kuva

kuva
Maura tappaa voikukkaa toukokuun alussa

26.1.2014

Itäsaksalainen kuulantyöntäjä toteuttaa itseään

Kuten otsikosta voi arvata, ei rakas pieni pentumme saanut sulokkuuden geenejä kuten kaunis siskonsa, mutta luonne vastaa ulkonäköä (okei, kroonisessa hepulissa oleva kuulantyöntäjä on ehkä yliammuttu juttu), ainakin suurimmalta osalta: MINÄ on Fionan mielestä se maailman tärkein sana. Mitään ei pelätä ja joka paikkaan mennään rinta rottingilla ja ruokahalukin on kuin vuosikymmeniä sitten olympialaisia hallinneilla hormonihirviöillä. Kaikki käy, myös syötäväksi kelpaamattomat asiat.

Tänä viikonloppuna ollaan opeteltu Fionan kanssa tokoa Virve Sormusen ja Heini Sepän opastuksella. Tai itse asiassa toko jäi toissijaiseksi, lähinnä opetettiin taas omistajaa. Tänään saatiin Heinin koulutuksessa Fionalle jo jarrujakin ja huomasin ettei pieni söpö lillerilalleripentuseni ole todellakaan sokerista. Moottoria löytyy, mutta vauhtia niin ettei ohjaaja-omistaja ehdi reagoida. Koirassa ei ole mitään vikaa, hihnan päässä se ongelma on.

Paljon saatiin kotiläksyjä kummaltakin kouluttajalta erinomaisen opastuksen lisäksi. Odotan pakkaskauden poismenoa kuin puutarhuri kevättä (eli epätoivoisesti) jotta päästään harjoittelemaan uusiin paikkoihin eikä tarvitse varjella itseään ja koiraa paleltumiselta.

Viime sunnuntaina kävimme taas Marjan, Karkki-bortsun ja shelttilauman luona, Fiona pääsi kirmaamaan Karkin ja Skip-sheltin kanssa ja nöyrtymään topakan shelttiporukan edessä.

Sen lisäksi että sain Marjan luona väsytettyä Fionan aika totaalisesti, pääsin vielä kuvaamaan ja lällättelemään suloisia 5-viikkoisia sheltinpentuja. Kerrassaan hurmaavia tapauksia, melkein mieleen tuli että jos vaikka tuollainen sitten joskus (kun ollaan eläkkeellä...)?

Tiistaina olo oli kaikkea muuta kuin lällättelymäinen kun kävin Nopan kanssa Addisonin taudin puolivuosittaistarkastuksessa Yliopiston eläinsairaalassa Helsingissä. Nopan perusveriarvot olivat onneksi kunnossa, mutta eläinlääkäri huolestui Nopan karvanlähdöstä, joka on vain kiihtynyt viimeisten kuukausien aikana. Sen ei pitäisi olla kortisonin aiheuttamaa, eli jokin muu asia on siinä syynä. Nopalta otettiin kilpirauhaskokeet joiden tulokset saan muutaman päivän kuluttua. Jos niistä ei selviä mitään erityistä, Noppa joutuu jatkotutkimuksiin.

Noppa on ollut hieman vaisumpi viime viikot, mutta se voi johtua myös kylmistä säistä. Sitä palelee helposti eikä se viihdy ulkona, mutta haluaa olla mukanamme lenkeillä. Varsinaisesti sairaan oloinen se ei ole kuin ulkonäöllisesti (nahka näkyy turkin tilalla). Fiona on jättänyt Nopan täysin rauhaan, ts. ei pyydä sitä leikkimään, ei härnää eikä kiukuttele sille. Taran kanssa Fionalla on ihan omat leikit, ulkona takaa-ajoa ja sisällä ne joko varastavat lelua toisiltaan tai sitten nyhjäävät hammas- tai tassupainia keskenään.

Tulevalla viikolla on tiedossa lisää remmitreenejä (maalaiskoira joutuu hihnaan näemmä liian harvoin ja luulee itseään huskyksi), lisää tokoa ja yhä enemmän ulkoilua jos pakkasasteet pysyvät kohtuullisina. Tätikoirat tykkäävät myös lauhemmista keleistä, Noppakin viihtyy paremmin lenkillä ja Taran pissaongelmat hallinnassa. Toistaiseksi talon sisäsiistein koira on Fiona...

Fionan veli Jura tomerana huuli rullalla eilen Virve Sormusen koulutuksessa.

Fionan sisko Näbbenin vauhdikas lähtö luoksetulossa

Harjoitellaan noutokapulan luovutusta: koiraan tai kapulaan pitää voida koskea ilman että koira sylkäisee kapulan heti suusta. Fionalle aika vaikea juttu, se luovuttasi kapulan liiankin herkästi minulle.

Fiona, Skip ja huisan kiva takaa-ajoleikki painin kera.



 Välillä painittiin...

....ja sitten taas juostiin.

 Karkkikin intoutui juoksemaan nuorempien mukana

Ja välillä Fiona liiteli yksinään...


 Fiona painelee taustalla suu auki takajalat ilmassa taas jonnekin, Karkki leijailee kevyesti etualalla.

Eilen Hyvinkäällä Fiona suorastaan liiteli siskonsa kanssa koulutuksen jälkeen. Harmi ettei Jura päässyt sillä kertaa osallistumaan kilpajuoksuun siskojen kanssa.

Kaunis Näbben ja sen kuulantyöntäjä-look sisko




Välillä siskot pysähtyivät pusuttelemaan, mutta luulen ja pahoin pelkään ettei niistä parhaita ystäviä tule koskaan, päinvastoin..

Kivaa oli!

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia! Naapurillani on shelttejä, ja ovat ne kyllä tosi kivoja... houkutus oli suuri, kun pari vuotta sitten hänellä oli pentuja. Siis pariviikkoinen sheltti - miten sitä voi vastustaa! Auuuuuu!

    VastaaPoista