kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

27.4.2014

Pihaelämää

SE aika alkoi taas. SE aika tuo mukanaan tietynlaista pakkokäyttäytymistä ("Onko jo pakko mennä sisälle? En tahdo, en! Onko pakko siivota siellä? En tahdo, en!"), ajantajun häviämistä ("Miksi täällä pihalla on niin hämärää? Ai kato, kuuden tunnin kuluttua pitäisi herätä ja lähteä töihin.."), pakkoliikkeitä ("Mä kaivan vielä tämän kuopan ja tämän ja tämän ja tämän..."), kipeytyneitä lihaksia, palanutta naama- ja kaulanahkaa (ikäänkuin ryppyjä ei olisi muutenkin jo tarpeeksi...), jonkinsortin aivotoiminnan lamautumista ("Olen istutellut 6 tuntia perennoja eikä päässä ole pyörinyt yhtään mitään, kuinka virkistävää") ja ns. normi-ihmisten toimien häviämistä ("Mikä telkkari? Kuka sitä ehtii katsoa?Ai mitkä uutiset?).

SE aika on myös pankkikortille rasittavaa aikaa ("Iik, Lidlissä oli myytävänä liljoja joita minulla ei vielä ole. Iik, Kodin Terrassa on jalokärhöt alle 5 euroa kappale" jne...). Puhumattakaan parisuhteesta, jossa siippa kuulee päivästä toiseen analysointia koreanonnenpensaan kukinnasta tai nauriiden siemenien kylvön parhaasta ajankohdasta.

Kun hämärä ja koleus laskeutuvat myöhäisen illan myötä,  puutarhuri nilkuttaa sisälle väsyneenä, mutta ah, niin tyytyväisenä. Paitsi että olisi ollut kiva saada ne loputkin isotuomipihlajat uuteen paikkaan ja ne syreenit jäivät vieläkin liian pieniin ruukkuihin istutusta odottamaan ja ne myyränkolot piti tukkia ja ja ja...

SE aika tuo myös hetkiä jolloin puutarhurille tulee mieleen että joskus homma saattaa mennä vähän överiksi. Kuten silloin kun purkittaa iltakausia esikasvatukseen 26 ruukullista (!) daalioita (ja oliko pakko ostaa vielä muutama lisää, häh?!"), kaivaa kellarista lähes 100 gladioluksen sipulia (oliko niitä tosiaan niin paljon?) ja on "vahingossa" ostanut jo lisääkin niitä (huoh...) tai sekoaa Lidlin edullisesta liljavalikoimasta niin, että joutuu tekemään uuden kukkapenkin liljoille (siis entisten parinsadan liljan lisäksi. Ooops...). Puhumattakaan kasvimaasta, jonne onnellinen (mutta väsynyt) puutarhuri ei ole vielä edes ehtinyt!

SE aika tarkoittaa myös tietynlaisten asioiden hankkimista (kasvien lisäksi), kuten erinomaisen, juuri ilmestynen Kukkia sipuleista kirjaa. Suosittelen! Saila Routio on tietävä, osaava ja mielenkiintoisesti kirjoittava puutarha-alan ammattilainen, jonka blogia ja kirjoja luen aina mielenkiinnolla. Kirjassa oli paljon mielenkiintoista tietoa sipulikasveista, minulle paljon uutta asiaa. Tosin sillä oli se huono puoli, että tuttu "Mä TAHDON tuon kasvin"-ilmiö nosti vaarallisesti päätään...


SE aika eli kevät ja kesä ovat onnellisen puutarhurin parasta aikaa!

Siinä jossain viikonloppu- ja iltapuuhien eli kottikärryjen lykkimisen ja multasäkkien raahaamisen välissä pitäisi treenata Fionaa, ulkoiluttaa joka päivä koko koirapoppoo, siivota sisällä ja edistää remonttia edes sillä tavoin että karsisin tavaramäärää joka pitää siirtää talon toiselle puolelle. Talon pienempi puoli on jo asuttavassa kunnossa, isomman puolen remontti alkaa heti kun olemme saaneet sen tyhjäksi. Rasittava urakka käydä taas läpi tavarat, joista pitäisi miettiä mitä ihan oikeasti tarvitaan ja mitä ei. Muutaman muutto  alle kahdessa vuodessa ei ole näemmä karsinut niitä vielä tarpeeksi.

Mustavalkoiset karvakorvamme sinnittelevät ees taas pihalla sinkoilevan omistajansa perässä kiitettävällä pitkäjänteisyydellä. Fiona aktivoi itse itseään (repii juuria, kaivaa kuoppia, syö rikkaruohoja, kiusaa Taraa), Noppa vahtii ettei kukaan ulkopuolinen tule pihaan sen huomaamatta ja Tara avustaa Hullun Puutarhurin roolissaan niin kuin aina.

Eilen oli pitkän tauon jälkeen hieman jähmeää leikkimistä Vilja-bortsulla ja Taralla. Edellisestä tapaamisesta oli useampi kuukausi ja Tara ei oikein lämmennyt ajatukselle leikkiä Viljan kanssa. Fiona haastoi siskopuoltaan leikkimään monesti, mutta Viljalle se ei kelvannut. Noppa ei tuttuun tapaansa noteerannut Viljaa lainkaan, kunnes ruokaillessamme Vilja erehtyi tulemaan liian lähelle rouvakoiran kerjuupaikkaa. Muhkea murina muistutti Viljalle kuka on lähinnä pöytää kun sen ääressä syödään. Optimisti Noppa, ei se sieltä mitään kuitenkaan saa.

Noppa säikäytti Viljan vierailun jälkeen myöhään illalla voimalla huonosti, mutta onneksi se oli ohimenevää. Yöuneni jäivät vähiin kun vahdin ettei tarvitse taas lähteä päivystykseen.

Ensi viikolla on koirilla (ja meillä) tiedossa ohjelmaa joka illaksi, vappuskumpat hörpätään pikaisesti iltamyöhällä päivän urakoinnin jälkeen. Jos edes muistetaan.

Tätikoira Tara, iältään lähes 6-vuotias, mieleltään yhä puolivuotias

Vilja

Esikoita

Keltaisia krookuksia, jokakeväinen aurinko maan pinnalla

Lisää krookuksia


Kevätkurjenmiekka Katherine Hodgkin


Idänsinilijoja ja posliinihyasintteja


Vaalea idänsinililja

Hyvän päivän ilta Hämeessä huhtikuussa

19.4.2014

Pikavauhtia päivystykseen

Maanantai-iltana Nopan vointi huononi yllättäen ja nopeasti. Se alkoi ripuloida, sitten se oksensi ja lopulta se oksensi kaaressa vettäkin. Mitkään lääkkeet eivät tietenkään pysyneet sisällä, enkä saanut annettua sille kortisonia jota se tarvitsee stressitilanteessa paljon Addisonin taudin takia.

Soitin Hattulaan eläinlääkäriasemalle ja matkaan lähdettiin saman tien. Noppa pistettiin tippaan ja se sai suoneen kortisolia ja pahoinvoinninestolääkkeitä. Sen maksa-arvot olivat nelinkertaiset, mutta se johtui luultavasti tulehduksesta.

Noppa oli jo veltto kun päästiin eläinlääkäriin, istuin sen vieressä ja rapsuttelin sitä, supattelin korvaan ja rauhoittelin, sillä stressi on Nopalle hengenvaarallista kun sen elimistö ei tuota siihen vasta-aineita (kortisolia), syynä Addisonin tauti.

Puoli kolmelta yöllä kun hoitaja tuli laittamaan antibioottia Nopalle ja ilmoittamaan että voimme lähteä, Nopalta alkoi valua peräpäästä verta ja eritteitä. Haju oli kuvottava ja Noppa valui enemmän kuin mitä oli nestettä suoneen saanut. Olin epätoivoinen kun lääkäri ei tullut paikalle ja hoitaja ilmoitti että menkää kotiin ja tulkaa sitten takaisin jos vuoto ei lopu. Jep, ajaisin vuotavan koiran kanssa kotiin ja tulisin saman tien paikalle uudelleen? Odotin sen aikaa että vuoto hieman tyrehtyi, maksoin (551 euroa, ei mene vakuutukseen enää kun korvauskatto on täyttynyt taas) ja ajoin kotiin Noppa pakattuna huopiin.

Kotona pesin sen verestä ja eritteistä, sitten se joi pitkään (ihanaa!) ja lyyhistyi nukkumaan. Torkuin pari tuntia, tarkistin sen voinnin ja lähdin töihin. Juha jäi kotiin ja vanhempani tulivat meille myös, Noppa oli tarkkailussa koko päivän. Se tuijotti aamulla piimäpurkkia silmät kiiluen, kerrankin olin helpottunut sen ahneudesta! Nopalla on viikon kestävä antibioottikuuri ja pahoinvoinninestolääkitys ja toipunut nopeasti, tosin on yhä väsynyt ja uupuu helposti. Mutta ruokahalu on normaali ja sen suureksi närkästykseksi ruoka on kevennettyä ja vähennettyä.

Tara ja Fiona olivat huolissaan Nopasta tai oikeastaan siitä, että ne jäivät ilman huomiota Nopan takia. Sisar rento mustavalkoinen tutki Noppaa pitkään sen tultua lääkäristä. Onneksi Tara ja Fiona eivät millään lailla  häirinneet Noppaa ja ovat yhä normaalia varovaisempia sen kanssa.

Torstaina Tara sai kotona akupunktiohoitoa kun Olga tuli laittamaan sille neulat selkään. Tara on taas ihan jumissa, toisin kuin Noppa ja Fiona.

Tänään meillä oli mieluisia vieraita kun Marja tuli Karkki-bortsun ja Skip-sheltin kanssa kylään. Karkki ja Noppa ovat miltei saman ikäisiä (vain kolmen kuukauden ikäero), niillä on sama isoisä (Borderfame Heart n Soul) ja ne ovat muutenkin hyvin samanoloisia. Sellaisia rennon itsevarmuuden omaavia tätikoiria, jotka eivät turhia hötkyile. Ne eivät olleet nähneet toisiaan aiemmin, mutta käyttäytyivät kuin vanhat, arvokkaat tutut.

Skip vaivaantui Fionan yltiöpäisestä mielistelystä ja touhusi mieluumin omiaan kuin sieti teinikoiran leikkiinkutsuja. Tara oli sitä mieltä että pallo voittaa koirakaverit. Ihan normimenoa siis.

Touhukkaan päivän jatkeeksi vielä pihatöitä (minä istutin ja kitkin, Noppa nukkui etupihalla, Tara paimensi rikkaruohoja ja Fiona tappoi pihaleluja) ja pieni iltalenkki ja sitten syvä hiljaisuus. Tai siis jatkuva rapina, uikutus ja suhina kun tassut hankaavat lattiaan. Touhukas päivä jatkuu koirien unissa.

Huomenna on Fionan näyttelykoulutus, maanantaina pitkästä aikaa Mikan koulutus ja pitäisi aktivoitua treenipuolella muutenkin. Tämän viikon koulutukset ja kaikki muu olivat sivuseikkoja jotka jäivät pois, tärkeintä oli Nopan vointi. Niin vakava alkuviikon tilanne oli, ettei Noppaa rasiteta enää sitä vähääkään, eli vaikka se niin nautti lauantain Dreamoor-koulutuspäivällä hengailusta, en uskalla enää ottaa sitä vastaaviin tilaisuuksiin.

 Noppa päivystyksessä joskus puoli kolmen aikaan maanantai-tiistai välisenä yönä.

Karkki (Pikkupaimenen Lucky One)

Karkki ja Noppa istua napottivat vierekkäin niin kauan kunnes sanottiin että voitte siirtyä. Mitä sitä turhia hötkyilemään...

Fiona mielistelee Skipille

Skip ja Noppa

Taraa nauratti metsässä

Fiona seurasi naapuritalon tapahtumia

 Fiona, pallo ja ihana auringonpaiste


13.4.2014

Kyllä lähtee!

- Käsistä (Fiona eilen kun pääsi autosta).
- Työskentely (Fiona eilen)
- Pakkaset (Ilmatieteen laitoksen mukaan tiedossa öitä ilman pakkasta tai edes hallaa).
- Kasvu pihalla (viitaten edelliseen, viikon kuluttua pitäisi olla +19C lämpötiloja, jippii!).
- Talvitakit, -housut, -kengät ja -huivit varastoon (viitaten edelliseen).

Tänään piti olla lepopäivä aktiivisen viikon ja eilisen Dreamoor-koulutuspäivän jäljiltä. Joku voisi kertoa sen koirillekin. Oletin että eilisen 12-tuntisen aktiivipäivän jälkeen tätikoirat olisivat olleet puolikuolleita ja Fionakin hieman hyytynyt, mutta ei. Hillitön liikunta- ja ruokavaje kuulemma kaikilla. Eikä mitään tekemistä.

Illalla on näyttelykoulutus jonka jälkeen teen pikatreenit Nopalle ja Fionalle, mutta muuten saavat tyytyä rauhalliseen sunnuntaihin. Eilen saivat kuitenkin niin paljon aktiviteettia että pärjäävät sillä tämän päivän.

Perjantaina kävimme hallilla muka pikaisesti, tosin aikaa kuluikin normaalit pari tuntia. Fiona teki erinomaista seuraamista ja kerrankin niin että muut näkivät :) Yleensä se skarppaa aina kun ei ole ketää todistamassa. Noppa lirkutteli Riitta Räsäselle ja Tara ei pystynyt tulemaan autosta ulos. Normitouhua tätikoirilta siis.

Lauantaiaamuna pakkasin karvalauman autoon ja suunnistin kohti Hausjärveä Dreamoor-koulutuspäivää viettämään. Paikalla olivat kaikki Fionan sisarukset ja edellisestä Dreamoor-pentueesta miltei kaikki koirat. Sirke Viitanen kertoi meille ensin yleisesti tokon ja pk-tottiksen eroista ja mitä niissä tulee huomioida koulutuksessa. Sen jälkeen jokaisella koirakolla oli kaksi kertaa vartin ajan Sirken koulutusta.

Fiona kiskoi ja vouhotti koko rahan edestä ja tuntui jo siltä ettei tästä mitään tule. Alun yhteispaikkaolokin meni ihan pipariksi, etenkin kun Fiona huomasi kasvattaja-Sannan ja keskittyi vain Sannan luo pääsemiseen. Mutta kun meidän vuoro koitti, käsissäni olikin koira jolla oli korvat. Saimme erinomaisia vinkkejä haluamiini koulutuskysymyksiin ja työ jatkuu kotitehtävien merkeissä. Oli helpotus saada kokemuksen ja tietämyksen tuomia ohjeita mitä tulisi tehdä etten tyri niitä.

Päivä oli pitkä, mutta kului hujauksessa. Tai ainakin siltä minusta tuntui. Tätikoirat olivat paikallaolossa mukana ja muuten kävivät hengailemassa kentän reunalla. Päivän päätteeksi muiden jo lähdettyä Tara pääsi leikkimään Fionan isän Manun ja velipuoli Nooan kanssa. Tara käyttäytyi kuin juoksuinen nuori narttu (kyseessä on kuitenkin leikattu lähes 6-vuotias koira...) ja oli aivan riemuissaan kun Nooa juoksutti sitä. Oli ilo nähdä Tara niin hyväntuulisena ja riehakkaana vieraiden koirien kanssa.

Kun koulutusosuus oli ohi, päästimme Metalliset eli Fionan sisaruksineen leikkimään kentälle. Pennut (no, 9-kuukautiset jo) löysivät tietenkin myös viereisen rakenteilla olevan kentän mutalätäköt ja lopputulos oli sangen likainen. Mutta kivaa oli!

Pennut ovat aikuistuneet ja kasvaneet, mutta aika kakaroita ne vielä olivat. Urokset Vimma, Nuutti ja Jura olivat komeita nuoria uroksia, paljon rauhallisempia ja kiltimpiä kuin topakat siskonsa. Jokainen pentu oli erinäköinen, mutta ne olivat hyvin samanoloisia.

Fiona sikaili alussa siskolleen Usvalle, mutta kun mamma-Alli tuli paikalle, muuttui kiusaaja mielisteleväksi pikkupennuksi. Pelkkä Allin läsnäolo riitti.

Loppuvaiheessa Fionakin alkoi hyytyä ja kotimatkalla oli sangen hiljaista.Se ei silti tarkoittanut että illalla kotona olisi ollut rauhallista. Sillä aikaa kun purin päivän kuvia tietokoneelle se oli mussuttanut hanskani, syönyt ja repinyt silikonia (ei, ei mitään tietoa mistä se oli sitä saanut ja kuinka paljon) ja pureskellut betoninpaloja. Iltayö menikin etsiessa kohteita mistä se oli kyseiset materiaalit saanut ja pohtiessa että tulevatko ne sen läpi vai eivät.

Koulutuspäivän osallistujat
Kuva: Sanna Hyytiäinen

Paikallaoloharjoittelua. Fiona teki selväksi ettei ollut kuulemma kuullutkaan moisesta.
Kuva: Sanna Hyytiäinen

Koulutuspäivän nuorimmat mukanaolijat (eivät sentään osallistuneet harjoituksiin :)


Nuorien koirien mielestä paras osuus: teinikoirariehumista koulutuksen jälkeen


  
Veljekset tutkimassa jotain

Näbben tanssii

Paritanssia

Takajalat ilmassa


Usva lentää

Nuutti ja Fiona


Usva

Lisää paritanssia

Usva ja Fiona, mutapainin ystävät

6.4.2014

Saisiko muutaman eläinlääkärivapaan viikon, kiitos!

Viime viikolla Taralta poistettiin kynnen sarveiskalvo sen vaurioiduttua ja se on potenut sitä reilun viikon. Ensimmäiset vuorokaudet olivat tuskaisia särkylääkkeestä huolimatta ja vasta nyt  Taran olo alkaa helpottaa. Lenkeiltä se on jäänyt kotiin ja vasta parina päivänä se on päässyt lyhyelle iltalenkille. Me kaikki toivomme että kynsi paranisi pian, Taralle toipuminen on ollut raskasta henkisesti ja fyysisesti.

Fionalla on ollut tylsää kun Tarasta ei ole sille leikki- eikä juoksukaveriksi. Tiistaina kävimme Virve Sormusen koulutuksessa, jossa harmikseni Fiona kohelsi koko rahan edestä, mutta teki silti töitä kiitettävästi.

Aloitin Fionan kanssa näyttelyharjoittelukurssin joka on tarpeellinen meille kummallekin. Ensimmäisellä kerralla Fiona käyttäytyi ihmeen maltillisesti ja oli lopen uupunut tunnin harjoittelun jälkeen. Kurssi kestää muutaman sunnuntain, jonka jälkeen ehkä uskallan ilmoittaa Hillevi Hiipottajan jonkun tuomarin kopeloitavaksi ilman että se pusuttaa tuomarin läpimäräksi. Isoin ongelmahan tokon alokasluokassakin on luoksepäästävyys. Fionan kohdalla se tarkoittaa sitä, että sen pitäisi malttaa olla kiipeämättä tuomarin syliin tai edes yrittää pysyä nahoissaan (koska kaikki ihmiset ovat niiiiiiiiiin ihania!).

Tänään kävimme Fionan kanssa Lahdessa kävelemässä yhdessä Marjan, Karkki-bortsun ja kahden topakan sheltin kanssa. Fionalla oli sen verran vauhdikasta että vastaavia harjoituksia jatketaan vastaisuudessakin.. Karkki-tätikoira suhtautui kiitettävällä pitkämielisyydellä Fionan mielistelyihin ja touhotukseen, samoin sheltit joita Fiona läpsi tassulla päähän. Niiden närkästys oli kyllä silminnähtävää.

Nopalta otettiin virtsanäyte maanantaina, se oli onneksi puhdas. Kuukauden antibioottikuuri tehosi hyvin ja tulehdusta ei enää ollut. Loppukesästä mennään taas Addisonin taudin takia Yliopiston eläinsairaalaan kontrolliin Nopan kanssa jollei mitään akuuttia tule sitä ennen.

Tara käy säännöllisesti akupunktiossa selän kipujen ja jumituksen takia. Hieronta ei enää tehoa, se on taas mennyt talven aikana niin kipeäksi että vain neulat auttavat. Onneksi meiltä ei ole pitkä matka eläinlääkärille joka tekee akupunktiohoitoja. Noppa ja Fiona ovat olleet henkisenä tukena mukana. Noppaa nukuttaa armottomasti Taran hoitamisen katseleminen, se vaipuu aina niin sikeään uneen että pissaa alleen. Joka ikinen kerta. Viimeksi Olga kävi meillä kotona Taraa hoitamassa ja laittoi samalla neulat Nopallekin jos ne auttaisivat sen virtsanpidätysongelmiin. Eivät valitettavasti auttaneet, Noppa pissasi entistä enemmän. Mutta illalla oli kaksi totaalirentoutunutta tätikoiraa kun neulat laittoivat elimistössä endorfiinit liikkeelle.

Toivottavasti Tara saataisiin sellaiseen kuntoon ettei eläinlääkäriä tarvittaisi edes muutamaan viikkoon - eläinlääkärivapaista kuukausista en uskalla edes haaveilla.

Kevät on edennyt tuskallisen hitaasti, ainakin meidän pihallamme. Maa on yhä tiukassa jäässä, tänään sain nykäistyä ensimmäiset rikkaruohot (jep, niitä on jo...) kasvimaalta. Lumikelloja kukkii vain kolme, krookuksista yksi on pinnistänyt kukintaan.

Perennapenkki-inventaarion tuloksena huokaisen helpotuksesta jaloakilleijojen kohdalla (edellisenä vuotena vain yksi selvisi talven yli), samoin pioneilla on jo alut Festiva Maximaa lukuunottamatta, mutta se voi pohtia asiaa vielä. Kärhöistä suurin osa on vielä jäätyneen suojaturpeen ympäröimänä, mutta sen verran sain rapsutettua osaa keoista että Jackmanniit ovat selvinneet (tietenkin, ne ovat sitkeitä) sekä Madame Le Coultre ja Emilia Plater ovat myös elossa. Muita pääsen tutkailemaan kai vasta muutaman viikon kuluttua, sillä sääennustukset eivät lämpenevää lupaa vielä aikoihin. Pahus.

Fiona ja Tara bongailevat myyriä metsässä ja pellolla, mutta eivät ole noteeranneet pihamyyriämme (saati että tekisivät niille jotain). Tänään Fiona sai raivoisia kaivuukohtauksia pitkin pihaa. Joka kuopan kohdalla oli myyrän kulkureitti. Eli karvaneiti kuuntelee missä ne menevät ja kaivaa siitä kohdasta. Idea hyvä, mutta käytäntö ei toimi kun en ei se niitä myyriä kiinni saa ja jos saisikin, ei se niiden määrää ainakaan harventaisi. Pikemminkin riemastuisi uusista kavereista.

 Fiona näyttää löytämäänsä myyränkoloa. Päälle päin nurmikko näytti ehjältä.

 Fiona ja myyrien tekemät keot. Niitähän riittää...

Tara ja aktivointipallo

Fiona ei tyytynyt vain katselemaan aktivointipalloa :)


Sillä aikaa kun Fiona leikki, Noppa vahti pihaa.

Karvateini kerrankin paikoillaan seisten (väärästä kuvakulmasta otettu, mutta Fionaa kuvatessa ei ole aikaa hifistelyyn...)