kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

29.6.2014

Sääreklamointi

Teen valituksen yläkertaan tms. paikkaan, jossa määritellään tämän kesän kelit. Eletään kesäkuun viimeisiä päiviä ja piha näyttää samalta kuin 3 viikkoa sitten. Vettä sataa päivittäin, yleensä kovan tuulen kera. Lämpötila on kymmenen asteen tienoilla, oikea irvikuva keskikesästä.

Mikään muu kuin vesiheinä ei näytä kasvavan. Nyt mätänee liljojen sipulit maahan ja pionien nuput. Nostin kukkineiden tulppaanien sipuleita kuivumaan ja ne sipulit olivat homeessa kun maa on niin kostea. Pääskyt lentävät epätoivoisina sateessakin saadakseen syötävää poikasille.

Eilen kun vihdoin paistoi muutaman tunnin ajan (lämpötila oli huisat +18 astetta, vrt. viime kesän vastaavana aikana +29,5 astetta...), tapahtui selvä pyrähdys pihalla kasvun suhteen. Maanantaina kasvilavoille kylvämäni siemenet eivät ole itäneet lainkaan, mutta eilen sieltä nousi pienet alut. Samoin muka-Bowl of Beauty-pioni avasi ensimmäisen nuppunsa. Pahoin pelkään että muut pionit mätänevät, Sarah Bernhardt, Festiva Maxima ja Santa Fe ovat isoilla nupuilla jotka ruskettuvat hyvää kyytiä :( Yhden ison nupun katkaisin vahingossa Festiva Maximalta, se olisi varmaan eilen auennut ellen olisi ollut niin huolimaton.

Muka-Bowl of Beauty ei siis olekaan se, mikä sen piti olla. Kukka on iso ja vaaleanpunainen, mutta muu lajike. Ei se haittaa, kaunis on kuitenkin. Niitä BoB-pioneja on varttumassa kolme muuta, odotan mielenkiinnolla niiden kukintaa (parin-kolmen vuoden kuluttua). Elleivät nekin mätäne tämän vuoden aikana. Jos tulee märkä ja lämmin syksy niin peli on pelattu niidenkin osalta.

Vielä nupussa, mutta nuput mätänevät huolestuttavaa vauhtia

Wannabe-Bowl of Beauty

Eikä Viherpeukaloilta keväällä tilaamani loistokärhö Dr Ruppel ole sitä mitä luvattiin. Kolmen kärhön tilauksesta kaksi kukkii, mutta eivät näytä sitä miltä pitäisi.


Tämä Dr Ruppel kukki edellisessä pihassamme

Vaaleanpunainen tähtiputki

Ja sen punainen versio

Harjaneilikat aloittavat kukintaa, jokainen on erivärinen. Ensi viikolla saan kuvattua loputkin, kaikki pinkin ja punaisen eri sävyt ovat esillä.


Jalopähkämö vastaa päivän lilasävystä

Ja ensimmäinen kukkiva ritarinkannus sinisestä väristä

Keltaista edustaa siperiankurjenmiekka ja keltalaukka


Pihahälytin tarkkana 

Sadetta tiedossa - taas...

Vaikka päivät ovat olleet sateisia ja koleita, iltavalaistukset ovat olleet upeita



23.6.2014

Keskikesän juhlaa syyskeleissä

Vaikka päätin ettemme tarvitse kasvihuonetta (ts.minä en tarvitse), taidan perua päätökseni. Jopa myyrien tekemät tuhot alkavat tuntua vähäpätöiseltä kesäkuun hallaöiden aiheuttamien vahinkojen rinnalla. Muutama hallayö ennen juhannusta teki jo pahaa jälkeä daalioille ja perunoille, mutta ei tullut mieleenkään levittää hallaharsoa puolen tontin alueelle (eikä sitä niin paljoa meillä ollutkaan) jotta olisin voinut suojata koko kasvimaan ja perunat juhannuksena tulleella hallalla. Sen aikaa mitä kesäkuussa ei ole satanut, on ollut järkyttävän kylmä. Tai sitten on satanut ja ollut järkyttävän kylmä.

Perunoista on paleltunut osa kokonaan, osasta vain latvat. Isot tomaatit olivat muka talon seinän suojassa ja hallaharson sisällä, silti ovat saaneet kylmää. Hopeasipuleiden alut ovat mennyttä, ne harvat itäneet pavut kuolivat kaikki, amppelikurkku paleltui kokonaan vaikka piti olla suojassa, paprika kärsii, pensasmustikka paleltui, kuusaman ja kärhöjen latvat ovat paleltuneet, osa samettikukista on saanut kylmää, daalioiden latvat ovat keltaisia tai mustia, eivätkä juuri istutetut pionitkaan ole tykänneet. Sen sijaan vesiheinä on riehaantunut järjettömään kasvuun eikä ole kylmästä moksiskaan.

Ihme kyllä daalioita ja yksinäisiä pioneja lukuunottamatta muut perennat voivat hyvin. Ne kasvavat niin tiheässä että suojaavat toisiaan, kai. Vanhat pionit eivät hätkähdä juuri mistään, mutta juuri istutetut hennot alut eivät tykänneet.

Järjettömään rikkaruohomäärään suivaantuneena olen harkinnut kasvimaalle vain kasvilavoja. Tuskin kaikkea niihin siirrän, mutta lisää niitä taitaa tulla. Tänään teimme kaksi uutta, kummassakin on korkeutta kahden lavakauluksen verran. Nekin piti tehdä jo kuukauden alussa, onneksi emme tehneet. Ehkä nyt miltei heinäkuussa olisi hallayöt jo ohi tältä kesältä....? Jossain vaiheessa kylmän kesän saldoa tutkiessani tuli mieleen onko tässä mitään järkeä. Ahertaa sananmukaisesti yötä myöten joka ilta viikkoja ja kuukausia, ja silti se on miltei turhaa.

Perennapenkeissä ei ole tapahtunut juuri mitään, kasvu on miltei pysähtynyt kylmien säiden takia. Pionit eivät avaa nuppujaan, liljat (kyllä, niitä on vielä parisataa :) ovat samannäköisiä kuin ennen juhannusta. Tosin mitään ei ole kuollutkaan. Viime kesänä istutetusta lähes paristakymmenestä sormustinkukan taimesta kolme (!) lähti kasvamaan, näyttää siltä ettei yksikään ruskeista sormustinkukan siemenistä itänyt. Ne eivät vaan viihdy täällä. Kuten eivät muualla riesaksi asti leviävät lyhtykoisotkaan. Niitäkin olen hankkinut lisää, mutta vain muutama taimi tönöttää kovin kärsivän oloisena muiden perennojen joukossa.

Juhannuksen vietin koirien kanssa Savonlinnassa. Alunperin suunnitelma oli uittaa koiria ja etenkin Fionaa urakalla. Mutta kylmä sää ja vielä kylmempi järvivesi sotkivat suunnitelmat. Fiona ui sitten ihan itse ilman lupaa ja vahingossa. Se teki Tarat eli unohti jarrut ja jatkoi matkaa rantapenkereeltä järveen. Harrasti sitten muutaman askeleen verran vetten päällä kävelyä kunnes upposi. Tätikoirat seurasivat tilannetta rannalta paheksuvasti. Päästin nekin uimaan, tosin vain kerran kun Nopalla ei ole kunnon turkkia ja se on altis virtsatientulehduksille muutenkin.

Tätikoirille Savonlinnan mökki oli tuttu edelliskesistä, Fiona oli siellä ensimmäistä kertaa. Sille oli paljon uusia mielenkiintoisia asioita, kuten kalansavustus isäni apuna (lue: riesana), sekä tutustuminen kaloihin. Eläviin siis. Fiona päätti tutkia asiaa lähemmin ja nappasi yhden elävän ison ahvenen isäni kalasaaliista ja lähti sätkiva kala suussaan pinkomaan pitkin pihaa. Mikä harmi että kameran putki jumitti juuri silloin, kuvasta olisi tullut mahtava :) Irti-käsky toimii hyvin, Fiona tiputti kalan suustaan ja kala päätyi savustettavaksi muiden ahvenien kanssa.

Fionan harmiksi vedestä ei saa vainua, eli isäni veneen reitistä ei saanut jälkeä. Samoin aallot olivat mielenkiintoisia. Hieman jo huolestuin että meinaako se syödä koko juhannuksen veneliikenteen aallot, mutta onneksi älysi lopettaa ajoissa.

Noppa mökötti laiturilla kun ei saanut uintilupaa ja Tara kohelsi normaaliin tapaan seuranamme. Ajomatka mennen tullen oli rauhallinen, ei ollut ruuhkia ja autossa oli normimeininki: Tara avusti ajamisessa koiraosastossa selkäni takana ja Noppa & Fiona nukkuivat sylikkäin umpiunessa.

Sateinen ja kolea sää ei houkuta mihinkään aktiiviseen toimintaan. Minua. Fionaa ja Taraa se ei juuri haittaa. Fionan mielestä on mukavan viileää ja Tara ei välitä sääolosuhteista ikinä mitään. Noppaa harmittaa selvästi märkä keli. Sen olematon turkki selässä ei pidä vettä eikä lämpöä ja sade tuntuu iholla asti. Sen mieluisin paikka on sohva, jossa se nukkuu enimmäkseen selällään.

Pihalla pitäisi kuvata kaikenlaista, sadesää ei siihen houkuta. Eipähän tarvitse kastella kasvimaalla eikä uusia istutuksia ja etenkin kuunliljat tykkäävät. Onneksi meillä ei ole kotiloita eikä juuri etanoita. Niillä olisi juhlakatettu seisova pöytä näillä keleillä...

Fiona ja Tara Savonlinnassa

Fiona ui, tätikoirat katsovat kateellisina laiturilta

Noppaa lievästi sanoen harmitti uintikielto (sen huomaa etenkin korvien asennosta)

Kas näin lähtee isältä ahven Fionan matkaan...

Kuin uitettu koira: märkä Fiona

Kurkkaus mökin terassilta

Sulkaneilikka (johon on tarttunut koirankarva)

Saksankurjenmiekkoja toissaviikolta  (siperian-versiot ovat vielä nupulla)


Keijunkukan lehtiä

Juhannusyö Savonlinnassa

15.6.2014

Kädet täristen on minun blogini kirjoittaman...

Huono yhdistelmä: painavan moottorikäyttöisen trimmerin kanssa riehuminen ja sen jälkeen minkä tahansa tekeminen, joka vaatii käsiltä jotain. Yritin juoda äsken, mutta vesilasi ei noussut huulille asti. Aika vinkeää tämä kirjoittaminenkin.. Mutta kasvimaan ja pellon välinen reuna on nyt siisti, samoin perennapenkkien reunukset! Vahingoksi jäi vain yhden marja-aronian kuolema, mutta se taimi oli jäänyt minulta merkitsemättä. Punainen muovinauha on ihan ehdoton, muuten niitä vielä pieniä taimia ei timotei-pöheiköstä löydy.

Sillä aikaa kun minä saksin ja kiskoin loppuja heiniä, takiaisia ja pujoa tontin reunalta, Fiona ja Tara leikkivät pallolla ja Noppa leikki ison piparjuuripalasen kanssa. Aikoinaan kasvimaalle istutettu piparjuuri on aikamoinen riesa. Olen kuokalla kiskonut ja hakannut palasiksi juuria, jotka ovat lähes käsivarteni paksuisia. Koska piparjuuri kasvaa pienestäkin palasesta, olen nakellut niitä nurmikolle enkä kompostiin. Noppa huomasi ison palasen ja jostain syystä riemastui siitä. Maailman älykkäimmän koirarodun edustaja kieriskeli piparjuuren päällä, tappoi sitä ja lopulta repi väkevän juuren aivan silpuksi.

Viikonlopun vietimme mökillä, kotiin palasimme tänään hyvissä ajoin (jotta ehdittiin tehdä pihatöitä täälläkin). Perjantaina koirat uivat mökillä, juuri ennen kuin alkoi ukkonen myrskyineen. Tänään ennen kuin lähdettiin kotiin käytin ne vielä uudelleen ja Fiona oli sitä mieltä että hän jää sinne järveen. Kotimatkalla autossa oli kolme väsynyttä ja märkää koiraa.

Tara unohti mökillä jarrut ja tuli rappuset alas niin vauhdilla että osa anturasta jäi matkalle. Taas. Verta tuli kiitettävästi.

Tänään oli treenikenttä oli Fionan ja minun  kun muita ei sinne tullut,  käytin hyväkseni kentän reunalla olevaa metsikköä ja tein (jälki)keppitreenit samalla. Luulisi että viikonlopun touhottamisen jälkeen Fiona olisi ollut liian väsynyt, mutta se jaksoi tehdä hienosti töitä ja pienen muistuttelun jälkeen ilmaisi kepit hyvin. Lisää harjoituksia tarvitaan paljon, mutta selvästi idea on sillä selvä.

Kotona pihalla myyrät ovat myllertäneet nurmikkoa ja riehuneet talon päädyn kukkapenkissä. Ostin koivutislettä joka on kuulemma tehokas karkoittaja pahan hajunsa ansiosta. Toivottavasti tehoaa.

Isommassa perennapenkissä pioni Karl Rosenfield ilmoitti ettei enää viihdy ja tekee kuolemaa. Sen vieressä kaksi Sarah Bernhardt:ia voi hyvin, joten Kallen tilalle tulee Santa Fe (on kuulemma hyvin paljon Bowl of Beauty:n näköinen). Muut isot vanhat pionit ovat kukassa/avaamassa nuppujaan, joten tukikepit tulevat tarpeeseen. Jostain syystä tänä vuonna ne ovat kasvattaneet pitkät varret, eli vanhat tukikepit ovat aivan liian matalat. Syy saattaa olla myyrille höveliäästi jakamani kanankakka joka on nostanut perennapenkin typpipitoisuutta liiaksi.

Kasvimaalla ensimmäinen nauriskylvö epäonnistui, siemenissä oli jotain vikaa. Seuraava kylvö näyttää jo paljon paremmalta, kohopenkissä on suorastaan ruuhkaa. Pavut nirsoilevat taas, vain muutama on noussut. Viime vuodesta oppineena en hötkyile niiden kanssa. Pakastimessa on vieläkin viimekesäisiä papuja... Lisäksi laitoin köynnöspapua kasvamaan kärhöjen ja tuoksuherneiden seuraksi rautasäleikön juureen näköesteeksi kompostille.

Noppa odottaa marjojen kypsymistä, se käy joka päivä haistelemassa puutarhavadelmat, karviaiset, herukat ja mansikat. Jälkimmäiset ovat terassin kaiteella, joten se ei onneksi ylety kaikkiin kypsyviin marjoihin. Muuten meille ei jäisi mitään.

Loppukesä on Nopalle juhlaa kun marja-aroniatkin kypsyvät. Ja puolukat. Mustikoista puhumattakaan. Vadelmat ovat sen ehdoton herkku, puskissa käy maiskutus kun Noppa syö vadelmia huulet törröllään.

Juhannuksena on tiedossa taas kaikenlaista ohjelmaa, uusia juttuja ja kokemuksia Fionalle. Kolea ja kostea sää ei haittaa, eipähän tarvitse huolehtia kasvimaan ja kukkien kastelusta eikä stressata siitä että koirilla olisi liian kuuma.

 Nuija ja tosinuija, eli Fionan ja Taran leikit

Noppa sai ilmavainun mökillä jostain (peurasta?) ja lähti korvat pystyssä mökin taakse kallioille. Palasi sieltä hetken kuluttua kirsu yhä ilmavainua ottaen.

Keijunkukka, ensimmäinen kukassa (osa keijunkukista on jäänyt myyrien moottoritien alle ja törröttää kärsineen oloisena vinossa perennapenkissä).

Laukat eivät kelpaa myyrille. Siitä syystä suosin niitä yhä enemmän.

Ensimmäinen leimu kukkii. 

Punaiset päivänkakkarat ovat sitkeitä: alla ei ole kuin ilmaa (=myyrien onkaloita), mutta kukkaa pukkaa.

Keltaisen päivänlilja (ns. perusversio) aloitti kukinnan. Ja sitä riittää.

Tarhakylmänkukka tasan kuukausi kukkimisen aloituksesta. Tästä tulee mieleen Johnny Depp:n Saksikäsi Edward

Vielä muutama tulppaanikuva aivan kesäkuun alusta




ja iltarusko alkuviikolta

11.6.2014

Pihakiireitä ja Fionan näyttelydebyytti

Vaikka kesän alun päivät ovat upean pitkiä, eivät nekään meinaa riittää sille kaikelle tekemiselle jota tämä vuodenaika tuo. Ensi vuonna pitää ottaa osa kesälomasta toukokuun lopussa jottei tarvitsisi riehua pihalla puolille öin harva se ilta. Tai toisaalta: olen siellä pihalla joka tapauksessa, oli lomaa tai ei ja oli muka pihatyöt tehty tai ei. Koskaan ne eivät tule valmiiksi kuitenkaan.

Jottei aika vaan kävisi pitkäksi (tai tulisi hetkeä jolloin ei olisi odottamassa jotain istutettavaa), tein löytöjä paikallisessa Agrimarketissa. Tämä ilta meni uusia hortensia-ostoksia istuttaessa ja valeessa kasvaneiden siirtämisessä. Vielä pitäisi löytää paikka valkokirjokanukalle ja keltakirjokanukalle, tarhakotakuusamalle ja suklaakirsikalle. Niin, ja sille magnolialle jonka ostin Kauppilasta kuukausi sitten. Niin ja niille kuudelle kärhölle jotka hankin loppukeväästä... Ruusu- ja kuolanpionit ovat sentään istutettu, helppo homma kun myyrien jäljiltä perennapenkeissä on rutkasti tilaa. Daalioiden istutus oli nopeaa, niitä ei sitten jäänyt eloon kuin kahdeksan (24 ruukullista oli esikasvatuksessa, suurin osa paleltui vappuna). Gladiolukset kasvavat kohinalla viimekesäisistä sipuleista, saa nähdä kukkivatko myös.

Myyrät tekevät yhä inventaarioita perennapenkkeihin ja kostoksi tein niille siitä hieman hankalampaa. Ensin perennapenkin reunasta maata pois lapion terän syvyyden verran ja 15 cm leveydeltä, sitten muoviset juuriesteet rikkaruohoja varten ja tiukkaan poljettua soraa myyriä varten. Kyllähän ne menevät kummastakin läpi, mutta onpahan ainakin enemmän työtä.

Kasvimaalta puuttuu enää kaksi lavakaulusta (2+3 kaulusta päällekkäin), sen jälkeen vain raivoisaa kitkemistä ja kastelua siellä. Kastelun on onneksi hoitanut luonto hyvin tähän asti, mutta toisaalta se tekee lisää kitkettävääkin. Ja sitä riittää.

Juha teki aidan isäni kanssa kasvimaan ympärille ja portit sinne myös. Hullut karvapuutarhurit ovat katkeria kun eivät pääse osallistumaan kitkemiseen, mutta lohdutukseksi heitän Fionalle voikukkia syötäväksi. Ja sehän syö. Teinikoiralle ei kurkku eikä salaatti kelpaa, mutta voikukka ja heinä ovat herkkua.

Kesän myötä vakituiset koiratreenitkin ovat jääneet tauolle ja Fionan kanssa ollaan tehty vain satunnaisia kotitreenejä. Ainakaan näyttelyseisontaharjoitukset kotona eivät ole tehonneet, huomasin sen kun olimme sunnuntaina Lohjalla ryhmäerikoisnäyttelyssä. Epäilen vahvasti että Fiona oli syönyt liikaa yrttejä kasvimaan reunalta koska se käyttäytyi miltei kuin oikeat koirat. Ensin se oli katkera kun ei päässyt leikkimään ihan jokaisen vastaantulevan koiran kanssa, sitten tyytyi osaansa ja hengaili rennosti. Kehässä seisominen ei siis sujunut lainkaan hyvin, se sijaan se juoksi niin nätisti etten ollut silmiäni uskoa.

Brittituomari tykkäsi meidän karvapallosta ja Fiona voitti junioriluokan saaden SA:n (sertifikaatin arvoisen). Paras narttu-luokassa se oli joukon nuorimpana neljäs. Hieno aloitus näyttelyuralle!

Hillevi Karvapallo (Fiona) ei suostu vieläkään luopumaan jättipaksusta turkistaan vaikka juoksutkin tulivat ja menivät. Ison karvamäärän seassa on pieni koira, kuten taas huomasin kun pesin sitä näyttelyä varten. Niin kivaa se leirin vepeily ja vedessäolo Fionan mielestä oli, että se tulee nykyään suihkuun puolijuoksua ja suihkussa seisoo paikoillaan kuin Lootin vaimo. Ehdottomasti helpoin pestävä meidän laumasta. Ja ehdottomasti sitä pestään eniten koska löytää lenkiltä joka ojan ja mutalammikon.

Koirat ovat olleet avustamassa pihatöissä kiitettävästi. Noppa pitää vahtia, Tara paimentaa rikkaruohoja ja Fiona paimentaa Taraa. Minulla ei ole hetkeäkään yksinäinen olo, joku seuraa koko ajan jokaista liikettäni...

Seuraavat päivitykset ovat kukkakuvapitoisia, olen kuvannut ahkerasti mutta purkanut kameraa laiskasti.
Ensin Fionan ensimmäisestä näyttelystä (kaikki näyttelykuvat otti Sari Hujanen)

Kovin vakava nuori koira juuri ennen kehäänmenoa

Fiona arvosteltavana, takana Fionan pikkuserkku Briskness-kennelistä

Se juoksee hihna löysällä ja minun takanani/vierellä!

Aina ei malta olla edustava :)

Pihalla kukoistaa
Unikoita ja saksankurjenmiekkoja

Lumipalloheisi on taas painunut kukkien painosta

Keltainen keisarinpikarililja

Valkoinen särkynyt sydän

                        Etupihan havupenkki (jossa kukkii myyriltä säästyneet tulppaanit)


Sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi upean jalohortensian Endless Summer:n


Onnellinen koira (Nopalla on näemmä lääkitys kohdallaan :)

Ukkosta tiedossa

Iltausvaa

Sohvanvaltaajat tänään iltalenkin jälkeen. Nopalla on käynyt joku vahinko kun on unohtunut lattialle. Yleensä se on ensimmäisenä ja viimeisenä sohvalla.