Tara potee taas ja pohdintaa hämäläisistä kasveista
Ei kuukautta ilman eläinlääkärikäyntiä, viime aikoina ei viikkoakaan ilman. Tara rikkoi etujalan kyntensä viime sunnuntaina ulkona juostessaan. Luulin että hyvä hoito auttaisi, mutta keskiviikko-iltana se repesi kokonaan niin että sarveiskalvo irtosi. Ja eikun lääkäriin.
Oletin että kynsi poistetaan ja sen tynkä poltetaan niin kuin edellisellä kerralla (Tapaturma-Taralle tämä on jo tuttua), mutta eläinlääkäriasemalla poistettiin loputkin ja kynsi jäi "raakana" esille. Oli todella, todella kipeä! Lasku oli lähes 200 euroa siitä hyvästä että koira nukutettiin ja sarveiskalvon jämät poistettiin ja se sai lyhyen antibioottikuurin ja särkylääkekuurin. Katteet ovat kohdallaan... Tiedän kyllä eläinlääkäriasemia jossa hinta olisi ollut rutkasti vieläkin suurempi.
Tara-reppana on potenut jalkaansa sen jälkeen, särkylääkkeistä huolimatta sen olo on tuskainen ja se pyrkii nuolemaan paljasta kynttä koko ajan. Se repii sukat ja tupot ja suojat pois. Minä kuljen desifiontiaineen, haavasuojien ja -siteiden kanssa perässä kynttä puhdistaen sitä mukaa kun Tara syö suojat irti. Lattia on valkoisena talkista jota laitan märkään tassuun sen jälkeen kun se on huuhdeltu ja pyyhkeellä varovaisesti kuivattu. Toivottavasti kynsi paranee pian, nämä päivät ovat olleet tuskaisia Taralle ja rasittavia meille muille. Fiona on kovin huolissaan mitä Taralle tehdään, mutta sisar (kaikkea-muuta-kuin) hento mustavalkoinen on ollut enemmän tiellä kuin hyödyksi Taran hoitamisessa.
Taralla on huono hermorakenne joka ei vuosien myötä parane, päinvastoin. Monen vuoden koulutuksella ja pitkällä pinnalla saimme siitä miltei normaalin, yhteiskuntakelpoisen rakastettavan koiran. Työtä se vaati ja vaatii yhä. Tara on niin pehmeä, että yksikin negatiivinen kokemus on sille pitkän, pitkän aikaa hyvin ikävä ja mieleenjäävä. Valitettavasti yksi sellainen on pissatus, josta olen sanonut sille liian voimakkaasti. Noppa ja Fiona eivät ole moksiskaan kun komennan ne pissalle ennen kuin lähdetään jonnekin, mutta Tara ei pysty. Etenkin nyt kun se on kipeä, se ei kykene tekemään pihalle tarpeitaan, vaan se pitää lenkittää (ei voi kun jalka on paketissa) tai se tekee mieluummin sisälle tai rappusille niin kuin perjantaina. Se paineistuu niin, että poukkoilee sekopäisenä ja irvistelee. Siis pelkästä pissatus-käskystä, kukaan ei fyysisesti koske siihen millään lailla. Taralla valuu pissat sen huomaamatta muutenkin herkästi (sisälle) kun sillä on selkä kipeä ja sen esto pissaamiseen pahentaa vain tilannetta. Mitään virtsatietulehdusta tai -kiviä sillä ei pitäisi olla, sillä lenkillä tai Juhan kanssa kun ei olla lähdössä mihinkään se tekee tarpeet normaalisti.
Fionalla on ollut kovin tylsää kun Tara ei ole sen kanssa juoksemassa ja muutenkin se on jäänyt nyt vähemmälle huomiolle. Ihmeen rennosti se on ollut, ulkona juoksee yksinään kun muut eivät sitä juoksuta.
Eilen olin paikallisen koirakerhon tokokokeet, jonne otin lauman turistiksi. Noppa kävi pusuttelemassa tutut treenikaverit, Tara ei tullut autosta ja Fiona oli hihnassa niin mahdoton, että vein sen takaisin autoon. Kisojen jälkeen tokoilin sen kanssa valmiissa kehässä. Joku oli kai vaihtanut koirani siinä välissä. Kehän ulkopuolella hihnaansa kuristuva kiskova teinikoira muuttui vakavaksi suorittajaksi treenatessa.
Huomenna on vuorossa Nopan eläinlääkärikäynti, otetaan siltä virtsanäyte kuukauden kestäneen antibioottikuurin jälkeen. Toivottavasti näyte on puhdas eikä tarvitse jatkotutkimuksia eikä -lääkkeitä.
Noppa on pirteä (niin pirteä kuin Noppa nyt on, mikään villi se ei ole koskaan ollut eikä etenkään nyt sairauden aikana) ja miltei hilpeä. Se kieriskelee sohvalla ja matoilla, käy pusuttamassa meitä, keikistelee ja kerjää törkeästi. Välillä innostuu leikkimään leluilla (!) tai Fionan kanssa. Tosin Fionan kanssa leikit ovat jääneet vähemmälle pennun aikuistuessa, selvästi vauvaikä on nyt ohi ja kuri toisenlainen. Fionakaan ei enää juuri Noppaa kiusaa ja jos se niin tekee, Noppa lopettaa sen lyhyeen.
Koirat eivät juuri ulkoile takapihan nurmikolla vielä, se on yhä osittain luminen ja muuten mutainen. Etupihalla on sentään kuivaa ja lumetonta, mutta maa on yhä jäässä. Sormet syyhyten olisin jo kitkemässä, mutta ei sieltä mitään irtoa kun maa on ihan kova. Silti yllättävän paljon sipulikasveja on punkamassa ylös (myyrien tuhotöistä huolimatta). Karl Rosenfield oli selviytynyt talvesta myös, iloinen yllätys. "Kalle" on pioni, jonka ostin kolmella eurolla viime lokakuussa ja istutin sen kuun lopussa. Sen sijaan kolmesta Bowl of Beauty-vauvapionista kaksi mätäni, mutta kolmas näyttää voivan hyvin. Niiden kahden tilalle on siis hankittava uudet pionit... Isot, vanhat (ja nimettömät) pionit eivät taida enää välittää millainen talvi tai kevät on, ne sinnittelevät hengissä sitkeästi.
Ritarinkannuksissa näkyi eloa myös, samoin tuoksuköynnöskuusamassa. Suurin osa kärhöistä on vielä jäisen turpeen peittämä, osassa oli turve sulanut sen verran että pääsin tutkimaan onko eloa. Oli siellä, onneksi.
Lumikelloja olen ostanut tänne kymmeniä, eikä viime kesänä noussut yksikään. Eilen (29.3.) löysin pari nihkeästi noussutta lumikelloa, loput pohtivat vielä. Edellisessä asuinpaikassamme Tuusulassa lumikellot kukkivat todellakin nimensä mukaisesti lumen aikaan, puskivat hankien keskeltä helmi-maaliskuun vaihteessa esiin. Täällä keskellä Hämettä mokomat ovat nupulla vielä maaliskuun lopussa vaikka kevät on normaalia aikaisemmassa. Hämäläiseen tapaan myös narsissit ovat jäljessä normaalia kasvukautta ajatellen, tulppaanit ovat paljon isompia kuin narsissinalut. Talventähdistä ei ole tietokaan, kai ne kukkivat joskus kesäkuussa.
Esikoita en osta enää yhtään, ne eivät viihdy meillä. Paristakymmenestä (!) ostamastani esikosta elossa näyttää olevan kolme, neljäs näyttää vielä muumiolta. Loput ovat hävinneet jonnekin. Koska esikot ovat myrkyllisiä, ei myyrienkään pitäisi olla niiden katoamisen syy.
Paikallinen suojeltu kasvi on kylmänkukka, jota kasvaa täällä luonnossa. Meillä perennapenkissä on puutarhamyymälästä ostettuja tarhakylmänkukkia, joista ei ole vielä tietoakaan. Vieressä kasvaa hyvää vauhtia syysleimu, mutta tuo "kevään aikainen kukkija" ei ole vihreätä näyttänyt lainkaan. Todella paikallista vaikututusta saanut perenna... Toivottavasti se ei ole tarttuvaa sillä on tässä jo monta kuukautta odotettu että pihalla kasvaisi jotain. Muutakin kun myyrien tekemiä kasoja siis.
Oletin että kynsi poistetaan ja sen tynkä poltetaan niin kuin edellisellä kerralla (Tapaturma-Taralle tämä on jo tuttua), mutta eläinlääkäriasemalla poistettiin loputkin ja kynsi jäi "raakana" esille. Oli todella, todella kipeä! Lasku oli lähes 200 euroa siitä hyvästä että koira nukutettiin ja sarveiskalvon jämät poistettiin ja se sai lyhyen antibioottikuurin ja särkylääkekuurin. Katteet ovat kohdallaan... Tiedän kyllä eläinlääkäriasemia jossa hinta olisi ollut rutkasti vieläkin suurempi.
Tara-reppana on potenut jalkaansa sen jälkeen, särkylääkkeistä huolimatta sen olo on tuskainen ja se pyrkii nuolemaan paljasta kynttä koko ajan. Se repii sukat ja tupot ja suojat pois. Minä kuljen desifiontiaineen, haavasuojien ja -siteiden kanssa perässä kynttä puhdistaen sitä mukaa kun Tara syö suojat irti. Lattia on valkoisena talkista jota laitan märkään tassuun sen jälkeen kun se on huuhdeltu ja pyyhkeellä varovaisesti kuivattu. Toivottavasti kynsi paranee pian, nämä päivät ovat olleet tuskaisia Taralle ja rasittavia meille muille. Fiona on kovin huolissaan mitä Taralle tehdään, mutta sisar (kaikkea-muuta-kuin) hento mustavalkoinen on ollut enemmän tiellä kuin hyödyksi Taran hoitamisessa.
Taralla on huono hermorakenne joka ei vuosien myötä parane, päinvastoin. Monen vuoden koulutuksella ja pitkällä pinnalla saimme siitä miltei normaalin, yhteiskuntakelpoisen rakastettavan koiran. Työtä se vaati ja vaatii yhä. Tara on niin pehmeä, että yksikin negatiivinen kokemus on sille pitkän, pitkän aikaa hyvin ikävä ja mieleenjäävä. Valitettavasti yksi sellainen on pissatus, josta olen sanonut sille liian voimakkaasti. Noppa ja Fiona eivät ole moksiskaan kun komennan ne pissalle ennen kuin lähdetään jonnekin, mutta Tara ei pysty. Etenkin nyt kun se on kipeä, se ei kykene tekemään pihalle tarpeitaan, vaan se pitää lenkittää (ei voi kun jalka on paketissa) tai se tekee mieluummin sisälle tai rappusille niin kuin perjantaina. Se paineistuu niin, että poukkoilee sekopäisenä ja irvistelee. Siis pelkästä pissatus-käskystä, kukaan ei fyysisesti koske siihen millään lailla. Taralla valuu pissat sen huomaamatta muutenkin herkästi (sisälle) kun sillä on selkä kipeä ja sen esto pissaamiseen pahentaa vain tilannetta. Mitään virtsatietulehdusta tai -kiviä sillä ei pitäisi olla, sillä lenkillä tai Juhan kanssa kun ei olla lähdössä mihinkään se tekee tarpeet normaalisti.
Fionalla on ollut kovin tylsää kun Tara ei ole sen kanssa juoksemassa ja muutenkin se on jäänyt nyt vähemmälle huomiolle. Ihmeen rennosti se on ollut, ulkona juoksee yksinään kun muut eivät sitä juoksuta.
Eilen olin paikallisen koirakerhon tokokokeet, jonne otin lauman turistiksi. Noppa kävi pusuttelemassa tutut treenikaverit, Tara ei tullut autosta ja Fiona oli hihnassa niin mahdoton, että vein sen takaisin autoon. Kisojen jälkeen tokoilin sen kanssa valmiissa kehässä. Joku oli kai vaihtanut koirani siinä välissä. Kehän ulkopuolella hihnaansa kuristuva kiskova teinikoira muuttui vakavaksi suorittajaksi treenatessa.
Huomenna on vuorossa Nopan eläinlääkärikäynti, otetaan siltä virtsanäyte kuukauden kestäneen antibioottikuurin jälkeen. Toivottavasti näyte on puhdas eikä tarvitse jatkotutkimuksia eikä -lääkkeitä.
Noppa on pirteä (niin pirteä kuin Noppa nyt on, mikään villi se ei ole koskaan ollut eikä etenkään nyt sairauden aikana) ja miltei hilpeä. Se kieriskelee sohvalla ja matoilla, käy pusuttamassa meitä, keikistelee ja kerjää törkeästi. Välillä innostuu leikkimään leluilla (!) tai Fionan kanssa. Tosin Fionan kanssa leikit ovat jääneet vähemmälle pennun aikuistuessa, selvästi vauvaikä on nyt ohi ja kuri toisenlainen. Fionakaan ei enää juuri Noppaa kiusaa ja jos se niin tekee, Noppa lopettaa sen lyhyeen.
Koirat eivät juuri ulkoile takapihan nurmikolla vielä, se on yhä osittain luminen ja muuten mutainen. Etupihalla on sentään kuivaa ja lumetonta, mutta maa on yhä jäässä. Sormet syyhyten olisin jo kitkemässä, mutta ei sieltä mitään irtoa kun maa on ihan kova. Silti yllättävän paljon sipulikasveja on punkamassa ylös (myyrien tuhotöistä huolimatta). Karl Rosenfield oli selviytynyt talvesta myös, iloinen yllätys. "Kalle" on pioni, jonka ostin kolmella eurolla viime lokakuussa ja istutin sen kuun lopussa. Sen sijaan kolmesta Bowl of Beauty-vauvapionista kaksi mätäni, mutta kolmas näyttää voivan hyvin. Niiden kahden tilalle on siis hankittava uudet pionit... Isot, vanhat (ja nimettömät) pionit eivät taida enää välittää millainen talvi tai kevät on, ne sinnittelevät hengissä sitkeästi.
Ritarinkannuksissa näkyi eloa myös, samoin tuoksuköynnöskuusamassa. Suurin osa kärhöistä on vielä jäisen turpeen peittämä, osassa oli turve sulanut sen verran että pääsin tutkimaan onko eloa. Oli siellä, onneksi.
Lumikelloja olen ostanut tänne kymmeniä, eikä viime kesänä noussut yksikään. Eilen (29.3.) löysin pari nihkeästi noussutta lumikelloa, loput pohtivat vielä. Edellisessä asuinpaikassamme Tuusulassa lumikellot kukkivat todellakin nimensä mukaisesti lumen aikaan, puskivat hankien keskeltä helmi-maaliskuun vaihteessa esiin. Täällä keskellä Hämettä mokomat ovat nupulla vielä maaliskuun lopussa vaikka kevät on normaalia aikaisemmassa. Hämäläiseen tapaan myös narsissit ovat jäljessä normaalia kasvukautta ajatellen, tulppaanit ovat paljon isompia kuin narsissinalut. Talventähdistä ei ole tietokaan, kai ne kukkivat joskus kesäkuussa.
Esikoita en osta enää yhtään, ne eivät viihdy meillä. Paristakymmenestä (!) ostamastani esikosta elossa näyttää olevan kolme, neljäs näyttää vielä muumiolta. Loput ovat hävinneet jonnekin. Koska esikot ovat myrkyllisiä, ei myyrienkään pitäisi olla niiden katoamisen syy.
Paikallinen suojeltu kasvi on kylmänkukka, jota kasvaa täällä luonnossa. Meillä perennapenkissä on puutarhamyymälästä ostettuja tarhakylmänkukkia, joista ei ole vielä tietoakaan. Vieressä kasvaa hyvää vauhtia syysleimu, mutta tuo "kevään aikainen kukkija" ei ole vihreätä näyttänyt lainkaan. Todella paikallista vaikututusta saanut perenna... Toivottavasti se ei ole tarttuvaa sillä on tässä jo monta kuukautta odotettu että pihalla kasvaisi jotain. Muutakin kun myyrien tekemiä kasoja siis.
Jalkapaketti-Tara
Tara poseeraa ulkona, sen stalkkeri kuvassa mukana myös...
Rakas kaheli Tara
Kun Tarasta ei ole Fionalle juoksukaveriksi, se pinkoi yksinään tontin takana pissatuslenkillä (Tara kuvassa takana).
Tuttu kuoppa oli jäässä eikä Fiona saanut juotua siitä.
Ensin se raapi jäätä....
....ja sitten se puri sitä. Jano helpotti!
Pihatönöttäjää miltei 9 kuukautta. Näyttää jo ihan bordercollielta!
Kotona se ottaa rennosti. Jos mahdollista, koivet ylhäällä - vaikka kaappia vasten tassut somasti vierekkäin.
Näsiä on kukkinut kohta kuukauden, välissä olleet kylmät yöt hieman hidastivat sitä.
Unikkoja tulossa
Hämäläinen lumikello. Loput kukkivat kai toukokuussa?
Kommentit
Lähetä kommentti