Täti- ja teinikoira-asiaa sekä puutarhatuhojen inventointia
Viikonloppu meni mökillä remonttia tehden (ei riitä että sitä tehdään myös kotona...), ts. Juha korjaili ja remontoi ja minä tein jokatoukokuisen toivioretken lähialueen kesäkukkia myyvään puutarhaan. Itse asiassa kesäkukkia en ostanut muita kuin erivärisiä lumihiutaleita, mutta mukaan tarttui muutama laatikollinen tomaatintaimia, persiljaa, tilliä, mansikkaa, suippopaprika ja amppelikurkku. Viimeisin mainittu on sen verran jyhkeässä amppelissa että taitaa jäädä ripustamatta ja päätyy johonkin tasaiselle alustalle. Meiltä ei niin tanakkaa koukkua löydy sille sopivasta paikasta (koukkuja löytyy joka lähtöön, mutta sopivaa paikkaa ei).
Perjantain koleus vaihtui lauantain helteeksi, suora siirtyminen pukeutumisessa toppatakista toppiin. Noppa päätti heittää talviturkin ja kielloista huolimatta "putosi" laiturilta, Tara-tolvana tietenkin perässä. Fiona oli viikonlopun fiksuin koira ja jäi rannalle ällistelemään tilannetta sekä saunasta juossutta emäntää joka vei Nopan mökkiin kuivattavaksi sadattelujen kera. Nopan kunnon ja herkkyyden lämpötilan vaihteluille huomioiden sen uintireissu ei ollut fiksu idea. Onneksi se ei ollut moksiskaan, mitä nyt nukkui seuraavan yön tiiviisti sohvalla villahuovan päällä. Kuten myös Tara.
Fiona toipuu juoksuistaan ja käyttäytyy epäilyttävän normaalisti. Se ei syö enää ihan kaikkea, on keskittynyt lähinnä rikkaruohojen ja yrttien mussuttamiseen. Eli sen hengitys haisee hammastahnalle (piparjuurta, minttua tai saksankirveliä) ja sillä on hieman ilmavaivoja (vähemmästäkin voikukkien syömisestä..). Koulutuksessa sillä on vaihe "En ole kuullutkaan moisesta!", joten harkitsen vakavasti tokokisauramme aloittamisen siirtämistä hamaan tulevaisuuteen. Jälki siltä kyllä onnistuu, viime viikolla Virven koulutuksessa se teki hienon peltojäljen vieraan ihmisen (Virven) tekemänä ja ilmaisi vieraan kepin. Olin todella tyytyväinen, keppejä kun ei olla "ehditty" (lue: laiska omistaja) harjoitella juuri lainkaan. PK-tottikseen palaamme joskus ensi vuonna, kunhan teinikoira on opetellut monta muuta asiaa siihen mennessä.
Tänään päästin miltei perinteisen itkuporaraivarin kun huomasin viikonlopun aikana myyrien riehuneen perennapenkeissä raivoisasti. Koko pitkän perennapenkin laita oli nostettu ylös ja matka oli jatkunut aina liljoihin asti, joita oli syöty häkistä huolimatta. Eli häkin reuna on liian matalalla ja ne kerpeleen jyrsijät pääsevät sinne. Toisaalla huomasin kokonaisen liljapenkin kadonneen. 50 toissakesänä istutettua liljaa on hävinnyt. Täysin. Siinä kohdassa ei kasva edes rikkaruohoja. Ketutukseni oli lievästi sanoen korkea.
Purin hammasta niin että amalgaamit rutisivat ja yritin ajatella positiivisesti että onpahan tilaa perennapenkissä niille lukuisille daalioille jotka ovat esikasvatuksessa. Tosin niissä ei ole elon hiventäkään. Mutta monta kesää vanhat gladiolukset puskevat alkua innolla purkeissaan. Niiden ei pitäisi kukkia montaa kesää peräkkäin saati ylipäätään selvitä talven yli kellarissa paremmin kuin daaliat.
Myyrät ovat jyränneet keisarinpikarililjojen välistä niin, että osa niistä on ihan vinossa. Se siitä keisarinpikarililjan pahasta hajusta, joka kuulemma karkottaa myyriä.
Muita tuhoja ovat kadonneet salkoruusut, joista en voi syyttää myyriä. Osaan tuli salkoruusuille tyypillinen tauti (johon kukaan ei tunnu keksivän apua), osa innostui kasvamaan lauhan talven aikana ja sitten paleltui kun pakkaset viimein tulivat. Jaloangervoista ei ole jäljellä kuin osa, ne kuivuivat kuoliaaksi kun kasvoivat myyrien onkaloiden päällä ja juuret kuivuivat. Toinen talventähti kuoli muuten vain, osa kärhöistä on kuollut, mutta osa jotka ovat aivan ohjeiden vastaisesti istutettu, voivat hyvin. Ota niistä sitten selvää! Eniten harmittaa kiinankeltakärhön häviäminen. Se kukki pakkasiin asti kauniisti.
Pionit eivät välitä myyristä, pakkasista tai kuivuudesta. Kun ne kerran ovat päättäneet kasvaa, niin tekevät sen ympäröivistä olosuhteista piittaamatta. Se kaikista vanhin niistä tuuppaa jo nuppua vaikka muut vasta harkitsevat kasvua.
Havukasveista kuoli talven aikana osa, taitaa olla luonnollista poistumaa (hollantilaiset havukasvit eivät viihdy välttämättä näillä leveysasteilla eikä olosuhteissa). Valkoista punahattua en enää osta, White swan-ostokseni oli viime kesänä taas turha (kolmas kerta ja jos nyt uskoisin jo...). Monen puutarhaharrastajan manaama lyhtykoiso ei vaan viihdy meillä. Se kuulemma leviää riesaksi asti, mutta minä hankin sitä lisää joka vuosi! Toisin kun tarha-alpi, jota pääsen kitkemään taas kottikärryllisen verran jo nyt.
Ensi viikonloppuna on tiedossa erittäin mustavalkoista toimintaa, sitä ennen pitäisi ehtiä tehdä kasvimaalle penkit ja istuttaa ne lukuisat kelta-, puna-, hopea- ja salottisipulit joita olen hankkinut sekä tehdä paljon, paljon muuta...
Sen kummemmin selittelemättä, narsisseja:
Muutamat tulppaanitkin ovat jo auenneet (osa on myyrien kuljettamina ihan muualla kuin minne olen ne istuttanut...).
Perjantain koleus vaihtui lauantain helteeksi, suora siirtyminen pukeutumisessa toppatakista toppiin. Noppa päätti heittää talviturkin ja kielloista huolimatta "putosi" laiturilta, Tara-tolvana tietenkin perässä. Fiona oli viikonlopun fiksuin koira ja jäi rannalle ällistelemään tilannetta sekä saunasta juossutta emäntää joka vei Nopan mökkiin kuivattavaksi sadattelujen kera. Nopan kunnon ja herkkyyden lämpötilan vaihteluille huomioiden sen uintireissu ei ollut fiksu idea. Onneksi se ei ollut moksiskaan, mitä nyt nukkui seuraavan yön tiiviisti sohvalla villahuovan päällä. Kuten myös Tara.
Fiona toipuu juoksuistaan ja käyttäytyy epäilyttävän normaalisti. Se ei syö enää ihan kaikkea, on keskittynyt lähinnä rikkaruohojen ja yrttien mussuttamiseen. Eli sen hengitys haisee hammastahnalle (piparjuurta, minttua tai saksankirveliä) ja sillä on hieman ilmavaivoja (vähemmästäkin voikukkien syömisestä..). Koulutuksessa sillä on vaihe "En ole kuullutkaan moisesta!", joten harkitsen vakavasti tokokisauramme aloittamisen siirtämistä hamaan tulevaisuuteen. Jälki siltä kyllä onnistuu, viime viikolla Virven koulutuksessa se teki hienon peltojäljen vieraan ihmisen (Virven) tekemänä ja ilmaisi vieraan kepin. Olin todella tyytyväinen, keppejä kun ei olla "ehditty" (lue: laiska omistaja) harjoitella juuri lainkaan. PK-tottikseen palaamme joskus ensi vuonna, kunhan teinikoira on opetellut monta muuta asiaa siihen mennessä.
Tänään päästin miltei perinteisen itkuporaraivarin kun huomasin viikonlopun aikana myyrien riehuneen perennapenkeissä raivoisasti. Koko pitkän perennapenkin laita oli nostettu ylös ja matka oli jatkunut aina liljoihin asti, joita oli syöty häkistä huolimatta. Eli häkin reuna on liian matalalla ja ne kerpeleen jyrsijät pääsevät sinne. Toisaalla huomasin kokonaisen liljapenkin kadonneen. 50 toissakesänä istutettua liljaa on hävinnyt. Täysin. Siinä kohdassa ei kasva edes rikkaruohoja. Ketutukseni oli lievästi sanoen korkea.
Purin hammasta niin että amalgaamit rutisivat ja yritin ajatella positiivisesti että onpahan tilaa perennapenkissä niille lukuisille daalioille jotka ovat esikasvatuksessa. Tosin niissä ei ole elon hiventäkään. Mutta monta kesää vanhat gladiolukset puskevat alkua innolla purkeissaan. Niiden ei pitäisi kukkia montaa kesää peräkkäin saati ylipäätään selvitä talven yli kellarissa paremmin kuin daaliat.
Myyrät ovat jyränneet keisarinpikarililjojen välistä niin, että osa niistä on ihan vinossa. Se siitä keisarinpikarililjan pahasta hajusta, joka kuulemma karkottaa myyriä.
Muita tuhoja ovat kadonneet salkoruusut, joista en voi syyttää myyriä. Osaan tuli salkoruusuille tyypillinen tauti (johon kukaan ei tunnu keksivän apua), osa innostui kasvamaan lauhan talven aikana ja sitten paleltui kun pakkaset viimein tulivat. Jaloangervoista ei ole jäljellä kuin osa, ne kuivuivat kuoliaaksi kun kasvoivat myyrien onkaloiden päällä ja juuret kuivuivat. Toinen talventähti kuoli muuten vain, osa kärhöistä on kuollut, mutta osa jotka ovat aivan ohjeiden vastaisesti istutettu, voivat hyvin. Ota niistä sitten selvää! Eniten harmittaa kiinankeltakärhön häviäminen. Se kukki pakkasiin asti kauniisti.
Pionit eivät välitä myyristä, pakkasista tai kuivuudesta. Kun ne kerran ovat päättäneet kasvaa, niin tekevät sen ympäröivistä olosuhteista piittaamatta. Se kaikista vanhin niistä tuuppaa jo nuppua vaikka muut vasta harkitsevat kasvua.
Havukasveista kuoli talven aikana osa, taitaa olla luonnollista poistumaa (hollantilaiset havukasvit eivät viihdy välttämättä näillä leveysasteilla eikä olosuhteissa). Valkoista punahattua en enää osta, White swan-ostokseni oli viime kesänä taas turha (kolmas kerta ja jos nyt uskoisin jo...). Monen puutarhaharrastajan manaama lyhtykoiso ei vaan viihdy meillä. Se kuulemma leviää riesaksi asti, mutta minä hankin sitä lisää joka vuosi! Toisin kun tarha-alpi, jota pääsen kitkemään taas kottikärryllisen verran jo nyt.
Ensi viikonloppuna on tiedossa erittäin mustavalkoista toimintaa, sitä ennen pitäisi ehtiä tehdä kasvimaalle penkit ja istuttaa ne lukuisat kelta-, puna-, hopea- ja salottisipulit joita olen hankkinut sekä tehdä paljon, paljon muuta...
Sen kummemmin selittelemättä, narsisseja:
Muutamat tulppaanitkin ovat jo auenneet (osa on myyrien kuljettamina ihan muualla kuin minne olen ne istuttanut...).
Tämä on muistaakseni Monsella.
Tarhakylmänkukka
Trio mökillä auton varjossa (aito tilanne, minua seurattiin kun pakkasin kasveja pakuun)
Iltavalo tänään
Kommentit
Lähetä kommentti