Mustavalkoista menoa

Ei kuukautta ilman eläinlääkärikäyntiä, viime aikoina ei viikkoakaan ilman. Tara rikkoi etujalan kyntensä viime sunnuntaina ulkona juostessaan. Luulin että hyvä hoito auttaisi, mutta keskiviikko-iltana se repesi kokonaan niin että sarveiskalvo irtosi. Ja eikun lääkäriin. Oletin että kynsi poistetaan ja sen tynkä poltetaan niin kuin edellisellä kerralla (Tapaturma-Taralle tämä on jo tuttua), mutta eläinlääkäriasemalla poistettiin loputkin ja kynsi jäi "raakana" esille. Oli todella, todella kipeä! Lasku oli lähes 200 euroa siitä hyvästä että koira nukutettiin ja sarveiskalvon jämät poistettiin ja se sai lyhyen antibioottikuurin ja särkylääkekuurin. Katteet ovat kohdallaan... Tiedän kyllä eläinlääkäriasemia jossa hinta olisi ollut rutkasti vieläkin suurempi. Tara-reppana on potenut jalkaansa sen jälkeen, särkylääkkeistä huolimatta sen olo on tuskainen ja se pyrkii nuolemaan paljasta kynttä koko ajan. Se repii sukat ja tupot ja suojat pois. Minä kuljen desifiontiaineen, haava

Kevät saapuu vihdoin. On sitä odotettukin! Kulunut viikko oli öisin kylmä, Noppa pyörähti rappusilta takaisin kun päästin sen maanantaina aamupissalle.  -15,5 C oli rouvan mielestä liian kylmä ulkoilukeli heti aamusta. Keskiviikkoaamuna se ei tullut edes rappusille vaan jäi kuistille kun mittari näytti -16,6 C. Nyt se jäisi mieluummin pihalle kun siellä paistaa aurinko ja lämpötila on reilusti plussan puolella. Fionalla on kuuma sisällä ja se viettäisi aikaa enemmän ulkona kuin sisätiloissa. Pihalla oli vielä tänään lumipeite, huomisen jälkeen maata on jo paljon näkyvissä (toivottavasti). Jo kertaalleen ennen viime viikon pakkasöitä esiin pyrkineet tulppaanit, krookukset ja narssit koettavat uusintaa. Nuo taitavat olla ainoat myyrien hampailta selvinneet, suurin osa sipuleista löytyi pihalta tai penkeistä osittain syötynä. Viikko meni talvea manaillessa (tiistaina Hyvinkäällä ukkosti ja salamoi, menomatkalla oli järkyttävä lumipyry ja takaisin tullessa tiet peilijääss

Mikään ei taida olla niin lyhyt kuin puutarhaihmisen (lue: minun) muisti. Erinomaisen hyvin muistan kun kaivoin kuoppia viime kesänä Aapon "avustuksella", mutta ei mitään mielikuvaa mitä niihin kuoppiin tyrkkäsin. Onneksi merkitsin pensaat punaisella muovinauhalla (lähinnä kaivinkoneen kuljettajalle tiedoksi jotta osaa varoa niitä), koska muuten olisin unohtanut myös sen, mihin niitä kuoppia kaivoin. Kirjoitin tunnollisesti koko kasvukauden ajan puutarhapäiväkirjaan kaikki ostamani kasvit (jestas mikä määrä niitä olikin, onneksi en kirjannut hintoja...), mutta autuaasti jätin kirjaamatta mihin niitä istutin. " Kyllähän minä muistan mitä omaan pihaani laitan. " Hah! Joka vuosi sama juttu. Tuo talven aikana tapahtuva muistin taantuminen takaa sen, että keväällä on hitokseen ihmettemistä mitä sieltä pihalta versookaan... Nyt ihmettelen käsi päässä että missä mahtaa olla lokakuussa ostetut ja istutetut keltajapaninangervo, sulkajaloangervot, valkoinen tarhapäivänl

Pitihän se arvata. Kun tällä hermorakenteella ei esikasvatusta tehdä (näpertely ei ole mun juttuni. Mieluummin iso monttu ja taimi keskelle, piste), eikä remontin keskellä ole sille tilaa. Pakko siis purkaa keväänodotusturhaumia johonkin konkreettiseen. Kuten Fionan käyttämiseen lumien kaivuukoneena (loputkin lumet lähtevät sen jäljiltä nopeasti) ja shoppailuun. Ikään kuin viime syksyn alennuksella ostamani siemenet eivät muka riittäisi, oli ihan_pakko ostaa "vähän" lisää. Kukkien siemeniä sitten riittää.. Valkoisen kerrotun korkean samettikukan siemeniä löytyi Kauppilasta. Nekin pitäisi kuulemma esikasvattaa. Mutta todistetusti ehtivät kukkia pitkään ja hartaasti täällä kolmosvyöhykkeelläkin niin, että siemenet hutkaistaan joskus toukokuun lopussa kasvimaalle. Tulevana kesänä korkeat samettikukat sijoittuvat kasvimaan reunalle eivätkä keskelle porkkanapenkkiä (terveisin nimimerkki Kannattaa lukea pussista kuinka korkeita niistä tulee ). Kasvimaalla on ruuhkaa ensi ke