Aktiiviviikon saldoa

Fiona on nyt varhaisteini-ikäinen. Hän on löytänyt Oman Tahdon. Tai ainakin paljon sitä lisää. Rasittavaa.

Tätikoirat saisivat pitää sille tiukemmin jöötä, sillä se haastaa niitä innolla usein. Neiti LilleriLalleriKorvatUnohtuivatToiminnastaJust koettelee myös meitä. Tosin Fionan kunniaksi mainittakoon että se on järkevä hyvähermoinen koira, jolla on nyt "se ikävaihe".

Tiistain pentukoulutus meni lopulta hyvin, vaikka alussa Fiona olikin liian touhukas. Minun syyni, mitäs menin testaamaan uutta mokkanahkaista patukkalelua. En taas muistanut että tuolta pennulta löytyy taistelutahtoa ja intoa ihan ilman nostatusta.

Keskiviikon Riitan koulutus oli muistutus siitä, ettei aina onnistu. Mikään.

Fiona touhusi kaikkea muuta ja oli unohtanut ihan kaiken oppimansa, joten lähinnä koulutettiin minua. Noppa oli outo, sillä se oli hyväntuulinen ja reipas, mutta ei tajunnut ohjatusta noudosta yhtään mitään (ei löytänyt kapulaa kertaakaan!) eikä tunnari mennyt yhtään sen paremmin. Viimeisellä kerralla se sentään toi oikean, kunhan oli läpikäynyt kaikki muut. En tiedä viekö kortisonilääkitys siltä hajuaistin vai mikä sillä oli. Fiilikseni ei ollut kovin kehuttava sen treenin jälkeen, mutta niihin on totuttava.

Torstaina kävin lohduttautumassa Kodin Terrassa jossa oli perennoja ja pensaita -90 %. Lisäksi myyrille syötävää, eli kukkasipuleita puoleen hintaan. Kun vielä bongasin Agrimarketista vaaleanpunaisia helmililjoja -70 %, oli viikko pelastettu.

Eilen kävimme jokaviikkoisen kaupunkikävelyn, poikkeuksellisesti Fiona ei syönyt kadulta mitään. Tänään sää suosi, joten olimme ulkona monta tuntia. Ensin pihatöitä (nuija ja tosinuija auttoivat, eli kaivoivat kukkasipuleita ylös samaa tahtia kun istutin niitä), sitten kävin tekemässä Fionalle jäljen. Tomerasti tamppasin tuplapitkän viime viikonloppuiseen verrattuna, eli 70-metrisen. Ja jälleen tuli suuri turhautuminen kun pentu paineli sen hirveää kyytiä alta aikayksikön. Nameja se söi kolme, kirsun nosti  kolme kertaa ja iski sen maahan kiinni oikeaan kohtaan saman tien, kertaakaan ei epäröinyt eikä kääntynyt.

Huomenna siis uusi jälki toiseen metsään. Ja entistä pidempi.

Loppu valoisa aika käytettiin lenkkeilyyn metsässä ja pihatöissä (minä tein pihatöitä, koirat melskasivat keskenään). 

Huomenna on myös Tuuloksen koirakerhon järjestämät tokokisat parkkihallissa, käydään tapaamassa tuttuja ja illalla tokoillaan.

Fiona 4 kuukautta ja 3 viikkoa.

Jokaviikkoisessa "Arvotaan seuraavat korvien asennot" -sarjassa tällä viikolla "Vapaasti vasemmalle vaakatasoon" -tyyli.

  Nuija, tosinuija ja lelu. Aktivoivat toisensa.

Fiona vaanii Taraa

Iltapäivän viimeiset auringonsäteet heijastuvat kuvaan

 
"Jos mä olen tässä tosi matalana niin kukaan ei huomaa mua..."

Fiona leikittää Noppaa hammaspainiin. Aika usein se onnistuukin, Noppa on piristynyt syksyn viileiden ilmojen ja Fionan leikittämisen ansiosta. 

Kita auki kummallakin. Aika säälittävät nuo Fionan vauvakulmahampaat...


Noppa näyttää kieltä Fionalle

...ja tökkäisee Fionaa

Kylläpäs pentu näyttää tässä kuvassa isolta! Noppa on sentään meidän kotimastiffi...

Tara vahti Nopan ja Fionan leikkiä

Jossain vaiheessa Noppa muistutti pelin hengestä: HÄN on se joka on karvalauman ykkönen.

...mutta Fiona ei ottanut sitä kovin vakavasti...

Touhukkaan päivän jälkeen lepo on tarpeen (silmät_ei_vaan_pysy_auki)

Kommentit

  1. Voi pientä väsyä <3 Fiona näyttää niin onnelliselta koiralta ja aivan varmaan sitä onkin :-)

    VastaaPoista
  2. Taitaa siskojen jäljestämistapa muistuttaa aika paljon toisiaan. :) Täällä vedetään alku- ja loppunamit ja muutama siitä välistä mutta muuten edetään hyvää vauhtia kuono maassa.

    VastaaPoista
  3. Saila: Jos Fionalta kysyisi, se ehdottaisi vielä lisää aktiviteettia jotta elämä olisi täydellistä. Niin, ja lisää ruokaa tietysti :)

    Martina: ostin eilen Fionalle jäljestysvaljaat. Meno on niin vauhdikasta että se meinaa tukehtua kaulapantaan. Ensi lauantaina taas uusi yritys!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

Ei-toivottuja perennoja

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa