Fiona on miltei kuin normaali koira - pitäisikö huolestua?

Viime aikoina olen seurannut huolestuneenhysteerisenepävarmana pentukoiraamme, joka käyttäytyy normaalisti. Siis Fionaksi epänormaalisti. Sehän on kuin aikuinen koira, tosi outoa. Asiaan saattaa vaikuttaa viime aikojen runsas ulkoilu ja treenit siihen päälle. Tai sitten vahvin epäilyni, eli mahdolliset lähestyvät juoksut.

Joka tapauksessa söpö pieni pesukarhumme alkaa olla mennyttä ja sen tilalle on tullut hitaasti ja tasaisesti kasvava nuori koira joka ei ihan koko ajan syö jotain. Tai itse asiassa: perun tuon viimeisen lauseen. Juha ja isäni saumaavat talomme remonttipuolelle lattioita ja heillä on taas yksi pesuvamppu vähemmän. Fiona kävi siellä...

Noppa on piristynyt antibioottikuurin ja dieetin myötä selkeästi, ja on suorastaan rasittava tomerine kerjäämisineen. Toisaalta sen jatkuvan kerjäämisenkin luulisi kuluttavan energiaa ja siten laihduttavan?

Tara on menossa akupunktioon, se on taas jäykkä kuin sahapukki. Lumipeite on vaihtunut jääpinnaksi ja Tara on tainnut luistella lenkeillä liikaa.

Viime viikonloppuna oli Virve Sormusen koulutus Hyvinkäällä ja samalla pienimuotoinen Dreamoor-kennelin  pentutapaaminen, sillä paikalla oli Fionan lisäksi sen veli Jura ja siskot Usva ja Näbben. Jura-reppana joutui koulutuksen jälkeen leikeissä siskojensa tallattavaksi mennen tullen. Vuorotellen joku siskoista tumppasi sen hankeen. Puolen vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Tai sitten ei :)

Ystäväni Simo Simonen kävi meillä ja kuvasi kullanmurujamme pari viikkoa sitten (kun oli vielä luntakin).
 Mustavalkoinen versio Dr Jekyll:stä...

....ja Mr Hyde:stä

Bloggaaja kuvaamassa

Fiona kiusaa Noppaa, Tara seuraa tilannetta
 

Kaikki ylläolevat kuvat kuvannut Kristina Simonen (Simo).

Teinikoiraenergiaa Hyvinkäällä, suorastaan kaksipäistä menoa:

Siskot kiitämässä kita auki

Usva nuuhkuttelee Näbbeniä, Fionalla kirsu kiinni siskon ahterissa.

Fiona laukkaa suu auki

Usva ja Fiona

Näbben ja Fiona

Jura (siellä jossain siskonsa alla) ja Näbben

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa