Neiti Ehtivä ja anturasta hävinnyt pala

Neiti Ehtivä on toistaiseksi kolmijalkainen, mutta se ei menoa hidasta eikä haittaa. Eilen koirauimalassa oli kaksi touhoa (Tara ja Fiona), yksi Minä-istun-nyt-tässä-veden-huljuteltavana (Noppa) ja yksi, joka oikeasti ui kuten pitikin (Vilja, kukas muukaan). Kun naaman ja näkyvyyden peittää iso vesilelu, vauhti on sata altaassa ja sen ulkopuolella, on selvää että jotainhan siinä käy. Ihme kyllä se ei ollut tällä kertaa Tara joka teloi itseään vaan Fiona. Taran toinen nimihän on Tapaturma-Tara, eikä syyttä.

Fionalta puuttuu osa takajalan anturasta, eli treenit, pitkät lenkit ja riehutukset ovat nyt kiellettyjä kunnes haava paranee. Erittäin rasittavaa Fionan mielestä.

Seuraavalla kerralla Tara ja Fiona uivat hihnassa. Ilman leluja. Iloa ja intoa enemmän kuin jarruja-systeemi ei vaan siellä toimi.

Viime lauantaina olin Fionan kanssa Riihimäellä epävirallisissa tokokisoissa. Erittäin hyvä kokemus, nyt tiedän mitä EI kannata virallisissa kisoissa koetilanteessa Fionan kanssa tehdä ja mitä pitää tehdä enemmän. Vauhtia ja innokkuutta Fionan tekemisestä ei ainakaan puuttunut! Pisteitä tuli 174, ykköstulos ja kolmas sija. Tuomari oli kyllä kiltti, mutta niin kai noissa epävirallisissa kisoissa pitääkin olla.

Tara on käynyt Hanna-Kaisan luona hierottavana säännöllisesti, käy siellä loppuelämänsä ajan kun ei sen vaivat ikinä parane. Mutta ainakin olo olisi helpompi ja kivuttomampi. Tara on ollut ihmeen hyvällä tuulella, se leikkii Fionan kanssa, itsekseen ja minun kanssani.

Nopan pissaongelmat hävisi käsittämättömästi syksyn aikana. Kesällä piti pestä lattiat jopa viisi kertaa päivässä, nyt syksyllä saattaa mennä monta päivää ettei sen takia tarvitse lattiaräsyä ottaa esiin. Rouvakoira keskittyy enimmäkseen syömiseen ja kerjäämiseen, treenitkin menevät siihen että se komentaa namia jo ennen suoritusta. 

Kotona on talon toinen puoli hieman karun näköinen, kuvapäivityksiä tulossa... Remontti etenee ja koirat ovat hieman hämmentyneitä kun ruokakuppien ja petien paikka vaihtuu taas. Puhumattakaan siitä että meillä on puolet tavaroista taas hukassa kun niitä on siirrelty remontin tieltä.

Tara-tätikoira

Noppa on onneton kun pihasta ei löydy enää syötävää. Se tutki tarkkaan olisivatko marja-aronian marjat vielä kelvollisia.

Eivät tainneet olla...

Neiti Ehtivä

Kuvamuisto viime toukokuulta. Vielä reilu viisi kuukautta näihin iltoihin...



Kommentit

  1. Kas kummaa, täälläkin fiilistellään kevätajatuksissa tänään ;-)
    Voi pientä Fionaa, niin uskomattoman suloinen höpönaama tuossa blogin yläkuvassa.
    Kulinaristi-Noppa pistää nauramaan. Nameja ennen suoritusta ja toivorikas aroniannuuhkija :-D

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista Fionalle tassuineen! Vimmakin onnistui alkuvuodesta halkaisemaan kyntensä niin pahasti, että se jouduttiin rauhoituksessa kuorimaan. Vimman mielestä lyhyet lenkit ja paketti jalassa olivat myös tosi tylsiä juttuja, joten sympatiat siskolle!

    ps. Vimpulan mielestä aronian marjat on vielä oikein maukkaita

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa