Pihatyöt rempallaan

Ei toivoakaan tehokkaasta pihatyön tekemisestä tuon pienen mustavalkoisen antiapurin kanssa. Jos se ei riennä syömään kanankakkaa, se pätkii vielä kukkivia perennoja tai roikkuu kääpiötarzanin lailla humalan varressa. Kärhöt ovat onneksi säästyneet sen hampailta. Vielä.

Epäilen vahvasti saaneeni Hullu Puutarhuri Juniorin, yhtä innolla se on Taran kanssa pää kukkapenkissä.

Vaikka upeat lämpimät kesän viimeiset päivät ovat olleet ihania, ei sade ole pahitteeksi. Kasvimaalla avomaankurkut kärsivät jo kuivuudesta, sadevesisäiliö alkaa olla tyhjä eikä kaivovettä uskalla käyttää kun sielläkään ei liikoja ole.

Muistutus ensi vuodeksi itselleni: joku tolkku sitten papujen kanssa. Kylvin ne kolmeen kertaan kun mitään ei aluksi tapahtunut. Sitten ne riehaantuivat kaikki. Nyt on papuja tulossa, mutta hallaöiden uhka myös. Osa sadosta on pakastettu, loput saattavat mennä hukkaan. Puna- ja keltasipulit ovat kohta kuivuneet, hopeasipulit ja muut siemenestä itäneet ovat vielä maassa eikä niitä säilötä erityisesti.

Myyrät ovat nostaneet osan hopeasipuleista pinnalle, erityisesti ne ovat riehuneet siinä kohopenkissä johon istutin valkosipulia. Se siitä valkosipulin myyriä karkoittavasta vaikutuksesta siis. Tara taisi yhyttää jonkun myyrän tai vesirotan tänään, heilutteli sille iloisesti häntää...

Sisällä tuntuu olevan puolet kasvimaan mullasta, koirien tassuissa ja karvoissa sitä kulkeutuu jatkuvasti. Fiona käy ulkona monta kertaa päivässä ja isot koirat ovat joka kerta mukana.

Fiona alistuu Nopalle

"Jos mä vähän tutkin sun tassua?"

Turvallinen päiväunipaikka

 ...Ja iltaunipaikka

Kerrankin hetken paikoillaan!

Sipulit kuivumassa, kuvassa ei näy kaikki rappusilla olevat

Kommentit

  1. Ihania koirakuvia taasen! Fiona on hurmaava. Kaunis. Tuossa bannerikuvassa Tara näyttää siltä kuin sanoisi, että meillä on nyt lauma :).

    VastaaPoista
  2. MISSÄ on kukkakuvat!!!
    Eiku. Nuo pentukuvat ja sun tekstit ovat niin jees!
    On tuo pentu soma!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ei-toivottuja perennoja

Nopan diagnoosi: Addisonin tauti

OravaTV:ta pitäisi säätää ja karvanorppa vadelmapuskassa