kuva

kuva
Vielä kaikki neljä yhdessä, elokuussa 2017

30.3.2014

Tara potee taas ja pohdintaa hämäläisistä kasveista

Ei kuukautta ilman eläinlääkärikäyntiä, viime aikoina ei viikkoakaan ilman. Tara rikkoi etujalan kyntensä viime sunnuntaina ulkona juostessaan. Luulin että hyvä hoito auttaisi, mutta keskiviikko-iltana se repesi kokonaan niin että sarveiskalvo irtosi. Ja eikun lääkäriin.

Oletin että kynsi poistetaan ja sen tynkä poltetaan niin kuin edellisellä kerralla (Tapaturma-Taralle tämä on jo tuttua), mutta eläinlääkäriasemalla poistettiin loputkin ja kynsi jäi "raakana" esille. Oli todella, todella kipeä! Lasku oli lähes 200 euroa siitä hyvästä että koira nukutettiin ja sarveiskalvon jämät poistettiin ja se sai lyhyen antibioottikuurin ja särkylääkekuurin. Katteet ovat kohdallaan... Tiedän kyllä eläinlääkäriasemia jossa hinta olisi ollut rutkasti vieläkin suurempi.

Tara-reppana on potenut jalkaansa sen jälkeen, särkylääkkeistä huolimatta sen olo on tuskainen ja se pyrkii nuolemaan paljasta kynttä koko ajan. Se repii sukat ja tupot ja suojat pois. Minä kuljen desifiontiaineen, haavasuojien ja -siteiden kanssa perässä kynttä puhdistaen sitä mukaa kun Tara syö suojat irti. Lattia on valkoisena talkista jota laitan märkään tassuun sen jälkeen kun se on huuhdeltu ja pyyhkeellä varovaisesti kuivattu. Toivottavasti kynsi paranee pian, nämä päivät ovat olleet tuskaisia Taralle ja rasittavia meille muille. Fiona on kovin huolissaan mitä Taralle tehdään, mutta sisar (kaikkea-muuta-kuin) hento mustavalkoinen on ollut enemmän tiellä kuin hyödyksi Taran hoitamisessa.

Taralla on huono hermorakenne joka ei vuosien myötä parane, päinvastoin. Monen vuoden koulutuksella ja pitkällä pinnalla saimme siitä miltei normaalin, yhteiskuntakelpoisen rakastettavan koiran. Työtä se vaati ja vaatii yhä. Tara on niin pehmeä, että yksikin negatiivinen kokemus on sille pitkän, pitkän aikaa hyvin ikävä ja mieleenjäävä. Valitettavasti yksi sellainen on pissatus, josta olen sanonut sille liian voimakkaasti. Noppa ja Fiona eivät ole moksiskaan kun komennan ne pissalle ennen kuin lähdetään jonnekin, mutta Tara ei pysty. Etenkin nyt kun se on kipeä, se ei kykene tekemään pihalle tarpeitaan, vaan se pitää lenkittää (ei voi kun jalka on paketissa) tai se tekee mieluummin sisälle tai rappusille niin kuin perjantaina. Se paineistuu niin, että poukkoilee sekopäisenä ja irvistelee. Siis pelkästä pissatus-käskystä, kukaan ei fyysisesti koske siihen millään lailla. Taralla valuu pissat sen huomaamatta muutenkin herkästi (sisälle) kun sillä on selkä kipeä ja sen esto pissaamiseen pahentaa vain tilannetta. Mitään virtsatietulehdusta tai -kiviä sillä ei pitäisi olla, sillä lenkillä tai Juhan kanssa kun ei olla lähdössä mihinkään se tekee tarpeet normaalisti.

Fionalla on ollut kovin tylsää kun Tara ei ole sen kanssa juoksemassa ja muutenkin se on jäänyt nyt vähemmälle huomiolle. Ihmeen rennosti se on ollut, ulkona juoksee yksinään kun muut eivät sitä juoksuta.

Eilen olin paikallisen koirakerhon tokokokeet, jonne otin lauman turistiksi. Noppa kävi pusuttelemassa tutut treenikaverit, Tara ei tullut autosta ja Fiona oli hihnassa niin mahdoton, että vein sen takaisin autoon. Kisojen jälkeen tokoilin sen kanssa valmiissa kehässä. Joku oli kai vaihtanut koirani siinä välissä. Kehän ulkopuolella hihnaansa kuristuva kiskova teinikoira muuttui vakavaksi suorittajaksi treenatessa.

Huomenna on vuorossa Nopan eläinlääkärikäynti, otetaan siltä virtsanäyte kuukauden kestäneen antibioottikuurin jälkeen. Toivottavasti näyte on puhdas eikä tarvitse jatkotutkimuksia eikä -lääkkeitä.

Noppa on pirteä (niin pirteä kuin Noppa nyt on, mikään villi se ei ole koskaan ollut eikä etenkään nyt sairauden aikana) ja miltei hilpeä. Se kieriskelee sohvalla ja matoilla, käy pusuttamassa meitä, keikistelee ja kerjää törkeästi. Välillä innostuu leikkimään leluilla (!) tai Fionan kanssa. Tosin Fionan kanssa leikit ovat jääneet vähemmälle pennun aikuistuessa, selvästi vauvaikä on nyt ohi ja kuri toisenlainen. Fionakaan ei enää juuri Noppaa kiusaa ja jos se niin tekee, Noppa lopettaa sen lyhyeen.

Koirat eivät juuri ulkoile takapihan nurmikolla vielä, se on yhä osittain luminen ja muuten mutainen. Etupihalla on sentään kuivaa ja lumetonta, mutta maa on yhä jäässä. Sormet syyhyten olisin jo kitkemässä, mutta ei sieltä mitään irtoa kun maa on ihan kova. Silti yllättävän paljon sipulikasveja on punkamassa ylös (myyrien tuhotöistä huolimatta). Karl Rosenfield oli selviytynyt talvesta myös, iloinen yllätys. "Kalle" on pioni, jonka ostin kolmella eurolla viime lokakuussa ja istutin sen kuun lopussa. Sen sijaan kolmesta Bowl of Beauty-vauvapionista kaksi mätäni, mutta kolmas näyttää voivan hyvin. Niiden kahden tilalle on siis hankittava uudet pionit... Isot, vanhat (ja nimettömät) pionit eivät taida enää välittää millainen talvi tai kevät on, ne sinnittelevät hengissä sitkeästi.

Ritarinkannuksissa näkyi eloa myös, samoin tuoksuköynnöskuusamassa. Suurin osa kärhöistä on vielä jäisen turpeen peittämä, osassa oli turve sulanut sen verran että pääsin tutkimaan onko eloa. Oli siellä, onneksi.

Lumikelloja olen ostanut tänne kymmeniä, eikä viime kesänä noussut yksikään. Eilen (29.3.) löysin pari nihkeästi noussutta lumikelloa, loput pohtivat vielä. Edellisessä asuinpaikassamme Tuusulassa lumikellot kukkivat todellakin nimensä mukaisesti lumen aikaan, puskivat hankien keskeltä helmi-maaliskuun vaihteessa esiin. Täällä keskellä Hämettä mokomat ovat nupulla vielä maaliskuun lopussa vaikka kevät on normaalia aikaisemmassa. Hämäläiseen tapaan myös narsissit ovat jäljessä normaalia kasvukautta ajatellen, tulppaanit ovat paljon isompia kuin narsissinalut. Talventähdistä ei ole tietokaan, kai ne kukkivat joskus kesäkuussa.

Esikoita en osta enää yhtään, ne eivät viihdy meillä. Paristakymmenestä (!) ostamastani esikosta elossa näyttää olevan kolme, neljäs näyttää vielä muumiolta. Loput ovat hävinneet jonnekin. Koska esikot ovat myrkyllisiä, ei myyrienkään pitäisi olla niiden katoamisen syy. 

Paikallinen suojeltu kasvi on kylmänkukka, jota kasvaa täällä luonnossa. Meillä perennapenkissä on puutarhamyymälästä ostettuja tarhakylmänkukkia, joista ei ole vielä tietoakaan. Vieressä kasvaa hyvää vauhtia syysleimu, mutta tuo "kevään aikainen kukkija" ei ole vihreätä näyttänyt lainkaan. Todella paikallista vaikututusta saanut perenna... Toivottavasti se ei ole tarttuvaa sillä on tässä jo monta kuukautta odotettu että pihalla kasvaisi jotain. Muutakin kun myyrien tekemiä kasoja siis.

 Jalkapaketti-Tara

Tara poseeraa ulkona, sen stalkkeri kuvassa mukana myös...


Rakas kaheli Tara

Kun Tarasta ei ole Fionalle juoksukaveriksi, se pinkoi yksinään tontin takana pissatuslenkillä (Tara kuvassa takana).



Tuttu kuoppa oli jäässä eikä Fiona saanut juotua siitä.

Ensin se raapi jäätä....

....ja sitten se puri sitä. Jano helpotti!

Pihatönöttäjää miltei 9 kuukautta. Näyttää jo ihan bordercollielta!


Kotona se ottaa rennosti. Jos mahdollista, koivet ylhäällä - vaikka kaappia vasten tassut somasti vierekkäin.

Näsiä on kukkinut kohta kuukauden, välissä olleet kylmät yöt hieman hidastivat sitä.

Unikkoja tulossa

Hämäläinen lumikello. Loput kukkivat kai toukokuussa?

22.3.2014

Viimeiset lumikuvat tältä talvelta

Kevät saapuu vihdoin. On sitä odotettukin!

Kulunut viikko oli öisin kylmä, Noppa pyörähti rappusilta takaisin kun päästin sen maanantaina aamupissalle.  -15,5 C oli rouvan mielestä liian kylmä ulkoilukeli heti aamusta. Keskiviikkoaamuna se ei tullut edes rappusille vaan jäi kuistille kun mittari näytti -16,6 C.

Nyt se jäisi mieluummin pihalle kun siellä paistaa aurinko ja lämpötila on reilusti plussan puolella. Fionalla on kuuma sisällä ja se viettäisi aikaa enemmän ulkona kuin sisätiloissa.

Pihalla oli vielä tänään lumipeite, huomisen jälkeen maata on jo paljon näkyvissä (toivottavasti). Jo kertaalleen ennen viime viikon pakkasöitä esiin pyrkineet tulppaanit, krookukset ja narssit koettavat uusintaa.



Nuo taitavat olla ainoat myyrien hampailta selvinneet, suurin osa sipuleista löytyi pihalta tai penkeistä osittain syötynä.

Viikko meni talvea manaillessa (tiistaina Hyvinkäällä ukkosti ja salamoi, menomatkalla oli järkyttävä lumipyry ja takaisin tullessa tiet peilijäässä). Fionan kanssa käytiin Virven ja Riitan koulutuksissa, erinomaisia molemmat. Tosin Fionaa treenatessa olo on kuin hepuloivan ilotuliteraketin kouluttamista. Ei aina niin mieltäylentävää ja motivoivaa. Mutta ainakin sillä on kivaa. Ja katsojilla.

Kevättalven auringossa Noppakin innostui juoksemaan.

Tara ja Fiona tönöttivät pihalla



 Ja sitten Fionalta meni hermo

Kun kukaan ei leikkinyt sen kanssa, se touhusi itsekseen. Kaivoi kuoppia ja kieri hangessa.


Noppa söpösteli

Hankala olla skarppina kun häikäisee

Ei_näe_mitään....


 Fionan ja aamupuruluu: syödään selällään puruluu tassujen välissä kuin oravalla.

 Ensi viikonloppuna kuvissa ei näy lunta ja piha on mukavan.... mutavellinen.... Kevät!

15.3.2014

Puutarhadementiaa ja Taran stalkkeri

Mikään ei taida olla niin lyhyt kuin puutarhaihmisen (lue: minun) muisti. Erinomaisen hyvin muistan kun kaivoin kuoppia viime kesänä Aapon "avustuksella", mutta ei mitään mielikuvaa mitä niihin kuoppiin tyrkkäsin. Onneksi merkitsin pensaat punaisella muovinauhalla (lähinnä kaivinkoneen kuljettajalle tiedoksi jotta osaa varoa niitä), koska muuten olisin unohtanut myös sen, mihin niitä kuoppia kaivoin.

Kirjoitin tunnollisesti koko kasvukauden ajan puutarhapäiväkirjaan kaikki ostamani kasvit (jestas mikä määrä niitä olikin, onneksi en kirjannut hintoja...), mutta autuaasti jätin kirjaamatta mihin niitä istutin. "Kyllähän minä muistan mitä omaan pihaani laitan." Hah! Joka vuosi sama juttu. Tuo talven aikana tapahtuva muistin taantuminen takaa sen, että keväällä on hitokseen ihmettemistä mitä sieltä pihalta versookaan...

Nyt ihmettelen käsi päässä että missä mahtaa olla lokakuussa ostetut ja istutetut keltajapaninangervo, sulkajaloangervot, valkoinen tarhapäivänlilja, uusi salkoruusu ja hortensia, lumipalloheisi ja isotuomipihlaja. Hortensia on ehkä ja toivottavasti jäniksiltä suojattuna muiden hortensioiden luona, mutta muista ei ole mitään mielikuvaa. Eikä lokakuusta nyt niin montaa kuukautta ole!

Ahteri pitkänä kyykin ja tutkin kukkapenkissä-toiminnon lisäksi keväällä kasvien tunnistamista auttaa edellisen kesän aikana otetut kuvat (joita en ottanut syksyllä, tampio) ja se vajavainen puutarhapäiväkirja, jonka kirjoittajaa potkaisisin epäselvistä muistiinpanoista ellen se olisi minä itse. "Ostin kurjenpolvia, kuunliljoja (siis niiden kahdenkymmenen entisen lisäksi) ja sulkajaloangervon (oli pakko olla halpa koska ostin niitä myöhemminkin) ja istutin ne pensaan luo". Mahtavaa. Tontillahan ei ole kuin kolmekymmentä pensasta äkkiseltään laskettuna. Vuoden paras muistiinpanomerkintä. Ei auta kuin odottaa että minkä pensaan luota kyseiset perennat löytyvät ensi kesänä.

Onneksi joistakin perennoista jäi kasvikortti jonka olin laittanut istutuskohtaan. Yhdistelmä kova tuuli-routa-Fiona (joista jälkimmäisin oli pahin tuhoaja) oli sellainen että vain osa korteista on enää jäljellä, nekin osittain syötynä (Fionaaa....). Sen verran niistä oli apua että huomasin istuttaneeni kaksi valkoista isojaloangervoa perennapenkkiin "valeeseen". Hyvä vale siitä olisi ilman korttia tullutkin.

Valokuvista on ollut ainakin se ilo, että muistaa myös mitä myyrät ovat tuhonneet. "Ai mulla on ollut noitakin ihania liljoja" tai "Tuon pensaan Fiona söi.". Mustavalkoinen myyräntalloja ei onneksi ole vielä pahempia tuhoja aiheuttanut pensaan, muutaman esiin kaivetun kukkasipulin ja hyvin typistettyjen kärhöjen lisäksi. Kasvimaalla se teki enemmän projekteja, joten ensi kesänä kasvimaa aidataan Fionalta suojaan.

Fiona jatkaa uraansa Taran stalkkerina ansiokkaasti. Ihme kyllä Tara ei hermostu eikä tunnu edes huomaavan että sitä kytätään. Fionan onneksi Tara on sen verran suorapiuhainen (lue: yksinkertainen) ettei noteeraa omaa stalkkeriaan.
Tara onko sinulla tunne että sinua tuijotetaan?



Aina lähelläsi

  Ja taas joku siellä takana...

Tuplapää
  

Tosin joutuu Fionakin tuijotetuksi...."Sillä on MUN lelu!"

9.3.2014

Vasta maaliskuu ja mopo keulii jo! (puutarha-asiaa)

Pitihän se arvata. Kun tällä hermorakenteella ei esikasvatusta tehdä (näpertely ei ole mun juttuni. Mieluummin iso monttu ja taimi keskelle, piste), eikä remontin keskellä ole sille tilaa. Pakko siis purkaa keväänodotusturhaumia johonkin konkreettiseen. Kuten Fionan käyttämiseen lumien kaivuukoneena (loputkin lumet lähtevät sen jäljiltä nopeasti) ja shoppailuun.

Ikään kuin viime syksyn alennuksella ostamani siemenet eivät muka riittäisi, oli ihan_pakko ostaa "vähän" lisää.

Kukkien siemeniä sitten riittää.. Valkoisen kerrotun korkean samettikukan siemeniä löytyi Kauppilasta. Nekin pitäisi kuulemma esikasvattaa. Mutta todistetusti ehtivät kukkia pitkään ja hartaasti täällä kolmosvyöhykkeelläkin niin, että siemenet hutkaistaan joskus toukokuun lopussa kasvimaalle. Tulevana kesänä korkeat samettikukat sijoittuvat kasvimaan reunalle eivätkä keskelle porkkanapenkkiä (terveisin nimimerkki Kannattaa lukea pussista kuinka korkeita niistä tulee).

Kasvimaalla on ruuhkaa ensi kesänä jos nämä kaikki sinne kylven...
Eikä tietokaan minne saan sullottua nämä puuliljat ja värililjat, kun tarvitsevat meillä kuitenkin sen rappausverkon alleen myyrien takia. Kruunuvuokkojen mukulat mätänivät kellarissa kuten arvelinkin, joten piti ostaa uusia (seliseli). Daalioita on kellarissa 16 ruukullista (ooops....), vaihdoin ne jo kostuneista sanomalehdistä kuivaan turpeeseen ja ne pärjäävät siinä toukokuulle asti. Sen jälkeen siirrän ne ruukkuihin ja multiin. Osa jää odottamaan maahan istuttamista kesäkuussa kun ei ole enää hallanvaaraa, osa jää ruukkuihin. Mutta juuri tuollaisia daalioita minulla ei ole, joten nuo päätyivät ostoskoriin.

Muutama perennakin odottaa ruukuissa maan sulamista, mutta niistä sitten myöhemmin :)

Sen verran tolkkua on (vielä), että jätämme kasvihuoneesta haaveilun hamaan tulevaisuuteen (huom! MINÄ ehdotin sitä!). Aika on tiukilla työn, koiraharrastuksen, puutarhanhoidon ja remontin kanssa, joten en edes yritä sulloa siihen vielä kasvihuonetta rakentamisineen, ylläpitoineen ja kasvien kasteluiden kanssa. Kukkapenkit ja kasvimaa menevät Jos et viihdy niin kuole pois-menetelmällä, mutta kasvihuone vaatii jatkuvaa ylläpitoa.

Jatkuvaa ylläpitoa tarvitsevat myös karvaiset laumanjäsenemme. Niiden kanssa ei mopo pääse keulimaan monessakaan asiassa. Kuten koulutuksessa. Juuri kun luulet että jotain on joskus mennyt niille perille, saa Noppa oravahepulin metsässä, Tara pöllii pennun lelut ja Fiona syö lentolaukkuni lopullisesti (se aloitti sen jo pikkupentuna).

Fionan kanssa olen käynyt ohjatussa koulutuksessa ja treenattu on iltaisin kotonakin. Hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Joka toinen kerta tuntuu ettei tästä tule yhtään mitään ja joka toinen kerta mietin että ehkä jonain päivänä me osataankin jotain..


 "Ei järki haittaa, ei jarrut paina kun on vauhti aina..."
Tara kävi akupunktiossa ja kuten arvelinkin, se on todella kipeä. Neulat olivat aivan rullalla ja koukussa kun ne otettiin pois ja Tara oli vuorokauden ajan aivan pökerryksissä kun pahimmat lihaskivut helpottivat. Ainakin kolme hoitokertaa on vielä tarpeen jotta sen lihasjumit saadaan auki ja koiran oloa helpotettua. Liukkaat kelit, nopea vauhti ja jarruton meno selkäongelmien lisäksi ovat yhdistelmä joka on sen kivuliaaksi tehnyt.

Tara ja stalkkeri

Suuri Tappajatrio kunnostautui metsälenkillä äitini kanssa myyräntappo-operaatiossa, joka koirien mielestä onnistui hyvin, äitini mielestä erittäin huonosti. Todistetusti kolme bordercollieta ei saa hengiltä yhtä myyrää. Pihamme tuhoa ajatellen surku juttu. Ne jyrsijät eivät kuole vaikka Fiona ja Tara hyppivät tasajalkaa niiden päällä. Jonkun pitäisi valistaa karvakorvia että myyrien ja hämähäkkien tappo ei ole ihan samanlaista. Hämähäkki kuolee tassun alla, myyrä ei.

Myyrien ahertamia "pikku" kekoja on paljastunut lumien sulaessa, lukuisten entisten lisäksi.
(Kuvassa näkyvät muovit ovat osa mintuntappo-operaatiotani "Tukahduta se riesa hengiltä".)

Noppa voi hyvin, se on hyväntuulinen, seurallinen ja pirteä. Kävin sen kanssa doboilemassa, kuntoilua meille kummallekin. Minä löysin kivuliaasti vatsalihakseni ja Nopalla oli hauskaa pallon päällä taiteillessa. 

Noppa 6 vuotta 10 kuukautta (huomaa karvat! Sen karvat kasvavat taas!)
 
Ensi viikolla on taas parit ohjatut treenit Fionalle ja minulle ja Taran akupunktio. Ei näemmä kolmea viikkoa ilman eläinlääkärireissua, se on tämän talven saldo.

Teinikoira chillailee sohvanselkämyksellä

Kylätien kyttääjät

Todistettavasti se nukkuu myös!