kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

26.10.2014

Kerran vielä ja sitten riitti (tältä vuodelta)

Reilun viikon sisällä ovat säät vaihdelleet pakkasesta vesisateeseen, takaisin pakkasiin ja taas sateisiin. Enemmänkin voisi sataa, maa on yhä liian kuiva. Ikuisena optimistina tiettyjen asioiden suhteen ostin taas lisää kukkasipuleita (mutta kun ne olivat puoleen hintaan!) ja tänään totesin että viime viikon napakat pakkaset ovat olleet oikeasti napakoita. Maa on jo jäässä. Ihmeen syvältä. Ei auttanut kuin laittaa ihanat tiikerinsilmät routamaalle ja paljon multaa päälle. Ja toivoa että keväällä edes yksi niistä lähtisi kasvamaan. Sitten olisi hinta-laatusuhde jo kasassa.

Jokaisen puutarhasuunnittelijan painajaisena tyrkin loput ostamani laukat ja valkoiset helmililjan sipulit mistä vain löysin hiemankaan sulaa multaa. Oiva esimerkki kaikkea muuta kuin järjestelmällisestä ja harmonisesta puutarhasta.

Maa-artisokat olivat satakunta vuotta vanhoissa rautapadoissa jotka tietenkin jäätyivät ensipakkasissa. Onneksi sateet sulattivat niitä sen verran että sain kaivettua ne ylös. Otsalampun valossa keräsin mukulat pois ja levitin varret pitkin takapihaa kuolemaan takuulla ennen kuin vien ne kompostiin. Meille riittää että piparjuurta on pitkin perunapeltoa ja metsänreunaa, maa-artisokka on yhtä hurja leviämään. Fiona avusti ahkerasti varsien levittämisessä pitkin pihaa.

Mitä puutarhatöiltä aikaa on jäänyt, on se käytetty tehokkaasti koirien kanssa. Viime lauantaina olimme Hanna Toivasen luona Ylöjärvellä Fionan kasvattajan järjestämällä koulutuspäivällä. Jälleen erinomainen päivä, jonka antia sulattelemme vielä pitkään. Paikalla oli Fionan sisaruspuolia edellisestä Allin pentueesta ja Fionan sisko Usva. Ensin oli ampumisharjoitus, yksikään koirista ei reagoinut ampumiseen millään lailla. Fiona ei edes huomannut sitä, kuten ei Usvakaan.

Samaan syssyyn tehtiin tokoa ja harjoiteltiin hyppyä, ensimmäisen kerran hieman korkeammalla esteellä. Ei tuottanut ongelmia, Fionan mielestä oli mahtiskivaa loikkia korkeammalle. Ei mikään yllätys sekään.

Iltapäivällä lähdettiin Hannan ja Usvan kanssa metsään jälkitreeneihin. Minä tein jäljen Usvalle, 400 metriä ja 4 keppiä. Maasto oli lievästi sanoen haastava, tasaisen alun jälkeen tuli erittäin jyrkkä ja hankalamaastoinen pudotus laakson pohjalle ja sieltä taas ylös. Suunnilleen konttasin ylämäen hiki selästä valuen. Usvan omistaja Yrjö teki meille jäljen, suunnilleen sama matka jossa yksi tienylitys. Fiona hukkasi jäljen kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla erehtyi suunnistajan jäljelle (luultavasti) eikä löytänyt takaisin jäljelle ilman avustusta. Toisella kerralla löysi oikean jäljen itse. Keppejä ei noussut kuin yksi, mutta vauhti oli sellainen ettei niitä olisi ehditty noteeratakaan. Keppitreeniä paljon, paljon lisää.

Usva porhalsi siskonsa lailla, mutta nosti kaikki kepit ja paukutteli hankalan rinteen mennen tullen sellaista kyytiä että reisilihakseni vispasivat pitkän aikaa sen jälkeen kun olin kompuroinut reitin Usvan ja Yrjön perässä. Sekä Usva että Fiona olivat jäljen jälkeen sitä mieltä että oli kiva lämmittely, alettaisiinko nyt duunit?

Teimme myös esineruutua, Fionalle se on vielä uutta ja ihmeellistä. Hanna oli kärsivällinen ja ja selkeä kouluttaja ja saimme paljon erinomaisia neuvoja ja treeniohjeita. Kuulemma alle 800 metrin jälkeä ei noiden vauhtihirmujen kanssa kannata tehdä. Kummallakin siskolla on niin vahva työmotivaatio ja jäljetystaito että jäljistä pitää tehdä haastavampia. Ja Fionalle opettaa kepit.

Torstaina käytiin Fionan kanssa jäljestämässä koirahierojamme Hanna-Kaisan ja parin muun "sakemanni-ihmisen" kanssa. Fiona näytti kieltämättä aika rääpäleeltä isojen ja vahvojen saksanpaimenkoirien joukossa, mutta vauhtia sillä oli niidenkin edestä. Hanna-Kaisa teki "vain" puolikilometrisen jälkeen muutaman kulman ja yhden tienylityksen kera. Kepit olivat vain alussa ja lopussa. Maasto oli epätasaista ja risukkoista, mutta vauhti taas sellainen että seuraavalla kerralla laitan päälleni laskettelulasit, kypärän ja polvisuojukset. Sen ensimmäisen kepin jälkeen mentiin taas loppuun asti omistajan reisilihakset laulaen ja naama täynnä hämähäkinseittejä ja oksanraapimia. Pakko saada vauhtia hiljennettyä tai minä tuuperrun matkalle! Jos joku olisi kertonut etukäteen kuinka haastavaa omistajalle tuo harrastus on, olisin harkinnut sitä toisen kerran...

Viikolla Fiona ja Tara kävivät hierottavana Hanna-Kaisan luona. Tara on ollut todella kipeä, se on taas pahasti jumissa ja pelkään sen nivelrikon pahentuneen. Tara sai laseria ja ostin Cartivetin tilalle Nutrolinin nivel-monitehokapseleita ja öljyä. Tara on nyt taas särkylääkekuurilla ja käyttää päivittän Back on Track-verkkoloimea.

Nopan serkku Karkki kävi kylässä viikolla. Ihana Karkki pisti taas pelkällä katseellaan koko jengin aisoihin, pummi ja flirttaili Juhalle ja vei Taran lelut (mitä edes Noppa ei tee, lelut ovat Taralle pyhä asia). Tara tyytyi kohtaloonsa eikä sanonut mitään vastaan. Pelkkä Karkin katse riitti.

Noppa joutui pesuun tänään, sen turkki on kiharaa höttöä joka ei suojaa mitään, mutta kerää likaa helposti. Nyt rouvakoira näyttää räjähtäneeltä lampaalta kun turkki on pesun jäljiltä pöyheä ja pörrössä.

Vastineeksi Nopan jättiturkille Fiona on hyvin, hyvin karvaton ja kapea. Näyttää aika rääpäleeltä. Pöksytkin varisevat, samoin loput häntäkarvat. Mielenkiinnolla odotan minkä värinen sitten se uusi turkki on. Fiona ei ole mustavalkoinen, vaan turkissa on selvä punaruskea sävy. Auringonvalossa se on selvästi tummanruskea, ihan eri värinen kuin tätikoirat.

Koulutuksissa on parin viikon tauko, tosin kotitokoilua tehdään enemmän tai vähemmän päivittäin. Marraskuun alun jälkeen alkaa erinäiset haasteet joita odotan mielenkiinnolla (ja jännityksellä). Pihatöille sanoin tänään heiheit, niihin palataan ensi keväänä. Siihen asti pitää vain katsella kuvia viime kesästä ja odottaa tulevaa.

Karkki ja Taran lelu (puhelimella otettu kuva, pahoittelen surkeaa laatua)

Fiona rentoutuu sohvalla. Huomaa pikkukoiran takaosa rennosti Juhan kainalossa...

Noppa seuraa sohvalta tilannetta (huomaa tassut leuan alla)

Nopan lempituoli on nykyään sille kovin ahdas...

 Taran oma stalkkeri vaanii.

Muistoja kesästä, valkoinen gladiolus elokuun puolessavälissä.

15.10.2014

Puutarhavuosi pakettiin ja iltaohjelmien muutos

Pihatyöt alkavat vihdoin olla kuosissa tältä vuodelta. Paljon on yhä tekemättä, mutta ei mitään järisyttävän tärkeää. Kehuin itseäni vuolaasti viime viikolla kun sain viimeisetkin taimet istettua. Ja maanantaina tilasin verkkokaupasta lisää liljoja, ihania erivärisiä saksankurjenmiekkoja ja kerrottuja tulppaaneita... Mutta kun ne olivat tarjouksessa -60%! Seuraavaksi sitten tuskailen minne saan ne myyriltä suojaan.

Hullut Puutarhurit Tara ja Fiona ovat avustaneet ahkerasti iltaisin otsalampun kanssa kasvimaalla tai perennapenkissä ährätessäni. Fiona on syönyt ahkerasti kitkemääni vesiheinää (sitä riittää yhä!), Tara on tärissyt jännityksestä kun olen lapioinut myyrien kasoja pienemmiksi tai hyppinyt tasajalkaa kekojen päällä ja Noppa on ollut tyytyväinen porkkanapenkin inventaarioon. Se syö hyvällä ruokahalulla kaikki porkkanat mitä sille annetaan.

Fiona ei ole nirso, se syö kaiken. Porkkanat menevät siinä sivussa. Tara ei pysty syömään silloin kun hän_on_töissä.

Lauantaina piipahdettiin Oulussa ostamassa minulle uusi auto. Ja juu, ei löytynyt lähempää vastaavaa. Pelkät ajomatkat veivät 12 tuntia ja kaupanteko koeajoineen eri liikkeissä oman aikansa myös. Vanhempani olivat koiranhoitajina sen aikaa. Uudessa autossa on tilaa paljon enemmän (koirille) ja sillä pääsee paremmin huonommassa maastossa kuin edellisellä (haku- ja jälkitreenit ja talvella lumikelit). Juha rakentaa koirille oman osaston, jossa Tara on erikseen koska se kiusaa automatkoilla Fionaa ja Noppaa. Etenkin lähtötilanteet ovat sellaisia joissa Taran pää ei vaan kestä ja se purkaa oloaan muihin.

Maanantai-illan vietimme Lahdessa Univet-eläinlääkäriasemalla. Fiona sai rokotukset, pussasi eläinlääkärin, hoitajat, kaikki ohimenevät joihin ylettyi, tutki roskikset, touhotti sata lasissa ja lohdutti sydäntäsärkevästi kissaansa itkevää nuorta neitoa.

Tara on oireillut viime aikoina eikä hierontakaan ole auttanut toivotusti. Halusin varmistuksen ettei kyse ole mistään erityisestä vaivasta (nivelongelmien lisäksi). Verikokeiden tulokset olivat OK, hampaissa ei ollut mitään erityistä vikaa eikä virtsatientulehdustakaan ollut, joten valitettavasti kivut johtunevat vanhasta syystä.

Tara juoksee Fionan kanssa, leikkii sen kanssa, pitää kurissa ja hyvänä, eli elämänhalua ja intoa sillä on. Noppa hiippailee omassa ylhäisyydessään henkisesti (ja välillä fyysisestikin) kaukana Nuijasta ja Tosinuijasta.

Pihatöiden vähetessä täytyy keksiä illoiksi jotain puuhaa. Tai ei tarvitse keksiä, niitä suorastaan vyöryy liikaakin. Jotta ajankäyttö olisi maksimoitua (lue: parkaisen taas vaatimuksen vuorokauden lisätunneista) katselin ensi vuoden kisakalenteria sillä silmällä...

Tosin välillä iskee epätoivo, tuonko kanssa pitäisi mennä tuomareiden eteen suorittamaan?
(Tuosta olisivat Manaaja-elokuvan stuntit kateellisia!)

Bordercollie ON monipuolinen rotu: kävisi suoriltaan myös Disneyn animaatiohahmoksi.

 Tai karvabalettiin




Mikään ei voita kunnon hammaspainia tai raivoisaa takaa-ajoleikkiä

Sillä aikaa toisaalla...
Noppa imuroi loppuja marja-aronioita

Huomaa keskittynyt ilme ja kieli etuhampaiden välissä :)

Marja-aronioiden ruska oli kaunis

Hanhikki kukkii yhä, keltainen väriläiskä muuten jo harmahtavassa pihassa

Lyhtykoiso

Yksinäinen ruskan värittämä lehtipuu ja sadepilvet

7.10.2014

Pitäisikö lukea omaa blogia?


Hieno idea kirjoittaa blogia ja muistutuksia sinne itselleen. Ja olla sitten lukematta ja tehdä asiat uudelleen väärin seuraavana vuonna. Jotain sentään jäi mieleen, eli kasvimaa on aidattu ja daaliatkin tuli karsittua kun niistä mätäni yli puolet kylmän alkukesän takia.

Istutuslista on sen sijaan yhtä pitkä, ellei pidempikin. Sisäinen optimistini (joka ilmaantuu aika harvoin, mutta valitettavan usein väärässä ajankohdassa) innosti taas istuttamaan lumipalloheisiä, vaikkei yksikään edellisistä ole selviytynyt sitä valtavaa vanhaa pensasta lukuunottamatta.

Tänä syksynä on pukannut stressiä pihanhoidosta aika lailla. En ole sisäistänyt ajoissa että on jo syksy, viime vuonna kesä tuntui pidemmältä ja syksyllä ehdin tehdä vaikka mitä. Nyt en iltaisin ehdi kuin aloittamaan jotain kun on jo pimeä. Otsalampun valossa istuttaminen on aikamoista tikanheittoa, seuraavana aamuna pitää käydä tarkistamassa ovatko pensaat edes siellä päin minne niitä suunnittelin. Vinkeää oli arpoa isolle terijoen salavalle paikkaa pellonreunassa säkkipimeässä otsalampun valossa. Kai se suunnilleen rivin jatkeena on...

Kukkasipuleiden sijainnista ei voi olla varma kuin häkeissä olevista, myyrät kaivavat jo ensimmäisiä tulppaaninsipuleita (jotka istutin viikonloppuna) ylös vauhdilla. Viime vuonna sama juttu. Kun eivät päässeet syömään niitä altapäin (verkko alla), niin kaivoivat ne ylös päältäpäin. Perennapenkit näyttävät siltä että niitä on pommitettu barbien pommikoneilla. Eli pitää laittaa verkkoa perennapenkkien päällekin.

Enää muutama perenna pitää laittaa valeistutukseen kevättä varten, sitten on kukkasipuleita myöten se puoli hoidettu. Vihdoin. Alennustaimien ostaminen on mukavaa, mutta se istutuspuuha aina yhtä tuskaa ("Missä täällä on tälle tilaa", "Mihin h-ttoon mä tän tungen?"), eli se siitä pihan suunnittelusta ja järkevästä kasvien sijainnin analyysista. Ensi keväänä ihmettelen taas käsi päässä että miksi mä olen tuon tuonne istuttanut... Kasvimaalta keräsin vihdoin loput perunat (joita myyrät olivat veroittaneet jo) sekä punajuuret. Porkkanat ja purjot ovat siellä vielä ja saavat ollakin kunnes tulee jatkuvia hallaöitä. Toistaiseksi on luvassa "vain" kylmää ja sateista.

Suunnittelua käytettiin sunnuntaina Jyväskylässä Haukkuvaarassa Fionan kasvattajan järjestämällä hyppytekniikkakurssilla. Kouluttajanamme oli Julia Kärnä. Mukana olivat Fionan ihanat persoonalliset siskopuolet Hertta ja Näpsä, komea velipuoli Nooa ja Fionan veljet Vimma ja Nuutti. Fiona vaikutti rääpäleeltä siinä porukassa ilman turkkiaan, pari pöksykarvaa ristissä ja fysikaltaan vielä ihan keskeneräisenä.

Päivään sisältyi luento ja harjoituksia, jotka väsyttivät teinikoiran aika täysin. Välillä Fiona leikki Vimman kanssa ja tietenkin lämmiteltiin lihaksia, sitten jatkettiin hyppyharjoitteluja matalilla esteillä. Fiona ei ollut koskaan aiemmin nähnytkään agilityesteitä, saati ollut lämpimässä sisähallissa harjoittelemassa. Intoa ja vauhtia moiset eivät haitanneet yhtään, tosin Fiona oli sitä mieltä että kiva juosta namille mutta nää tangot tässä matkalla hidastavat vauhtia... Rohkeasti, innokkaasti ja hyvällä motivaatiolla se taas meni, niin kuin aina.

Noppa-ressukka oli taas yhden päivän Helsingissä yliopiston eläinsairaalassa Addisonin taudin rutiinitutkimuksissa jotka sille tehdään puolivuosittain. Pettymyksekseni Noppaa hoitanut eläinlääkäri ei ollutkaan paikalla ja jouduin selittämään uudelle lääkärille koko hoitohistorian alusta asti. Verikokeiden tulokset olivat onneksi lähes normaalit, samoin ultraäänellä tutkittu virtsarakko ja -tiehyet, mutta epäilys on alkavasta pissatulehduksesta. Se ei silti selitä Nopan jatkuvaa pissaongelmaa, joten se vaiva liittyy jotenkin Addisonin tautiin ja/tai kortisonilääkitykseen. Lääkitys ja pissaongelmaan saatu lääke pidetään samana kuin ennenkin. Noppa stressasi lääkärikäyntiä niin että lähdettäessä klinikalta se alkoi voimaan huonosti. Kotimatka oli jännittävä kun pelkäsin että voiko se pahoin autossa. Kun tulimme kotiin Noppa söi, hyppäsi sohvalle, kellahti selälleen - ja nukahti. Pahoinvointi loppui kuin seinään.

Jottei aika kävisi pitkäksi ja rahaakin jäisi palkasta, on seuraava lääkärireissu varattu Taralle ja Fionalle. Tara on kipeä, mutta en tiedä onko kyse vain sen "normaalista" nivel- ja luusto-ongelmista ja niistä johtuvista säryistä, vai onko sillä jotain muutakin. Vien sen maanantaina tutkimuksiin Lahteen. Fiona tulee mukaan rokotettavaksi. Fiona syö kielon marjoja, juoksee päin betoniruukkua ja koheltaa koko rahalla, mutta on silti  koiralaumamme tervein.

Syystöiden hellittäessä pihassa (äh, toivottavasti pian!) pitäisi käydä koirien kanssa taas Hyvinkään koirauimalassa. Viime keväänä Fiona oli mukana turistina, nyt se tulisi altaaseenkin. Saas nähdä miten tätikoirien ja Vilja-siskopuolen hermot pitävät kun altaassa pyörii niiden lisäksi koko ajan itsekseen härpättävä väkkärä, joka ei muita koiria juuri väistä vaan ui päin. Tiedossa vinkeitä tilanteita...

Fionan Vilja-siskopuolelle onnittelut agilitykisauran aloituksesta ja viimeisimmästä hienosta tuloksesta! Me jätämme Fionan kanssa tuon agilityn harrastamisen hyppytekniikkakurssin oppeihin, sillä yhdistelmä peloton sähköjänis - koordinointiongelmainen ohjaaja on takuuvarmaa tapaturma-ainesta.

Fionan ja Nuutin kuvat on ottanut kasvattaja Sanna Hyytiäinen.

Nooan taidonnäyte hyppäämisestä

Fionan ihana Nuutti-veli ja aloittelijan estekorkeus

Näpsä suuntaa lelupalkalle hyppyjen jälkeen

Fiona ei oikein ymmärtänyt: "Siis minne? Tossa on noi kepit edessä!?"

Rimppakinttu ponnistaa

Hertta otti rennosti

Noppa rentona kotisohvalla eläinlääkärikäynnin jälkeen (pää ja tassut tyynyllä, tottakai)

Pihalla ritarinkannukset aloittivat  uusintakierroksen, valkoinen versio kukassa taas

Jaloauringonkukka Lemon Queen ja se ainoa kukka

Luontokuvana lopussa: tuplapilvet