kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

1.3.2015

Sairastupaterveisiä taas

Fiona on edelleen tämän lauman tervein tyyppi, viime viikkojen sairastelujen jälkeen olin vuorossa minä. Koirilla oli hieman tylsä ja tekemätön viikko potiessani äkäistä flunssaa. Jo luvattuja tapaamisia piti perua, mutta Nopan Addisonin taudin kontrollikäynnistä Univet Lahdessa en luopunut.

Eläinlääkäri Seppo Lamberg teki vaikutuksen tietotaidollaan, hänellä oli selvä käsitys Addisonin taudista, sen oireista, riskeistä, hoidosta ja kaikesta muusta mitä autoimmuunisairauteen liittyy. Noppa oli erinomainen potilas, kiltti ja rauhallinen ja mukautuva. Se pusutteli hoitajan ja lääkärin, suunnilleen näytti kuonolla mistä kohtaa verinäyte kannattaa ottaa ja köllähti ultraa varten valmiiksi kaukaloon.

Noppa on juonut viime aikoina erittäin paljon, se oli pääsyy eläinlääkärikäyntiin. Juomiseen ja ylettömään pissaamiseen ei suoraa syytä löytynyt, lisälääkityksestä keskusteltiin.

Nopan lisämunuaiset ovat tuhoutuneet kokonaan, niitä ei enää ultrassa löytynyt. Maksa oli OK, mutta toisessa munuaisessa oli noin cm kokoinen kysta. Se ei onneksi vaivaa (vielä) mitenkään ja kaikki veriarvot olivat kunnossa. Lisämunuaisten tuhouduttua kortisonilääkitys on Nopalle sananmukaisesti elintärkeää, samoin stressin välttäminen. Verikokeiden tulokset näyttivät onneksi hyviltä, kilpirauhaskokeiden tulokset saan tulevan viikon lopussa. Nopalta otettiin myös pissanäyte, viljelyn tulokset tulevat ensi viikolla. Eläinlääkäri Lamberg sanoi suoraan mutta kauniisti että Addisonin taudin takia Nopan oletettavissa oleva elinikä on lyhyempi kuin jos se olisi terve, mutta sen jo tiesinkin.

Samalla reissulla käytiin tervehtimässä Marjaa ja laumaa, eli shelttejä ja Nopan serkkua Karkkia. Mummokoirat tervehtivät toisiaan tyynesti ja Noppa vain kohotteli hieman hämmentyneenä kulmiaan kun sheltit tekivät innokkaasti tuttavuutta. Karkki on niin cool, eikä Noppa paljoa siitä eroa. Ovat häkellyttävän samanoloisia ja -tapaisia.

Kotona olen sadatellut lumimäärää joka ei tunnu katoavan minnekään. Facebook ja keskustelupalstat ovat täynnä haravointikuvia ja nousevia kevätkukkia, meillä on takapihalla 40 cm lunta. Rinteessä vielä enemmän. Tara ja Fiona rakastavat lunta, pomppivat ja kierivät siinä alvariinsa ja Fiona kaivaa kuoppiaan. Nopan mielestä lumi on tylsä juttu, hajujakin vähemmän metsässä kuin paljaalla maalla.

Kotona flunsaa potiessa oli hyvä seurata lauman touhuja. Ystävilleni hihittelinkin kun Fiona päätti uhmata Noppaa yhtenä aamuna. Tosin Fionan uhma ei ollut kovin hurja, lähinnä se tuijotti tiiviisti Noppaa keittiössä juustoa kerjätessä että "MUN keittiö, et tule tänne!". Noppa tuli - ja istui tyynesti Fionan päälle. Se siitä uhmasta.

Eilen oli kurkkupastillipussi pudonnut lattialle. Aamulla lattialta löytyi kuolaisia Fisherman's Friend-pastilleja tiukasti lattiaan liiskautuneena. Eivät kuulemma olleet hyviä.

Tässä tehdään pikaista käännöstä lenkillä, kroppa on kovilla. Tara juoksee siis omasta tahdostaan, sille ei heitellä mitään eikä se saa riehua keppien kanssa.  
 Ja vieläkö tarvitsee ihmetellä miksi Tara on kipeä vähän väliä? Sillä on nivelrikkoa, kyynärpää rikki, selässä vikaa - eikä vieläkään jarruja...

Näissä kuvissa se luultavasti juoksee Fionan perään, eli paimentaa sitä lähemmäs minua.


 ... tai sitten se juoksee muuten vain. Ns. puputakajalat

Fionan juokseminen on enemmän leijumista. Sillä on niin kiire, etteivät jalat ehdi koskettaa maata.




Alastulo ei välttämättä ole kovin tyylikäs.

Todistettavasti pihalla ON paljon lunta. Fiona kaivaa kuoppaa jonnekin todella syvälle. Typeryyttäni mainitsin lumimöröistä ja niitähän oli sitten etsittävä.

Lumi - se on niin ihana asia, sanoo Fiona.

Fionalla on joku projekti taas menossa, Noppa paheksuu kuvan alareunassa.

Tätikoirien aatelia, Noppa ja Karkki. Kuva: Marja Peltonen

Mirka Hartikaisen ottamia kuvia viime marraskuisista möllitokoista Riihimäellä. Fiona sai ykköstuloksen, oli kolmas luokassaan.
Luoksetulon jättö

Seuraaminen (poikittaa hieman)

Paikallaolo. Huulet rullalla, vakava asia.

3 kommenttia:

  1. Bc:n ja pyrrin erot; pyrri syö Fisherman's friendit ja varastaa niitä uudelleen syödäkseen lisää moisia herkkuja...

    VastaaPoista
  2. Muksis :)

    Minä raaputtelin kuolattuja pastilleja irti lattiasta, pussikin oli työnnetty tuolin alle kun oli niin pahoja nameja :)

    VastaaPoista
  3. Noppa ja Karkki on kyllä tosi samanoloiset =) "Vedettäskö tirsat..."

    VastaaPoista