Fiona, Tara ja Maura itsenäisyyspäivänä 2017. Kuva: Kristiina Kerttula

31.1.2014

Tokoa ja ylisöpöjä ilmestyksiä

Tuolla otsikon ylisöpöillä ilmestyksillä ei tällä kertaa tarkoiteta mustavalkoista teini-ikäistä kuulantyöntäjäilotulitesekoitustamme, joka on taas muuttamassa muotoaan. Parissa viikossa se on venynyt pituutta niin että moni mittarimatokin olisi kateellinen. Jalkoja sen sijaan ei, joten toivoa on ettei laumassamme ole tulevaisuudessa kolmea kookasta narttukoiraa vaan yksi ihan normikokoinenkin.

Se lauman korkeajalkaisin (ja massavin...) menee ensi viikon perjantaina taas  yliopiston eläinsairaalaan tutkittavaksi. Noppa tutkitaan tarkoin mikä voisi aiheuttaa sen valtavan karvanlähdön ja anturoiden halkeilun. Minä epäilen jotain aineenvaihduntaongelmaa. Toivottavasti syy selviää ja Noppa saa siihen hoitoa.

Fionan kanssa jatketaan sitkeästi tokoharjoittelua, tosin treeni keskittyy vastaisuudessa enemmän koiran ja omistaja-ohjaajan mielentilaan enemmän kuin tekemiseen. Fionalla älyä, nopeutta ja oppimiskykyä löytyy niin paljon etteivät tehtävät ole ongelma, vaan se vauhti jolla ne tehdään. Luoksetulossa ei tarvitse kiivetä rinnuksilleni asti loppumatkaa eikä esteen ja koiran väliin tarvita metriä ilmaa. Ja käskyjä olisi syytä odottaa eikä sinkoilla omatoimisesti.

Tätikoirat ovat treeneissä mukana, tottakai. Odottavat vuoroaan auton takaluukussa (luukku on avoinna) ja seuraavat tarkasti muiden ja Fionan tekemisiä. Noppa on tohinoissaan kun pääsee tokoilemaan, mutta kokonaista voittajaluokan suoritusta se ei enää jaksa. Tara on tyytyväinen kun saa seurata, kunhan ei tarvitse nousta autosta. Se saattaa käydä luvan kanssa tervehtimässä tuttuja pikaisesti ja kirmaa sitten kiiruusti takaisin autoon. Ihan sama kuka tai mikä auton ohi menee tai tekee, tätikoirat eivät avonaisesta takaluukusta tule ulos ilman lupaa.

Tätikoirien aatelia on myös pari viikkoa sitten tapaamamme Karkki-bortsu (kts. edellinen blogipäivitys).

 Samalla reissulla kävin katsomassa näitä söpöstyksiä, 5-viikkoisia Silimen-kennelin sheltinpentuja.








26.1.2014

Itäsaksalainen kuulantyöntäjä toteuttaa itseään

Kuten otsikosta voi arvata, ei rakas pieni pentumme saanut sulokkuuden geenejä kuten kaunis siskonsa, mutta luonne vastaa ulkonäköä (okei, kroonisessa hepulissa oleva kuulantyöntäjä on ehkä yliammuttu juttu), ainakin suurimmalta osalta: MINÄ on Fionan mielestä se maailman tärkein sana. Mitään ei pelätä ja joka paikkaan mennään rinta rottingilla ja ruokahalukin on kuin vuosikymmeniä sitten olympialaisia hallinneilla hormonihirviöillä. Kaikki käy, myös syötäväksi kelpaamattomat asiat.

Tänä viikonloppuna ollaan opeteltu Fionan kanssa tokoa Virve Sormusen ja Heini Sepän opastuksella. Tai itse asiassa toko jäi toissijaiseksi, lähinnä opetettiin taas omistajaa. Tänään saatiin Heinin koulutuksessa Fionalle jo jarrujakin ja huomasin ettei pieni söpö lillerilalleripentuseni ole todellakaan sokerista. Moottoria löytyy, mutta vauhtia niin ettei ohjaaja-omistaja ehdi reagoida. Koirassa ei ole mitään vikaa, hihnan päässä se ongelma on.

Paljon saatiin kotiläksyjä kummaltakin kouluttajalta erinomaisen opastuksen lisäksi. Odotan pakkaskauden poismenoa kuin puutarhuri kevättä (eli epätoivoisesti) jotta päästään harjoittelemaan uusiin paikkoihin eikä tarvitse varjella itseään ja koiraa paleltumiselta.

Viime sunnuntaina kävimme taas Marjan, Karkki-bortsun ja shelttilauman luona, Fiona pääsi kirmaamaan Karkin ja Skip-sheltin kanssa ja nöyrtymään topakan shelttiporukan edessä.

Sen lisäksi että sain Marjan luona väsytettyä Fionan aika totaalisesti, pääsin vielä kuvaamaan ja lällättelemään suloisia 5-viikkoisia sheltinpentuja. Kerrassaan hurmaavia tapauksia, melkein mieleen tuli että jos vaikka tuollainen sitten joskus (kun ollaan eläkkeellä...)?

Tiistaina olo oli kaikkea muuta kuin lällättelymäinen kun kävin Nopan kanssa Addisonin taudin puolivuosittaistarkastuksessa Yliopiston eläinsairaalassa Helsingissä. Nopan perusveriarvot olivat onneksi kunnossa, mutta eläinlääkäri huolestui Nopan karvanlähdöstä, joka on vain kiihtynyt viimeisten kuukausien aikana. Sen ei pitäisi olla kortisonin aiheuttamaa, eli jokin muu asia on siinä syynä. Nopalta otettiin kilpirauhaskokeet joiden tulokset saan muutaman päivän kuluttua. Jos niistä ei selviä mitään erityistä, Noppa joutuu jatkotutkimuksiin.

Noppa on ollut hieman vaisumpi viime viikot, mutta se voi johtua myös kylmistä säistä. Sitä palelee helposti eikä se viihdy ulkona, mutta haluaa olla mukanamme lenkeillä. Varsinaisesti sairaan oloinen se ei ole kuin ulkonäöllisesti (nahka näkyy turkin tilalla). Fiona on jättänyt Nopan täysin rauhaan, ts. ei pyydä sitä leikkimään, ei härnää eikä kiukuttele sille. Taran kanssa Fionalla on ihan omat leikit, ulkona takaa-ajoa ja sisällä ne joko varastavat lelua toisiltaan tai sitten nyhjäävät hammas- tai tassupainia keskenään.

Tulevalla viikolla on tiedossa lisää remmitreenejä (maalaiskoira joutuu hihnaan näemmä liian harvoin ja luulee itseään huskyksi), lisää tokoa ja yhä enemmän ulkoilua jos pakkasasteet pysyvät kohtuullisina. Tätikoirat tykkäävät myös lauhemmista keleistä, Noppakin viihtyy paremmin lenkillä ja Taran pissaongelmat hallinnassa. Toistaiseksi talon sisäsiistein koira on Fiona...

Fionan veli Jura tomerana huuli rullalla eilen Virve Sormusen koulutuksessa.

Fionan sisko Näbbenin vauhdikas lähtö luoksetulossa

Harjoitellaan noutokapulan luovutusta: koiraan tai kapulaan pitää voida koskea ilman että koira sylkäisee kapulan heti suusta. Fionalle aika vaikea juttu, se luovuttasi kapulan liiankin herkästi minulle.

Fiona, Skip ja huisan kiva takaa-ajoleikki painin kera.



 Välillä painittiin...

....ja sitten taas juostiin.

 Karkkikin intoutui juoksemaan nuorempien mukana

Ja välillä Fiona liiteli yksinään...


 Fiona painelee taustalla suu auki takajalat ilmassa taas jonnekin, Karkki leijailee kevyesti etualalla.

Eilen Hyvinkäällä Fiona suorastaan liiteli siskonsa kanssa koulutuksen jälkeen. Harmi ettei Jura päässyt sillä kertaa osallistumaan kilpajuoksuun siskojen kanssa.

Kaunis Näbben ja sen kuulantyöntäjä-look sisko




Välillä siskot pysähtyivät pusuttelemaan, mutta luulen ja pahoin pelkään ettei niistä parhaita ystäviä tule koskaan, päinvastoin..

Kivaa oli!

18.1.2014

Pakkaspäivän ulkoilua

Poikkeuksellisesti kuluvalla viikolla emme ole käyneet eläinlääkärissä, mutta tulevalla viikolla se on taas edessä. Nopalla on Yliopiston eläinsairaalassa Helsingissä puolivuosittainen tarkastus Addisonin taudin takia. Toivottavasti heille olisi joku neuvo tai tieto siitä miten Nopan turkin saisi kasvamaan tai ainakin sen karvanlähdön saisi pysähtymään. Noppa-ressukka palelee näillä pakkasilla kovin, sillä se vähäinenkin puolikuollut karva irtoaa huolestuttavasti. Häntä alkaa olla vain muisto entisestä ja pitkin kroppaa sille on ilmestynyt kaljuja läiskiä entisten lisäksi.

Ulkona Noppa on tuplapuettu näillä pakkasilla (-20 C). Ensin sille puetaan fleece-haalari ja sen päälle villavuorattu takki. Mietin vakavasti sille jotain pipoa ja häntäsuojaa. Taralla alkoi pissaonglmat heti pakkasten tultua, sillä on hermo puristuksissa selässä joka reagoi jotenkin kylmään. Vaikka Tarallakin on takki aina lenkeillä, silti sille tulee sisällä vahinkoja joita se ei itse huomaa. Fiona taitaa olla lauman sisäsiistein tällä hetkellä (uskomatonta), koska Nopan vatsa oikkuilee taas. 

Ostin Nopalle tossut kun sillä palelee tassuja ulkona, mutta rouva ei anna pitää niitä etujaloissa. Takajaloissa ne saa olla, mutta etutassuista se ottaa ne määrätietoisesti pois. Fiona oli mukana paikallisessa Mustissa&Mirrissä kun kävin ne tossut ostamassa ja sovittamassa Nopalle. Olin hiestä märkä kun lähdettiin kaupasta, sillä Fiona oli omaan tyyliinsä inventoinut kaupan myyntiartikkelit (maksoin niistä..), pusuttanut kaikki muut asiakkaat ja sitten se yritti jyrätä määrätietoisesti kohti kauppakeskuksen käytäviä. Se oli siis hihnassa koko ajan!

Viime sunnuntaina olimme Fionan kasvattajan järjestämässä Virve Sormusen tokokoulutuksessa. Fionan lisäksi paikalla oli sen sisko Näbben ja Jura-veli laumakaverinsa Trixin kanssa. Olisi pitänyt äänittää Virven opit, paljon tuli taas tietoa ja oppia. Mutta kun ei muista eikä älyä niitä soveltaa! Fionalla oli taas vauhti päällä, sen kaiken energian kun saisi kohdennettua tekemiseen niin meillä olisi niin paljon helpompaa...

Koulutuksen jälkeen sisarukset pääsivät juoksemaan ja painimaan metsässä. Näbben ja Fiona runttasivat Jura-veljen vuorotellen ja välillä yhdessä tantereeseen, se on niin kiltti ettei uskaltanut sanoa tomerille siskoilleen vastaan. 

Viikon kuluttua jatketaan taas Virven opissa, sitä ennen käydään Riitta Räsäsen tokokoulutuksessa ensi viikolla. 

Fionan veli Jura

Näbben ja lelu

Näbben tomerana

Fiona seuraa, Virve Sormunen tarkkailee

Koirat ovat lenkkeilleet joka päivä päivänvalossa, minä pääsin nauttimaan siitä ilosta pitkästä aikaa tänään. Kuvia klikkaamalla ne näkyvät suurempana.


Tuplavuorattu Noppa tönöttää polulla.


 Tara ja Fiona juoksivat jäätyneellä pellolla kilpaa - taas.
 

 Ja jatkoivat kotipihassa. Fiona liitää taas.

Fiona pyytää Taraa leikkimään (=juoksemaan kilpaa).

Ulkona oli kaunista ja piha oli kuin toisesta maailmasta reilun viikon takaiseen verrattuna.
Etupihan syreeneja ja terijoen salavia.

Huvimaja oli huurrettu

Tuohon vasemmalle kivikasan viereen huvimajan taakse tulee ensi kesänä rhodoja, hortensioita ja kaikenlaista muuta happaman maan kasvia.

Takapihan pengerretty perennapenkki kuusien alla. 

Terassin kulmaa

Etupihaa

Tyrnit aitauksessaan. Verkon voisi ottaa jo pois, tyrnit ovat niin isoja ettei niiden päältä enää vahingossa ruohonleikkurilla aja.

Noppa ja Fiona iltapäivätorkuilla koirasohvalla. Noppa nukkuu villahuovan päällä.

Lenkin jälkeen Fiona etsi taas talon viileimmän (ja ahtaimman) paikan nukkumiseen.

11.1.2014

Täyttä vauhtia taas (paljon kuvia)

Loppiaisen aika oli koirien treenauksen ja lenkkeilyn kannalta hieman normaalia rauhallisempaa. Vetiset ja mutaiset kelit eivät houkutelleet pitkille lenkeille, etenkin kun luulin että Fiona on kipeä. Käytin sen lääkärissä, mutta "nenäpunkkioireet" lähtivät tietenkin samana päivänä. Fiona sai kuitenkin lääkityksen ja samalla lääkittiin tätikoirat. Loishäätö ei ollut varmaan turha Fionan supikoirankakkainnon huomioiden. Se löytää välipalansa lenkiltä lähes joka kerta.

Eläinlääkäri tutki myös Fionan anaalirauhaset, luulin että niissä on jotain vikaa kun ne tyhjenevät niin herkästi. Kyse on kuitenkin erittäin iloisesta ja vauhdikkaasta koirasta, joka riemastuessaan turauttaa anaalitkin tyhjiksi. Siis hyvin usein. Eläinlääkäri lohdutti että iän myötä niiden pitäisi rauhoittua (siis koiran ja anaalien). Epäilen ensimmäistä ja toivon jälkimmäistä. Eläinlääkäri sanoi että Fiona mahtaa olla illalla kovin väsynyt eläinlääkärireissun jälkeen (jossa se kiskoi vastaanottohuoneeseen, pusutti lekurin märäksi ja hihkui kun olisi halunnut pusutella myös vastaanottovirkailijat). No ei ollut väsynyt, jumppasi yhtä soittoa iltayhteentoista asti...

Kun muutama päivä on ollut rauhallisempaa, on virtaa kertynyt Fionalle reippaasti. Suorastaan rasittavasti. Tiedossa on siis pitempiä metsälenkkejä, enemmän treeniä ja yleistä hallinnanopettelua. Meidän suurin haasteemme Fionan kanssa on sen yltiörakastava asenne kaikkiin ihmisiin. Ihan joka paikassa.

Eilen satoi vihdoin vähän valkoista taivaalta ja tänään päivällä oli pikkupakkanen. Koirat nauttivat lenkillä ja Fiona pelleili pihassa tätikoirille urakalla. Nopalle oli tulla ulkona vilu vaikka sillä on villavuorattu takki, mutta kun nahka paistaa ohuenohuen karvan läpi niin kylmä tulee pian. Taralle on kertynyt läskiä kylkiin niin ettei se heti palele (jep, tätikoira dieetille...) ja Fionalla on hiki sisällä eikä ulkona. Pikkuakalla ei ole kylmä lainkaan kun sillä on tämän lauman paksuin ja tihein turkki ja se on pönäkän näköinen kun karvaa on julmetusti. Siinä missä Noppa nukkuu sisällä sohvalla villahuovan päällä (tai peittelen sen sisälle), Fiona etsii talon viileimmät nurkat nukkumapaikakseen. Tara nukkuu lähes aina jaloissani ja yöt makuuhuoneen portin edessä. Jos mahdollista, se nukkuisi rintakehäni päällä kaiket yöt.

Yritin etsiä bordercollieiden rotumääritelmästä kohtaa jossa mainitaan pelleominaisuuksista, mutta en löytänyt. Nopalla niitä ei ole juuri lainkaan, mutta Fionalla sitten sitäkin enemmän.

 

 Hyvänen aika tuon pennun ilmeitä...!

Kippurahäntä-Fiona

Taran ilme :)

 Eikä se käytä juostessaan vieläkään takajalkoja.



Todistettavasti sekä Fionan että Nopan hammaskalusto on kunnossa. Ei näytä puuttuvan yhtään.

Fiona hönkäilee supikoirakakkahenkäyksiä Nopalle

Fiona kokeili taas rajojaan

Mutta Noppa näytti sille kieltä

 

 

 

Fiona tietää Nopan aseman, mutta välillä Nopan pitää muistuttaa (huomaa että Nopalla on suu kiinni. Se painaa pennun tantereeseen, ei käytä hampaita).

Tässä tapauksessa tukeva ote pannasta ja judotekniikalla pentu maahan.
 

 "Siinähän lällättelet"


Laiskaa painia

 "Syön sut"

Ulkoilun jälkeen Noppa lepäili huopaan käärittynä

Tara simahti täysin (Fiona nukkui lattialla ahteri minuun päin, en ottanut kuvaa siitä)