Antilepoviikko
Tämän viikon piti olla ns. lepoviikko koska ensi viikolla mennään taas tukka (turkki) mutkalla lähes joka päivä. Mutta kolmen koiran kanssa moiset lepoviikot ovat toiveajattelua vain...
Tara oli ollut tavallista kärttyisämpi jo jonkin aikaa ja luulin sillä olevan taas lihasjumeja. Sen pissaongelma alkoi heti kun säät kylmenivät, eli Tarallakin on pakkaspäivinä takki päällä joka ulkoilukerta. Taralla on kaikenlaista vaivaa selässä ja kylmä sää vaikuttaa sille niin, ettei sen virtsanpidätys onnistu.
Maanantaiaamuna Tara vain kuolasi eikä saanut syötyä kunnolla. Taran tuntien olin lähes varma että sillä on hammas halki tai tikku nielussa tms. Soitin eläinlääkäriin ja niin vietimme maanantai-illan Hämeenlinnan Animagissa.
Tara nukutettiin ja tutkittiin tarkkaan, siltä otettiin myös verikoe jossa onneksi arvot olivat kunnossa. "Minäkö hysteerinen omistaja"-tyyliin kerroin Nopan Addisonista ja vannotin eläinlääkäriä ilmoittamaan kaikista pienistäkin veriarvojen epäilyttävistä muutoksista. Ei niitä ollut, lohdutti eläinlääkäri. Taran hampaat olivat kunnossa, diagnoosi oli kurkunpään tulehdus. Ilmankos nieleminen oli vaikeaa ja olo ärtyisä, kurkku oli todella kipeä. Sen pitäisi mennä itsekseen ohi ja Tara sai särkylääkkeitä mukaan.
Jottei asia menisi liian helpolla niin yksi yö meni Taran oksennuksia ja pissoja siivotessa. Fiona osallistui oksennustalkoisiin omalta osaltaan vaikkei ollut edes kipeä. Noppa makasi sohvalla ja paheksui äänekkäästi tuhisten moista show.ta keskellä yötä. Nopalla meni viikon lopussa vatsa sekaisin, mutta ei se sen ruokahalua häirinnyt. Jatkuva kortisonilääkitys aiheuttaa myös sitä että Nopalla on todella herkkä vatsa. Onneksi ei ole näemmä kipeä kun ei se sitä näytä häiritsevän (meitä sitäkin enemmän).
Hallilla ehdittiin tokoilemaan viikon aikana vain pari kertaa. Tiistaina pentutokon kouluttaja oli sairaana ja minä vedin koulutuksen. Fiona nukkui sillä aikaa autossa ja kun vihdoin pääsin sen kanssa tokoilemaan keskenämme, se oli niin virtaa täynnä ettei malttanut keskittyä.
Tänään tein Fionalle taas jäljen, löysin onneksi lähes lumettoman alueen metsästä jossa oli kuitenkin sen verran hankala maasto että mutkia tuli reippaasti. Jälki vanheni 40 minuuttia ja sitten mentiin taas vauhdilla.. Ensi kerralle enemmän nameja ja tiukempi ote jälkiliinasta jotta saan Fionan vauhtia hillittyä. Jos siinä on jotain positiivista niin oma kuntoni tulee pysymään vireessä tulevina vuosina jolloin painelen Fionan kanssa metsissä jälkiliinan päässä... Jo nyt viiden kuukauden iässä tuo mustavalkoinen karvapantteri pitää jo sellaista kyytiä että minulla on kiire pysyä perässä.
Kääpiöpandamme ei ole enää suloinen pieni pentu, vaan siitä on hyvää kyytiä tulossa ronski varhaisnuori - kokonsa puolesta myös. Tässä huushollissa ei pienuudelle ole sijaa, tuumaa Fiona. Sen tassujen koko on jo sama kuin Taralla, mutta kroppa ei ole vielä kasvanut (onneksi) samaa tahtia. Edelleenkään Fiona ei hauku, pari onnetonta rääkäisyä se on päästänyt joita ehkä haukuksi voisi sanoa. Enemmän se piippaa, laulaa ja vinkuu.
Eilen Fiona pääsi tutustumaan ihan oikeaan kaupunkielämään kun kävimme kylässä Munkkiniemessä. Vanha talo kaikuvine rappukäytävineen ja hisseineen ei tuntunut miltään, enemmän Fiona ihmetteli bordercolliepentua hissin peilissä. Raitiovaunut eivät tehneet vaikutusta eivätkä lukuisat autot ja ihmiset. Mutta hajuja, niitä oli paljon! Pentu oli aivan pyörällä päästään kun ulkona oli paljon pissajälkiä.
Kylässä oli pieni monirotuinen Armas, jonka kanssa leikit meinasivat mennä välillä liiankin villeiksi. Kotimatka oli minulle stressaava huonon sään takia, mutta Fiona nukkui sikeästi päivän touhuista uupuneena.
Pihalla puskee lumen alta yhä myyrien kekoja. Etupiha näyttää kynnetyltä, kukkapenkeissä on syvät ojat kun multa on vajonnut myyrien tekemien onkaloiden kohdalta ja osa pensaista on pikkujoulutunnelmissa, eli tukevasti etu- tai takakenossa. Fiona mussutti taas yhtenä päivänä tulppaaninsipulia jonka löysi keskeltä pihaa lumesta. Jonkun myyrän päivällinen oli jäänyt vaiheeseen. Lumien ja pakkasten myötä jäi kasvimaan syystyö vaiheeseen, eli muutama penkkirivi kääntämättä. Harmittaa, mutta kaikkea ei sitten ehtinyt.
Ensi viikolla on tiedossa tokoa, lisää tokoa, vielä vähän tokoa, jälkeä, esineruutua, kyläilyä... ja sitten taas hieman hiljaiseloa - ehkä...
Tara oli ollut tavallista kärttyisämpi jo jonkin aikaa ja luulin sillä olevan taas lihasjumeja. Sen pissaongelma alkoi heti kun säät kylmenivät, eli Tarallakin on pakkaspäivinä takki päällä joka ulkoilukerta. Taralla on kaikenlaista vaivaa selässä ja kylmä sää vaikuttaa sille niin, ettei sen virtsanpidätys onnistu.
Maanantaiaamuna Tara vain kuolasi eikä saanut syötyä kunnolla. Taran tuntien olin lähes varma että sillä on hammas halki tai tikku nielussa tms. Soitin eläinlääkäriin ja niin vietimme maanantai-illan Hämeenlinnan Animagissa.
Tara nukutettiin ja tutkittiin tarkkaan, siltä otettiin myös verikoe jossa onneksi arvot olivat kunnossa. "Minäkö hysteerinen omistaja"-tyyliin kerroin Nopan Addisonista ja vannotin eläinlääkäriä ilmoittamaan kaikista pienistäkin veriarvojen epäilyttävistä muutoksista. Ei niitä ollut, lohdutti eläinlääkäri. Taran hampaat olivat kunnossa, diagnoosi oli kurkunpään tulehdus. Ilmankos nieleminen oli vaikeaa ja olo ärtyisä, kurkku oli todella kipeä. Sen pitäisi mennä itsekseen ohi ja Tara sai särkylääkkeitä mukaan.
Jottei asia menisi liian helpolla niin yksi yö meni Taran oksennuksia ja pissoja siivotessa. Fiona osallistui oksennustalkoisiin omalta osaltaan vaikkei ollut edes kipeä. Noppa makasi sohvalla ja paheksui äänekkäästi tuhisten moista show.ta keskellä yötä. Nopalla meni viikon lopussa vatsa sekaisin, mutta ei se sen ruokahalua häirinnyt. Jatkuva kortisonilääkitys aiheuttaa myös sitä että Nopalla on todella herkkä vatsa. Onneksi ei ole näemmä kipeä kun ei se sitä näytä häiritsevän (meitä sitäkin enemmän).
Hallilla ehdittiin tokoilemaan viikon aikana vain pari kertaa. Tiistaina pentutokon kouluttaja oli sairaana ja minä vedin koulutuksen. Fiona nukkui sillä aikaa autossa ja kun vihdoin pääsin sen kanssa tokoilemaan keskenämme, se oli niin virtaa täynnä ettei malttanut keskittyä.
Tänään tein Fionalle taas jäljen, löysin onneksi lähes lumettoman alueen metsästä jossa oli kuitenkin sen verran hankala maasto että mutkia tuli reippaasti. Jälki vanheni 40 minuuttia ja sitten mentiin taas vauhdilla.. Ensi kerralle enemmän nameja ja tiukempi ote jälkiliinasta jotta saan Fionan vauhtia hillittyä. Jos siinä on jotain positiivista niin oma kuntoni tulee pysymään vireessä tulevina vuosina jolloin painelen Fionan kanssa metsissä jälkiliinan päässä... Jo nyt viiden kuukauden iässä tuo mustavalkoinen karvapantteri pitää jo sellaista kyytiä että minulla on kiire pysyä perässä.
Kääpiöpandamme ei ole enää suloinen pieni pentu, vaan siitä on hyvää kyytiä tulossa ronski varhaisnuori - kokonsa puolesta myös. Tässä huushollissa ei pienuudelle ole sijaa, tuumaa Fiona. Sen tassujen koko on jo sama kuin Taralla, mutta kroppa ei ole vielä kasvanut (onneksi) samaa tahtia. Edelleenkään Fiona ei hauku, pari onnetonta rääkäisyä se on päästänyt joita ehkä haukuksi voisi sanoa. Enemmän se piippaa, laulaa ja vinkuu.
Eilen Fiona pääsi tutustumaan ihan oikeaan kaupunkielämään kun kävimme kylässä Munkkiniemessä. Vanha talo kaikuvine rappukäytävineen ja hisseineen ei tuntunut miltään, enemmän Fiona ihmetteli bordercolliepentua hissin peilissä. Raitiovaunut eivät tehneet vaikutusta eivätkä lukuisat autot ja ihmiset. Mutta hajuja, niitä oli paljon! Pentu oli aivan pyörällä päästään kun ulkona oli paljon pissajälkiä.
Kylässä oli pieni monirotuinen Armas, jonka kanssa leikit meinasivat mennä välillä liiankin villeiksi. Kotimatka oli minulle stressaava huonon sään takia, mutta Fiona nukkui sikeästi päivän touhuista uupuneena.
Pihalla puskee lumen alta yhä myyrien kekoja. Etupiha näyttää kynnetyltä, kukkapenkeissä on syvät ojat kun multa on vajonnut myyrien tekemien onkaloiden kohdalta ja osa pensaista on pikkujoulutunnelmissa, eli tukevasti etu- tai takakenossa. Fiona mussutti taas yhtenä päivänä tulppaaninsipulia jonka löysi keskeltä pihaa lumesta. Jonkun myyrän päivällinen oli jäänyt vaiheeseen. Lumien ja pakkasten myötä jäi kasvimaan syystyö vaiheeseen, eli muutama penkkirivi kääntämättä. Harmittaa, mutta kaikkea ei sitten ehtinyt.
Ensi viikolla on tiedossa tokoa, lisää tokoa, vielä vähän tokoa, jälkeä, esineruutua, kyläilyä... ja sitten taas hieman hiljaiseloa - ehkä...
Noppa löysi lumesta jäätyneen aktivontipallon ja innostui leikkimään sillä.
Tätikoirat tönöttää
Fiona löysi Taralta jääneen jäätyneen narulelun
MUN lelu!
Älykkään rodun edustajan pennun vähemmän älykäs ilme... eli perskärpänen-Fiona.
Tara heitteli jäätynyttä narulelua, Fiona halusi sen myös.
Yritin ottaa kasvattajalle Fionasta seisomakuvia. Buahahaa, arvaatkaapas kuinka siinä kävi?
Haista takakäpälä, sanoi Fiona
Fiona ja Armas
Noppa-mammalla on tyylikäs talvipomppa. Rilla saa kauhunvärinöitä kun nostan sen lipastosta vähän toppapompan helmaa. Pahinta mitä se tietää on tossut ja toppapomppa.
VastaaPoistaMeidän tuomarikouluttaja sanoi Noppaa gootiksi kun sillä oli tuo takki päällä treeneissä :) Ilokseni Noppa sai tänään uuden todella hyvin istuvan takin, jossa on teeman mukaisesti noppa-kuvio kyljessä :) Se on pihatakki, helppo pukea päälle ja pitää vettä ja kylmää. Rouvakoira kun ei tarkene olemattomalla turkilla muuten. Kuten tyttärensä, sekään ei riemusta hihku kun takki laitetaan päälle!
VastaaPoista