senkin edestä, mutta sisällä ei leikitä.

Mummokoira Noppa

Tara, tuo ikuisesti yksivuotias hengeltään.

Tänään pilkahti sadekuurojen välissä aurinko. Noppa otti varmuuden vuoksi varjopaikan päiväunille. Optimisti.

2 kommenttia:

  1. Voi Noppa ♥
    Uskomattomia nuo hyppykuvat! Niin mainioita :-D

    VastaaPoista
  2. Ihanan mainio tuo Usva! Hilpeitä kuvia. Voi Tara-reppana.. ..onneksi on akupunktio.

    VastaaPoista